Addiktioni 24/15

Atrium Carceri: Metropolis (2015)

Atrium Carceri: MetropolisTässä sitä taas ollaan. 2015 on ehtinyt pyörähtämään vasta puoleen väliin kun Simon Heath on pykäämässä jo kolmatta soolo-julkaisuaan ulos omalta Cryo Chamber levymerkiltään. Ja kun kyseessä on Atrium Carceri julkaisu, sitä on jo ennakkoon pahimmillaan varautunut siihen että tulossa on vähintään semi-tyypillinen matka kyseiseen universumiin. Muinainen. Unohdettu. Unenomainen. Kalvava. Korruptoitunut. Tuhoutunut. Autio. Metropolis on äänimaailmallisesti tuttuun tyyliin täynnä vastaavanlaisia synonyymeja kuin myös tavaramerkiksi löytyvää työskentelyä joita luodaan teollisuuden taustametelistä sekä kaupungin ääriviivoihin omat jälkensä korroosion kautta kaivertaneen luonnonvoimien kautta ja musiikillisesti synkkää peruspalettia profiloidaan tunnelmallisen ambientin, humisevien koneiden ja cinemaattisesti eteenpäin kuljettavan pianon kautta. Metropolis on siis parhaimmillaan hyvin fyysisen tuntuinen joka onnistuu jollain tasolla luomaan illuusion kaupungin olemassaolosta mutta loppupeleissä musiikki ei kuitenkaan osaa puhutella juuri sillä oikealla tavalla joka antaisi sen viimeisen tarvittavan sykäyksen nostattamaan kuuntelijan ruokahalua mielikuvien parissa. Näin ollen kokonaisuus ei onnistu luonnostelemaan tarinankerronnallisesti mitä siellä kaupungin sydämessä on tapahtunut. Toisaalta ehkäpä se johtuu myös siitä että nämä kaikki on jo kuultu jossain muodossa aiemmilla levyillä ja toisto alkaa vaan puskemaan liian voimakkaasti lävitse. Muutenkin sitä huomasi tämän albumin kautta miten uudemmat Atrium Carceri tuotokset ovat alkaneet hämärtymään toisiinsa limittäin mikä myös jättää osittain kylmäksi tällä kliinisellä etenemisellään. Käsissä on siis erinomainen dark ambient julkaisu yksittäistapauksena mutta Atrium Carceri tuotoksena Metropolis on sitä samaa mitä ennenkin, niin hyvässä kuin pahassa. Valitettavasti.

Addiktioni 07/15

Sabled Sun: 2147 (2015)

Sabled Sun: 2147Edellisen albumin huikea matka toivonkipinän uudelleenherättämisen sekä hiljalleen hiipumisen parissa ja varsinkin elokuvamaisesti viimeistelevä “End Me” kaukuessaan vielä vahvasti muistireseptoreissani, oli kieltämättä se pelko päällänsä että millä tavoin Simon Heath pystyy vastaamaan tässä post-apokalyptisen jatkumon seuraavassa luvussa. Vuoden 2147:n aloittava “Survival” sorvaa äänimaailmaa taas tutustussa esteetiikassa kun tarinan protagonistin askelten luoman rohinan kautta kuuntelija asetellaan hiljaisen mutta liekehtivän kaupungin laidalle. Vokaalisämplien siivittämä “Our Mechanical Children” linkittää uudestaan menneisyydessä piinaaviin aaveisiin mutta muuten ympäristöä sekä taustatarinaa värittämä äänityöskentely jää hyvin minimaaliseksi. Niin, 2147 vaikuttanee huomattavasti riisutummalta kokonaisuudelta ja näin ollen kertoen tarinan kolmannen vuoden työläämmin puhtaasti musiikista kumpuavan aistimuksen kautta. Minkä johdosta myönnän että minulle meni muutama päivä päästä tämän albumin sisältöön kunnolla kiinni mutta lopulta tehokkaasti pyörivän rotaation kautta löysin teoksen punaista lankaa pulssahtelevan vahvuuden. Koska 2147:n ei tarvitse nojautua niin paljon taustoja sykähdyttävästi kokoamiin palasiin, albumi ottanee hiuksen hienon eron kahteen edelliseen työhön ja kohoaa tunnelmaltaan omanlaiseen kääntöpuoleensa jossa kuitenkin kuuluvat Simon Heathin tuotemerkit – cinemaattisuus sekä teknillisesti hohkaavat manipulaatiot äänen saralla jotka maalailevat yhdessä eheän tarinan jolla on selkeä aloitus ja viimeistely. Mutta mutta… Kyllä se vaan täytyy edelleenkin todeta että Simon Heath on tälläkin hetkellä dark ambientin saralla tärkein vaikuttaja. Kirjoituskynän terävyys kuin myös tuotannollinen puoli on pysynyt vuosien varrella erittäin komeasti kasassa näillä Sabled Sunin kolmella pääjulkaisulla minkä johdosta ei ole myöskään tarvinnut potea minkäänlaista kaipuuta hänen emoprojektinsa parhaimpiin päiviinsä.

Addiktioni 04/14

I.Corax: Spectral Metabolism (2005)

I.Corax: Spectral MetabolismTunnin pituinen, yhdeksän nimetöntä raitaa sisältävä Spectral Metabolism voisi asetella hienovaraisesti jalustalle hyväksi mainituksi esimerkiksi siitä minkälaisia luonteenpiirteitä suomalaisessa dark ambientissa parhaimmillaan löytyy. Siinä on kiehtovan voimakkaasti yhteen hitsautuva yhdistelmä luonnosta kumpuvaa organisuutta kenttänauhoitusten kautta, häivähtyneesti pestyjä drone-pyörteitä ja paksusti maalailevia äänipaletteja joiden digitaalisesti korruptuneisuudessa kuuluu artifaktimaisia linkkejä menneisyyden pahanenteisiin repeytymiin sekä mustanpuhuvan kolkkoa kokonaisuutta täydentävät hypnoottisesti takertuvien soitinten manipulaatiot kuin myös lukemattomia erilaisia vokaaleja jotka muistuttavat ripauksen ihmisyydestä mutta ovat jo kauan sitten ylittäneet mielenterveydelliset rajat. Spectral Metabolism on siis erittäin pahaa enteilevä levy joka ansiokkaasti luo kiinteästi soljuvan matkan pimeyden arkkitehtuuriin ja kuten monesti ambientia soittaessa on, albumi on parhaiten kuulokkeiden kautta nautittuna jotta pystyy sulattamaan jokaisen pienenkin väreilevän impulssin. Vielä parempi jos sijaitsee paikassa josta pystyy sammuttamaan kaiken turhan valonlähteen ja nauttimaan mieleen maltillisesti kaivertavasta immersiosta kuin kulkisi metsän keskellä jossa verhomaisesti pimeys on laskeutunut monikerroksiseksi vyyhdiksi ja kaukana kuuluu painajaisista syntyviä ääniä jotka saavat ihon pelkästä ajatuksesta vereslihalle. Parasta tässä albumissa on kuitenkin se että tämä toimii hyvänä kiintopisteenä muihin samankaltaisiin julkaisuihin joita löytyy runsaasti Suomen maaperältä kunhan uskaltaa lähteä tälle matkalle.

Addiktioni 44/13, Part 3

Atrium Carceri: The Untold (2013)

Atrium Carceri: The UntoldSiinä missä Simon Heathin post-apokalyptisen hohtavasti säteilevä Sabled Sun onnistui lyömään isompaa vaihdetta silmään vakuuttavan tunnelman luomisessa sekä miltei käsinkosketeltavan uskottavan maailman rakentamisessa 2145 sekä 2146 julkaisujen kautta, miehen pääprojekti ja cinemaattisen dark ambientin ehdoton suunnannäyttäjä Atrium Carceri sen sijaan kärsii edelleenkiin kiinteiden pisteiden luoman jatkumon ylläpitämisessä kuin myös uusien ideoiden vähyydestä ja vanhojen kuluneisuudesta. Totta kai uunituoretta The Untold albumia kuunnellessa hetkittäin tulee vastaan sellaisia oivallisesti toteutettuja ajan ja paikan synnyttäviä välähdyksiä jotka kertovat tunteellisesti ladatuilla tekstuureilla ja ääniohjelmoinnin kautta silmien takana esiinnousevaa ympäristöä jossa hengitystä pidätelleen voi kuulla pienetkin luonnosta kumpuavat akustiikat kuten esim. “Catacombs Of The Forgotten” jonka millin tarkka sämple-työskentely on jälleen huikealla tavalla omaa luokkaansa ja takaavat varmasti sen että jokaisella nuotilla on palikkamaisesti sovitettu paikkansa. Muuten The Untold valitettavasti herättelee niitä samoja tuntemuksia joita on väistämättäkin kokenut parilla edellisellä julkaisulla ja atmosfääriä tutunoloisesti transformoivasti toimeenpaneva ääni-kirjasto valitettavasti vahvistaa sen että tämä kaikki on kuultu jossain muodossa edellisillä Atrium Carceri tai Sabled Sun julkaisuilla. Sitä ei voi kiistää etteikö The Untold ole pelkällä tuotanto-arvoillaan jälleen kiitettävää luokkaa mutta musiikillisesti itse albumi on valitettavasti hiljalleen unholaan vaipuava josta ei jää kokonaisuutena mitään konkreettista mieleen.

Addiktioni 44/13, Part 2

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered) (2013)

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered)Jälleen uusi kierros pyörähti käyntiin Ant-Zenin tiuhassa tahdissa ulos polkevien Lustmord julkaisujen kanssa ja tällä kertaa tarjolla on 25 vuoden jälkeen live-kuntoa esittelevä Rising joka pidettiin kuudes päivä kesäkuuta vuonna 2006 saatanallisen kirkon järjestämässä juhlassa Los Angelesissa ja kyseisestä keikasta Brian Williams on hyvinkin suoraan kommentoinut että se on ollut eräänlainen Spinal Tap hetki hänen urallaan josta hän ei voinut yksinkertaisesti kieltäytyä. Toisena julkaisuna on alunperin vuonna 1992 ja tärkeän rajapyykin eli Heresyn jälkeen ulos tullut The Monstrous Soul jonka ensimmäisten sekuntien aikana sisällöstä vihjailee puhesämple: “It is the night of the demon”. Niin…. Tutunoloisia referenssejä uskonnollisiin pisteisiin ja demonien mytologiaan ovat jälleen läsnä ja näin ollen osaa edelleenkin lumota omalla puhdistavalla pragmaatiikallaan ja samanaikaisesti myöskin hymähdyttää sillä hän on monessa haastattelussa julkistanut olevansa ns. hardcore ateisti eikä hän pidä musiikkiaansa “synkkänä” vaan enemmänkin taplaa musiikillaansa ihmismielen kolkompia puolia ja kyllähän se kiistämättä myös kuuluu tällä albumilla. The Monstrous Soul on muutenkin sisällöltään kiehtova julkaisu hänen discografiassa ja varsinkin Heresyn luomaan jälkikaukuun verrattuna se on hyvin minimalistinen ja sanoisinko jopa karkean primitiivinen jossa voluumin ajottainen alhaisuus näyttelee tärkeää roolia luoden onnistuneesti omanlaisen vahvan sävyn kokonaisuuteen. The Monstrous Soul on myös vuosien varrella osoittanut eräänlaiseksi ponnahduslaudaksi ideoille ja aihioille joita käytetään paremmin hyväksi myöhäisemmillä julkaisuilla (mm. juurikin tuolla Rising livellä tai vuoden takaisesta Krakówin keikasta olleella tallenteella) ja näin ollen loppupeleissä asettunee herra Williamsin discografiassa siihen kastiin jota en välttämättä ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan tutustumismielessä. The Monstrous Soul voi siis surutta skipata Heresyn jälkeen ja palata myöhemmin takaisin kun miehen tärkeimmät 90-luvun tuotokset ovat jo takataskussa.

Addiktioni 38/13, Part 2

Sabled Sun: 2146 (2012 digital, 2013 CD)

Sabled Sun: 2146Jossain vaiheessa uraansa Simon Heathin Atrium Carceri oli hiljalleen ajautunut itseään vaimentavasti replikoivaan mentaliteettiin josta selkeimmin puuttui sellainen tarvittava syvyys luodakseen voimakkaasti resonoivan läpileikkuun. Kunnes yllättäen viime vuoden puolella miehen uusin projekti Sabled Sun onnistui lyömään isompaa vaihdetta silmään tarinankerronnan sekä luovuuden suhteen. Toisin sanoen hän onnistui tuottamaan kaukaiseen tulevaisuuteen keskittyvää post-apokalyptista ambientia jossa puhtaasti äänityöskentelyn kautta on onnistuttu luomaan todelliselta tuntuva ympäristö joka on erityisesti silmät kiinni pitäessä miltei käsin kosketeltavissa. Tarinan aloittava 2145 tarjoili dramaattisen heräämisen kryo-unen tyyneydestä minkä jälkeen sai todeta olevansa ainoa ihminen hylätyssä ja raunioituneissa maisemissa jossa samankaltainen hiljaisuus eteni painajaismaisella tavalla. 2146 jatkaa yksinäisyyden varjoittamaa polkua ja tällä kertaa tarinan päähahmo löytää itsensä tukikohdasta jonne siviilisaation viimeiset olivat paenneet. Pilkahdus ihmisyyden rippeistä nousee esiin yli viidenkymmenen vuoden takaisten automaattinauhoitusten kautta mikä myös luo heti lisää dramaattista painostusta julkaisun ylle ja nostattavat jälleen vastausta vailla olevan kysymyksen huulille että mitä ihmiskunnalle todellisuudessa tapahtui. Jossain vaiheessa tukikohdan tutkimista, protagonisti löytää rikkinäisiä robotteja ja saa ensikosketukselta tuntuvaan toivon pilkahdukseen siitä että hänellä on mahdollisuus löytää lisää kaivattuja vastauksia kuin myös edes lievän parannuksen yksinäisyyden turruttamaan mielenterveyteen… Kaiken kaikkiaan 2146 tuo taas vakuuttavasti esiin sen pienen mutta äänivisuaalisesti suoritetun kirurgin tarkan faktan että Simon Heath on parhaimmillaan kun musikaalisesti väritetty immersio on ladattu alusta loppuun huippuunsa ja käsikirjoitettu tarinankerronta antaa myös paljon tilaa mielikuvituksen työstävään paikkaukseen. Post-apokalyptinen maailma tuntuu omalla äänettömyydellään hyvin luonnottomalta mutta rakennusten ja mm. mekaanisten laitteiden kaikumaiset linkit menneisyyteen sekä protagonistin eleet, liikkeet ja toiminnalliset motivaatiot yhdistettynä semi-futuristiseen musikaalliseen nuottiin kääritty epätoivo kuljettavat juonta paljon enemmän kuin osaa odottaa. Minkä johdosta tälläkin hetkellä 2146 tuntuu edelleen kuulokkeiden kautta nautittuna hänen parhaimmalta työltään jota erityisesti siivittää julkaisun mahtipontisesti viimeistelevä ja sähköisten instrumenttien kautta värähtelevä “End Me” jonka voi helposti kuvitella soivan lopputekstien aikana samalla kun yrittää sulatella kaikkea tapahtunutta. 2146 suorittaa loisteliaasti pidemmässä jatkumossa etenevää pienen pientä tarinaa jossa on selkeästi alku ja loppu joka kuitenkin ajautuu kysymysmerkein viitoittamiin tunnelmiin luoden surumielisen ja keskeneräisen päätöksen.

Addiktioni 37/13

Lustmord: Metavoid (Remastered) (2013)

Lustmord: Metavoid (Remastered)Kolmas pyörähdys akselin ympäri lähti käyntiin Lustmordin uudelleen remasteroitujen julkaisujen suhteen ja tällä kertaa Ant-Zen levy-yhtiön tarjoilemalta lautaselta löytyy hänen discografiassaan kahta eri ääripäätä esittelevät ja kummassakin tapauksessa positiivisella tavalla kokeellisempaan suuntaan levittäytyvät työt. Zoetrope on originaali, mustanpuhuvasti maalaileva score samannimiseen lyhytelokuvaan jossa Lustmord a.k.a. Brian Williams panostaa 110% extraa ympäristön ääriviivoja hahmottavaan tunnelmointiin sekä Metavoid, joka valitettavasti tunnetaan enemmälti siitä että suurin osa faneista reagoivat tähän julkaisuun negatiivisella tavalla koska julkaisu ei edes yritä lähteä tarjoamaan sitä miltei kaavamaisesti etenevää dronemaista kelluntaa josta mies kuitenkin loppupeleistä tunnetaan. Mikä on sinänsä sääli että julkaisu saa niinkin ankarasti paskaa niskaansa sillä Metavoidin pinnan alta kuitenkin paljastuu yksi hänen kunnianhimoisimmista töistään urallaan jossa vaikutteina ovat toimineet mm. elokuvamaiset alkuasetelmat sekä alunperin Planescape: Torment PC-roolipelille sävelletyt mutta myöhemmin hylätyt aihiot jotka käytetään uudelleen tällä albumilla. Toki Metavoid on epä-Lustmordimaiseen enemmän pommittavan karheasti iskostuva, kiitos vähäeleisten ja paikoitellen vaitonaisesti kumpuvien perkussioiden jotka parhaimmillaan nostattavat eloisasti kytevän kuoron kanssa goottimaista virtausta ja muutenkin rohkealla tavalla uudistettu äänimaailma onnistuu saavuttamaan kertalaakilla painostavaa ja pelokkaasti ilmentävää tunnelmointia toisenlaisessa potenssissa kuin myös loppua kohden kaihomielistä irtautumista. Metavoid on siis hyvin epätavallinen julkaisu mieheltä joka loi ja vuosien varrella täydensi dark ambientia puhtaasti genrenä mutta toisaalta Metavoid oli ensimmäinen ja erinomainen osoitus siitä että häneltä löytyy myös tarvittaessa rahkeita viemään kyseistä genreä kohti kartoittamattomia väyliä perinteisen instrumentoinnin kautta. Metavoid on myös mielenkiintoinen esimerkki siitä miten hän onnistui tässä oman soundipolitiikan paloittelussa ja uudelleenkokoamisessa mutta myöhemmin jäi kyynärpään mitan verran toistuvuuden karsimisesta sekä kunnialla konseptin loppuun viemisestä esim. [OTHER] albumin parissa.

Addiktioni 28/13

Nordvargr: Interstellar 2+ (High End Version) (2009)

Nordvargr: Interstellar 2+ (High End Version)Henrik Nordvargr Björkk, tuo kruunaamaton pimeyden prinssi tuolta naapurimaasta, on ehdottomasti yksi mielenkiintoisista artisteista alati kasvavassa ihmisyyden synkempää puolta tulkitsevan industrial/dark ambient genressä koska hän edelleenkin parhaimmillaan osaa vakuuttavan rohkeasti täplätä ja kulkea hyvin ennakkoluulottomia polkuja sortumatta liialti kliseisyyksiin joita osataan tarjoilla tämän tyylisessä musiikissa. Vuonna 2008 ilmestynyt ensimmäinen Interstellar sekä vuotta myöhemmin (ja alunperin The Pirate Bayssa mp3-muodossa julkaistu jatko-osa joka sisälsi myös ensimmäisen osan) ei kuitenkaan ole äänimaailmallisesti uhkaavammasta tai saatikka vaativimmista päästä hänen omalaatuisessaan discografiassaan sillä erityisesti Interstellar 2 on paikoitellen hyvin minimaalistisesti kalskahtava luonnostelu ääntä synnyttämättömästä tilasta mutta kuitenkin ylläpitäen erinomaisesti avaruusajan ambientin tärkeimpiä elementtejä sisälläänsä. Löytyy sitä perusvirettä edesauttavaa eli matalalta luotaavaa huminaa, kuolevien tähtien säteilevästi korruptoitunutta luonnetta, miehittämättömien aluksien seesteistä piipitystä kaukaisuudessa, ajan myötä kadonneiden radiosignaalien aavemmaista kaikumista äärimmäisyyksien takana ja muutenkin julkaisun läpi iskostuva kolkko immersio aikaansaa omalla vääristyneellään tavallaan vaimeasti edistyvän rauhallisuuden joka kuitenkin silloin tällöin muistuttaa jäätävän kylmän, valoa laajenevasti karkaava avaruuden olemassaolosta. Yritän siis sanoa että Interstellar 2 ei välttämättä ole miehen innovatiivisin työ mutta kuitenkin puhtaampana dark ambient teoksena albumi on erittäin vakaa taidonnäyte mieheltä.

Addiktioni 24/13

Lustmord: Purifying Fire (Remastered) (2013)

Lustmord: Purifying Fire (Remastered)Toinen kierros Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin uudelleenmasteroiduista julkaisuista lähti käyntiin Ant-Zen levymerkin toimesta ja nyt tarjolla on miehen uran tärkein levytys Heresy vuodelta 1990 joka loi sementoidusti vakaan alkupisteen dark ambientin suhteen sekä vuosiin 1996-1998 keskittyvä Purifying Fire joka keräilee saman kannen alaisuuteen yhden vinyylijulkaisun, kolmella eri kokoelmalla vieraillutta kappaletta sekä ennenjulkaisemattoman raidan. Alunperin vinyylimuodossa julkaistut “Strange Attractor” sekä “Black Star” ovat selkeämmin rinnastettavissa The Place Where The Black Stars Hang albumin kaltaiseen tuntemattomaan kosmokseen kurkottava ja äärettömyyteen sukeltavaa pimeää immersiota jossa ajan myötä kadonneet signaalit nousevat miltei ahdistavasti esiin. Siihen kun vielä ynnätään jo pelkästään nimiensä puolesta toisiinsa tiukasti kytköksissä olevat “Deep Calls To Deep” ja “Deep Calls To Dub” jotka jatkavat onnistuneesti tuota avaruuden behemoottista levittäytymistä joista jälkimmäinen kallistuu huomattavasti enemmän tuonne valoa karkaavan uhkaavampaan ääripäähän. Nämä neljä mainittua raitaa tällä julkaisulla ovat tasaisen varmaa eli 90-luvun Lustmordia parhaimmillaan mutta selkeästi ne mielenkiintoisimmat ja kokeellisemmat työt tulevat vastaan kahdella viimeisellä raidalla. “Permafrostin” alkuperä voidaan jäljittää 80-luvun puoleen väliin jota on sitten yli kymmenen vuotta myöhemmin lähdetty uudelleenpäivittämään standardimaisempaan ulkoasuun mutta pinnan alta kuitenkin löytyy se alkeellinen, raaka ja kalskeasti kaikuva industriaalinen äänisuunnittelu ja ennenkaikkea asennetta. Kokoelman viimeistelevä “Of Fire & Of Ice” on siinä mielessä odottamaton kohtaaminen että taustalta nousevat epä-Lustmordimaiset kasari-syntikat vahvempaan roolin kappaleen jälkimmäisessä puoliskolla mikä saa teoksen kuulostamaan siltä kuin Lustmord ja Tangerine Dream kohtaisivat randomisti jammailun merkeissä. Paikoitellen hämmentävä mutta erittäin hyvin yhteensoveltuva kokeilu jota myös toivoisi löytävän lisää. Loppupeleissä Purifying Fire on muhkea 74 minuuttinen kokonaisuus ja tärkeä osa Lustmordin 90-luvun tuotantoa siinä mielessä että se erityisesti jatkanee onnistuneesti varjoisessa universumissa virtaamista.

Addiktioni 22/13

Atrium Carceri: Void (2012 digital, 2013 CD)

Atrium Carceri: VoidNaapurimaassa oleskelevan Simon Heathin luotsaaman Atrium Carcerin yhdeksäs albumi Void hakeutuu tunnetusti taas semi-automaattisesti mysteerien hitaasti avautuvassa menneisyydessä, uhkakuvia maalailevan ihmismielen kolkossa hermostossa sekä ympäristön miltei käsin kosketeltavan immersion värittämässä tummassa väripaletissa jonka kirurgisen tarkka yksityiskohtaisuus musikaalisissa tekstuureissa on parhaimmillaan korvien kautta huikeaa seurattavaa. Albumin aloittava “Dear Diary” on monologisuudessaan ja biitin tasaisen virheettömällä sysäyksellä ensiaskel elokuvamaiseen pintakäsittelyyn sekä levyn kannessa raapaisevasti esiintuovat tekstin sirpaleet muovaavat yhdessä miltei Doomin kaltaista variaatiota käsikirjoituksessa johon liittyvät pumppuhaulikko ja väärät jumalat mutta tarinallisesti purkautuen vaimeammin tuonne psykologisesti alitajuntaan vaikuttaviin varjoisiin tiloihin. Äänimaailmallisesti jälleen todistetaan se miten Atrium Carceri on tyystin omanlaisessa kastissaan ja tämä näkyy hienovaraisen tiiviisti rakennetussa maailmassa jossa arkiesineiden ja koneiden kautta matalalta kaikuva äänisuunnittelu sekä painostavasti värisevästi pistelevä ilmapiiri keskittyvät täysin voimakkaasti resonoivien tunnelmien luonnissa. Toisaalta Void on enemmälti rinnastettavissa Phrenitis albumin kevyempään virtaukseen jossa erityisesti downtempo painoitteiset teokset (“A Curved Blade” ja “Passage”) sekä pianolla rauhoittavampaa tunnelmaa jännittävät viritykset (“Endless Deep” ja “Ancient Past”) edesauttavat tämän tyynnyttän yhteyden toteutuksessa. Jos julkaisulta lähdetään hakemaan niitä negatiivisia puolia, ensimmäisenä tulee vastaan se fakta että albumin pituus alkaa loppupeleissä kääntymään kuuntelijaa vastaan sillä liki 70 minuuttisena työnä Void on hieman liiankin pitkä mielensopukoissa kohtauksia itsestään koostavana kokemuksena. Void on kuitenkin positiivisesti mielenkiintoa herättävä työ mutta kuten ehkä jo vihjailinkin, vahvuudeltaan tasainen josta puuttuu jälleen se viimeinen, tärkeä paikalleen loksahtava palapelin palanen joka täydentäisi ja nostaisi tämän albumin kärkeen hänen omassa discografiassaan. Cinemaattisena dark ambient julkaisuna Void on kuitenkin genrensä parhaimmistoa. Toisaalta eipä siellä edelleenkään ole hirveästi tunkua tällaisten julkaisujen suhteen.

Addiktioni 08/13

Lustmord: Carbon/Core (Remastered) (2013)

Lustmord: Carbon/Core (Remastered)Brian Williamsilla a.k.a. Lustmordilla on pitänyt kiirettä viimeisen vuoden aikana. Heresyn uudelleenjulkaisu käärittynä näyttävästi Sixtystone Edition pakettiin, keikkailua eri mantereilla, Biospheren kanssa yhteistyönä luotu atomipommista inspiraatiota saava Trinity-projekti ja näiden ohella myös mies valmistautuu kesällä julkaisemaan uuden albuminsa nimeltään The Word As Power jossa vierailevat vokalistit kuuleman mukaan luovat albumin ympärille nivoutuvan punaisen langan. Kuitenkin sitä ennen arvostettu industrial-lafka Ant-Zen ennätti julkaista helmikuun alussa kaksi vanhempaa ja uudelleenmasteroitua Lustmord täyspitkää – ehdottomasti yksi miehen uran vahvimmista töistä ja avaruuden kaukaisuuteen kurkottava The Place Where The Black Stars Hang sekä persoonallisemman otannan dark ambientista tarjoava Carbon/Core. The Place Where The Black Stars Hang on käsitelty joskus aikaisemmin joten tällä kertaa keskitytään tuohon jälkimmäisenä mainittuun eli Carbon/Core joka on myös siinä mielessä mielenkiintoinen työ mieheltä että kaikki ei vaikuta päällisin puolin niin yksiulotteiselta kuin aluksi olettaisi. Tarkoitan siis sillä että tömisevän raskaasti käyntiin lähtevä avausraita “Immersion” alkaa vakuuttavan oloisesti kauhoamaan miehen matalalta resonoivaa mustaa peruspalettia. Näin ollen luoden heti kärkeen pimeyden äärirajoille painostavan tunnelman jonka myötä sitä välittömästi valmistautuu kahdeksan minuutin aikana siihen että albumin soundia alettaisiin takomaan siihen perinteisempään valumuottiin joka kuitenkin osoittautuu varsin nopeasti vääränlaiseksi diagnoosiksi. Toisin sanoen Carbon/Core osaa herätellä huomiota juuri sillä oikealla tavalla että se suorastaan stimuloi kuuntelijan aisteja erilaisilla tekniikoilla ja ideoilla joita ei yleensä kuule miehen musiikissa. Hyvä esimerkki on tämän hiljalleen kollaasimaiseksi kokonaisuudeksi muuntautuva “The Conflict Of Symbols” jonka jousipatteriston tihkuilevasti raapaiseva olomuoto kaivertaa ihonkarvoja nostattavaa tunnelmaa muutenkin raskaasti toteutetussa äänisuunnittelussa. “Beneath” vetäytyy taas perinteisemmällä syväluotaavalla kaavalla kunnes “Born Of Cold Light” tuo mukanaan selkeästi kevyempää Lustmordia mutta tarjoten mekaanisesti ja säteilevästi pulssahtelevaa sykettä jossa erityisesti toisella jälkipuoliskolla hiljalleen esiinnousevien vokaalien kautta luodaan itseään korkealle kannatteleva teos. “Sublimation” jatkanee onnistuneesta jälleen dark ambientin peruskaavioissa kunnes kääntyy järkälemäisen hitaasti kohti cinemaattisesti värikkäästi vyöryttävään kerrontaan ja kauhun alaisuuteen kietoutuvan äänimaailman syövereihin. Carbon/Core on siis parhaimmillaan moniulotteinen, mielikuvitukseltaan kolossaaliseksi luokiteltava teos joka ennenkaikkea osaa tehdä enemmän kuin kurkistaa pinnan alle, se nimittäin raapaisee luovaasti pintaa syvemmälle.

Addiktioni: Redux 9

Atrium Carceri & Eldar: Sacrosanct (2012)

Atrium Carceri & Eldar: SacrosanctSimon Heath on ollut kuluneen vuoden aikana harvinaisen tuottelias julkaisurintamalla. Kolme täysin uutta Atrium Carceri sekä kaksi post-apokalyptiseen tarinankerrontaan keskittyvää Sabled Sun julkaisua joista toinen pulpahti juuri sopivasti ulos maailmanloppua ennustavana päivänä. Maailmanloppua ei kuitenkaan lopulta tullutkaan joten tuosta unohduksiin rappeutuneen kaupungin sekä ihmisyyden vaimeasta kaiusta kertovasta 2146 albumista sitten joskus myöhemmin lisää. Alunperin loppukesästä digitaalisena, 24-bittisenä formaattina miehen omalla Cryo Chamber levymerkillä ja myöhemmin venäläisen Infinite Fog Productions kautta fyysisenä astiana julkaistu sekä toisen dark ambient projektin, Eldarin kanssa yhteistyönä tehty Sacrosanct on mielenkiintoinen ja ehkäpä myös jollain tasolla myös kaivattu suunnanmuutos takaisin miehen alkupään suoravetoisempaan sommitteluun. Edetään jälleen huomattavasti synkempää, ahdistavasti kapenevaa väylää ja samalla karsien pieniä ylimääräisiä tarinaan panostavia viitteitä mutta kuitenkin antaen musiikille tilaa hengittää ja jättäen tavaramerkiksi sitä tutunomaista elokuvamaisen painostavasti rapistunutta kerrontaa kuin myös teknillisesti esiintulevaa minimaalista ohjelmointia joiden kautta Sacrosanct saa kaivattua lisää syvyyttä. Tämä on myös ensimmäinen kerta kun tutustun espanjalaiseen Eldariin (Marc Merinee ja Merce Spica) joten tämän albumin perusteella en osaa muuta sanoa että tämä kaksikko tuo selkeästi mukanaan painostavampaa, industriaaliamaisen kolkkoa tekstuuria muutenkin tummaan väripalettiin sonnustettuun äänimaailmaan. Sacrosanct on loppupeleissä lyhyehkö, 48 minuutin teos jossa on selkeästi keskitetty vahvuuksiin ja näin ollen albumiin on onnistuttu sisällyttämään genren perusteisiin tukeutuvan rungon ja samanaikaisesti kauaksi horisonttiin tähyilevän ajattoman viimeistelyn.