Game Changers: Goldie ‘Terminator’

Addiktioni 36/14, Part 2

Broken Note: Terminal Static (2009)

Broken Note: Terminal StaticAd Noiseam jatkaa voitokkaalla linjalla sillä Terminal Static on kolmas dubstep-julkaisu kyseisellä levymerkillä joka saa meikäläiseltä päätä nyökyttävän hyväksynnän. Ja se syy miksi tämä julkaisu toimii niin tautisen tehokkaasti johtuu siitä että Broken Note on alusta lähtien lähtenyt puskemaan tyystin omalla painollaan, ottanut samalla myös paljon raskaita vaikutteita dubista mukaansa ja muutenkin mahtipontisesti ja vääristävästi vyöryvää äänimaailmaa on lähdetty rakentamaan astetta painostavammaksi eli jo pelkästään matalien äänitaajuuksien suhteen nyt puhutaan purukaluston paikkauksia irroittavaa ja huonekaluja paikoiltaan tärisyttävää kovuuttaa tyyliin Scorn mutta biitti per minuutti politiikassa ollaan tietenkin tyystin toisenlaisessa kategoriassa. Toisin sanoen näistä biiseistä löytyy massiivisella ryminällä sitä kauan kaivattua munaa eikä olla sorruttu kopioimaan dubstepin väsymyksiin käytettyjä kaupallisia gimmickejä minkä johdosta Terminal Static kuulostaa tarkasti harkitulta ja suunnitelmallisesti toteutetulta suoritukselta purkaa ja rakentaa dubstepin perustukset täysin uusiksi ja lätkäisemällä omat tavaramerkit päälle. Terminal Static ei kuitenkaan ole läpeensä dubstepia pommittavaa materiaalia ja sitä kompensoivat rumpu-basso paalujunttausta esimerkillisesti iskostavat “Meltdown ja “Pyrotek” sekä “The Fury” joka on nimensä mukaan täynnä puhdasta raivoa ja konekiväärimäistä tulisuutta mikä lopulta onnistuu nostaamaan itsensä yhdeksi henk.kohtaiseksi suosikiksi tässä genressä. Mikä on jo itsessään hatun noston arvoinen suoritus, varsinkin kun miettii mitä drum and bass genrelle on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja minkälaisissa aallonpohjassa se edelleenkin pahimmillaan kahlaa. Loppukaneettina voisi sanoa sen että vaikka Terminal Static kerää neljä kahdentoista tuuman vinyylijulkaisua ja ynnää kolme uudelleenmiksausta saman katon alle, tuloksena on suorastaan toisiinsa hitsaantuva yhtenäisyys antaen ennenkaikkea dubstepille hiotun kasvojenkohotuksen jossa intensiivisyys on mukana uudella kerroinluvulla.

Goldie: Inner City Life

Addiktioni 11/13

Goldie: The Alchemist: The Best Of 1992-2012 (2013)

Goldie: The Alchemist: The Best Of 1992-2012Tuossa kuukausi sitten Goldien ilmoittaessaan sosiaalisessa mediassa kahdenkymmenen vuoden uraa luotaavan kokoelman ilmestymisestä markkinoille, itsekin tajusin viimeinkin että meikäläisellä on yli vuosikymmenen mentävä tyhjä aukko Goldien urassa. Tarkoitan sitä siis että vuoden 1999 jälkeen en ole seurannut miehen toimia juurikaan millään tasolla vaikka häntä on tituleerattu ahkerasti drum and bassin kummisedäksi varmaan siitä lähtien kun edelleenkin pienimuotoisia jälkikaikuja järisyttävä debyytti-julkaisu Timeless löi brittien valtavirrassa vakuuttavasti läpi joten oli ihan yleissivistävä teko hankkia tämä kokoelma levyhyllyä koristamaan ja samanaikaisesti myöskin oiva tilaisuus tutustua 2000-luvun tuotantoon. The Alchemist: The Best Of 1992-2012 on yllättävän vankka ja mielenkiintoisesti yhteen nidottu paketti että kolmelle CD:lle levitetty kokonaisuus peilaa monipuolisesti miehen pitkää uraa – alkaen 90-luvun alun Rufige Kru ja Metalhead monikerin alaisuudessa tuotettuja synkempää breakbeat-old school hardcorea joissa selkeästi aistii raa’an energisyyden läsnäolon ja ennenkaikkea otettiin ensimmäisiä vakaampia askelia kohti uutta elektronista genreä joka odotti horisontissa. Tosin ikä itsessään ei ole ollut täysin armollinen “Darkrider” tai “Terminator” kappaleita kohtaan mutta kuitenkin pohjaa rakentavat ideat ovat edelleenkin näissä läsnä ja niitä myöhemmin hyödynnettiin huomattavasti tehokkaammin debyytti-albumilla. The Alchemist: The Best Of 1992-2012 on myöskin toisella tavalla mielenkiintoisesti koostettu että se ei kuitenkaan kerro kokonaista totuutta hänen loisteliastaan urastaan. Yllättäen hänen klassikon maineessa olevalta Timeless ja paljon parjatulta Saturnz Return albumeilta lohkaistut tunnetuimmat single-julkaisut loistavat täysin poissaolollaan, tosin “Inner City Life”, “Temper Temper” ja “Digital” löytyvät kolmannelta ja täysin remiksaukseen keskittyvältä CD:ltä. Tärkeimpien hittien poissaolo tuo kuitenkin tällä kokoelmalla monisyisemmän luonnehdinnan hänen luomalle äänimaailmalle ja näin ollen antaen tilaa luovuudelle sekä innovativiisuudelle joka on todistetusti välillä ihan omaa luokkaansa tämän genren sisällä. Kaksitoista minuuttinen “Sea Of Tears” ensimmäiseltä pitkäsoitolta on oiva esimerkki siitä miten kekseliäästi hän osaa myös hyödyntää oikeita instrumentteja luodessaan tunnelmaltaan monisävyisen latauksen. Mikä myöskin loppupeleissä tarkoittaa sitä että The Alchemist toimii huomattavasti tehokkaampana ponnahduslautana miehen albumeille kuin perinteisesti singleiden kautta uraa esittelevä best-of kokoelma. Sen verran mitä miehen haastatteluja on seurannut viime aikoina, yksi asia mikä on tullut selkeästi esiin on se että hän ei liiemmilti ole vakuuttunut dubstepin olemassaolosta. Mikä näkyy myös siinä että kokoelmalla on vain yksi dubstep-raita ja sekin on miehen omaa käsialaa. Mikä on sinänsä yllättävä veto varsinkin nykypäivänä jossa dubstepia tungetaan joka paikkaan ja tänä päivänä tuotetut remiksit on pullistelevasti sitä itseään. Mutta mutta… Kaiken kaikkiaan The Alchemist on erittäin suositeltava tutustumiskohde miehen musiikkiin vaikka tärkeimmät albumit löytyisivät jo levyhyllystä sillä tämä mammuttimainen kolmen CD:n paketti takaa sen että vanhatkin fanit löytävät varmasti jotain uutta.

Addiktioni 50/12, Part 2

The Blood Of Heroes: The Waking Nightmare

The Blood Of Heroes: The Waking NightmareKaksi vuotta sitten omaa nimeä kantaneen Justin K Broadrickin, Lynn Standaferin (a.k.a. Enduser) ja Kurt Gluckin (a.k.a. Submerged) johtaman super-kokoonpanon debyytti-julkaisu oli ravistuttavasti korvia aukaiseva kokemus kuin myös muistutus siitä että miten tajunnanräjäyttävästi 2010-luvun drum and bass osaa olla viriili ja ennenkaikkea haastava industriaaliin, dubiin ja metalliseen kääröön paketoidulla orgaanisella äänimaailmalla joka jyrisi erittäin kovaa ja matalalta luotaavasti. Vaikka The Waking Nightmaren ensimmäisten nuottien jälkeen kuulostaakin selkeästi henkeen ja vereen jatko-osalta joka ei osoita minkäänlaisiä merkkejä hidastamisesta, kuitenkin albumilta alkaa paljastumaan eri ääripiirteiden eli ärjymisen, hakkaamisen, kitarasta kumpuavan rytinän ja koneiden murtumispisteeseen viedyn metelöimisen aikana se miten toisiinsa törmäilevä mutta kuitenkin tukevasti toisiinsa iskostuva äänimuhennus kallistuu huomattavasti taiteellisemmalle puolelle. The Waking Nightmaren osaa olla provokatiivinen ahdistavasti ja lävistävästi esiintulevalla tunnelmallaan mutta albumi ei kuitenkaan ole yhtälailla päin näköä iskuja anniskeleva ja eteenpäin puskeva jyrä kuin ryhmän debyytti minkä myötä The Waking Nightmaren pinnalta alkaa suorastaan huokumaan massiivista kollaasia maalaileva, kokeellisesti seuraavaan leveliin kurkottava tiivistunnelmainen jatkumo jatkaen monesta eri genrestä ydinnesteitä puristavalla mentaliteetilla sekoittaen omanlaisen, intensiivisesti purevan cocktailin. Tällä hetkellä on vielä paha sanoa että onko tämä vieläkin parempi kuin debyytti-julkaisu mutta The Waking Nightmare kertoo varsin monisäikeisesti ja ulotteisesti sen että The Blood Of Heroes on onnistunut jälleen luomaan jotain äärimmäisen uutta ja sementoinut sen pysyvästi.

Orbital: Beelzedub (Live @ Manchester Academy)

Ah, dubstep. Tuntuu että jokainen kynnelle kykenevä tuottaja täytyy jossain vaiheessa uraansa työntää kätensä tähän genreen. Toisaalta se myöskin kertoo aika karulla tavalla Orbitalin nykykunnon albumi-rintamalla jos tämä oli selkeästi uusimman levyn paras biisi. Lähtee kunnolla jytisemään tuossa 4:46 vaiheilla.

Addiktioni 21/12

Amon Tobin: Amon Tobin (2012)

Amon TobinVuodesta 1995 lähtien Cujo aliaksen kautta uransa käynnistänyt Amon Tobin on harvinaislaatuisempia artisteja joihin titteli “audio-chef” pätee täydellisesti. Hän osaa viipaloida, paloitella, leikellä ja uudelleenasetella sämpleja ja looppeja kuin myös rakentaa hyvinkin yksityiskohtaisesti sykähteleviä äänimaisemia jotka parhaimmillaan tuovat ennenkuulemattomia elämyksiä ja ideoita. Hän siis pystyy luomaan ja kulkemaan samanaikaisesti monta askelta muita tuottajia edellä minkä johdosta hänen ehdottomasti parhampiin ominaisuuksiin lukeutuu kyltymätön kyky uudistautua ja viime vuosien aikana vieläpä sen verran radikaalisesti josta ei jää edes mitään jälkikaukuja edellisiin töihin. Hänen tuorein julkaisu ISAM on kiistaton esimerkki siinä ja minä myönnän jo heti ensimmäisenä sen että kyseinen julkaisu sijoittunee siihen miltei ylitsepääsemättömän kategoriaan hänen musiikissaan jossa edelleenkin yritän ymmärtää albumin ytimessä vallitsevaa ns. nichea. Vaikea mutta monisyinen ja rajoja rikkoja albumi on siis kyseessä mutta eikös se ole tapana että lahjakkaat artistit eivät aina välttämättä päästä kuuntelijoitaan helpolla. Hänen moniulotteisessa discografiassa on kaksi julkaisua joiden pariin itse palaan aina jossain vaiheessa miltei pakonomaisesti. Cujon Adventures In Foam on edelleenkin yli viidentoista vuoden jälkeen hyvin näpsäkästi muovailtu drum and bass/downtempo jammailu-työ joka pysyy vielä genren osalta peruspaleteissa eikä rupea helistelemään haastellisuuden perään. Toinen on hänen työstämä Splinter Cell: Chaos Theoryn soundtrack joka oli meikäläisen ensimmäinen kosketus miehen musiikkin ja se mikä edelleenkin tekee tuosta levystä hänen täydellisesti muotoillun työn on hänen onnistuminen synkänpuhuvan, drum and bassiin pohjautuvan äänipaletin viemisessä kuvaa ja ääntä yhdistävään maailmaan kuitenkaan menettämättä omaa tinkimätöntä persoonallisuutta ja älykkyyttä.

Tämä maanantaina virallisesti julkaistu omaa nimeä kantava box-set ei kuitenkaan ole sellainen perinteinen best-of kokoelma vaan se on ensisijaisesti hc-faneille suunnattu paketti johon mies on selkeästi halunnut kasata kaikki ylimääräiset sävellystyöt jotka eivät sovellu albumi-formaattiin ja siinä ohella kerätä pääasiallisesti uuden albumin liittyvät sivumateriaalit yhden julkaisun alle. Ja miten hurmaavan oloinen paketti se suorastaan onkaan. 4000 kappaleeseen rajoitettu painos sisältää seitsemän CD:tä joiden sisältönä on mm. viimeisimmän levyn live-versio, alunperin omilla nettisivuillaan digitaalisessa muodossa julkaistu Monthly Joints sarja, scoreja video-peleihin ja muille medioille, remiksejä, arkistosta kaivettuja harvinaisuuksia, ennen-julkaisemattomia raitoja, dub plateja kuin myös The London Metropolitan Orchestran tulkintaa hänen musiikista. Kun siihen vielä lyödään 2 DVD:tä ja kuusi kymmenentuuman vinyyliä (sisältäen mm. Taxidermia scoren), paketista alkaa löytymään yli kymmeneksi tunniksi kuunneltavaa. Viimeisen silauksen kokonaisuudelle luo ehdottomasti pulttien varaan rakennettu tukeva kiinnitysratkaisu. Kieltämättä Plastikmanin mahtavan ja miltei kaiken yksien kansien väliin kootun box-setin jälkeen tästä ei ikävä kyllä kuitenkaan huoku samanlaista viimeiseen asti huoliteltua kokonaisuutta. Ei ainakaan musiikin suhteen. Lukuunottamatta Taxidermiaa, score-työt ovat liiankin toisistaan irrallisia eikä niistä oikein anneta sen kummempaa selitystä että mikä niiden alkuperä oikein on. Toisena seikkana ärsyttää se että muiden artistin tekemät remiksaukset keskittyvät vain ja ainoastaan ISAM albumin materiaaliin. Olisivat edes vastapainoksi laittaneet uudelleenmuokattuja raitoja muilta albumeilta sillä pahimmillaan ISAMin vaikealuonteisuus ei taivu ymmärrystä vailla olevan perus-dubstep tuottajan käsissä kuin sottaiseksi tuherteluksi. Toisaalta sitten kun vieraileva tuottaja onnistuu luontevasti hommassaan, käsissämme on parhaimmillaan Bibion kaltainen riisuttu muunnos akustiseksi harmoniaksi jossa on myös syvällisempi merkitys. Muutenkin vastapainona yllätyin hieman kun box-setin aloittava live-CD onnistui aukaisemaan hieman lisää tuota ISAM albumin moniulotteista ja sisäkorvaa häiritsevää äänimaailmaa. Toivon mukaan myös itse emo-albumi alkaa jossain vaiheessa aukenemaan kunnolla mutta tunnetusti se vaan vaatii sitä aikaa ja panostusta kuuntelemiseen. Harvinaisuuksien seasta täytyy ehdottomasti mainita “Angel Of Theft”, bootlegattu breakcore mashup-versio Slayerin “Angel Of Death” ja “Raining Blood” kappaleista jota Amon Tobin on käyttänyt live-setissään täsmäpommituksen roolissa.

Mutta mutta… Mitä tästä nyt voisi sanoa ristiriitaisten tunteiden keskellä? Varmaan sen että Amon Tobin on upeasti ja huolitellusti työstetty fyysinen astia jonka todelliseen sisältöön on kuitenkin onnistuttu hukkaamaan mahdollista potenttiaalia.

Addiktioni 41/11

Enduser: Even Weight (2011)

Enduser: Even WeightMihin me jäätiinkään edellisellä kerralla? Jos oikein muistan, viime vuoden puolella Enduser (a.k.a. Lynn Standafer) tarjosi neliraitaisen 1/3 EP:n joka sisälsi päällisin puolin sellaisen räväkkäästi sinkoilevan breakcore kokonaisuuden mutta kuitenkin viime vuodesta parhaiten jäi mieleen super-kokoonpanon The Blood Of Heroesin grindaavasti rymisevä debyytti jonka taustalla mies myös vaikutti. Kolme vuotta on kulunut edellisestä Enduser täyspitkästä joten oli jo aikakin että jotain tapahtuu myös tällä rintamalla. Uunituore, Ad Noiseam levymerkin kautta julkaistu albumi on siis nimeltään Even Weight ja edelleenkin ollaan siinä tutussa drum and bass/breakcore välimaastossa heiluen kummallakin puolella kiitettävästi luoden saumattoman liikehdinnän. Muutenkin Even Weight edustaa sitä erittäin tuttua Enduser työskentelyä jossa hänen perustavaramerkiksi luonnehtivat biittien leikkaa-ja-sahaa tyyliset choppailut, basson rymistelyt ja laakeasti hierova melodisuus ovat vahvasti läsnä. Eri tuottajien (Karsten Pflum, Architect, Bonk ja Hecq) kanssa tehdyt yhteistyö-raidat muovaavat tästä albumista vieläkin enemmän hektisemmän ja hyper-editoinnin alaisuuteen käärittävän kokonaisuuden minkä johdosta albumi suorastaan vaatii sen muutaman läpikuuntelukerran jotta tästä rynkytyksestä alkaa löytymään niitä kaivattuja nyansseja. Even Weight on siis perus Enduser työ niin hyvässä kuin pahassakin. Mikä tarkoittaa sitä että ainakin itse odotin taas liikoja tältä albumilta mutta tässä kolmen päivän intensiivisessä rotaatiossa sitä on alkanut näkemään myös itseään pettävän hypetyksenkin ohi. Näin ollen Even Weight ei siis täysin sisällä sitä kaivattua seuraavalle tasolle hivuttautuvaa uudistautumista mutta ehkäpä albumin nimi onkin se osuvin kuvaus tästä julkaisusta. Even Weight on tasapainotettu sen verran tarkasti että se kuitenkin tuo sen hitusen verran uutuuden tuoksua mukanaan ja pysyen vakaasti kurssissaan ilman ylimääräistä rönsyilyä. Lukuunottamatta Enduserin itsensä tekemää kahta remix raitaa jotka ovat enemmän tuonne seesteisempään downtempoon kallellaan luoden samalla sisäänpäin hengittävän autuaan olotilan, mitenkään muuten tässä teknillisesti räiskyvässä kokonaisuudesta ei ponnahda esiin sellaista huippuhetkeä jotka raivaisivat itselleen enemmän spottivaloa. Ehkäpä se onkin hyvä näin minkä myötä Even Weight onkin huomattavasti virtaviivaisempi kokemus.

Therapy?: Loose (Photek Remix)

Jotenkin olin onnistunut ajan saatossa unohtamaan tämän remixin. Tämä oli sitä MTV:n kulta-aikaa jolloin kanava puski ulos paljon vaihtoehtoista musiikkia. Itse olin teini näihin aikoihin mutta tämä oli kiistämättä yksi niistä teoksista joka jätti sen verran syvät jäljet mielen kolkkaan ja samalla antoi musiikkimaussani tarvittavan tönäisyn kohti drum and bassin suuntaan. Ja milloin tämä tuli? 1994? 1995? Hieman naurattaa että edelleenkin tämä yksi kappale lakaisee niin monta naurettavaa räpellystä nyky drum and bassin “kermasta”. Kiistaton näyttö siitä että kun asia tehdään oikein ja kunnolla, se pysyy ajattomana.

Chase & Status: Time

Viimeisen kuukauden aikana Chase & Statuksen toinen albumi on pyörinyt meikäläisen jukeboksissa yllättävän tiuhaan vaikka se kuulostaakin kaupalliselta tuotokselta ja tämäkin kyseinen single on puhdasta poppia minun korvissani. En tiedä vaatiiko aivot sitten välillä jotain iisimpää tavaraa kaiken ylimakaaberisen rynkytyksen jälkeen mutta minä vaan jotenkin tykkään tästä. Ei sitä aina tarvitse hakea selitystä kaikelle.

Furi Anga: The Fukushima Incident (World Never Changes)

Mm. Madventuresin musantekijä, Antti “Furi Anga” Viitamäki julkaisi tänään sen verran päräyttävän ja viime päivinä tapahtunutta katastrofia peilaavan teoksen että on pakko buffata eteenpäin. Kuinka päräyttävän? Kuten sanoin sen itse tekijälle, normaalisti hänen pehmeä/chill/whatnot drum and bass työt ei ole meikäläisen makuun mutta nyt hän onnistui iskemään siihen oikeaan hermoon.

EDIT: Ja nyt sen voi ladata ilmaiseksi. Paina tuota pientä, nuolta alaspäin osoittavaa ikonia soittimessa.

Pendulum: Crush