Addiktioni 41/11

Enduser: Even Weight (2011)

Enduser: Even WeightMihin me jäätiinkään edellisellä kerralla? Jos oikein muistan, viime vuoden puolella Enduser (a.k.a. Lynn Standafer) tarjosi neliraitaisen 1/3 EP:n joka sisälsi päällisin puolin sellaisen räväkkäästi sinkoilevan breakcore kokonaisuuden mutta kuitenkin viime vuodesta parhaiten jäi mieleen super-kokoonpanon The Blood Of Heroesin grindaavasti rymisevä debyytti jonka taustalla mies myös vaikutti. Kolme vuotta on kulunut edellisestä Enduser täyspitkästä joten oli jo aikakin että jotain tapahtuu myös tällä rintamalla. Uunituore, Ad Noiseam levymerkin kautta julkaistu albumi on siis nimeltään Even Weight ja edelleenkin ollaan siinä tutussa drum and bass/breakcore välimaastossa heiluen kummallakin puolella kiitettävästi luoden saumattoman liikehdinnän. Muutenkin Even Weight edustaa sitä erittäin tuttua Enduser työskentelyä jossa hänen perustavaramerkiksi luonnehtivat biittien leikkaa-ja-sahaa tyyliset choppailut, basson rymistelyt ja laakeasti hierova melodisuus ovat vahvasti läsnä. Eri tuottajien (Karsten Pflum, Architect, Bonk ja Hecq) kanssa tehdyt yhteistyö-raidat muovaavat tästä albumista vieläkin enemmän hektisemmän ja hyper-editoinnin alaisuuteen käärittävän kokonaisuuden minkä johdosta albumi suorastaan vaatii sen muutaman läpikuuntelukerran jotta tästä rynkytyksestä alkaa löytymään niitä kaivattuja nyansseja. Even Weight on siis perus Enduser työ niin hyvässä kuin pahassakin. Mikä tarkoittaa sitä että ainakin itse odotin taas liikoja tältä albumilta mutta tässä kolmen päivän intensiivisessä rotaatiossa sitä on alkanut näkemään myös itseään pettävän hypetyksenkin ohi. Näin ollen Even Weight ei siis täysin sisällä sitä kaivattua seuraavalle tasolle hivuttautuvaa uudistautumista mutta ehkäpä albumin nimi onkin se osuvin kuvaus tästä julkaisusta. Even Weight on tasapainotettu sen verran tarkasti että se kuitenkin tuo sen hitusen verran uutuuden tuoksua mukanaan ja pysyen vakaasti kurssissaan ilman ylimääräistä rönsyilyä. Lukuunottamatta Enduserin itsensä tekemää kahta remix raitaa jotka ovat enemmän tuonne seesteisempään downtempoon kallellaan luoden samalla sisäänpäin hengittävän autuaan olotilan, mitenkään muuten tässä teknillisesti räiskyvässä kokonaisuudesta ei ponnahda esiin sellaista huippuhetkeä jotka raivaisivat itselleen enemmän spottivaloa. Ehkäpä se onkin hyvä näin minkä myötä Even Weight onkin huomattavasti virtaviivaisempi kokemus.

Addiktioni 52/10 – Part 2

The Blood Of Heroes: Remain (2010)

The Blood Of Heroes: RemainViime vuoden kohokohta albumirintamalla oli allekirjoittaneelle ehdottomasti superkokoonpanon The Blood Of Heroesin grindaavasti järisevä, matalassa dubin aallokossa viihtyvä sekä puskevasti eteenpäin rymisevä drum and bass debyytti jonka miehistöstä löytyivät mm. sellaiset nimet kuin Lynn Standafer (a.k.a. Enduser), Bill Laswell, Justin K Broadrick ja Kurt Gluck (a.k.a. Submerged). Jos edelleenkin muistan käyttämiä sanojani – julkaisu ennenkaikkea vakuutti omintakeisella, armottomalla tyylillä pistää säännöt täysin uusiksi ja siinä ohella sivutuotteena syntyi myös henkilökohtaisesti kaipaama avosydänleikkaus pitkän aikaa hitaasti kituvalle drum and bass genrelle. Täysosumaksi osoittautuneen laukauksen jälkeen sosiaalisten nettikanavien kautta ilmoitettiin että putken perästä ilmestyisi seuraavaksi remix-EP joka sitten lopulta muuntautui täysmittaiseksi albumiksi. Totta puhuen itselläni viisari ei juurikaan värähtänyt kun kuulin tästä uutisesta mikä johtuu enemmälti siitä että remix albumit ovat tunnetusti hankalia tapauksia – pahimmassa tapauksessa ne vesittävät alkuperäisen konseptin täysin mutta toisaalta onnistuen täydellisesti ne tuovat täysin uusia ulottuvuuksia jo aiemmin tarjoiltuun työhön ja näin ollen nauttien yhtä paljon kuin alkuperäisestä julkaisusta. Mutta ei anneta peloille valtaa kun lähdetään kahlaamaan taas tuntemattomia vesiä.

Debyytin tuottajina toimineet Joel Hamilton ja Submerged aloittavat tämän paloittelun “Descend Destroy” raidalla. Alunperin kyseinen raita oli se ainoa puuduttava ja ikävänlainen kompastuskivi albumin muuten saumattomasti toisiinsa kietoituvassa äänimaailmassa. Nyt se on muuntautunut huomattavasti vaarallisempaan ja kipinöitä sahaavaan muotoon jonka myötä sormikin taitaa mennä suuhun sen merkiksi sillä en tiedä sitten että luonnehtisinko tämän kitaravetoiseksi dubstepiksi vai minkä muun genrien sulatusuuniksi mutta pääsia on että se toimii ja helvetin hyvin. Ekstra kitarat tuovat mukanaan lisäkarheutta sekä antavat hyvän alkupotkun tälle julkaisulle. Enduserin remix julkaisun nimeä kantavasta teoksesta on sitä miestä itseään eli chopattuja looppeja ja edestakaista rynkytystä joten hän ei esittele mitenkään suurta yllätystä sen suhteen. Olisin kyllä kaivannut hieman radikaalisempaa kannanottoa mutta kyllä se kelpaa näinkin. Onneksi näissä drum and bass uudelleentyöstöissä on lähdetty käyttämään järkeä ja pitäydytty vähäisissä määrässä sillä albumilta löytyy ainoastaan toinen puhtaasti tähän genreen dipattua vääntämistä ja senkin tarjoilee suht. tuntematon artisti nimeltään Kuma. Tuntemattomuus on sinänsä hyvä asia ettei tarvitse heti ensikättelyssä leimaamaan minkäänlaista ennalta-arvausta. Dälek vetäisee tummanpuhuvan illbient/dub tunnelman “Chains” kappaleen ylle jossa sämplätään alkuperäisen Star Trekin efektejä vieden teosta täysin päälaelleen ja hitaaseen mieltä sorkkivaan kaaokseen. Kuten Enduserin tapauksessa, Justin K Broadrickin työstämä versio “Remain” kappaleesta kuulostaa aika pitkälti häneltä itseltään. Lisätyt vokaalit sekä semi-marssivasti etenevät rummutus tekevät tästä hieman taaksepäin vetäytyvän, jopa hivenen rennommin asennoituvan työn. “The Blood Of Heroes Rehearsal Version” samaisesta kappaleesta on jonkinlainen jatkumo Broadrickin omalle näkemykselle ja parhaimmillaan se kuulustaa juuri sellaiselta suhteellisen valmiilta paketilta että he pystyisivät vetämään näitä albumin kappaleita livenä. Mikä on tietenkin plussaa. “Salute To The Jugger” taisi olla jonkinlainen albumin pääteemabiisi joka kiteytti Juggerin olemusta sitomalla punaisessa langassa liitävän kokonaisuuden yhteen paikkaan ja nyt Bill Laswellin käsittelyssä sekin saa vain pieniä kosmeettisia muutoksia. Eli tässä tapauksessa laittamalla enemmän basson hytkyvästi väreilevää olemusta peliin. Gator Bait Ten jatkanee “Transcendent” alkuperäistä maalailevuutta mutta siirtäen äänimaailmaa hiljalleen progressiivisesti etenevään drone/sludge vyörytykseen. Gunshae pitäytynee aika pitkältä samoissa maalaustekniikoissa ottaessaan mittaa “Wounds Against Wounds” kanssa mutta alunperin hyvin räiskyvästi iskeytynyt volyymi muuntautuu nyt enemmän tuonne kokeellisemman ja luonnonomaisesti esitellyn ambientin pariin.

En siis odottanut tältä juurikaan mitään mutta jopa pieneksi yllätykseksi tästä muodostuikin erittäin toimiva paketti joista puolet teoksista lähtivät kaivertamaan ideoita täysin uuteen muotoon ja onnistuivat erinomaisesti näiden toteutuksessa. Toivottavasti ryhmä julkaisee joskus sen oikean toisen albumin sillä ensimmäinen lunasti pelkällä olomuodollaan täydellisesti paikkansa ja tämä remix albumi herätteli ajatuksia siitä että potentiaalia on suunnata vaikka minne suuntaan jossa räiskiä menemään.

Remain

With the amount of diverse producers involved in The Blood of Heroes, it was virtually assured that the members would end up remixing their own work, and inviting their friends to contribute. A collection of remixes from their self titled album, Remain features both organic band and electronic versions of the title track, including Justin K Broadrick’s vocal version. Dälek, Submerged, Black Roc producer Joel Hamilton, Bill Laswell, and Vancouver, BC acts Kuma and Gunshae turn in disparate versions that re-explore the apocalyptic world envisioned in the first album. Reducing hardcore drum n bass to ambience, restructuring a track so that drummers KJ Sawka (also of Pendulum) and Balazs Pandi go head to head in a breakcore battle, and turning a Laswell bass line into an organ-rupturing sub are just some of the ways the tracks are reinvented. Creative and thoughtful, Remain is an essential companion album to the self-titled debut.

01. Descend Destroy (Joel Hamilton + Submerged Remix)
02. Remain (Enduser Remix)
03. Chains (Dälek Remix)
04. Remain (Justin K Broadrick Remix)
05. Salute to the Jugger (Laswell Original Mix)
06. Wounds Against Wounds (Kuma Remix)
07. Bound (Submerged Remix)
08. Remain (The Blood of Heroes Version)
09. Transcendent (Gator Bait Ten Remix)
10. Wounds Against Wounds (Gunshae Remix)

Ohmresistance.com

The Blood Of Heroesin jatkosta

Edelleenkin tuntuu siltä että tämän vuoden selkein kohokohta julkaisurintamalla on ollut The Blood Of Heroesin voimakas debyytti. Grindaavasti järisevä, matalassa dubin aallokossa viihtyvä ja puskevasti eteenpäin rymisevä drum and bass projekti joka kuulostaa ennenkaikkea täysin uniikilta ja onnistui samalla luomaan järkälemäisen kokonaisuuden. Viime viikkoina on tullut luettua Enduserin facebook sivustolta kaikenlaista tulevista julkaisuista ja myöskin silmiin on tarttunut The Blood Of Heroesin seuraavasta askeleesta. Nimittäin remix-julkaisusta. Alunperin kahdeksan raidan EP:ksi suunniteltu julkaisu on nyt viimeisimmän tiedon mukaan muuttanut muotoaan ja nyt se tarjoillaan kokopitkänä. The Blood Of Heroesin super-miehityksessä vaikuttavat Justin K Broadrick, Enduser, Bill Laswell, Submerged, M. Gregor Filip ja Balázs Pándi tekevät omat uudellenmiksaukset albumin raidoista ja ulkopuolisista vaikuttajista ovat toistaiseksi mainittu ainoastaan Dälek. Julkaisu ajankohdaksi on ainoastaan mainittu että se tulee ulos muutaman kuukauden päästä.

Odotuslistalla majaileva ja tulossa oleva Enduserin uusi studio-albumi on saanut pientä mutta tärkeää informaatiota ylleensä joka ainakin henkilökohtaisesti nostaa odotusta korkeammalle. Nimittäin muutama viikko sitten Ad Noiseamin nettisivulla streamatussa haastattelussa Enduser mainitsi että tämä tuleva albumi muistuttaa tunnelmaltaan “Calling The Vulturesin” materiaalia. Kyseinen julkaisu oli ensimmäinen askel miehen materiaalin ja edelleenkin on henk.koht. ykkönen hänen soolotuotannossa.

Addiktioni 16/10

The Blood Of Heroes: The Blood Of Heroes (2010)

The Blood Of Heroes: The Blood Of HeroesTämä kuluva vuosi tulee olemaan Lynn Standaferilla a.k.a. Enduserilla kiireistä aikaa. 2010 lähtikin jo mukavasti käyntiin neljän raidan 1/3 EP:llä joka antoi ensimmäiset pään yli tähdätyt laukaukset jotka onnistuneesti kiinnittivät huomion hänen tulevaa soolo-levyään kohti. Jos totta puhutaan, Ad Noiseam levymerkille julkaistava tuleva soololevy sekä edelleenkin mysteerimäisten verhojen taakse piiloutuva I Am The Sun-projekti ovat yhä tarkkailun alaisuudessa mutta The Blood Of Heroes on huomattavasti mielenkiintoisempi konsepti jota olen myös jo seurannut pitkään ja odottanut hartaasti, erityisesti ensimmäisten klippien jälkeen jolloin tämä nousi välittömästi odotuslistan kärkeen. Mukana olevat nimet pitäisi kertoa varsin suorasukaisesti että tässä ei anneta edes pientä tilaa turhalle hötkyilyille. Toisin sanoen The Blood Of Heroes on superkokoonpano jossa Enduserin lisäksi on tuottaja-legenda/basisti Bill Laswell, Ohm Resistance-levymerkkiä pyörittävä drum and bass-tuottaja Submerged ja Jesu/Godfleshin pääkoordinoija Justin Broadrick. Jos nyt oikein muistan ryhmän alkuhistoriasta, tämän piti olla alunperin Method Of Defiance julkaisu mutta mukaan raahatut henkilöt ja tyystin erilaiseen suuntaan kuljetettu soundi muuttivat tämän uudeksi projetiksi. Hyvä näin. The Blood Of Heroes ansaitsee omanlaisen tunnistettavuuden yhteen nitovan mentaliteetin ja uudenlaisen, kollaasimaisesti törmäävän soundin takia.

Tämän omaa nimeään kantavan albumin aloitusraita “Blinded” kertoo kuuntelijalle varsin selkeästi mistä on todellisuudesta kyse ja mihin suuntiin tämä albumi alkaa haarautumaan. Raskas ääniseinämä lähtee etenemään tummasti pommittavan kitaran kautta johon lisätään chopatusti ohjelmoituja drum and bass perkussioita ja muutenkin kokonaisuutta sävyttää dubin upottavasti vellova olemus joka johdattelee kuuntelijaa syvempään päähän tässä vuolaasti virtaavassa äänikollaasissa sekä viimeisenä kosketuksena tuo Dr. Israelin ragga-mentaliteetti vokaalien kautta. “Chains” irtaantuu heti uudelle polulle skaalautuen kohti post-rockmaista maalailevaisuutta ja biittipolitiikassa hidastutaan enemmälti tuonne downtempon välimaastoon, mitä nyt pientä kikkailua on jätetty makeutusaineeksi. “Salute To The Jugger” jatkaa tätä dubin, drum and bassin ja porautuvasti grindaavien kitaroiden naittamista onnistuneesti ja albumin äänitorvena toimivan Dr. Israelin lipovasti esiintuotu hyräily sodasta antaa enteilyä isompien pommien pudotuksesta. Ja niitähän myös pudotellaan. “Breakaway” ja myöhemmin albumilla soiva “Wounds Against Wounds” lisäävät painostavaa volyymia pintaan sillä nämä kaksi teosta luottavat täysin hakkaavien perkussioiden sekä murisevan basson ja kitaran yhdistelmään tarkoituksena jättää takuuvarmaa hampaiden irroitusta taakseen. “Transcendent” irtaantuu taas aiemmin kuulemista teoksista lähestyen enemmän Jesun kaltaista tunnelmallista materiaalia ja jotenkin sitä alkaa odottamaan että Justin Broadrick avaisi poikamaisensa äänijänteensä tämän aikana mutta tämä pysyy uskollisesti instrumentaalisena työnä loppuun asti. “Repositioned” on uudelleen remiksattu versio Enduserin Pushing Back albumilla majailleesta “Positioned” kappaleesta jonka johdosta omissa korvissani se vaan kuulostaa uudelleenlämmitelty sopalta tämän kaiken keskellä. Alkuperäisessä teoksessa mukana roikkunut räp-lyriikka on vaihtunut sämpleksi elokuvasta josta orkesteri on ottanut nimen itselleen ja muutenkin teosta on pyritty muokkaamaan enemmän tämän albumiin sopivaksi tuomalla valmiiseen sekoitukseen jo tässä vaiheessa tutuksi tullutta The Blood Of Heroesin tyylistä bassoa, kitaraa ja dubin väreilevää liikehdintää. “Remain” pistää mutkia suoremmaksi kitaran kautta mutta biittipoliitikassa on taasen lähdetty etenemään enemmän letkeämmän asenteen kautta jota erityisesti värittää hidastettu amen break kunnes taas lähdetään pilkkomaan sitä useampaan osasiin ja aletaan nostamaan minuuttissa soivan biitin määrää. Ainoastaan “Descent Destroy” putoaa tällä albumilla tähän aina niin ikävään puuduttava-kategoriaan. Miltei yhdeksän minuuttisena työnä se ei juurikaan saa toivomaansa kehitystä alleen, vaan tasaisesti eteenpäin puksuttaen siihen väistämättäkin tarttuu sellainen tunne että se rullaa paikoillaan ja ajan myöten ainoa muutos on vain lisätä vauhtia. Mutta mutta… Mieltäpuuduttavien minuuttien jälkeen, miltei pakon saneleman albumilta nousee yksi sen selkeimmistä kohokohdista – “Bound” nostaa taas panoksia korkeammalle ja nyt jälleen tuodaan uutta verta kokonaisuuteen. Jonkinlainen kielien kautta väreilevä itämainen soitin ja sitä avustava vokaali yhdistettynä liverumpalistiin sekä taustalla säreilevä kitara ja kappaleen piirteitä myöteilevä basso muuntavat tämän teoksen alkumetreillä miltei hämmentävän kuuloiseksi muodostelmaksi kunnes se irtaantuu tästä juoksevasti virtaavasta jammailevuudesta ja lähtee tutunomaisesti kipinöitä syöksevien rumpulooppien myötä taas tiukasti kierteessä eteneväksi syöksyksi. Levyn viimeistelemä “Drift” asettelee jälleen päällekkäin suorasukaisempaa biittien paloittelua samalla kun taustalla häärii ohuen kaunis, miltei vääristyneen seireenin kutsua muistuttava kitara-drone antaen viimeisen muistutuksen siitä miksi tämä julkaisu toimii erittäin hyvin.

Onko tämä sitten jonkin sortin teemalevy vaiko syvä kunnioitus tuntemattomuuteen kadonneelle post-apokalyptiselle kasari-elokuvalle? Ihan miten vaan kukin haluaa tätä tulkita, mutta fakta on se että tässä on ilman epäilyksen häivää ehdokas vuoden albumiksi. The Blood Of Heroes ulkokuoreltaan kova, erittäin kova mutta silti siitä kuitenkin löytyy puoleensa vetäviä ominaisuuksia ja suorastaan armottomia tapoja pistää säännöt täysin uusiksi jonka sivutuotteena syntyi myös onnistuminen herättämään drum and bassia uudestaan henkiin antamalla sille kaipaamansa avosydänleikkauksen. Tuomalla paljon erilaisia vaikutteita mukaansa, matalalta luotaavan dubista ärjyvästi grindaavaan post-rockiin, The Blood Of Heroes on luonut uniikin atmosfäärin jossa kaikki siihen tuotu palaset ovat loksahtaneet täydellisesti paikoilleen.

Addiktioni 13/10

Enduser: 1/3 EP (2010)

Enduser: 1/3Kun laitoin tämän levyn ensimäisen kerran pyörimään, vastaantuleva vokaalisämple kaivoi muistin syvyydestä hämäriä ajankuvia ja tilanteita. Joten olin aluksi hieman hämillään kysellen itseltäni että miksi tämä sämple on niin helvetin tuttu. Pienen googlettamisen jälkeen lopulta tajusin mistä oli kyse. EP:n aloittavassa “2/3” sämplätään nimittäin Tasmin Archerin “Sleeping Satellite” kappaletta jonka video taitaa olla yksi näitä ensimmäisestä muistoistani kun aloin tuijottamaan MTV:tä oikein tosissaaan 90-luvun alussa. Tämän johdosta julkaisu saa minulta erinomaisen vastaanoton sillä tämä popahtava vokaali yhdistettynä taattuun Enduser biittinikkarointiin jossa heilutaan heilurin kaltaisesti amen breakista miehen omiin, nopeasti paukuttaviin rumpurytmisekoituksiin varmistaen sen että luvassa on taas laatukamaa. Unohtamattakaan tietenkään sitä miten Enduser osaa kasata teoksen rakenteen kirurgisen tarkasti, biittien droppauksesta basson murisevan olemukseen. EP jatkuu Reduced Phat 2% split-albumilta tutuksi tulleelta “Death Vest” teoksella joka on saanut pienimuotoisen kasvojenkohotuksen tällä julkaisulla. Tai noh, itse en kyllä juurikaan käyttäisi tuota sanaa sillä todellisuudessa kappaleesta on saksittu puolitoista minuutin verran tärkeitä tärkeitä elementtejä mitkä tekevät alkuperäisestä teoksesta yhden Enduserin breakcore bravuureista hänen urallaan. Tämä 09 versio tuntuu myös liian nopeasti ytimeen etenevältä syöksyltä koska tästä puuttuu täysin se alkuperäisen version sisältämän kahden ja puolen minuutin huikean build-upin joka pitää kuuntelijan varpaillaan ja irti päästyään se suorastaan imaisee sisäänsä. Eli ei. Tämä ei päihitä alkuperäistä millään tasolla mutta täytyy sanoa että yritystä kuitenkin löytyy. Harmi vaan että se tarmo keskitettiin liialti tiivistämiseen eikä vahvojen rakenteiden parantamiseen. Kolmantena soiva nimikkokappale “1/3” onkin jo sellainen seitsemän minuuttia painostava, hyvinkin suoravetoinen drum and bass ryökäle jonka peräänantamaton luonne ja luita murskaavasti pahoinpitelevä äänimaailma varmistaa tästä yhden Enduserin hitaasti lämpiävän työn. Neljäntenä ja EP:n viimeistelevä työ on Cardopusherin dubsteppiin kääritty uudelleen näkemys Left albumilla esiintyneelle “Interruption 4” kappaleelle josta todellisuudessa muodostuu julkaisun ainoa murheen kryyni sillä se kuulostaa vain todella väsyneeltä dubstep väännöltä joka lopulta tipahtaa meikäläisen asteikolla sen verran alas että taas kyselen itseltäni miksi näitä ylipäätänsä tehdään? En ymmärrä enkä edes halua.

No mut kuitenkin. Enduser varmistaa tällä pienellä esimerkillä sen että nälkä myös pystyy kasvamaan syödessään sillä tämän EP:n ansiosta hänen tuleva albumi nousi odotuslistani kärkeen (joka myöskin tullaan julkaisemaan samaisella Ad Noiseam levymerkillä). Ennenkaikkea levyn aloittava “2/3” tekee tästä yksinään hankinnan arvoisen ja tämä julkaisu on siis saatavilla CD/12″/mp3 formaatissa Ad Noiseam levymerkin kautta.

Enduser is coming back (with friends)

The Blood Of Heroes

Miehellä on Ad Noiseam levymerkille julkaistan soolo-albumin sekä sitä edeltävän EP:n lisäksi tulollaan pari muuta mielenkiintoista projektia. Toukokuussa Hymen Records julkaisee I Am The Sun sivuprojektin jossa ainakin vierailijalista on mielenkiintoista luettavaa – mainitaan ainakin ne kaksi itselleni tuttua nimeä eli breakcore jumala Venetian Snares ja godfather jap noise, Merzbow. Toistaiseksi tuosta projektista ei ole muuta ulkona kuin yksi toiselle artistille tehty remix. Odotellaan.

Jo viime vuodesta lähtien vastaanottavassa tilassa odoteltu ja omaa nimeä kantava The Blood Of Heroesin albumi sen sijaan vakuuttaa jo pelkästään projektin takaa löytyvien nimien ja nyt myös mp3 klippien perusteella. Itse musiikki on jotain next level tavaraa – drum and bassia, post-rockia, dubia eli asettuu ehdottomasti tuonne positiivisesti koettuun ‘mitä helvettiä minä juuri äsken kuuntelin’ kategoriaan. Ulkona kuudes huhtikuuta.

Ohm Resistancen hype lupailee seuraavaa:

A year long recording process involving Guitar genius Justin Broadrick, bass superpower Bill Laswell, electronic artists Submerged and End.user, vocalist Dr. Israel, and others gives birth to the self titled debut of The Blood of Heroes. Taking its name from the Rutger Hauer film that came after Bladerunner, the group delivers on all ends from rock to dub to drum n bass to spacious sounds and fills in all corners inbetween. Industrial Dancehall, Metal Dubstep, Ambient Beats, the album is the crossover of crossovers – musicians creating where their heart takes them without regard for limitations. Broadrick summons some of the absolute direst guitar dirges alongside the beauty that he now explores with his group Jesu. End.user’s glitch programming strides in territories previously undiscovered, and Submerged’s blocky beat sound adds girth to the post-apocalyptic nightmare of The Blood of Heroes.

Tracklist:

01. Blinded
02. Chains
03. Salute to the jugger
04. Breakaway
05. Transcendant
06. Repositioned
07. Remain
08. Wounds against wounds
09. Descend destroy
10. Bound
11. Drift

Addiktioni, 30/09

Ebola: Mutant Dubstep Vol.1 (2008) / Cardopusher: Mutant Dubstep Vol.2 (2008) / Mobthrow: Mutant Dubstep Vol.3 (2009)

Ebola / Cardopusher / Mobthrow: Mutant DubstepKreikkalaisella Spectraliquid levy-yhtiöllä on kuluvan kesän aikana tällainen ‘osta kaikki kolme Mutant Dubstep volumea huokeaan yhteishintaan’ tarjous, joten päätin ottaa kauan kaivatun haasteen vastaan ja viimeinkin tarkastaa että löytyykö tästä musiikintyylistä minkäänlaista järjen hiventä. Eikös se vanha sanontakin mene että kaikkea pitää kokeilla paitsi omaa mummoa ja kansantansseja. Tässä sitä sitten ollaan. Dubstep ja minä vastakkain. Joten aloitetaan. Ensimmäisen volumen tarjoilee brittiläinen Ebola kahdella originaali raidallaan ja niistä tehdyillä remikseillä jotka ovat tuottaneet Enduser ja Shitmat. Ebola, joka tunnetaan enemmälti breakcore-tuottajana, ainakin ottaa kirjaimellisesti sen asenteen että monsterimaisesti vaappuva bassline on tämän EP:n tärkein ydin johon ei hirveästi aleta sekoittelemaan muiden genren ominaisuuksia. Tosin olen kuulevinani esim. iDM:n pikaista läsnäoloa mutta sekin hyvin minimaalista. Kuitenkin ensimmäiseksi osaksi tämä ei saanut meikäläistä vakuutetuksi. Ebolan originaali raidat “Painkillers” ja “Teledildonics” ovat kärjistettynä juuri ne pahimmat esimerkit miksi tämä genre ei ole alunperinkään saanut meikäläisen kiinnostusta nousemaan – asettelemalla pelkästään basson rytkyttämisen päärooliin tuo väistämättä sen tuloksen että kappaleet eivät saa minkäänlaista kehitystä alleensa ja kuuntelija väistämättäkin lankeaa haukottelevaan tylsyyteen minuuttien jälkeen. Eikä sekään auttanut että kaikesta odotuksesta huolimatta hänen maamiehensä Shitmat ei lähtenytkään raahaamaan omaa uudelleenmuokausta old school junglen tai ‘ardkoren pariin vaan jatkoi laimennusta dubstepin merkeissä. Ainoastaan Enduserin remiksaus jossa napsautetaan täysin breakcoren poukkoileva mentaliteetti päälle pelasti tämän EP:n totaaliselta unohdukseen lankeamiselta.

Jos Ebolan työnäyte oli pääasiallisesti vain perkeleenmoista matalan ääniaallon jurruttamista ja läskin jyrryttämistä, espanjalainen Cardopusher ottaa tyystin erilaisen suunnan ja tuo tällä trilogian keskimäisella osalla mukanaan melodisuuden ja leikkimielisen asenteen. Viiden biisin EP käynnistyy “Toothsmasher” kappaleella joka tuo mukanaan henkisesti 80-luvulle kurkottavan melodian ja julkaisun edetessä voi kuulla miten paljon rikkaamman tunnelman tämä Vol.2 sisältää verrattuna ensimmäiseen osaan. Tarkoitan sitä että melodisuuden mukaantulon lisäksi Cardopusher osaa kurkottaa muihin genreisiin ja ottaen mukaansa vaikutteita drum and bassista reggaesiin muokaten omasta työstään hyvin hybrimäisen jännän sekoituksen joka parhaimmillaan osaa paukkua äänekkästi ja olla hyvin nokkela samanaikaisesti. EP:n lopuksi kuultavat remiksit Innasektilta ja Pachekolta eivät tuo juuri mitään uutta pöytään mutta kuitenkin tämä Vol.2 on kokonaisuutena huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen osa.

Spectraliquidin yhtenä pyörittäjistä, Mobthrowin luotsaama kolmas osa tässä trilogiassa on selkeästi aggressiivisin joka suorastaan murhaa suorilla ja osuvilla pistoksillaan. Vol.3:n aloittava “Jazz Monsta” ainakin ottaa heti kuuntelijan kiitettävästä haltuunsa drum and bass/dubstep yhdistelmällään jossa kuten tittelikin kertoo kuuluu myös kevyt jazz-henkisyys. “Breakstar” ei ainakaan ota yhtään rennompaa asennetta eli sama hyväksi havaittu tekniikka jatkuu myös tässä ja “Deathstep” viimeistään pistää typerän virnistyksen naamalla nautinnon merkiksi. Ainakin nämä Vol.3:n kolme ensimmäistä teosta osaavat positiiviisesti kääntää kytkimen tuolla pääkopasssa siihen asentoon joka antaa hyväksyttävän merkinnän kahdella peukalolla. Tai noh, tätä hyväksyntää jatkuu kunnes vastaan tulee Mobthrowin tekemä uudelleenmuokkaus yhdestä The Future Sound Of Londonin yhdestä klassisesta teoksesta, “My Kingdom”. Varsinkin kun itse ostin “My Kingdomin” sisältäneen Dead Cities albumin uudestaan tuossa yli kuukausi taaksepäin, tämän johdosta FSOLin musiikki on pyörinyt vahvasti viimeaikaisessa rotaatiossa joten remiksin kuuleminen aiheutti suoranaisen kakomisreaktion itselläni eli tuotettu remix alkaa olla vahvasti siinä pisteessä että miksi vaivautua? Alkuperäinen työ on kolmentoista vuoden jälkeenkin upean lumoava teos ja tämä ‘päivitetty’ “My Dub Kingdom” remix on karkeasti vain dubstep biitti liimattuna vanhan klassikkon päälle. Ajan haaskausta ja alkuperäisen raiskausta näin suorasti sanottuna. Mad EP:n tekemä remix “Jazz Monsta” kappaleesta taasen vie tätä teosta enemmän absurdimaiseen jazz-tunnelmointiin joten sen puolesta saa kiitosta ettei menty siitä mistä aita on matalin kuten monet tämän trilogian muut remiksaajat ovat laiskuudessaan langenneet.

Kuunneltuani näiden kolmen julkaisun rymisevää takomista, en edelleenkään ole täysin vakuuttunut dubstepin olemassaolosta. Tarkoitan siis tällä toteamuksella ettei minusta tule millään tämän genren suurinta ystävää ja minä olen täysin tyytyväinen siihen että vedän selkeän rajan ja pysyttelen korkeintaan satunnaisena kuuntelijana. Toisaalta kun tätä trilogiaa nyt tarkkailee etäämmältä, kyllähän nämä kolme teosta toimii erinomaisesti eräänlaisena päänavauksena ja tarjoten kolme hyvin erilaista työtä niille jotka eivät ole vielä tutustuneet tähän helvetin paljon hypetettyyn musiikintyyliin.

Enduser: Familiar Taste Of Blood (feat. Rachel Kann)

No joo, olen tainnut postata tämän videon ennenkin mutta pointti on se että tämä kyseinen kappale tuntuu voimistuvan päänsisälläni suorastaan eeppisiin mittoihin.

Addiktioni, 02/09

Rachel Kann: Ptolemaic Complex (2005)

Rachel Kann: Ptolemaic ComplexRachel Kannin väkevän oloinen kielenkäyttö vierailevana artistina yllätti aikoinaan täysin Enduserin Calling The Vultures albumilla. Selkeä ja valmissanainen nainen puhumassa riimiä jossa ei sorruta yhteenkään hip-hop kliseiseen on meikäläisellä muutenkin sellainen harvinainen näky joka lopulta synnytti pienen kipinän tuonne jatkuvasti muhisevassa takaraivossa joka yleensä tarkoittaa sitä että jossain vaiheessa minä alan etsimään tämän artistin levyjä. Tässä sitä siis ollaan – levy on pöydällä ja kasvoilta saattaa ehkä näkyä jonkinlaista tyytyväisyyttä. Kun pistin tilaukseen tätä julkaisua, Enduser osoittautui jälleen toimivaksi linkiksi tällä albumilla sillä mies on tuottanut yhden kappaleen tällä julkaisulla. Tosin se ei ole mitenkään eksklusiivinen tuotos sillä “Familiar Taste Of Blood” löytyy myös Lynn Standaferin eli Enduserin omalta Comparing Paths albumilta. No mut, “Familiar Taste Of Blood” on kuitenkin edelleen erinomainen semi-iDM raiteilla liikkuva ja hybridimäisesti trip-hopia yhdistelevä teos johon Rachel Kann asettelee epäonnistumisen katkeraa tunnetta josta kuitenkin yritetään jatkuvasti nousta ylös ja näin ollen jättäen onnistuneesti kuuntelijaan korvien väliin kaikumaan lausahduksen “All i do is rise to fall…”. Ah, viiltävän kaunista ja kuitenkin niin särkyvää. Muutenkin albumin musikaallinen tyyli asettuu pääasiallisesti kahden maailman ääripäihin kahden päätuottajan komennossa jossa Tack-Fun käsittelyssä nousee esiin selkeästi 90-luvun tyylinen, jopa paikoitellen likainen ja tarkoituksella kulutetun oloinen hip-hop äänimaailma jonka perinteisyys erityisesti näkyy kumpuavissa rumpuloopeissa jotka edesauttavat luomaan ilmavan, tunnelmallisen vyörytyksen johon väistämättäkin Rachel Kannin avautuva lyriikka kietoutuu hämärtyvästi kiinni luoden elintärkeän sekoituksen. Michael Gardnerin vastuulla etenevä toinen puolisko tuotannosta tarjoilee taasen modernimpaa, kevyesti iDM:n ja illbientin tahdituksella etenevää nuottia joista ehkäpä mieleenpainuvin on albumin alussa kuultava “Maybe” jonka hyperaktiivisuuden kaltainen liikkuvuus melodioissa ja biiteissä yhdistettynä Kannin heräilevästi kyselevään ilmaisuun. Muutenkin kokonaisuudesta kuulee että näennäisesti heikotkin linkit tuotannossa kompensoidaan erinomaisesti Rachelin omalla taipuisalla ulosannillaan.

Noh, kaupallinen hip-hop on muutenkin sellaista jatkuvaa alfa-urosten vai onko se enemmänkin pikkupoikien egoilua jossa kouraistaan naisten perseitä jatkuvalla tahdilla joten oli suorastaan puhtaan ilmaan hengittämistä kun Rachel Kannin huumaavaa lyyristä vetovoimaa alkoi kuuntelemaan. Ptolemaic Complex on avoimesti kurkottava kirjanen artistin omiin rehellisiin tuntemuksiin jossa käydään läpi arkipäivän asioita kuten rakkaus, seksi, ilot ja kärsimykset sekä toistuvat virheet mitkä tekevät meistä todellisia ihmisiä eli pienet ja isotkin asiat analysoidaan tarkasti ja värikkäästi. Ainoa mikä tässä julkaisussa hämäsi alussa on se fakta että tämä albumi on selkeästi kotitekoisesti painettu CD-R:llä eikä tässä ole minkäänlaista kansilehdykkää kertomaan syvemmin taustoja. Toisin sanoen raaka minimalistisuus tuo sen ajatuksen heti esiin että miksi tätä ei viety ammattimaisesti loppuun asti mutta se onneksi kääntyy myös jonkinlaiseksi vahvuudeksi sillä kansilehdykän puuttuessa ja pelkän CD:n kautta sitä keskittyy isommalla tarmolla kuuntelemaan Rachelin runollista lyriikkaa. Olen vasta kolmannessa päivässa tässä intensiivisessä rotaatiossa ja koko ajan alkaa avautumaan pieniä palasia Rachel Kannin ajatusmaailmasta eli kerros kerrokselta löytyy uusia ahaa elämyksiä.

Form without function v2

Niin… tuli tuossa kuluneella viikolla hankittua 22″ laajakuvanäytön kun niitä viime aikoina on halvalla tarjottu ja eikös se automaattisesti tarkoittanut sitä että kaikki käyttämäni wallpaperit voi heittää suoraan roskakoriin. Ei siinä mitään mutta yhdestä tai kahdesta taustakuvasta en ollut valmis luopumaan, kuten esim. tämä Enduserin levyn kansikuva joten tässä piti alkaa askartelemaan-paskartelemaan isommalla resoluutiolla omaavat desktopit. Ja vóila, tässä ne ovat.

1280×1024 resoluution wallpaperit löytyvät edelleenkin täältä (513 kt) ja nyt 1680×1050 resoluution omaavat wallpaperit voi noutaa tästä zip-paketista (737 kt).

  • Kas, Enduser on pistänyt pari livesettiään imuroitavaksi. Ainakin ensimmäinen paketti toimii hyvin sellaiselle joka ei ole vielä tutustunut tähän kaveriin. (09/04/08 - 0  # )