Addiktioni 22/08

Blackfilm: Blackfilm (2008)

Blackfilm: BlackfilmMuistan hyvinkin selkeästi että kuuntelin jo joskus viime vuoden puolella tätä viitan alle piiloutuvaa, mysteerinoloista projektia internetin viemäristössä, toisin sanoen Myspacessa ja tämä tosiaan oli vielä silloin kun kaverilla ei ollut edes minkäänlaista levytyssopimusta. Kyllähän silloinkin selkeästi kuuli että tummaa elektronista äänivirtaa yritetään ohjailla kohti... tai noh, itseasissa silloin jäi hieman epäselväksi että mihin siinä todellisuudessa yritettiin muodostaa yhdistävää siltausta ja totta puhuen, en ollut juurikaan vakuuttunut silloisesta varhaisesta materiaalista. Mutta nyt selkeästi on toinen ääni allekirjoittaneenkin kellossa sillä Blackfilmin debyytti on löytänyt kotinsa meikäläisen levyhyllystä. Musiikillisesti Blackfilm (jonka taustalla operoivan henkilön oikeaa nimeä ei ole paljastettu) on siis ottanut jumalattoman kokoisen harppauksen ja nyt hänen tuottamastaan musiikista alkaa löytymään ihmismielen pimeän puolen tutkiskelua kuin myös surullisen haikean ja viiltävästi pistävän tunteen levittäytymistä eri genrien välisessä maastossa. Soundillisesti puhutaan siis tukevan jalansijan hallussaan pitävän trip-hopin, häivähtyvästi pintaan nousevan drum and bassin ja modernin klassisen symbioosista jossa erityisesti jousisoittimet ja piano ovat eturintamassa. Albumin aloittava "Come & See" lähteekin hyvin pitkälti Amon Tobinmaisissa tunnelmissa jota vauhdittaa samankaltainen rajoja rikkova biittivelhoilu jossa aistii kaikki lyömäsoitinten herkät kosketukset virtaavan paletin pinnassa. Kappaleiden vaihtaessaan rytmin liikettä, olomuotoa ja mielentilaa, mittasuhteet laajenevat jokaisella etapilla ja jo pelkästään tarkkaan mietityissä biittien rakenteluissa huomaa kuinka kokonaisuus liukuu vangitsevasta hetkestä toiseen. Blackfilm on myös hyvin ennakkoluuloton mitä tulee näiden eri tyylien esiintuomiseen. Mainitsin jo albumin ytimessä vallitsevan trip-hopin ja jopa linkitin yhden nimen jota voisi pitää monista vertauspisteenä tällä julkaisulla mutta hetkittäin Blackfilm osaa myös yllättää. "Five Years" on jo sinänsä abstraktisuudellaan eriskummallinen ilmentyvä tässä kokonaisuudessaan että se kuulostaa kuin tämä loputtomiin viety editointi olisi luotu Murcofin omassa testilaboratoriassa mutta silti siinä on tarpeeksi ristiviitteitä että se sopii Blackfilmin itsensä luomaan kerronnallisuuteen saumattomasti. Toinen seikka mikä tulee varsin nopeasti vastaan on se että Blackfilm pyrkii hakemaan debyytissään selkeästi vaikutteita tummanpuhuvien elokuvien saralta, oli se sitten rahisevista klassikoista tai nykypäivän hi-techin ja mielellisesti stimuloivien raitojen joukosta. Ainakin "Stalingrad" iskostuisi varsin erinomaisesti Alfred Hitchcockin kuuluisimman teoksen taustalle luodakseen vaihtoehtoista jännityksen tunnetta jatkuvasti varuillaan olevassa ilmapiirissä ja sitoakseen katsojan uudelleen kuvaruudun eteen. Jatkuvasti luovaasti kokeileva cinemaattisuus luo siis tällä julkaisulla sellaisen suoran yhteyden kuuntelijaan jonka myötä ollaan uskollisesti vastaanottavasssa tilassa ja aina kun on havaitsevinaan jotain tutunoloisia virikkeitä, aivot alkavat raksuttamaan kun yritetään itseltään kyselemällä selvittää että mistä elokuvasta tai videopelistä tuo pieni, taustalle miltei piilotettu laulunpätkä on mahdollisesti napattu. No mut, ollaan taas siinä pisteessä että kuunnellessani levyä ensimmäisen kerran lävitse sitä automaattisesti antaa pyörähtää myös seuraaville kierroksille. Ja viettäessäni hyvän aikaa tämän julkaisun parissa jossa jokainen syventyvä kuuntelukerta tuo jotain uutta aikaisempaan kokemukseen että jossakin vaiheessa sitä väistämättä yhtäkkiä tajuaa kuuntelevansa vuoden julkaisua oikeuttavaa titteliä. Kyllä, ehdottomasti.

Addiktioni, 12/08

Beefcake: Coincidentia Oppositorum (2000)

Beefcake: Coincidentia OppositorumKun puhutaan uuden musiikin löytämisestä tässä sisäänpäin hengitetyssä aistien viidakossa ja oman epätoivoisesti jatkuvan addiktion tyydyttämisessä, Volker Kahlin musiikki on itselläni ollut yksi selkeimmistä kohokohdista viime aikoina. Elokuvamainen kerronnallisuus yhdistettynä erilaisiin elektronisiin työstötapoihin on suorastaan avannut silmäni sille mihin tätä kahden lajityylin sekoitusta voi parhaimmillaan kuljettaa yhden miehen henkisillä voimilla - varsinkin kun kaveri ei ole tehnyt yhtään cinemaattista kokemusta varten vasten tehtyä scorea vaan hänen levynsä ovat enemmän olleet mielikuvituksen pienille elokuville suunnattuja teoksia. Ennen Kattoo pseydonyymin alaisuudessa tehtyä soolotuotantoa, hänellä oli eräs toinenkin projekti joka tunnettiin nimellä Beefcake. Beefcake on tällä hetkellä menneen talven lumia ja aika pitkälti viiden jalan syvyyteen raahattu painolasti mutta Gabor Schablitzkin kanssa perustettu kollaasi edelleenkin keräilee vuosi toisensa jälkeen enemmän ja enemmän arvostusta elektronisen musiikin piireissä ja tärkeintä on se että heidän julkaisemansa musiikki elävät yhä monien vanhojen sekä uusien fanien muistissa. Tämän johdosta osa julkaisuista saa kitkerän veren maun suussa vauhdittamana etsiskellä jotta sen saa kokoelmaansa ja yksi näistä vaikeamman luokan tapauksista on vuonna 2000 Hymen-levymerkillä julkaistu Coincidentia Oppositorum.

Coincidentia Oppositorum alkaa pelottavasti italialaisella 30-luvun musiikilla joka kuitenkin varsin nopeasti häivähtyy scoremaiseen otantaan jossa toistetaan sanaa 'relax' - kuin valmistaen kuuntelijan tulevaan rupeamaan jossa kuiskien annetaan vain yksi pieni mutta tärkeä neuvo jonka avulla tästä julkaisusta pääsee lävitse vahingoittumatta. Lihaksia ei tosiaankaan kannata jännittää tämän kuuntelun aikana sillä albumi aiheuttaa kramppeja vaihtaessaan jatkuvasti tulo- ja menosuuntaa. Oleta saavasi mitä tahansa, mutta todellisuudessa varaudu odottamattomaan täysivaltaiseen hyökkäykseen jossa käytetään myös luovaasti keittiön allasta. Coincidentia Oppositorum on, sanoisinko jopa hivenen Parkinsonin taudin kaltaisesti oirehtiva matka elektronisen musiikin eri tyyleihin, vaihtuviin sävyihin ja voimakkaisiin rytmisiin tulkintoihin mutta saavuttaen täydellisesti sen pisteen että albumi on jatkuvasti kuuntelijaa haastava sekä ympäriinsä poukkoileva tunnelma pysyy tiivisti yhtenäisenä. Annan yhden esimerkin. Coincidentia Oppositorumin cuet kuusi ja seitsemän - synteettisesti rätisevä ja systemaattisesti kilisevä drill 'n bass tuntuisi vievän albumia jälleen sellaiseen epätaisesti painottelevaan mielen syvyyksiin jossa on selkeästi salaa otettu oppitunteja Richard D. Jamesilta kunnes yhtäkkiä vedetään liinat kiinni ja upeasti soljuva downtempomainen linjaus paljastuu koko kauneudessaan johon yhdistellään erilaisia instrumentteja viulusta huiluun ja jopa harppuun. Ja kas, heti perään iskostuva yhdeksäs cue muuntautuu taas vauhdittamaan kuuntelijan suoraan kohti teknologisesti väritettyä palettia jossa selkeästi kuuluu 90-luvun puolivälin iDM-tunnelma. Coincidentia Oppositorum on siis laajan kirjon omaava ja jatkuvasti sisältöään uudelleen rakentava kokonaisuus jossa hetkittäin saa tuntea erilaisia vaikutteita, Richard D. Jamesista aloittaen, mutta vaistomaisesti vieden kuuntelijan kaksikon itsensä kehittämään ja erinomaisesti luotuun, alati aineksia keräävälle kasvualustalle. Kun mainitsin että tällä albumilla pitää varautua kaikenlaiseen, julkaisun viimeistelevä cue osoittaa Beefcakelta myös loistavasti mietittyä pop-mentalitettia kun pääasiassa piano ja naisen vokaali kuljettaa Coincidentia Oppositorumin rauhallisesti lopulliseen päämääräänsä.