Addiction: Redux 4

The Angelic Process: Solipsistic (2003)

The Angelic Process: SolipsisticAnd here it is. One of the holy grails in my personal collection and from the great doom metal/ambient outfit that will not record any new music, thanks to selfish act by the main songwriter of The Angelic Process, Kris Angylus. In case you didn’t know, he had few setbacks in his personal life and in the end his soul lost the battle with depression and he committed suicide in April 2008. One of the brilliant and still developing minds in music is gone forever… So you can understand why this release caused quite a stir on the internet community when it suddenly showed up in eBay. Never officially released album that was made only few handful CDR promo copies which was send to labels and other associates of the band. And to get it, I have to admit that I payed ridiculous amount of money and same time I feared and questioned to myself, will this be truely worth it?

For about a month I have been slowly digesting this record but after first listen you can hear instantly that Solipsistic slides perfectly between their debut album …And Your Blood Is Full Of Honey and follow up Coma Waering. It’s the important, almost undocumented missing link between primitive, grutty emotions and full on, straight ahead bombardment. The track where the album takes it name demonstrate this transformation in such an elegant way. Setting the mood with acoustic guitar, thin sounding drums and clean but slighty elegiac vocals until noisy, a bit gruesome background static starts to make effect and transports towards corrupted, yet understandable audio mess and in four minute mark the song kicks the high gear in and now you’re in the familiar realm of rumbling walls of sound. That’s just one example of how Solipsistic flows from withdrawn emotions to fully embracing chaos repeating its almost neverending cycle. On the other side of the spectrum, there are lots of experimentation (quirky editing techniques, eccentric environment samples or never before heard instrumentations) going on which makes Solipsistic such an important part in The Angelic Process’ continuum. “Deep Calls To Deep” moves the album almost into the dub-like state with heavy slapping bass but again, atrociously spreading background static and from far outreaching guitars turns this piece finally into an irresistible calls from the lost Sirens. “Tragedy De’ Ovair” contains even a middle-eastern type of percussion and added low droning buzz dilutes this to a scruny lo-fi shoegaze renderation of their powerful sonic atmosphere. And it’s not bad thing. Not at all. It shows how diverse their circulating soundscape can be, even at one record. And there are also familiar elements that makes The Angelic Process such an amazing act in their genre. The “Mouvement” interludes and other half minute to minute and half tracks can create either more detailed chaos in the midst the album or soothes after a huge surge that crashed down hard. Starting from the first release, The Angelic Process’ music has always contained this pure, yet raw feeling which raises the atmosphere few notches upwards where it almost carves out this physical tingling sensation. In Solipsistic there are lots of these kind of moments – gloomy piano, whispering vocals and crackling ambience drone appears in “Nothing But Self Exists” like it’s almost too fragile to exist in this world or “Missing The Space Around You” cherish this inner rawness that eventually glows in such a burning fashion and start to bloom in full glory.

So yeah, Solipsistic does have weird, more experimental surrounding that emphasize on noisy signals, despairing emotions that you can clearly witness this time up closely and they even inserted small dose of cold sounding field recordings to mixture, but in the same vein these newly added elements makes this record feel like a deeply personal journal. Therefore Solipsistic contains lots of never heard ideas that you won’t be experience in any other records and yet still it sounds like a logical progression in The Angelic Process universe before they moved their sound towards fully blasting aural hammering. And the answer to my previous question? Yeah, totally worth it.

Addiktioni: Redux 3

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand (2007)

The Angelic Process: Weighing Souls With SandTasan kolme vuotta sitten The Angelic Processin toinen sieluista katosi maan päältä kun orkesterin pääarkkitehti Kris Angylus riisti itseltään hengen. Tragediaa edeltäneet tapahtumat ovat aika ikävää kerrottavaa. Häneltä murtui käsi yhdessä vaiheessa ja epäonnekseen onnistui sen lisäksi loukkaamaan uudestaan tämän parantumaan päin olevan raajansa. Edessä olisi ollut kahden vuoden rankka koettelemus jossa käden lihakset olisi uudelleenkoottu eikä kuitenkaan annettu varmoja takeita siitä että käsi parantuisi entiseen loistoonsa. Tämä oli erittäin kova isku minkä johdosta hän masentui pahasti ja kärsivä sielu ei yksinkertaisesti kestänyt sitä ajatusta ettei hän pystyisi enää soittamaan omilla käsillään ja tekemään musiikkia mikä on täyttänyt puolet hänen elämästään. Itsemurhaan päättynyt ratkaisu johti siihen että orkesterin viimeiseksi jäänyt ja muutenkin sydäntäsärkevän raskaan teeman omaava albumi sai ylleensä täysin uudenlaisen symbolisen merkityksen mutta ei mennä vielä niin pitkälle tässä kirjoituksessa. Sen verran sanon vielä että hänen itsekkään tekonsa takia häneltä jäi taaksensa vaimonsa Monika Dragynfly ja heidän kaksi lasta.

Itse en unohda sitä hetkeä kun tutustuin tähän orkesteriin. Vuosi 2006 oli loppumaisillaan ja muutenkin joulu on minulle sellaista aikaa jolloin pistän kuulokkeet päähän ja uppoudun pääasiallisesti synkän musiikin viettelemään maailmaan. TV ei ole juurikaan päällä, mitä nyt Blade Runnerin katson DVD:ltä jossain vaiheessa koska se kuuluu meikäläisen absurdiin jouluperinteeseen. Tämä on minun toimiva tapa vapautua joulun ahdistavasta tunnelmasta. Laillisten tai laittomien kanavien kautta on tullut monet kerrat todettua että netti on loistava viestintämuoto löytää uusia levyjä tuntemattomilta artisteilta ja muistan kun läpikävin kovalevyltäni yhtä kansiota jossa oli kaikenlaista uutta tavaraa imutettuna. Tiedostoja selatessani mikään levy ei tuntunut sillä hetkellä tarttuvan kiinni kunnes siirsin We All Die Laughing minialbumin soittimeeni. Se ylöspäin räjähtävä ja ympäristöön levittäytyvä polttavan kuuma metallinen äänivalli oli ensimmäistä kertaa sellainen ilmaa keuhkoista tyhjentävä kokemus että jäin suu ammollaan ihmettelemään kuulemaani äänivyörytystä jota voisi parhaimmillaan kuvailla tuhansia taivasta pimentävien pommikoneiden olemuksella. Ei kauan kestänyt kun aivojeni reseptorit löysivät taas oikeat kohteensa ja näin ollen pistin kaikki saatavilla olevat levyt tilaukseen ja jäin erittäin nälkäisenä odottelemaan tulevaa albumia.

Weighing Souls With Sand on siis konseptialbumi ja suora jatkumo edelliselle pitkäsoitolle Coma Waering, jonka sisäisenä tarinana oli tuntemattoman miehen koomaan vajoaminen jossa hän joutui mielensä sekä ruumiinsa vangiksi, samalla todistaen jälkimmäisen rappeutumista ja lopulta kohdaten avuttomasti kuoleman. Kuten jo ehdin viitata, Weighing Souls With Sand albumin tematiikka ei myöskään ole siitä kauneimmasta päästä. Tällä kertaa seurataan juuri miehensä menettäneen aviovaimon kamppailua surun viiltävää tunnetta vastaan sekä yritystä kestää tätä raskaan menetyksen tuskaa mutta huonoin tuloksin sillä pitkän ja väsyttävän taistelun jälkeen tarinan päähenkilö ajautuu tekemään itsemurhan. Nyt ymmärrätte varmaan miksi tämä albumi saa uudenlaisen symbolisen merkityksen K.Angyluksen kuoleman jälkeen. Itse olen käyttänyt sanaa joutsenlaulu sillä se kuvaa parhaiten näitä monivaiheisia tunteita joita väistämättä kokee albumin sisältöä kuunnellessa ja samalla muuttuen jopa pelottavasti takaisin todellisuuteen peilaavaksi ja artistin mielenlaatuun kurkottavaksi portaaliksi.

Albumin aloitusraita, “The Promise Of Snakes”, luo ensimmäisestä minuuteista lähtien sellaisen raamatullisen lupauksen ikuisesta onnesta ja ettei mitään pahaa tule tapahtumaan tässä juuri luodussa kahden ihmisen paratiisissa mutta karkotuksen sijaan koetaan sielunkumppanin kuolema ja tästä päälaelleen kääntävästä shokista alkaa nivoitumaan henkeäsalpaavan surullinen sekä itsetuhoinen matka jossa yritetään saada epätoivoisesti edes jonkinlaista vastausta siihen että miksi hän on poissa. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien ei ole epäselvää että musiikillisesti Weighing Souls With Sand jatkaa onnistuneesti Coma Waering albumin tutuissa jalanjäljissä yhteen nitoen doom metallin raskaasti pommittavaa äänivallia ja sähköisesti rahisevia ambientmaisia tekstuureja sekä heittäen sekaan tribalmaista rummutusta. Tällä kertaa vokaaleja on puskettu hitusen verran enemmän eturintamaan joka näin ollen tuo musiikille enemmän inhimillisyyttä samalla puskien dynamiikkaa laajempaan kulmaan mutta kuitenkin pitäytyen edelleenkin siinä muodostelmassa että lyriikoista ei juurikaan mitään selvää. Tämä ratkaisu takaa sen että kuuntelija pakostakin syventyy enemmän albumin mystiikkaan.

“Dying In A Minor” on yksi Weighing Souls With Sandin yllätysmomenteista. Heti alusta lähtien äänimaisema luo sellaisen vahvan illuusion kuin seilaisi sukellusveneellä maailmaa peittävässä meressä omassa yksinäisyydessään ja tasaisesti resonoiva signaali mikä tuolta meren syvyydestä kaikuu on heikko elämänsignaali joka alkaa vaimenemaan mitä syvemmälle vajotaan. Kappale siis ottaa rauhallisesti oman aikansa muovaten äänivirtaa seesteisen ambientin ja rumpujen säestyksellä edeten kohti murskaavan paineen omaavaa pohjaa jonka myötä The Angelic Process alkaa etenemään taas tutussa toimintamallissaan. Viimeistään “Burning In The Undertow Of God” aikana tuleekin sellainen herättelevästi ravisteleva osuus kuin selviäisi että onko kuoleman jälkeen mitään vai kohtaako elämässä vaikuttaneen uskomuksen mukaan helvetin tai sen toisen vaihtoehdon jossa rakastavaiset kohtaisivat jälleen toisensa. Levyn piiloraitana toimiva instrumentaalityö “How To Build A Time Machine” tuo edes jonkinlaista positiivista valon pilkahdusta tähän synkästi otteessaan pitävässä kierteessään, rakentaen toivoa menetyksen lävistämään kipuun ja yrittäessään löytää vastausta jolla voisi palata alkuun ja estää kaikki nämä tragediat tapahtumasta.

Ja sitten on ainoastaan vinyylillä julkaistu bonusraita “Sleepwritten”. Väistämättäkin sydäntä puristava tunne iskee viimeistään siinä vaiheessa kun kuuntelee 11 minuutin ajan minkäläisia soittimia sekä uusia ideoita tähän viimeiseen kappaleeseen on onnistuttu sisällyttämään silti kuulostamatta liialti täyteen ahdetulta. Pelkästään kappaleessa esitellyt toimintatavat ja erityisesti nousevan auringon maasta vaikutteita saanut instrumentointi onnistuivat vakuuttamaan minut siitä että jos The Angelic Process olisi julkaissut tämän jälkeen vielä yhden levyn, avioparista muodostunut kaksikko olisi vienyt orkesterin muokkaaman koneiden ja kitaroiden muodostaman äänimaailman kuin myös heilauttanut koko genren täysin voimin seuraavalle tasolle.

Weighing Souls With Sand julkaistiin neljä vuotta sitten ja rehellisesti sanottuna tämä albumi on edelleenkin yksi levykokoelmani helmistä. Itselläni tulee tasaisen väliajoin sellaisia pyrähdyksiä kuuntelutottumuksessa jonka aikana kuuntelen intensiivisestä tiettyjä albumeja ja yritän esim. löytää niistä uusia asioita. Weighing Souls With Sand lukeutuu näihin ja se on myös siitä ainutlaatuinen että albumin musikaalinen kaava onnistui joskus aikoinaan kuljettamaan yliväsyneen mieleni tuntemattoman rajan ylitse jonka aikana koin voimakkaan… En edelleenkään tiedä millä termillä kutsuisin tuota uniikkia kokemusta. Tuntuu kuin mieleni olisi kytkimen lailla käännetty rinnakkaiseen todellisuuteen. Talven pimeys muuttui hetkessä ympärille hohtavaksi valoksi ja minä olin noin puolen tunnin ajan tuossa tilassa jossa tähyilin ympärilläni ollutta kauneutta enkä halunnut sen loppuvan koskaan. Nyt tämä taas lähti sille linjalle että en edes tiedä mitä haluaisin tällä loppukaneetilla sanoa. Ehkäpä sen että Weighing Souls With Sand on yhä vuosien jälkeen hieno, jopa mieltäräjäyttävästi sieluun syvät jäljet jättävä teos ja minulla on yksi tärkeä kokemus siitä todisteena. Sitä on edelleenkin vaikea uskoa että näinkin voimakasta, aisteihin vetoavaa musiikkia ei tulla enää koskaan kokemaan uusissa väreissä tältä kahden ihmisen muodostamalta kokonaisuudelta. RIP Kris Angylus, sinä onnistuit muistuttamaan minua uudella tavalla miksi musiikki on elämässäni niin tärkeää.

Addiktioni, 20/2007

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand (2007)

The Angelic Process: Weighing Souls With SandLöydettyäni viime vuoden viimeisenä kuukautena The Angelic Processin kautta tämän erikoisemman metalli-genren nimeltään ambient drone metal, olen myös yrittänyt tutustua muihin samankaltaisiin orkestereihin mutta joka kerta olen palannut pettyneenä takaisin tämän bändin pariin. En tiedä miksi muut genreen panostavat tekijät eivät ns. nappaa sitten yhtään minun korvissani. Ehkäpä se vika on siinä etten saa samanlaista intohimon palavaa tunnetta muiden yhtyeen julkaisuista ja The Angelic Processin jälkeen monet orkesterit kuulostavat suorastaan ohuelta ja jopa paikoitellen harmaalta. Niin ja miksi pitäisi edes tyytyä toiseen sijaan kun voi suoraan valita genren ykkösnimen joka vieläpä kaiken lisäksi julkaisi tässä kuussa odotetun kolmannen kokopitkänsä. Weighing Souls With Sand on konseptialbumi ja suora jatkumo edelliselle pitkäsoitolle Coma Waering, jonka sisäisenä tarinana oli tuntemattoman miehen koomaan vajoaminen jossa hän joutui mielensä vangiksi, samalla todistaen oman ruumiinsa rappeutumisen ja lopulta kohdaten avuttomasti kuoleman. Weighing Souls With Sand albumin konsepti ei myöskään ole siitä kauneimmasta päästä. Tällä kertaa seurataan juuri miehensä menettäneen aviovaimon kamppailua surun viiltävää tunnetta vastaan sekä yritystä kestää tätä raskasta menetyksen tuskaa mutta huonoin tuloksin sillä väsyttävän taistelun jälkeen vaimo ajautuu riistämään itseltään hengen. Kuten sanoin – ei mitenkään kaunis teemaltaan, moraaliselta kannalta eikä varmasti ole se helpoimmasta päästä oleva kokonaisuus rockmusiikin tematiikassa. Levyn aloittava “The Promise Of Snakes” on kuin Aatamin ja Eevan aikainen lupaus ettei mitään pahaa ei tule tapahtumaan juuri luodussa paratiisissa mutta karkotuksen sijaan koetaan sielunkumppanin kuolema ja tästä shokista alkaa nivoitumaan henkeäsalpaavan surullinen sekä itsetuhoinen matka jossa yritetään saada epätoivoisesti edes jonkinlaista vastausta siihen että miksi hän on poissa. Niskakarvat suorastaan kohoavat pystyyn kun uppoudun silmät kiinni albumin syvään tunnelmaan ja yritän seurata päähahmon liikkeitä kappaleiden nimien kautta. Coma Waering albumin lailla musiikki jatkuu edelleenkin vahvasti ja raskaasti pommittavassa doom metal kitaravalli taustassa sekä tribalmaisessa rummutuksissa joskin tällä kertaa vokaaleja on siirretty enemmän eturintamaan joka näin ollen tuo musiikille enemmän inhimillisyyttä samalla puskien dynamiikkaa äärimmäisyyksiin ja suorastaan kuljettaa musiikkia vauhdilla kohti tuntematonta päämäärää. “Burning In The Undertow Of God” aikana tuleekin sellainen herättelevä osuus kuin selviäisi että onko kuoleman jälkeen mitään vai kohtaako elämässä vaikuttaneen uskomuksen mukaan helvetin vai sen toisen vaihtoehdon jossa rakastavaiset kohtaisivat jälleen. Levyn piiloraitana toimiva “How To Build A Time Machine” tuo edes jonkinlaista positiivista valon pilkahdusta tähän synkästi otteessaan pitävään tunnelmaan sekä ennenkaikkea herättelee toivoa menetyksen johdosta lävistämään kipuun ja esittelee ratkaisua jolla voisi palata alkuun ja estää kaikki nämä tragediat.

Bändin jäsenet eli MDragynfly ja K.Angylus totesivat viime vuoden puolella We All Die Laughing mini-albumi boksistaan että siinä soivat kolme biisiä (jotka löytyvät myös tältä albumilta) ovat vain pieni maistiainen tulevasta ja vihjasivat itse albumin räjäyttävän pankin. Voin ainakin omasta puolestani todeta että he eivät puhuneet potaskaa tämän asian suhteen. Taisin myös edellisellä kerralla julistaa että “We All Die Laughing” on bändin paras kappale mutta tämän julkaisun myötä koko korttipakka menee sen verran hyvin sekaisin että nyt on vaikea kohdistaa ja valita uudet suosikit. Itse asiassa on parempi että on valinnan vaikeuksia koska se kertoo minulle ainakin selvästi sen että tämä albumi on täydellinen kokonaisuus, tarinan etenemisellä sekä musiikillisesti. Albumissa on selkeä punainen lanka alusta loppuun ja ehkäpä tämä on myös se erottava tekijä jolla The Angelic Process on muita bändejä valovuosia edempänä.

Addiktioni, 10/2007

The Angelic Process: We All Die Laughing (2006)

The Angelic Process: We All Die LaughingNyt viimeinkin pitkän odottelun jälkeen, postilaatikkooni kolahti kolmen CD:n paketti The Angelic Processia. Heidän ensimmäinen alunperin vuonna 2001 julkaistu ja nyt Decaying Sunin kautta uudelleenjulkaistu kokopitkä …All Your Blood Is Full Of Honey, neljä biisiä tarjoileva Sigh EP sekä tämä grand-daddy of them all – 333 kappaleen painoksen omaava We All Die Laughing box-set. Kaikki kolme julkaisua ovat omalla sarallaan täysin erilaisia. Ensimmäinen pitkäsoitto, …All Your Blood Is… on hitaasti kehittyvä, yllättävän rockmainen kokonaisuus puettuna 90-lukumaisesti tyyliteltyyn repaleisiin farkkuihin sekä hikiläikkiä täynnä olevaan vanhaan t-paitaan joka kuitenkin on loppupeleissä enemmän vääristyneeseen signaalimaiseen noiseen kalleellaan kuin mikään muu heidän discografiassa mutta taas toisessa ääripäässä eli heidän viimeisin tuotos, We All Die Laughing on kuin tehokkaasti värähtelevä mustaksi maalattu kulkuneuvo jonka lattiaan teipatun kaasupolkimen avustuksella etenee vauhdilla A-pisteestä B:hen. Ja keskityn tähän viimeiseen mainittuun julkaisuun koska tämä toimi myös väylänä jonka kautta ihastuin The Angelic Processin tuotantoon viime joulukuussa ja sen johdosta joulun pyhät meni suurimmaksi osaksi We All Die Laughing julkaisua kuunnellessani. Ja kun kuuntelin tätä julkaisua tuona synkkänä lumettomana jouluna, olin oikeasti ymmälläni. Onko tämä ambientia? Vai onko tämä tosiaankin sitä pitkätukkaisten niskanikama-naksauttelijoiden doom metallia josta minä en normaalisti piittaa pätkääkään? Koneet vai kitarat? Kitarat ja koneet? Mitä enemmän mietin tätä lähes mahdottomalta kuulostavaa kombinaatiota, sitä syvemmälle vajosin tähän intensiiviseen ja tuoreella tavalla käsiteltyyn mullistavaan kokonaisuuteen nimeltään ambient drone metal.

Niin ja ennenkaikkea pyydän jo valmiiksi anteeksi että osallistuin tuohon törkeään anastamiseen mitä tapahtuu näinä p2p aikoina niin herkästi ajattelematta, mutta kuten olette ehkä huomanneet – jos minä pidän jostain julkaisusta, minä myös ostan sen mahdollisuuksieni mukaan. Seuraavana ongelmana oli että minkä kautta hankin heidän tuotokset jotka ovat vielä saatavilla. Tällä kertaa tuli varsin nopeasti seinä vastaan ja siinä luki isolla että Paypal. Nyt oli vaan pakko nieltävä se paska kurkustani alas jonka olin kuullut tästä laitoksesta parin viimeisen vuoden aikana ja hankkia itselleni Paypal-tunnukset koska en halunnut jäädä nuolemaan näppejäni. Ja oh boyh, minkälainen paketti sitten lopulta tulikaan. Puiseen laatikkoon paketoitu box-set huokuu sellaista itsenäistä ajatusmaailmaa ja on selvästi omilla käsillä luotu persoonallinen työ johon uskotaan vahvasti. Ja minäkin uskon tähän koska näinkin tukevasti jaloillaan seisovaan ja silti omilla ajatuksillaan pyörittävään projektiin törmää harvoin. Box-set sisältää kaikenlaista pientä tilpehööriä jotka vaihtelevat jokaisen box-setin kanssa, mutta tärkeimpänä sisältönä on itse CD. We All Die Laughing’n nimikkobiisi on se joka kuvailee tätä julkaisua sekä itse bändiä parhaiten ja se myös nousi hetkessä omaksi suosikikseni. Äärimmäisen voimakkaan äänen kautta tapahtuvaan hävityksen ansiosta, biisin mukana tuleva lämpöaalto leviää nopeasti päästä varpaisiin ja itse kuuuntelija on suorastaan kuin olisi menossa supernovaksi. Huh. Yksinkertaisesti mieltäräjäyttävää ja pistää näinkin addiktoituneen musiikin ostajan tärisemään paikoillaan. Osa tämän mini-albumin kappaleista on myös tulevalla kolmannella kokopitkällä albumilla ja itse bändikin on todennut tästä boksista pilke silmäkulmassa että tämä on vain pieni maistiainen siitä mitä tuleva albumi tulee olemaan. En malta odottaa vaikka sainkin juuri kolme julkaisua käsiini joissa on vielä tarpeeksi sulateltavaa moneksi levottomaksi yöksi.

Addiktioni, 01/2007

The Angelic Process: Coma Waering (Reissue) (2006)

The Angelic Process: Coma Waering (Reissue)Kuten elektronisessa musiikissa, myös metalli-genressä on monituista sävyä, väriä ja kulmaa. Kun yrittää mielessään siirtää ja muovata kaikki ala-genret yhteen ja samaan paikkaan, siitä muodostuu loppujen lopuksi abstrakti taide-esine joka seisoo katsojan silmien edessä ja itse katselija ei tiedä mistä se saa alkunsa ja mihin se päättyy. Myöskään näiden kahden mainitun musiikkityylin yhteen naittaminen ei ole se maailman tuorein asia. Yhtenä hyvänä esimerkkinä on kitarapainoitteinen industrial-genre joka ei tarvitse hävetä olemassaoloaan tänä päivänä. Kiitos Ministryn, Skinny Puppyn, Fear Factoryn, Nine Inch Nailsin ja muiden kumppaneiden mullistaville aikaansaannoksille. Uudistuminen sekä rajojen rikkominen on myös toivottava ratkaisu kun halutaan saada tuoretta näkökulmaa jo väljähtäneeseen aiheeseen. Nyt 2000-luvulla on seuraavan askeleen vuoro näiden kahden genren yhteennaittamisessa ja tässä asiassa The Angelic Process on ylpeästi eturintamassa näyttämässä oppikirja esimerkkiä ennenkuulumattomien ideoiden, luovan hulluuden sekä tinkimättömän asenteen yhteentörmäyksestä josta joko kadotaan savuna ilmaan tai selvitään naarmuitta hengissä mutta samalla tajutaan että nyt ollaan onnistuttu muuttamaan historiaa uuteen suuntaan. Heti alusta lähtien itse albumi ja puolessa välissä soiva yhdeksän minuutin pituinen nimikkobiisi Coma Waering kertoo rehellisesti oman raa’an tarinansa. Synkkä mustan puhuva, särisevä doom-kitarawalli avant-garde asenteineen kaivertaa tiensä suoraan ambientin ja drone-äänimaailman sydämeen, samalla kun arpeuttaa kuuntelijan sielua ja repii ruumista riekaleeksi. Sisuskaluja möyhertävä syvä bassolinja, hypnoottisesti toistuva tribal-henkinen rummutus ja aavemaisesti kärsimystä sekä laulua sekoittava ihmisvokaali muistuttavat että tämä on elävä, ihmisten käsien kautta luotu hybridi. Huh. Henkeäsalpaava ja niskakarvoja nostattava soundi. Viimeisestä lääkärin määräämästä metallikuurista alkaa olla jo tovi joten on jo aikakin että saan jonkinlaista lievitystä tähän kipuun ja tässä se sitten on. The Angelic Process on luonut uusimman innovatiivista kehitysuunnan musiiikissa joka käyttää nimeä ambient drone metal. Erittäin onnistunut kuvaus tästä musiikin tyylistä ja dark ambientin ystävätkään eivät pitäisi kaiken järjen mukaan karsastaa tätä julkaisua. Perhana, nyt tätä on pakko saada lisää…