Addiktioni 24/08

Mind Necrosis Factor: Morphogenesis (2008)

Mind Necrosis Factor: MorphogenesisRanskalainen Mind Necrosis Factor (a.k.a. Pierrick Coupé) on tuntunut pidemmän ajan sellaiselta omalta pieneltä salaisuudelta jota moni ei ole vielä löytänyt ja sen johdosta on miltei pitänyt kiinni kynsin ja hampain jotta tämä tiukasti varjeltu tieto ei pääsisi leviämään. Miltei… mutta täällä taas ollaan uuden julkaisun kynnyksellä. Selkein syy tälle melkein uhrialttari-asteelle venytetylle palvomiselle löytyy kolmen vuoden takaisesta debyytistä Entropy joka edelleenkin on omalla kohdallani yksi vaikuttavimmista teoksista tässä post-industrial-ambient-whatnot genressä mitä olen kohdannut viimeisen viiden vuoden aikana joten ymmärrettävistä syistä tämä miehen kakkos-albumi keräsi aikamoiset odotukset ylleensä. Mind Necrosis Factoryn yksi vahvimmista ominaisuuksista Entropylla on erilaisten vokaalien käyttö muodostaakseen tunnelmasta entistä tiiviimmän kokonaisuuden. Entropy on samanaikaisesti hyvinkin mystinen, ritualistisen kolkon oloinen johon äänimaisemallisesti kaiverrettiin karheasti 30-luvun vaihtoehtoinen steampunk-maailma jossa erityisesti propagandamaisesti esitetyt palopuheet ottivat ensimmäisiä askelia kohti ihmiskunnan atomiaikaa. Morphogenesis sen sijaan ottaa hyvinkin suuren pesäeron mitä tulee edelliseen työhön verrattuna ja sen johdosta tästä uudesta albumista ei löydy juuri minkäänlaista synkkyyttä edes nimeksikään. Varjoja on siellä täällä mutta ne eivät kerää minkäänlaista huomioita. Morphogenesis tuntuukin jo heti alusta lähtien huomattavasti hallitummalta työltä jossa on suoraviivaista ymmärrystä miten musiikkia lähdetään rakentamaan täysin vokaalien kautta ja tämän johdosta albumin luoma tunnelma hakeutuukin enemmälti tuonne henkisen maailman puolelle. Pääasiassa itämaiset vaikuttimet vokaaleissa luovat siis tällä albumilla vahvan tukirangan ja akustimet soittimet rakentavat varsinaisen kehyksen minkä sisällä Mind Necrosis Factor pyrkii tällä kertaa liikkumaan elektronisessa äänivirrassaan. Tämä myös välittyy albumin akilleen kantapäänä. Ensinnäkin osa näistä vokaaleista vaikuttavat jossain määrin siltä että nämä sopisivat paremmin tuonne mielensä jumiuttavaan psychill-ambient osastoon eivätkä näin ollen istu tähän kokeeellisempaan kokonaisuuteen täysin saumattomasti. Tämä luo ehkäpä liiankin herkästi odottavan tunnelman jossa pariinkin otteeseen valmistaudutaan iskemään seuraava isompi vaihde silmään joka ei tietenkään tule missään vaiheessa vastaan ja näin ollen pelkästään vokaalien varaan perustettu tuotanto alkaa selvästi kadottamaan pitkällä juoksulla myös kaaottisuuden, sattumanvaraisesti etenevän levottoman tunteen. Kun tähän vielä lisätään se että osa tällä albumilla käytetyistä hektisistä rumpu-ohjelmoinnista ja muista äänellisistä säädöistä tehtiin jo debyytillä varsin näyttävästi (kuten esim. yksi muistorikkaimmista hetkistä jossa sähkökitara alkaa yhtäkkiä kampeamaan kaiken elektronisuuden keskelle) jonka johdosta on pakko alkaa myöntämään raskain ja pettyvin mielin myös itselleni että Morphogenesiksen yritys lähentyä kohti laajaa universumia ja henkilökohtaisen henkisyyden tavoitteleminen ei pääse millään tasolla edes lähellekään debyytin synkän kerronnallisuuden muodostamaa, tiivistunnelmaista näkemyksistä tieteen, uskomuksen ja koneiden pyhässä kolminaisuudessa jossa ollaan taas ylittämässä yhtä ihmiskunnan suurimmista rajoista.

Ehkäpä kuulostin tällä kertaa liian negatiiviselta. Morphogenesis on lopullisen punnituksen jälkeen hyvä albumi jossa erityisesti “Immanencen” kiihkeästi palava tunteenpurku ja julkaisun parhaimmat hetket yhteen biisiin summaava “Senescence” antavat kuitenkin toivoa Morphogenesiksen läpikahluamiseen myös tulevaisuudessa mutta itse odotin paljon enemmän. Ja sitä paitsi, onko pelkkä “hyvä” ollut koskaan sen mitta että siihen pitäisi tyytyä täysin positiivisin mielin kun vieressä makaa edellinen mestariteos. Vieritetään tällä kertaa kaikki syyt tuon kuuluisan vaikean kakkos-albumin piikkiin joka ei onnistunut lunastamaan kaikkea mihin ensimmäinen osa pystyi.

Musiikkia, viikko 03/2006

Mind Necrosis Factor: Entropy (2005)

Mind Necrosis Factor: EntropyItse olen pikkuisen puutunut dark ambient genren tarjontaan. Tuntuu että suurin osa tekee sitä samalla kaavalla tehty musiikkia ja liian harvoin luodaan sellainen levy joka todella puskee rajoja täysin uusiin ulottuvuuksiin eikä takerru genren kliseisiin niin helposti. Ranskalaisen Mind Necrosis Factorin debyyttijulkaisu Entropy iski jo heti ensikuuntelulla jättimäisen sähköiskun selkäytimeen ja atropiinipiikin rinnan läpi. Heräsi kysymys että onko tämän ranskalaismiehen käsissä dark ambient noussut uudelle tasolle? En nyt ihan sanoisi noin, sillä Entropy sisältää on niin paljon muutakin mitä ei löydy tyypilliseltä dark ambient albumilta. Mind Necrosis Factor käyttääkin raskasmielistä dark ambientia vain yhtenä tummana elementtinä tällä albumilla. Kun tätä albumin tarjoamaa kirjoa tarkemmin kuuntelee, hän on joko kehittelemässä uutta tai parantelee jo ennestään olevaa tuoretta tyylisuuntaa. Dark iDM? Niin… tästä päästiinkin toiseen albumilta löytyvään päärakennusmateriaaliin. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, dark ambient toimii albumin pohjavaluna ja synkkä, painostava tunnelma jatkuu mieltä syövistä biiteissä jotka muuntautuvat hetkittäin minimalistiseen suuntaan. Entropyn atmosfääriä nostelee tietenkin melodiat joihin on saatu myös orgaanisuutta käyttämällä pianoa ja kitaraa (akustista sekä sähköistä) jota ei uskoisi löytävän tällaiselta levyltä mutta se on saatu puristettua sinne sekaan hyvin. Pääpaino pysyy edelleenkin elektronisesti tuotetuissa ja hitaasti soljuvissa melodioissa johon kuitenkin välillä salakavalasti sujautetaan esim. nopeampaa acid rymistelyä. Vielä yksi tärkeä asia mikä tällä levyllä ponnahtaa heti esiin on ihmisvokaalien käyttö. Entropy sisältää kourallisen erilaisia vokaaleja – munkkien kuorolaulua, oopperamaisen tyylin omaava naislaulaja ja levyltä taitaa löytyä jopa keskiaasialaista kurkkulaulua. Kaikki nämä sekä latinaa lausuva mieshenkilö antavat rituaalisen säväyksen näille kappaleille ja luovat albumin ympärille keskiaikaisesta menneisyydestä kaikuavan pahuuden. Lumoutuneena kuuntelen Entropyn soundtrackmaisesti hiottua, monimutkaista elektronista kokonaisuutta ja sitä miten kaikki palaset ovat löytäneet paikkansa niin upeasti. Tällaisten levyjen ostamista varten minä olen syntynyt.

VA: The Remixes Vol. 06 – The Chemical Brothers (2005)

VA: The Remixes Vol. 06 - The Chemical BrothersThe Remixes kokoelma on siirtynyt kuudenteen osaan ja nyt ensimmäistä kertaa se sai minunkin huomioni. Onhan nyt sentään kyseessä yksi britannian suurimmista electronic yhtyeistä eli the mighty Chemical Brothers. Tässä on taas erinomainen poikkileikkaus Tom Rowlandsin ja Ed Simonsin remix-tuotantoon. Alkuaikojen helmistä, kun he vielä käyttivät ensimmäistä aliastaan The Dust Brothers, nykypäivän tuhteihin soundeihin. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta kun heidän tuotoksia julkaistaan erillisellä CD:llä. Chemical Reaction kokoelma keräsi myös hyvin yhteen tämän kaksikon remixejä samalle CD:lle ja fanin kannalta onneksi vain yksi sama remix-kipale löytyy kummaltakin CD:ltä. Tosin se onkin ehkäpä se kuuluisin remix ja näin ollen ei haittaa vaikka se löytyy kummaltakin levyltä. Kyseinen kappalehan on Primal Screamin Jailbird joka ilmestyessään sai pienoisen nosteen heidän nimelleen ja heidän kyvyistään. Ja nyt vuosia myöhemmin tiedämme mihin se johti heidän urallaan. Vaikka heidän albuminsa ovat olleet paha pettymys viime vuosina, remix tuotantopuolella onneksi pyyhkii paremmin ja miksaukset viedään tyylikkäästi loppuun asti. Näitä kappaleita kuunnellessaani, tajusin kuinka hyviä tuottajia he todellisudessa ovat. He eivät takerru yhteen oljenkorteeseen, he osaavat uudistaa soundinsa tarpeeksi usein ja silti ylläpitää se chemical touch miksaus toisensa jälkeen. Hyvänä esimerkkinä toimivat The Charlatansille ja Primal Screamille tuotetut remiksaukset. Kokoelmalta löytyy kaksi miksausta näiden bändien kahteen eri biisiin ja ne edustavat erinomaisesti eri ääripäitä The Chemical Brothersin tuotannossa. Esim. tämä Primal Screamin legendaarinen Jailbird on se julmetun iso, hidas monster rumpurymistely ja saman bändin Swastika Eyes sen sijaan on 4/4 biittiin pohjautuva nopea valopulssi joka kiitää sivustajakatsojan ohitse silmänräpäyksessä. Remiksaus on myös oma taiteenlajinsa ja Chemical Brothersit hallitsevat sen suvereenisti.