Musiikkia, viikko 16/2006

AFX: Chosen Lords (2006)

AFX: Chosen LordsNykypäivänä yhä enemmän ja enemmän puristetaan elektronisen genren soundia ja sen älykkäämpiä puolia raakaan nolla-ja-yksi formaattiin. Eli homma on siirtynyt siihen että digitaalisella aikakaudella kaikki hoidetaan läppärillä olevalla softwarella ja siihen ynnätyillä plugareilla. Ja tunnetusti luovuus ei todellakaan synny siitä kun kappale käy eri filttereiden läpi. Mutta mitä tekee jopa neroksi tituleerattu mies? Elektronisen musiikin yksi seuratuimmista hahmoista, Richard D. James teki juuri päinvastaisen liikkeen uusimmilla julkaisuillaan. Hän osti halvalla mm. Rolandin rumpukoneita sekä muita analogisia synteettisaattoreita ja meni niinkin pitkälle tässä omassa Analord-projektissaan että hän palasi juurilleen, niihin aikoihin kun hän julkaisi ensimmäisiä levyjään mm. AFX:n alaisuudessa. Ja sitähän nämä Analord julkaisut periaatteessa ovat. Analogisesti pörisevät happo-hyppelyt joita täydentää itse laitteissa ohjelmoidut rumpuloopit johon vielä yhdistellään lämpimät, reaaliaikaiset nappuloiden kääntelyt ja vääntelyt. Acid technoa parhaimmillaan ja originaali muodossaan. Mutta ainahan sitä pientä kitinää löytyy myös tämänkin herran julkaisuista. Kuten esim. se että hän istuu peukalo perseessä eikä julkaise tarpeeksi usein materiaaliaansa vaikka yleisesti tiedetään että hän tekee paljon musiikkia kovalevylleen. Tällä kertaa kitistään määrästä. Viime vuoden aikana Analordit julkaistiin yhdellätoista vinyylillä ja kappalemäärä näillä vinyyleillä kohosi hulppeaan neljäänkymmeneneen neljään. Ja nyt noista vain kymmenen siirrettiin tälle Chosen Lords kokoelma-CD:lle. Aika raskas hävikki, mutta on se sentään parempi kuin ei mitään. Vinyylisoitinta en edelleenkään omista ja MP3/FLAC-kopiot eivät ikinä päihitä sitä tunnetta kun alkuperäinen julkaisu koristaa omaa levyhyllyä, joten kaikki RDJ:n julkaisut CD:llä otetaan ilomielin vastaan. Taas voidaan jauhaa pashaa(tm) yömyöhään asti siitä että mitkä kappaleet todellisuudessa kuuluisivat tälle kokoelmalle ja mitkä eivät. Makuasia, sanoi koira kun persettään nuoli.