Addiktioni 44/13, Part 2

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered) (2013)

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered)Jälleen uusi kierros pyörähti käyntiin Ant-Zenin tiuhassa tahdissa ulos polkevien Lustmord julkaisujen kanssa ja tällä kertaa tarjolla on 25 vuoden jälkeen live-kuntoa esittelevä Rising joka pidettiin kuudes päivä kesäkuuta vuonna 2006 saatanallisen kirkon järjestämässä juhlassa Los Angelesissa ja kyseisestä keikasta Brian Williams on hyvinkin suoraan kommentoinut että se on ollut eräänlainen Spinal Tap hetki hänen urallaan josta hän ei voinut yksinkertaisesti kieltäytyä. Toisena julkaisuna on alunperin vuonna 1992 ja tärkeän rajapyykin eli Heresyn jälkeen ulos tullut The Monstrous Soul jonka ensimmäisten sekuntien aikana sisällöstä vihjailee puhesämple: "It is the night of the demon". Niin.... Tutunoloisia referenssejä uskonnollisiin pisteisiin ja demonien mytologiaan ovat jälleen läsnä ja näin ollen osaa edelleenkin lumota omalla puhdistavalla pragmaatiikallaan ja samanaikaisesti myöskin hymähdyttää sillä hän on monessa haastattelussa julkistanut olevansa ns. hardcore ateisti eikä hän pidä musiikkiaansa "synkkänä" vaan enemmänkin taplaa musiikillaansa ihmismielen kolkompia puolia ja kyllähän se kiistämättä myös kuuluu tällä albumilla. The Monstrous Soul on muutenkin sisällöltään kiehtova julkaisu hänen discografiassa ja varsinkin Heresyn luomaan jälkikaukuun verrattuna se on hyvin minimalistinen ja sanoisinko jopa karkean primitiivinen jossa voluumin ajottainen alhaisuus näyttelee tärkeää roolia luoden onnistuneesti omanlaisen vahvan sävyn kokonaisuuteen. The Monstrous Soul on myös vuosien varrella osoittanut eräänlaiseksi ponnahduslaudaksi ideoille ja aihioille joita käytetään paremmin hyväksi myöhäisemmillä julkaisuilla (mm. juurikin tuolla Rising livellä tai vuoden takaisesta Krakówin keikasta olleella tallenteella) ja näin ollen loppupeleissä asettunee herra Williamsin discografiassa siihen kastiin jota en välttämättä ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan tutustumismielessä. The Monstrous Soul voi siis surutta skipata Heresyn jälkeen ja palata myöhemmin takaisin kun miehen tärkeimmät 90-luvun tuotokset ovat jo takataskussa.

Addiktioni 35/12

Lustmord: Heresy (Sixtystone Edition) (2012)

Lustmord: Heresy (Sixtystone Edition)Alunperin vuonna 1990 julkaistu dark ambientin virallisesti synnyttänyt Heresy sai yllättäen tänä vuonna uudenlaisen kasvojenkohotuksen kun Soleilmoon Recordings päätti itse artistin kanssa julkaista kolmannen version tästä klassisesta albumista. Vaikka uudelleenmasteroitu albumi ilmestyi vuonna 2004, Heresy on nyt jälleen tekniikan kehityksen myötä läpikäynyt jo toisen uudelleenmasteroinnin, saanut arkistojen kätköistä rinnalleen varhaisemman version albumista nimeltään Heretic ja koko paketti on kääritty näyttävästi kiviseen astiaan joka painaa kuin pienimuotoinen synti. Unohtamatta tietenkään sitä että kaiken kaikkiaan tätä herkkua on tarjolla ainoastaan 333 kappaleen numeroituna ja artistin itsensä signeeramana painoksena. Nopeat syövät hitaat periaatteella ollaan siis jälleen liikkeellä vaikka kyljessä komeileekin näyttävän näköinen hintalappu ($153.99 sisältäen postikulut tänne rapakon toiselle puolelle). Sitä on tullut jo monet kerrat todettua että kerran se vaan kirpaisee. Kuten elektronisen musiikin suhteen on varsin yleistä, vanheneminen tuo joskus hyvinkin raa'alla tavalla esiin sen että monet julkaisut eivät kestä nykypäivänä samanlailla valoa ilman lisäämättä sanoja 'nostalgia' tai 'juustomaisuus'. Heresy itsessään ei ole juurikaan muuttunut vaikka ikää julkaisun päälle on tällä hetkellä langennut kiitettävät 22 vuotta ja uudelleenmasterointien myötä albumi on saanut kaivattua pientä pintakiiltoa. Toisin sanoen, kuten dark ambient perusluonteeseen kuuluu, julkaisu edelleenkin omaa synkän peittelevästi maalailevan luonteen mutta yhä näiden vuosien jälkeen Heresy osaa myös edelleenkin puhutella albumissa vahvasti vellovan immersion ja mustaan syvyyteen tuijottavasti kurkottavan kadotuksen kautta. Raapustus viiden vuoden takaa kertonee ehkä lisää. Kuten sanoin jo aiemmin, klassikko joka antoi elintärkeän lähtölaukauksen tyystin uuteen genreeseen ja sen myötä on tähän päivään mennessä poikinut myös lukemattomia hiilipaperikopioita rinnalleen. Albumi osaa siis näiden vuosien jälkeenkin seisoa pelottavan vakuuttavasti ja tukevasti omilla jaloillaan vaikka totuus on kuitenkin se että loppupeleissä Heresy ei ole kuitenkaan Lustmordin paras työ. Hän on tehnyt huomattavasti mielenkiintoisempia matkoja pimeyden ytimeen mutta tämä kyseinen julkaisu on kuitenkin kiistatta se tärkein piste hänen urallaan ja mihin suuntaan hän alkoi menestyksekkäästi kuljettaa omaa soundiaan kuin myös tästä albumista virtaavasti leviävää genrettä.

Pimeyden ruhtinas kutsuu taas…

Addiktioni, 25/2007 (Pt.1)

Lustmord: Heresy (Remastered) (2004)

Lustmord: Heresy (Remastered)Kaikilla genreillä sekä lukemattomilla aligenreillä on SE julkaisu joka antoi innovaatisen lumipallo-efektin eli loi raamit standardille ja vielä harvinaisemmassa tapauksessa kyseinen julkaisu on yhä tänä päivänäkin se jonka pyhään nimeen monet vielä vannovat tänäkin päivänä. Voin antaa yhden esimerkin tästä nimen vannomisesta jonka kanssa tuskin tarvitsee alkaa kiistelemään - Goldien Timeless joka yksinkertaisesti sanottuna toimii yhä drum and bass headien mekkana. Siirryttäessämme tähän toiseen elektronisen musiikin genreeseen, dark ambient on yhtäkuin Lustmordin Heresy. Ambientia pidettiin aikoinaan pelkästään positiviisena, rentouttavana, mieltäkohottavana ja joissakin tapauksessa new-age hörhöjen ansiosta myös henkisenä matkana. Kunnes tuli Heresy joka suorastaan otti kurkusta kiinni, muutti kaiken ja vei genreä täysin uuteen syvyyteen. Kaikki aiemmin käytetyt synonyymit vaihtuivat mustempaan palettiin ja samalla siirryttiin synkempään sekä raskaasti painostavaan tunnelmaan joka sinänsä jo kuvastaa Heresy albumia ja jo heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen monet pitävätkin tätä teosta matkalippuna helvetin syövereihin. Mikä tästä nykypäivänä tekee yhä hivenen leukavärkkiä aukaisevan kokemuksen on se pieni fakta että albumin pieniä palasia nauhoiteltiin 80-luvun lopussa kenttänauhoitusten avustuksella erilaisissa luolastoissa sekä niinkin absurdeissa paikoissa kuin teurastamoissa ja lopulta muokattu/viimeistelty työ julkaistiin vuonna 1990. Remasteroitu versio tuli ulos 14 vuotta myöhemmin ja nyt kun tätä puhtaammin soundein varusteltua julkaisua kuuntelee, sitä väkisinkin vaipuu sellaiseen tilaan jossa on pakko takoa tasaisesti omaan päähän että tämä tosiaankin julkaistiin alunperin yli 15 vuotta sitten. Ehkäpä yksi syy miksi sitä vaikea uskoa on se että Heresy ja varsinkin tästä alkusysäyksen saanut (perinteinen) dark ambient ei juurikaan ole pudonnut kauaksi siitä mitä se on nykypäivänä. Onko se sitten huono vai hyvä asia - siihen asiaan en tällä kertaa puutu vaan pyrinkin nauttimaan tästä klassisen statuksen omaavasta julkaisusta kaikilla mahdollisilla tavoilla ja aisteilla. Heresy on sisällöltään hieman yli 60 minuuttia pitkä kokonaisuus joka on paloiteltu kuuteen eri osaseen. Albumilla on tietenkin se alku eli tässä tapauksessa ensimmäinen osa joka tekee jo heti kuuntelusta armottoman ja voimakkaan mutta myöskin audiovisuaalisesti erittäin hämmentävän kokemuksen. Torvet kajahtavat kuin käänteisenä merkityksenä tervetulosta sielun menetykselle ja näin ollen syntisen pitkä ja vaikea matka helvetin tyhjillä käytävillä on alkanut. Pedon ulvonta kaukana varjojen syvyyksissä on suorastaan veret pysäyttävä kokemus ja matkan aikana tuleekin varsin selväksi ettet ole yksin tässä maailmassa. Mutta tämä uusi alku muuttuukin yllättäen symbolimaisesti syntymäksi johon juuri maailmaan tulleen vauvan rääkyminen huipentuu tässä ensimmäisen chapterin lopuksi. Seuraavat neljä osaa eivät ole aistillisesti niin äärimmäisiä tapauksia kuin "Part I" mutta kuitenkin tuovat omalla osuudellaan ja saman raakamateriaalin hyödyntämisen kautta erilaisen aspektin levyllä vallitsevaan teemaan. Niin sanottu ympyrän sulkeutuminen tapahtuu kuudennella osalla ja ensimmäisen kerran Heresyn aikana tuleekin vastaan selkeä ihmisvokaali joka viimeisen järjen rippeensä menettäneenä toistaa yhtä ja samaa: "down from the bottom of the infinite abyss" - kuin muistutuksena muille ja jonkinlaisena tienviittana kadotukselle josta ei ole minkäänlaista paluun mahdollisuutta. Pedon viimeinen karjaisu sinetöi tämän perinpohjaisesti taotun ja selkeän kohtalon.