Addiktioni, 36/09

Beefcake: Drei (2001)

Beefcake: Drei
Ah, yes. Beefcaken Drei taitaa olla tänä päivänä yksi halutuimmista albumeista kokeellisen elektronisen musiikin saralla ja pitkän etsinnän jälkeen tämä kyseinen julkaisu sai vihdoinkin myös meikäläisestä omistajan. Niin siis kuinka haluttu? Monessa tapauksessa olen nähnyt kuinka tämä julkaisu on noussut eBayn verisesti kyynärpäitä takovassa huutokilpailussa helposti ylin sadan dollarin mutta itse pääsin tällä kertaa hieman pienemmällä summalla. Kuten Beefcaken eli Volker Kahlin ja Gabor Schablitzkin luomalla musiikilla on tapana, myös Drei edustaa parhaimmillaan tätä ajatuksen ja mielikuvituksen vapaalentoa jossa kuullaan digitaalisesti rahiseva sekä lasermaisesti vilahteleva iDM, eklektisesti riisuttu drum and bass, rauhallisuuden merta levittävä ambient sekä päätä notkuva ysäri trip-hop jossa paksu biitti pitää kokonaisuuden liikkeessään, taustalla vellovat syna-matto ja päälle vielä torvisoittokunnasta yksi instrumentti luomaan sen viimeisen silauksen tunnelmaan. Jopa liikkuvalle kuvalle omistettu moniulotteisesti kurkottava klassinen soitanta yhdistetään saumattomaan kokemukseen ja selkeästi Drein syvällisemmät sekä liikuttavimmat virtaukset tulevat juuri näistä hetkistä jossa klassiset instrumentit väreilevät ilmassa. Beefcake uskaltaa myös heittää huumorin pilkettä silmään ja yllättää kuuntelijan upottamalla saksalaisen kasaripop-sämplen kaiken koneellisuuden keskelle kunnes sitä aletaan purkamaan nollan ja ykkösten maailmaan. Edelleen palaan siihen aiheeseen että jos albumin pituus ylittyy sen maagisen 50 minuutin rajan, kuuntelijan mielenkiintoa täytyy ylläpitää tai muuten pullistuva kokonaisuus alkaa kääntymään helposti kuuntelijaa vastaan. Tarkoitan siis että ylitettyään tuon rajan, biisintekijän vastuu nousee eksponentiaalisesti jokaisella minuutilla ja jokainen hukattu minuutti voi aiheuttaa väistämätöntä tuhoa albumin läpileikkaukseen. Kuitenkin harvinaisena herkkuna Drei antaa tällä alueella myös vastinetta rahalle täyttäen kokonaisen CD:n joka sisältää 78 ja puoli minuuttia musiikkia ja se mikä tästä tekee suorastaan fantastisen teoksen on näiden kahden ihmisen luoma suora, puristavasti hellivä ote joka ei herpaannu tämän albumin aikana. Drei ei muutenkaan sisällä sitä markkinamiesten sanelemaa perusrakennetta. Kappaleilla ei ole nimiä ja muutenkin selkeää jaottelu on täysin poissa pelistä. Kokonaisuus on pätkitty tasan tarkkaan kolmen minuutin paloiksi jonka johdosta kuuntelijalle annetaan todellisuudessa haaste suoraan käteen ja pyritään kannustamaan kuuntelemalla teosta tarkasti alusta loppuun jottei hän missaisi yhtään hetkeä ja vivahteen muutosta.

Mikä siis tekee Dreistä niin halutun ja yhä nykyajassa mitattuna muodikkaan julkaisun? Itse asiassa totuus on se että Beefcake ei keksi uudelleen pyörää tällä albumilla eikä luo varsinaisesti minkäänlaista uutta pohjaa aiemmin mainituille genrille mutta he jalostavat jo aiemmin ilmaantuneet ideat pidemmälle ja tekevät niistä saumattoman kokonaisuuden. Useimmat DJ miksauksetkaan eivät sisällä näin paljon vaihtelua mitä Drei sisältää ja kaikesta kuulee että kokeilunhakuisuudesta on ollut pelkästään hyötyä ja Beefcake selkeästi pistää kaiken osaamisensa peliin tällä julkaisulla. RIP Beefcake 1997-2003 – vaikka te ette ole enää toiminnassa, te kuitenkin toimititte onnistuneesti yhden julkaisun jonka historia tulee muistamaan yhtenä tähtihetkistä kokeellisen elektronisen musiikin saralla.

Addiktioni, 12/08

Beefcake: Coincidentia Oppositorum (2000)

Beefcake: Coincidentia OppositorumKun puhutaan uuden musiikin löytämisestä tässä sisäänpäin hengitetyssä aistien viidakossa ja oman epätoivoisesti jatkuvan addiktion tyydyttämisessä, Volker Kahlin musiikki on itselläni ollut yksi selkeimmistä kohokohdista viime aikoina. Elokuvamainen kerronnallisuus yhdistettynä erilaisiin elektronisiin työstötapoihin on suorastaan avannut silmäni sille mihin tätä kahden lajityylin sekoitusta voi parhaimmillaan kuljettaa yhden miehen henkisillä voimilla – varsinkin kun kaveri ei ole tehnyt yhtään cinemaattista kokemusta varten vasten tehtyä scorea vaan hänen levynsä ovat enemmän olleet mielikuvituksen pienille elokuville suunnattuja teoksia. Ennen Kattoo pseydonyymin alaisuudessa tehtyä soolotuotantoa, hänellä oli eräs toinenkin projekti joka tunnettiin nimellä Beefcake. Beefcake on tällä hetkellä menneen talven lumia ja aika pitkälti viiden jalan syvyyteen raahattu painolasti mutta Gabor Schablitzkin kanssa perustettu kollaasi edelleenkin keräilee vuosi toisensa jälkeen enemmän ja enemmän arvostusta elektronisen musiikin piireissä ja tärkeintä on se että heidän julkaisemansa musiikki elävät yhä monien vanhojen sekä uusien fanien muistissa. Tämän johdosta osa julkaisuista saa kitkerän veren maun suussa vauhdittamana etsiskellä jotta sen saa kokoelmaansa ja yksi näistä vaikeamman luokan tapauksista on vuonna 2000 Hymen-levymerkillä julkaistu Coincidentia Oppositorum.

Coincidentia Oppositorum alkaa pelottavasti italialaisella 30-luvun musiikilla joka kuitenkin varsin nopeasti häivähtyy scoremaiseen otantaan jossa toistetaan sanaa ‘relax’ – kuin valmistaen kuuntelijan tulevaan rupeamaan jossa kuiskien annetaan vain yksi pieni mutta tärkeä neuvo jonka avulla tästä julkaisusta pääsee lävitse vahingoittumatta. Lihaksia ei tosiaankaan kannata jännittää tämän kuuntelun aikana sillä albumi aiheuttaa kramppeja vaihtaessaan jatkuvasti tulo- ja menosuuntaa. Oleta saavasi mitä tahansa, mutta todellisuudessa varaudu odottamattomaan täysivaltaiseen hyökkäykseen jossa käytetään myös luovaasti keittiön allasta. Coincidentia Oppositorum on, sanoisinko jopa hivenen Parkinsonin taudin kaltaisesti oirehtiva matka elektronisen musiikin eri tyyleihin, vaihtuviin sävyihin ja voimakkaisiin rytmisiin tulkintoihin mutta saavuttaen täydellisesti sen pisteen että albumi on jatkuvasti kuuntelijaa haastava sekä ympäriinsä poukkoileva tunnelma pysyy tiivisti yhtenäisenä. Annan yhden esimerkin. Coincidentia Oppositorumin cuet kuusi ja seitsemän – synteettisesti rätisevä ja systemaattisesti kilisevä drill ‘n bass tuntuisi vievän albumia jälleen sellaiseen epätaisesti painottelevaan mielen syvyyksiin jossa on selkeästi salaa otettu oppitunteja Richard D. Jamesilta kunnes yhtäkkiä vedetään liinat kiinni ja upeasti soljuva downtempomainen linjaus paljastuu koko kauneudessaan johon yhdistellään erilaisia instrumentteja viulusta huiluun ja jopa harppuun. Ja kas, heti perään iskostuva yhdeksäs cue muuntautuu taas vauhdittamaan kuuntelijan suoraan kohti teknologisesti väritettyä palettia jossa selkeästi kuuluu 90-luvun puolivälin iDM-tunnelma. Coincidentia Oppositorum on siis laajan kirjon omaava ja jatkuvasti sisältöään uudelleen rakentava kokonaisuus jossa hetkittäin saa tuntea erilaisia vaikutteita, Richard D. Jamesista aloittaen, mutta vaistomaisesti vieden kuuntelijan kaksikon itsensä kehittämään ja erinomaisesti luotuun, alati aineksia keräävälle kasvualustalle. Kun mainitsin että tällä albumilla pitää varautua kaikenlaiseen, julkaisun viimeistelevä cue osoittaa Beefcakelta myös loistavasti mietittyä pop-mentalitettia kun pääasiassa piano ja naisen vokaali kuljettaa Coincidentia Oppositorumin rauhallisesti lopulliseen päämääräänsä.