Musiikkia, viikko 33/2006

Anhedonia: Destructive Forces (2006)

Anhedonia: Destructive ForcesAaah, tällaisia julkaisuja varten minä olen luonut perustan kokoelmalleni. Jo heti ensikuuntelun aikana ja parin-kolmen biisin jälkeen, niskakarvat nousivat pystyyn joka yleensä merkitsee sitä että nyt kuuntelen jotain mullistavaa ja jotain parempaa on tulossa pidemmältä juoksulta. Kuudennen biisin aikana käsivarsien iho nousee, etenee sekä muuttuu kananlihaksi ja jatkuu jalkoihin asti samalla kun etsiskelen lattialle pudonnutta leukaani. Kuunneltuani albumin loppuun asti, tunne on vahvistunut moninkertaisesti ja lopulta olen myyty mies. Julkaisu laitettiin suoraan ostoslistan kärkeen ja taas alkoi pienoinen taistelu tämän saamiseksi omaan levyhyllyyn. 550 kappaleen painos ei pelottanut minua sillä olin päättänyt vakaasti että tämä julkaisu tulee olemaan levyhyllyssäni. Maksoi mitä maksoi. Noh onneksi en sentään maksanut itseäni kipeäksi. Tyyliltään Destructive Forces on paljon velkaa Gridlockin tuottamalla crunch-and-flow iDM/industrial-seokselle ja ainakin tältä albumilta pari biisiä voisi helposti niputtaa Gridlockin viimeiselle albumille. Mutta ei nyt heti aleta heiluttamaan syyttävää sormea ja valittamaan törkeästä plagioinnista. Tässä on paljon enemmän pelissä ja lähempi tarkastelu osoittaa sen että Destructive Forces osaa nousta myös omaperäisyyden tasolle. Destructive Forces albumin tarjoamasta äänivallista löytyvät ne kaksi tärkeää asia mitä ainakin itse etsiskelen iDM-musiikista. Ensimmäisenä on tietenkin biittien monimutkaisuus joka on sitä luokkaa tällä julkaisulla että välillä ei saa hengähdystaukoa kun sitä tavaraa tulee niin paljon ja joskus kovemmalla volyymilla. Toisena asiana on artistin luomat melodiat joita on selvästi valmisteltu rakkaudella ja saatu se tarvittava syvyys tähän jatkuvasti muuttuvaan äänivalliin. Syvyyttä on niinkin paljon että hän on osannut yhdistella kaksi ääripäätä saumattomasti yhteen. Tämä tsekkiläinen kaveri on loihtinut aivan uskomattoman kauniita melodioita joita on ripoteltu pitkin albumia mutta hän on osannut myös tasapainottuna albumin siten että välillä otetaan esiin terävämpi kärki joka on kastettu noisen raakaan voimaan. Mutta onneksi tätä kohinaa on sen verran vähän joten ei tarvitse pelätä että se ottaisi äänimaailmaa kokonaan hallintaansa. Nämä kaikki mainitsemani asiat kulminoituvat juuri tuossa aikaisemmin mainitsemassa kuudennessa kappaleessa “Stir Up The Dust” niin täydellisesti että sitä on kuin juuri saanut piikin käsivarteensa ja leijuisi korkeammalla ilman alassa albumin loppuun asti. Kuten tekstistä voi ehkä lukea, tämä albumi teki minuun aikamoisen vaikutuksen. Minä menen niinkin pitkälle tässä julistuksessa että tässä on jopa varteenotettava ehdokas vuoden albumille.