Addiktioni, 13/08
29/03/2008 17:39, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Kelly Bailey: Half-Life 2: Episode Two (Original Soundtrack) (2007)
Alunperin Half-Life 2: Episode Two soundtrack CD oli ainoastaan saatavilla Venäjän markkinoilla ja silloinkin piti tilata Valven tekemän mammuttimainen The Orange Box ennakkoon jotta sai tämän musiikki CD:n omakseen. Joten ymmärrettävistä syistä itse julkaisu on sen verran harvinaislaatuinen tapaus että jos saa edes pienenkin tilaisuuden sen hankkimiseen, siihen tartutaan ilman minkäänlaista nykyisen tilanteen arvioimista vaikka lompakosta joudutaankin pulittamaan aimon summan saadakseen sen kokoelmaansa. Mutta jälkikäteen on yleensä helppo irvistäen hymyillä sillä CD on tosiaankin kaiken sen vaivan arvoinen ja onkin aina miltei vapauttavaa kuulla kun ensimmäiset ilmavasti ja ryhdikkäästi soitetut nuotit iskeytyvät kuulokkeista korviin ja sieltä kimpoillen takaraivon seinämään. Huolimatta nimestä, CD myös sisältää Episode One’n soundtrackin joten 52 minuuttiin mahtuu jälleen paljon ja samalla hyvinkin erilaisia tunteita uudelleen herättäviä vaikutuksia.
Osa Episode One’n cuesta on selkeästi huomattavasti synkemmällä mielentilalla eteneviä kuin mitkään muut tilanteet tässä koko pelisarjassa – jopa turisteja syövä zombiekaupunki Ravenholm vetää lyhyemmän tikun tässä vertailussa kun pyritään mittaamaan kuinka pitkälle tätä jatkuvasti itseään syöttävää klaustrofobisen sekavaa olotilaa pystyy todellisuudessa kasvattamaan. Kiitos Episode One’n pimeyden paksun verhon takana etenevän luonteen takia, musiikissa myös kurkistaa sellainen kiivaan luonteen omaava industrialmainen mutaatio joka ahmien syö kaiken valon ja kolistelee käytävillä vain sen merkiksi että se lähestyy tietäen missä olet. Kirskuvasti esiintuodut kitarat, hakkaavasti taotut perkussiot sekä siihen ynnätyt raskaasti vaeltelevat puhallinsoittimet värittävät tätä omalaatuista tunnelmaa siihen pisteeseen että kuuntelijallakin alkaa olla hieman epämiellyttävästi painostava olo. Mutta siirrytäänpäs täysin toisenlaiseen fiilikseen eli aavasti leviävään tunnelmaan. Soundtrackin ambientmaiset työt todistavat jälleen miten pitkälle ollaan kuljettu kolmen vuoden takaisesta toisesta päänavauksesta – esim. “Infraradiant” suorastaan hehkuu kuumana elektronien irtautumista josta myös tulee helposti mieleen Pan Sonicin massiviinen työ “Säteily” mutta kuitenkin huomattavasti rikkaammin viimeisteltynä ja tietenkin kompaktina neljän ja puolen minuutin versiona. Herra Bailey on myös valjastanut dark ambientin ääreltä paljon referenssipisteita joista ainakin “Shu’ulathoi”, “Decay Mode”, “Dark Interval” ja “Inhuman Frequency” jatkavat soundtrackilla tuota raskasmielisesti rakennetun polun kulkemista.
Mutta vasta Episode Two’n myötä Kelly Bailey vie koko HL2:n soundtrack konseptin täysin uudelle tasolle jossa luonnollisuutta tuodaan astettain kasvavalla tavalla esiin ja sen myötä luo vahvemman tunnesiden pelaajan ja pelikokemuksen välille. Musiikki on siis alkuperäiseen emopeliin verrattuna edelleenkin paikoitellen adrenaalitäytteistä runttausta jonka myötä on kuitenkin pyritty selkeästi siirtymään enemmälti pois elektronisesta tuotannosta tuonne oikeilla instrumenteilla toteutettuun rockmaiseen työstötapaan. Kyllähän tällä soundtrackilla edelleenkin roikkuu liukkaasti vaihtuva biittipatteristo joka muistuttaa siitä että masiivisesti nivusiin potkivalla perkussioilla on yhä arvokasta käyttöä tämän päivän tarinankerronnassa – “Last Legs”, “Self Destruction” sekä “Sector Sweep” tuovat sen erinomaisesti kuuluviin mutta täysvaltainen rockteos “Vortal Combat” on yksinään soundtrackin avaavana cuena yksi hienoimmista aloituksista julkaisujen historiassa ja samalla kertoen ettei elektronisuutta välttämättä kaivata kaikissa tilanteissa. “Hunting Party” on toinen selkeä kohokohta soundtrackilla jossa tanakasti käyntiin lähtevä särisevä shoegaze äänivalli joka lähtee kitarasta, hurisee ja pörisee aaltomaisesti sen merkiksi että viimeinen käyttöpäivä on vasta vuosien päässä ja samalla viestittää kuuntelijalle: “it’s time to kick some major ass”. Kai minä tällä taas epämääräisellä jorinallani yritän kertoa että loppupeleissa Episode One ja Two edustavat onnistuneesti musiikillisesti muutoksen tuulia ja koska kitaroita on adaptoitu vieläkin enemmän mukaan, se tuo selkeää lisäpontta myös siihen miten tarinaa tuodaan esiin visuaalisesti. Yksinkertaisuudessa yritän siis sanoa että kyllä – Half-Life 2: Episode Two soundtrack on ehdottomasti herra Baileyn parasta antia ja kun muistissa on edelleenkin alkuperäisen Half-Life 2:n musiikit joka vuoristoratamaisella liikehdinnällään loi yhden värikkäimmistä tapauksista elektronisesti luodun pelimusiikin saralla – se on jo paljon sanottu tästä tuoreemmasta julkaisusta.
Addiktioni, 02/08 – Part 2
13/01/2008 22:00, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Kelly Bailey: The Orange Box (Original Soundtrack) (2007)
Valve tuottaa kiistatta erinomaisia videopelejä jossa tunnelma parhaimmillaan välittyy kuvaruuden kautta selkäpiitä tärisyttävä tavalla ja on paksu erilaisine kerroksineen tarinankerronnassa. Yksi näistä kerroksista ja varsinaisesti yhtenä vankkana liitoksena toimii pelille luotu soundtrack. Valven peleissä musiikeista vastaa herra nimeltään Kelly Bailey joka näin rehellisesti sanottuna tuntuu aina vaan paranevan jokaisen ulos lykätyn pelin myötä. Half-Life 2:n soundtrackia pidän jo legendaarisena vuoristorata-ajeluna josta löytyy paljon erilaisia elektronisia tapoja värittää juonta ja upottaa pelaaja suorastaan veitsellä leikattavaan tunnelmaa. Tämä hiljattain julkaistu The Orange Box jatkaa Valven pelien audiopuolen mainostamista joka kerää yhdelle CD:lle Episode One & Two’n, Team Fortress 2’n sekä Portal-pelissä käytettyä musiikkia. Team Fortress 2 on mukana kolmella raidalla ja ensimäisenä asiana mitä ei voi huomata että musiikki pyrkii olemaan 60-luvun tyylistä hilpeänoloista agentti-irroittelua josta ikävä kyllä väkinäisesti tulee mieleen toisen erinomaisen pelisarjan eli No One Lives Foreverin musiikki. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kuten sanotaan. Niin originaalilta työltä tämä kuulostaa. Mutta ei hätää, kulman takaa jo odotteleekin Valven lippulaivan eli alkuperäisen Half-Lifen 2:n perään iskostuvien Episode One & Two’n cuet jotka luovat selkeämmän jatkumon jo aiemmin koetulle soundtrack kokemukselle. Tosin eroavaisuuksiakin löytyy kiitettävä määrä. Musiikki on edelleenkin paikoitellen adrenaalipitoista runttausta jonka myötä on siirrytty enemmälti pois elektronisesta tuotannosta tuonne oikeilla instrumenteilla toteutettuun rockmaiseen työstötapaan. Erittäin luova ja piristävästi toimiva ratkaisu ettenkö sanoisi ja tämän johdosta musiikki itsessään on saanut yllättävää lisäpontta ja valjastanut itse pelaajalle lisää hengitystilaa. Itselläni ainakin oli muutamaan otteeseen peliä pelatessa sellainen korkealle virittynyt olotila että pelkän musiikin luoman hypetyksen myötä tuntui pystyvänsä taistelemaan kaikilta suunnilta vastaan tulevia otuksia ja ainoastaan käyttämällä pumppuhaulikkoa joka toimii parhaiten lyhyeltä etäisyydeltä. Come and taste some… Erityisesti mieleenpainuvin cue on kolme minuuttinen “Vortal Combat” joka lähtee soimaan kun yritetään Vortigauntien kanssa puolustaa tukikohtaa jatkuvalta ant-lion tulvalta ja herättää vielä jälkikäteenkin onnistuneesti nämä uinuvat, vaistomaiset fiilikset pelkästään kuuntelemalla tätä kyseistä biisiä. Mutta fun ain’t over yet in this ride. Käyttäen pientä sanaleikkiä eli niin sanotusti valheellisen kakun päällimmäisenä kuorrutuksena toimii Portal joka on lyhyessä ajassa noussut monien pelaajien suosikiksi koko The Orange Box kokoelmassa. Ei voi kieltää etteikö innovaatiivisella suunnittelulla, omaperäisella juonella ja vähintäänkin yllätyksiä täynnä olevalla loppukohtauksella ollut siihen asiaan jotain vaikuttamista. Kelly Bailey jatkaa tälläkin puolella haasteenomaisesti rajojensa puskemista ja nyt Portalin puolella antaudutaan täysin teknologian alaisuuteen jossa cuet liikuskelevat ja vääristyvät täysin futuristisen technon, jo miltei Autechremaisen absurdisen iDM’n sekä konemaisen aavemaisesti hehkuvan ambientin alaisuudessa yhdeksi voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Jälleen pitää kehua säveltäjää vähintäänkin rohkeasta valinnasta. Itseasiassa tämän ränsistyneen tutkimuslaitoksen ja sen ylläpitämän hulluksi menneen tietokoneen välittämään tunnelmaan ei juuri minkäänlainen muu musiikki sovi yhtään. Tosin Portalin hieman vinksahtaneesti tarjoiltu huumori laukesi viimeistään loppukohtauksessa jossa samanaikaisesti lähti soimaan Jonathan Coultonin säveltämä semi-akustinen “Still Alive” joka on yksinään sellainen tapaus joka ei vähään aikaan unohdu pelirintamalla ja onhan tuota selviytymisestä kertovaa kappaletta myös ehditty tituleeraamaan mm. parhaimmaksi biisiksi pelihistoriassa. En tiedä tuon väitteen paikkaansa pitävyydestä mutta paikkansa tällä soundtrackilla se on kiistatta ansainnut. Loppukaneettina voisin sanoa sen että tietenkin tällainen “best-of” kokoelma neljän eri pelin soundtrackista tarkoittaa automaattisesti sitä että kaikki peleissä soinut musiikki ei ole mahtunut mukaan. Onhan tämä sentään parempi kuin ei mitään.
Edit 02/03/08: En enää yhtään ihmettele miksei Team Fortress 2’n raidat eivät oikein toiminut itselläni. Syy on siinä että Kelly Bailey ei osallistunut noiden kolmen raidan kirjoittamiseen mitenkään vaan Valven uusi audiopuolen säätäjä nimeltään Mike Morasky hoiti hommat. Tämän takia olisi hyvä että bookletissa aina näkyisi selkeästi sävellystyöhön osallistuneiden henkilöiden nimet eikä aina tarvitsisi lähteä oletuksesta liikkeelle.
