• Vuonna 1996 FSOL toi uuden levynsä, Dead Cities, levy-yhtiön johtoportaalle. Tietenkin omalla tyylillään. Epic. (30/07/09 - 0  # )

The Future Sound Of London: My Kingdom

Oli vanhastaan sellainen mielikuva että tämä “My Kingdom” video olisi liittynyt jotenkin Lontooseen mutta en muistanut sitä näin häröksi.

Addiktioni, 23/09

The Future Sound Of London: Dead Cities (1996)

The Future Sound Of London: Dead CitiesBrian Dougansin ja Garry Cobainin muodostama The Future Sound Of London alkaa olla näinä päivinä sellainen syvää kumarrusta ja kunnioitusta herättävä nimi ambientin puolella. 90-luvulla tehdyt työt uudistivat rajoja kiitettävästi ja mikä tietenkin mahdollisti sen että he suorastaan loivat lähemmäksi universaalia kurkottavaa vai sanoisinko rakensivat modernia selkärankaa edellämainitulle genrelle ja tämän myötä on myös vaikea kuvitella elektronisen musiikin yhteen sun toiseenkin haarautuvaa evoluutioita ilman näiden kahden ihmisen jaettuja ideoita suurelle yleisölle. On siis sanomattakin selvää että ainakin pari julkaisua tältä orkesterilta kuuluvat erityisesti elektronisen musiikin ystävien piireissä vähintäänkin yleis-sivistävään kokemukseen ja yksi ehdoton valinta on kolmetoista vuotta sitten julkaistu Dead Cities. Varmaan joku ihmettelee tässä vaiheessa että miksi minä alan yhtäkkiä länkyttämään tästä julkaisusta? Enkö muka omista tätä albumia entuudestaan? Itse asiassa Dead Cities on ollut jo yli kymmenen vuotta yksi levyhyllyni kohokohdista ja nyt pitkän odottelun jälkeen tuli hankittua rajoitettu painos tästä albumista joka sisältää 196 sivuisen kirjasen. Musiikillisella puolella mikään ei ole kuitenkaan muuttunut. Dead Cities kuulostaa edelleenkin monumentaalisesti koostetulta matkalta dystopisen kaupungin epävireisen nopeasti sykkivään sydämeen jossa voi kohdata epätoivoa, vastarintaa ja unohtamatta tietenkään ihmismielen itsensä luomia pelkotiloja joiden sulkeutuneiden aitojen taakse voi joutua helposti. Albumin nimikkokappaleessa kuultava, “I had killed a man, a man who looked like me” sysää ehkäpä liiankin voimakkaan heijastuksen mielenkolkan pimeisiin aaltoihin mutta toisaalta kun ajattelee siltä kannilta että The Future Sound Of London ei tunnetusti ole tehnyt helppoja albumeja ja Dead Cities myös lukeutuu näihin. Albumilla vääjäämättömästi ylleensä verhoutuva synkkyys saattaa tehdä tästä myös jokseenkin uhkaavan ja hämmentävän kokemuksen mutta itse huomasin että kuunnellessani levyä pitkästä aikaa ajatuksen kanssa, tässä on edelleenkin vahvasti läsnä sellainen mieltä kiehtovasti stimuloiva ‘kutsu tuntemattomuuteen’ piirre joka kaappaa silmänräpäyksessä sisäänsä kun sille antaa edes häivähdyksen verran valtaa. Kun itsellenikin on tuota ikää tullut mittariin, tämä albumi on ehdottomasti vuosien varrella onnistunut muuntautumaan formaattiin jota määrittävät viisareiden kuluva aika parantaen muutenkin timantin kaltaista teosta edelleenkin kirkkaammaksi säihkyväksi.

Albumin toisena singlenä tarjoiltu “We Have Explosive” keräsi aikoinaan kiitettävän määrän soittoaikaa mm. MTV:llä – kiitos erikoisemmalla tavalla editoidun videon – ja muutenkin teosta tungettiin lukemattomille kokoelmille ja monen soundtrackin sekaan. Kyseinen kappale on sinänsä harhaanjohtava sillä se ei edusta albumilla valitsevaa linjaa juuri mitenkään. Se on vain yksi iso, kuumasti polttava räjähdys tiukassa kulmassa etenevässä syöksyssä jossa wah-wah kitarat, kappaleen nimeä toistavat robotti-äänet sekä sähköisesti varatut lekan iskut big beatin myötä tarjoilevat muutenkin ränsistyneen valtakunnan kaikuja vahvistavassa Dead Cities äänimaailmassa hyvin suoran näytteen. “We Have Explosive” on kuitenkin myös rehellinen ja anteeksiantamaton joka ei kuitenkaan onnistu edes tekemään pientä säröä albumin ehjään kokonaisuuteen ja toisaalta en edes pystyisi mitenkään kuvittelemaan Dead Cities’n olemassaoloa ilman tätä kuuden minuutin suoravetoista purkautumista. Vuosienkin jälkeen albumilta onnistuu hahmottamaan tarkemmin pieniä referenssipisteitä heidän myöhäisempään tuotantoon Amorphous Androgynous aliaksen kautta ja nyt erityisesti vanhempana sitä myös ymmärtää paremmin tuon kalabaliikkimaisesti kasautumisen ja miten paljon mm. psykedeelisesti vaappuvia elementtejä albumi sisältää (joista “Everyone In The World Is Doing Something Without Me” ja “Yage” taitavat olla ne parhaimmat esimerkit) kuitenkaan luomatta harhaanjohtavaa polkua joka loisi sokkelomaisia ajatuksia ja eksyttäisi kuuntelijan turhautumiseen. Albumin ehkäpä orastavin ja harppaavin askelein laajeneva työ ja meikäläisen ehdoton suosikkini on “My Kingdom” joka mm. sämpläilee erinomaisesti Blade Runnerin soundtrackilla käytettyä vokaalia ja muutenkin teosta viedään hyvin trippimäiseen leijuntaan pan-huilun ja intensiivisen rumputyöskentelyn kautta. Single muodossaan “My Kingdom” muuntautuu parhaimmillaan viisi osaiseksi sekä puolen tunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi ja on sanomattakin selvää että kannattaa ehdottomasti hankkia kyseinen julkaisu tämän albumin rinnalle. Mitä muuta tähän voisi lisätä? Dead Cities kuulostaa edelleen tänäkin päivänä yksinkertaisesti sanottuna helvetin nerokkaalta ja on selkeästi tämän kaksikon vahvin työ FSOL monikerin alaisuudessa. Pienen harkinnan myötä käyttäisin jopa tätä överikliseistä sanontaa – jos Dead Cities julkaistaisiin tänä päivänä, se olisi edelleenkin levy joka on määrittelisi uudestaan ambientin olemassaolon.