Solaris LP

Ah, yes. Yksi parhaimmista soundtrackeista elokuvahistorian saralla joka vieläpä ensimmäistä kertaa julkaistiin vinyylinä, saapui tänään postimiehen välityksenä mutta täytyy odottaa vielä lauantaihin asti että pääsee korkkaamaan tämän hyvässä seurassa. Julkaisu jota voisi edelleenkin täydellisesti luonnehtia sanoilla “ambientia varttuneelle mielelle”.

Drive

DriveOhjaus: Nicolas Winding Refn
Käsikirjoitus: Hossein Amini, James Sallis (kirja)
IMDB: Drive (2011)

Osa-aikaisena stunttikuskina ja rosvojen pakokuskina yökeikkaa heittävä salaperäinen ja nimetön päähahmo rakastuu naimisissa olevaan naapuriinsa. Kun aviomies palaa yllättäen vankilasta, hän tuo mukanaan velkaongelman minkä vuoksi häntä yritetään pakottaa ryöstökeikkaan jota hän ei haluaisi tehdä. Stunttikuski lupautuu auttamaan tässä keikassa jotta väkivallalla uhkailtu perhe ei joutuisi enempää kärsimään. Kun ryöstö menee kirjaimellisesti täysin vituralleen, siitä alkaa purkautumaan dominomaisin efektein kaatuva väkivaltainen kierre jossa paljastuu ryöstön todelliset motivaatiot ja lopulta myös päähahmosta alkaa löytymään pelottavia piirteitä yrittäessään korjata vielä korjattavissa olevat asiat.

Ryan Goslingin näyttelemä vähäsanainen päähahmo tekee tästä elokuvasta vakuuttavan ja silmät kankaaseen tiukasti naulaavan teoksen. Kasvojen ilmeet, silmistä loistavat humaaniset liikehdinnät ja kehon ilmaisut luovat uskottavan viimeistelyn tarinan päälle kertoen samalla paljon enemmän kuin suusta kaikuvat sanat. Toinen seikka mikä elokuvasta huokuu on sen ympärille levittäytyvä taiteellinen suuntaus joista kasarista vaikutteita saava musiikki ja päähahmon retromaisen pramea pukeutuminen ovat ne selkeimmin esiin tulevat seikat. Muutenkin musiikki näyttelee suurta roolia tässä elokuvassa, oli kyseessä joko alkukohtaus tai elokuvan keskellä soivan kappaleen istuttaminen kertoakseen tunnelmaan suunnitellun latauksen, kerrankin voi todeta että elokuvaan poimittujen kappaleiden lyriikat ilmentävät täydellisesti hahmojen tunteita jota he läpikäyvät kohtauksessa. Se mikä hieman tuli puun takaa oli mihin suuntaan elokuva lopulta kallistuu. Puolen välin jälkeen elokuva kääntyy väkivaltaiseen hekumaan jossa sormien murtamiset vasaralla ovat kevyemmästä päästä joten K18 lätkä ei ole ihan turhaan lyöty tälle elokuvalle. Vaikka se hieman avasikin silmiä miten groteskin väkivaltainen elokuva lopulta on, kuitenkin tarina, hahmot, näyttely, Cliff Martinezin kalskea ja viileän rauhallinen ambient score, toisin sanoen kaikki vaan yksinkertaisesti naksahtavat täydellisesti tässä elokuvassa yhteen. Drive on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimpia elokuvia.

Soundtrack täytyy ehdottomasti lisätä hankintalistalle.

Is that what everybody wants?

Ja kysymys kuuluu, miksi? Yksinkertaisesti sanottuna tuli sellainen mahdollisuus ostaa myös tämä viime vuoden puolella uudelleenjulkaistu versio tästä täydellisestä soundtrackista kun sitä halvalla tarjottiin. Ja miksipä ei. Levyjen keräilijää joskus lämmittää tällaiset naurettavat ostot. Tai sitten ihan vaan for shit and giggles, tiätsä?

Cliff Martinez: First Sleep

Solaris sisältää edelleenkin henkeäsalpaavan kauniin soundtrackin. Ambientia varttuneelle mielelle.

Addiktioni, 23/2007

Cliff Martinez: Solaris (Original Soundtrack) (2002)

Cliff Martinez: Solaris OSTAikoinaan itse elokuva kokemus oli kuin olisi saanut naulapyssystä päähän. Pienoisen silmissä pimenemisen jälkeen ensiksi ihmeteltiin että mitä tuossa kahden viimeisen tunnin aikana oikein tapahtui. Sitten aletaan ymmärtämään tilannetta enemmän kun samalla tajutaan kokeilla kädellä osumakohtaa ja yritetään hahmottaa kokonaistilanne. Solariksen ns. älykkääseen scifiin puettu hidastempoinen juoni ei varmasti ollut siitä helpoimmasta päästä omaksua mutta se kyllä palkitsi avoimeisesti seuraavan katsojan elokuvan päätteeksi. Näin siis asian laita oli tämän Steven Soderbergin luoman uudelleen filmatisoinnin kanssa (en edelleenkään ole nähnyt Andrei Tarkovskyn alkuperäistä versiota, shame on me). Taas etsiessäni kaikenlaista turhaa tietoa tuolta internetin syövereistä, jotenkin sain sellaisen käsityksen että puristit tuolla eri soundtrack-areenoilla eivät oikein tykänneet aluksi Cliff Martinezin ambient scoreista koska nehän oli pääasiallisesti luotu koneita hyväksi käyttäen ja näin ollen rikkoen sen perinteisen kaavan. Tiedän, aika laimea tekosyy heittää kuraa niskaan, mutta puristit ovat joskus vain nalkuttavia idiootteja. Ja sitten tuli Solaris jonka jälkeen koko homma meni päälaelleen. Se on välillä aika uskomatonta seurata miten paljon kaikki kehuvat kuorossa yhtä tiettyä julkaisua (minä mukaan lukien) ja samalla alkavat yhteisvoimin nostamaan miestä suurimpien nimien joukkoon. Näin suurinpiirtein kävi Solariksen kanssa. Itse soundtrack on kieltämättä yksi upeimmista scoreista mikä on vuosien varrella kävellyt vastaan ja pienen painoksen takia se on ollut myös pitkän aikaa haluttu out-of-print julkaisu joten itsekin jouduin pulittamaan pitkän pennin saadakseen tämän kokoelmaani. Mutta on se kyllä kaiken sen pulittamani summan arvoinen.

Kuten itse elokuva, musiikki on hyvin hienovaraista ja ehkäpä jopa hivenen pidättyväinen jonka aistii erityisesti siitä miten orkesteripalasia käsitellään tässä vahvasti koneellisessa tuotannossa. Kokonaisuus kuitenkin aukeaa pikku hiljaa ja on samalla alitajuntaan herkeästi ulottuva jonka aikana se kuljettaa kuuntelijansa syvemmälle luomaansa tunnelmaan. Voisi jopa täsmentää että tämän vähän päälle neljänkymmenen minuutin aikana se suorastaan viettelee lempeästi kuuntelijansa. Nyt jälkikäteen sitä on helppo sanoa että ilman tätä Cliff Martinezin luomaa scorea, Solaris olisi varmasti ollut tyystin erilainen kokemus. Itseasiassa kun tätä alkaa tarkemmin analysoimaan, minä pidän Solariksen soundtrackia merkkitapauksena jonka voisi rinnastaa yhteen toiseen ambient-elokuvascoreen, nimittäin Vangeliksen Blade Runneriin. Kummassakin tapauksessa musiikki on naitettu niin syvälle elokuvaan että yhdessä ne luovat symbioottimaisen kokonaisuuden. Ilman vastakappalettaan elokuvat ovat yksinään varsin ontto tapaus. Toinen seikka joka heräilee Blade Runneriin rinnastuksen myötä on se että mielenkiinnolla odottelenkin sitä päivää kun törmään parinkymmenen vuoden päästä vahingossa tähän raapustukseeni ja alan kuuntelemaan itse julkaisua taas pitkästä aikaa. Saa nähdä että pidänkö tätä edelleenkin uraauurtavana teoksena tässä taiteen muodossa. Toivottavasti pysyn kannassani.