Addiktioni 05/11

Jason Graves: Dead Space 2 (Collector’s Edition Original Soundtrack) (2011)

Jason Graves: Dead Space 2 (Collector's Edition OST)Yli kaksi vuotta sitten julkaistun sci-fi-selviytymiskauhu-räiskintä kategoriohin iskeytyvä Dead Space osoittautui lopulta savun hälvennyksen jälkeen jonkin-sortin hitiksi joka myi mukavasti ja sai arvostelijoilta enemmissä määrin kehuja. Toisin sanoen toivottu win-win situation kehittäjille. Itse en edelleenkään ole kauhupelien ystävä mutta jokin tässä pelissä osasi viehättää sillä oikealla, kieroutuneella tavalla meikäläisen tajuntaa. En tiedä oliko yksi syy siinä että pelaajana olit jatkuvasti sellaisessa pienessä pelkotilassa kun yritit varautua jokaisen kulman takaa odottavasta vaarasta tai sait oikealla hetkellä juuri sellaisen sopivan adrenaliiniryöpyn kun puolustauduit muutenkin vähäisen resurssien avulla loputtomalta tuntuvalta monsterien hyökkäyksiltä. Tai sitten näiden mainittujen asioiden lisäksi ynnätyt elementit; juoni, taustatarina, uskonnollinen technobabble, mm. goottimaisuudesta ammentava design ja jopa iholle asti kääriytyvää musiikkia myöten oli saatu justiinsa sopivasti kohdalleen että se muodosti toimivan kokonaisuuden. No mut, yksi asia on kuitenkin siinä sadan prosentin varmuudessa eli kun peli kerää pelaajilta ja arvostelijoilta pääasiassa positiivista sanottavaa, jatko-osa tulee tipahtamaan jossain vaiheessa markkinoille.

Toisin kuin ensimmäisen pelin suhteen, Dead Space 2:n rinnalle tuotiin myös keräilijöille suunnattu painos joka sisälsi sen pienen mutta henkilökohtaisesti sydäntä lämmittävän ekstran eli soundtrackin. Jos edellinen peli on yhtään tuoreessa muistissa, myös ensimmäisen osan säveltänyt Jason Graves pysyy uskollisesti samoissa hyväksi havaituissa taktiikoissa myös tämän jatko-osan scoren suhteen. Pelaajaa pidetään jatkuvasti varpaillaan terävästi iskostetuilla jousisoittimilla ja tarkkaan mitoitetuilla perkussuoiden tömähtelevällä maalailevuudella joka parhaimmillaan kohoavat massiivisiin mittoihin vetäytyen tarpeen vaatiessa kohti minimaaalisuuden rajoja joka sitten räjähtää hetkessä takaisin tuonne toiseen ääripäähän. Soundtrackin aloittavan “Isaac, Are You There?” cuen ensimmäinen puolisko on miltei kuin Kronos Quartetin käsissä muovailtu – inhimillinen, herkkä ja erityisesti maanläheinen tunnelmointi herättävät ensimmäisenä ajatuksena että Isaacin mieli on vajonnut jonnekin kaukaisuuteen missä vallitsee täysivaltainen rauhallisuus. Mutta se ei kauan kestä. Cuen toinen puolisko repäisee mielen takaisin todellisuuteen – paniikinomainen herätys on täynnä selkärankaa kihelmöivää kauhua ja selviytymisvietin uudelleenkäynnistymistä keskellä mielisairaalan pehmustettua huonetta. “The Cassini Towers” lähestynee tunnelmaltaan jo enemmän selkäpiitä järisyttävän ambientia jonka ylle levitellään kuiskauksia jotka luovat vahvan paranoimaisen vivahteen muutenkin hektisesti ja räiskyvästi etenevän scoren ylle. “Fear Of Flying” jatkanee verhoutumista kohti synkempää ambientia kunnes sahaavasti edestakaisin tarjoillut soittimet nostavat taas viiltävän pakokauhun kerrointa uuteen lukuun.

Soundtrackin yksi mielenkiintoisimmasta esityksistä tulee esiin “Titan Station Elementary” cuen kautta joka käynnistyy yllättäen retromaisesti 50-luvun ylipirteällä mainosmusiikilla mutta sekin alkaa kääntymään pikkuhiljaa kohti piinaavaa odotusta jossa kellopelien hennot lyönnit ja sormia hipovat kielet luovat kiristyvästi salpaavan puristuksen joka koventaa otettaan ilman minkäänlaista aikomusta päästää irti. Ja soundtrack on pullollaan tällaista edestakaisin heiluvaa tunnelmointia jossa jännitys ladataan huippuunsa ja päästetään irti moneen eri otteeseen. Sehän muutenkin kuuluu kauhun perusluonteeseen mutta ehkäpä soundtrack on kuitenkin parhaimmillaan silloin kun suonissa virtaava adrenaliiniryöppy on huipussaan ja sillä hetkellä ainoa kiinnipitämisen arvoinen ajatus on puskea betonijyrän kaltaisesti suoraa päätää eteenpäin. Miltei industrialimaisesti asennoituva ja ankarasti takova “Administering Control” on yksi oiva esimerkki tästä joka luo onnistuneesti sellaisen hampaita tiukasti yhteen purevan fiiliksen että periksi ei anneta. Vaikka soundtrack on suurimmaksi osaksi tätä rujoa runtelemista, Jason Graves osaa kuitenkin positiivisesti yllättää sen muutaman kerran. “Convergence Delayed” avautuu parhaimmillaan pianon, jousi- ja puhallinsointinten kautta kauniiksi hymniksi kertoen hienovaraisesti värähtelyillään että taistelu ihmisyyden puolesta ei ollut missään vaiheessa turha. Soundtrackin lopettava “Lacrimosa” cue alkaa samankaltaisesti kuin soundtrackin ensimmäinen cue. Jälleen humaani, herkkä ja maanläheisyys ovat vahvasti läsnä joka kuitenkin alkaa kääntymään lopulta nurinkurisesti päälaelleen tässä edestakaisessa sahaamisessa että saa vielä soundtrackin viimeisillä minuuteilla täysin uudenlaisen olomuodon – sijoittuen jonnekin abstraktin performanssin ja kipukynnyksen välimaastoon kuin jättäen selkeän viestin siitä että tämä läpikäyty painajainen ei ole vieläkään ohitse. Mutta mutta… Mitä muuta tästä voisi sanoa? Kyllähän tämä soundtrack toimii jossain määrin myös pelkästään kuuntelijan aseman kautta koettuna mutta kuten ensimmäisenkin pelin suhteen, tämän sävelletyn scoren todellinen paikka on kuitenkin siinä syvimmässä olemuksessa eli täysin pelin luoman tunnelman keskellä. Pelisarjan ystävälle tämä on kuitenkin hankinnan arvoinen ostos.