Draft 7.30 ja seitsemän vuoden koettelemus

Seitsemän pitkää vuotta.

Tällä viikolla tapahtui siis jotain jonka ymmärtämiseen meni seitsemän vuotta. Nimittäin Autechren “Draft 7.30” sai ensimmäisen kerran sellaisen olomuodon että minäkin viimein näin tämän albumin muodostaman kauneuden ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Muistan vieläkin sen päivän kun hankin tämän julkaisun ja ne monet hetket jotka vietin tämän julkaisun parissa. Erityisesti mieleeni jäi kummittelemaan se turhautumisen tunne kun en yksinkertaisesti tajunnut albumia ja vastahakoisesti aloin fanina myös hyväksyä sen että Autechre olisi muuttumassa tapaukseksi josta minä en saisi enää minkäänlaista uudenlaista hyvänolon tunnetta. Kaksi vuotta aiemmin julkaistu “Confield” loi nämä ajatukset ensimmäisen kerran pääni sisään ja “Draft 7.30” miltei sinetöi ne. Sen johdosta aikoinaan discogs.comin rating systeemiin klikkasin 3/5 itselleni sen kummemmin ajattelematta. Toisaalta, jos olisin laittanut vielä huonomman numeron – se olisi tarkoittanut että olisin hylännyt albumin kokonaan. Onneksi jätin edes pienen raon oveen.

Ja nyt siis parin-kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen nappasin albumin uudestaan kuunteluun ja ero oli suorastaan kuin yöllä ja päivällä. Albumi ei ollutkaan sellainen kuin muistin. Vaikea, kylmästiluotaava, henkireikää tiukentava ja ennenkaikkea kuin albumi olisi luotu murskaamaan lukuja toisen perään eli teknologisesti täysin vieras. Nyt tuon alienmaisesti väreilevän pinnan alta löytyy ideoita, toimintatapoja, makuja ja ääniä jotka pönkittäen asettelevat Autechren vieläkin kunnioitettavaan asemaan. He todella osaavat luoda uudenlaista musiikilllista tyyliä joka erityisesti on jatkuvasti muita artisteja kaksi-kolme askelta edellä. Harmi vaan että itse tulen jälkijunassa. Noh, tärkeintä on että viimeinkin alan tajuamaan heidän ’00-luvun musiikkia.

Ja jäljellä olisi “Confield”.