Addiktioni, 19/2007

Photophob: Circadian Rhythms (2007)

Photophob: Circadian Rhythms100 kopion painoksen voimalla ponnistava Laridae netlabelin ensimmäinen CDR-julkaisu on myös samalla itävaltalaisen Photophobin ensimmäinen päänavaus tälle vuodelle. Pelkän kotelon aukaiseminen aiheuttaa itselleni pientä hilpeyttä kun sisäkannessa komeilee tarralla kiinnitetty varoitus jossa lukee että levy saattaa sisältää “kuolleen genren” musiikkia ja itse kuuntelija voi pahimmassa tapauksessa saada epämukavan uncool leiman otsaansa. Eli iDM-musiikistahan tässä on taas kyse joka näinä vaikeina aikoina tuo vähemmässä määrin positiivista tunnetta aikaan ja uutta tekohengittävää virtaa tähän läpikoluttuun aiheeseen. Artistin omien sanojen mukaan Circadian Rhythms on samaa kaliiberia vinksahtaneilla biitti-ohjelmoinnillaan ja retrotaustoillaan kuin miehen parin vuoden takainen Music For Spaceports LP mutta sillä erotuksella että tässä ei ole enää sitä vahvaa scifi-elementtiä mukana. Perhana ja minä kun tykkään noista vanhoista uudelleenlämmitetyistä scifi-sämpleistä ja erityisesti tuosta kyseistä julkaisusta. Noh… Circadian Rhythms selvästi elehtii voimakkaasti tai on suorastaan hyperaktiivinen biittien avustuksella sekä taustoissa kuulee selvästi pieniä viittauksia aiempiin töihin – esim. julkaisun aloittavat “Circadian Rhythm (Cold Morning Yawning)” ja “At The Dragon Lair Bus Stop” tuovat jossain määrin mieleen viime vuotisen Still Warm albumin materiaali. Nyt kuitenkin liikutaan enemmälti retromaisessa ja jopa hivenen 8-bittien videopelien yksinkertaisemmassa pikseli-ympäristössä tosin sillä pienellä erotuksella että hän on ottanut oikeita soittimia mukaan (mm. piano ja akustinen kitara) tukemaan tätä kokonaisuutta mutta kuitenkaan sortumatta liialliseen muka-koskettavaan ja rapisuttavaan lofi-henkisyyteen laittamalla kyseiset soittimet pääosaan. Mutta kuten tarra jo hieman varoittelikin, Circadian Rhythms ei tuo juuri mitään uutta Photophob universumiin – pohjimmiltaan nämä on jo kuultu vähintään yhden kerran aikaisemmin ja kuunnellessani tätä albumia minä en voi välttyä siltä fiilikseltä että ihan kuin tästä seoksesta puuttuisi jotain. Se itseasiassa suorastaan vaivaa läpikuuntelun aikana kun yritän löytää edes jotain vahvempaa punaista lankaa tämän julkaisun ympäriltä mutta onnistumatta siinä. Näin ollen käteen jää sellainen puolikarkea “nojoo” albumi josta pohjimmiltaan ei löydy mitään vikaa mutta kuten sanoin, tämä kaikki on jo koettu aikaisemmilla julkaisuilla.