Viikko 51:n musiikki hankinnat

Fractured: Only Human Remains (2005)

Fractured: Only Human RemainsJoka vuosi uusia EBM yhtyeitä ehtii kasvaa kuin sieniä sateella ja uusia yrittäjiä jotka todellisuudessa tuovat jotain uutta tämän genren pöytään voi laskea yhden silpoutuneen käden sormilla. Kuluvan vuoden osalta ensimmäisenä mieleen juolahtaa Aesthetic Perfection joka pyöräytti loistavan debyyttialbuminsa alkuvuodesta ja nyt taas kajahtaa pohjois-amerikasta, tarkemmin sanottuna Kanadasta. Kolmihenkinen Fractured tulee, olenko valmis? Totta helvetissä. Albumi lähtee käyntiin What Is The Moment Of Truth raidalla jonka raivoisa puhe kuvailee sairaalla tavalla nykymaailman menoa. Featuring artisti, It-Clings on kirjoittanut tämän psykopaatin mielen omaavan näkökulmasta mutta rivien välistä löytyy kyllä se totuuskin vaikka se onkin hyvin piilotettu karmivan viharyöpyn alle. Biisi nopeutuu samalla kuin kaverin raivonpurkaus suurenee ja muutenkin biisi luo sellaisen tunnelman että Fracturen musiikki ja It-Clingsin viha ruokkisi toisiaan. Loppuvaiheessa kappale alkaa liukumaan industrialmaiseen suuntaan kun kitarat hyökkäävät mukaan. Fantastinen aloitus. Tämän jälkeen perinteinen EBM soundi ilmoittaa olemassaolostaan ja ottaa vallan. Mutta vain hetkeksi sillä tästä alkaa vanhan koulukunnan EBM:n, dark electron ja mustan hevosen kädenvääntö levyn viimeiseen raitaan asti. Kuten Aesthetic Perfectionin levyllä, myös tällä albumilla on tuotettu pari erikoisempaa biisiä (eli puhun tästä mustasta hevosesta) jotka raikastavat albumin tunnelmaa ja luovat hyvän vastapainon levyn nopeille EBM raidoille. Erilaisuuden luovat hitaammat kappaleet jotka ovat kuitenkin kallellaan älykkääseen iDM-genreen ja ne sopivat mainiosti tämän levyn yleisilmeeseen sekä nykiviin vokaaleihin. Minusta tämä albumi todistaa sen faktan että nykypäivänä ei riitä että tekee levyllisen kovaiskuista EBM musiikkia. Ei vaikka se olisikin kuinka hyvää koska sehän olisi periaatteessa tylsää albumin vaihtelevuuden kannalta vai mitä?

Mutta siirrytään siihen aspektiin levyssä josta hieman vihjaisin muutama rivi taaksepäin. Se mikä tästä tekee erilaisen levyn muihin rankemman EBM:n akteihin verrattuna on vokaalit. Kyllä, myös tässä on kurkkuvokaalit käytössä mutta miten se erottuu edukseen on vokaalien nykivä, kuluva ja rikkinäinen miksaus. Se kuulostaa ihan kuin vokaalien sisältämä nauha olisi käynyt jonkinlaisen helvetin. Ties mitä eri liuottavien aineiden polttavan käryn, raiskaavan nauha-aseman ja pahimmillaan tämä nauha on saattanut kokea painavien lekan iskuja jonka jälkeen parhaimmat palaset tästä pirstoutuneesta nauhasta on liitetty levylle CSI:n tyyliin. Joidenkin mielestä nämä vokaalit saattavat olla se ärsyttävä asia tällä levyllä mutta minusta tämä luo kaaottisen, uniikin tunnelman ja sopii kuin nyrkki silmään tällaiseen rankempaan EBM:ään. Lyriikat ehkä hukkuvat tuollaisen digitaalisen pyykinpesun jälkeen mutta minulle ne lyriikat ei ole ikinä ollut se tärkein asia. Kun vokaalit tukevat biisiä ja toimivat yhtenä elementtinä eli soittimena kappaleessa – se on suurin piirtein riittänyt minulle. Mitä tästä jäi sitten käteen? Perkeleen kova debyyttialbumi joka veti minua puoleensa levyn ensimmäisellä raidalla, kovilla EBM biiseillä, yllättävillä ja toimivilla iDM kokeiluillaan sekä rikkinäisillä vokaaleilla. Jos Aesthetic Perfection kolahtaa, tod.näk. myös tämäkin kolahtaa.