Addiktioni 13/10

Enduser: 1/3 EP (2010)

Enduser: 1/3Kun laitoin tämän levyn ensimäisen kerran pyörimään, vastaantuleva vokaalisämple kaivoi muistin syvyydestä hämäriä ajankuvia ja tilanteita. Joten olin aluksi hieman hämillään kysellen itseltäni että miksi tämä sämple on niin helvetin tuttu. Pienen googlettamisen jälkeen lopulta tajusin mistä oli kyse. EP:n aloittavassa "2/3" sämplätään nimittäin Tasmin Archerin "Sleeping Satellite" kappaletta jonka video taitaa olla yksi näitä ensimmäisestä muistoistani kun aloin tuijottamaan MTV:tä oikein tosissaaan 90-luvun alussa. Tämän johdosta julkaisu saa minulta erinomaisen vastaanoton sillä tämä popahtava vokaali yhdistettynä taattuun Enduser biittinikkarointiin jossa heilutaan heilurin kaltaisesti amen breakista miehen omiin, nopeasti paukuttaviin rumpurytmisekoituksiin varmistaen sen että luvassa on taas laatukamaa. Unohtamattakaan tietenkään sitä miten Enduser osaa kasata teoksen rakenteen kirurgisen tarkasti, biittien droppauksesta basson murisevan olemukseen. EP jatkuu Reduced Phat 2% split-albumilta tutuksi tulleelta "Death Vest" teoksella joka on saanut pienimuotoisen kasvojenkohotuksen tällä julkaisulla. Tai noh, itse en kyllä juurikaan käyttäisi tuota sanaa sillä todellisuudessa kappaleesta on saksittu puolitoista minuutin verran tärkeitä tärkeitä elementtejä mitkä tekevät alkuperäisestä teoksesta yhden Enduserin breakcore bravuureista hänen urallaan. Tämä 09 versio tuntuu myös liian nopeasti ytimeen etenevältä syöksyltä koska tästä puuttuu täysin se alkuperäisen version sisältämän kahden ja puolen minuutin huikean build-upin joka pitää kuuntelijan varpaillaan ja irti päästyään se suorastaan imaisee sisäänsä. Eli ei. Tämä ei päihitä alkuperäistä millään tasolla mutta täytyy sanoa että yritystä kuitenkin löytyy. Harmi vaan että se tarmo keskitettiin liialti tiivistämiseen eikä vahvojen rakenteiden parantamiseen. Kolmantena soiva nimikkokappale "1/3" onkin jo sellainen seitsemän minuuttia painostava, hyvinkin suoravetoinen drum and bass ryökäle jonka peräänantamaton luonne ja luita murskaavasti pahoinpitelevä äänimaailma varmistaa tästä yhden Enduserin hitaasti lämpiävän työn. Neljäntenä ja EP:n viimeistelevä työ on Cardopusherin dubsteppiin kääritty uudelleen näkemys Left albumilla esiintyneelle "Interruption 4" kappaleelle josta todellisuudessa muodostuu julkaisun ainoa murheen kryyni sillä se kuulostaa vain todella väsyneeltä dubstep väännöltä joka lopulta tipahtaa meikäläisen asteikolla sen verran alas että taas kyselen itseltäni miksi näitä ylipäätänsä tehdään? En ymmärrä enkä edes halua.

No mut kuitenkin. Enduser varmistaa tällä pienellä esimerkillä sen että nälkä myös pystyy kasvamaan syödessään sillä tämän EP:n ansiosta hänen tuleva albumi nousi odotuslistani kärkeen (joka myöskin tullaan julkaisemaan samaisella Ad Noiseam levymerkillä). Ennenkaikkea levyn aloittava "2/3" tekee tästä yksinään hankinnan arvoisen ja tämä julkaisu on siis saatavilla CD/12"/mp3 formaatissa Ad Noiseam levymerkin kautta.

Addiktioni, 30/09

Ebola: Mutant Dubstep Vol.1 (2008) / Cardopusher: Mutant Dubstep Vol.2 (2008) / Mobthrow: Mutant Dubstep Vol.3 (2009)

Ebola / Cardopusher / Mobthrow: Mutant DubstepKreikkalaisella Spectraliquid levy-yhtiöllä on kuluvan kesän aikana tällainen 'osta kaikki kolme Mutant Dubstep volumea huokeaan yhteishintaan' tarjous, joten päätin ottaa kauan kaivatun haasteen vastaan ja viimeinkin tarkastaa että löytyykö tästä musiikintyylistä minkäänlaista järjen hiventä. Eikös se vanha sanontakin mene että kaikkea pitää kokeilla paitsi omaa mummoa ja kansantansseja. Tässä sitä sitten ollaan. Dubstep ja minä vastakkain. Joten aloitetaan. Ensimmäisen volumen tarjoilee brittiläinen Ebola kahdella originaali raidallaan ja niistä tehdyillä remikseillä jotka ovat tuottaneet Enduser ja Shitmat. Ebola, joka tunnetaan enemmälti breakcore-tuottajana, ainakin ottaa kirjaimellisesti sen asenteen että monsterimaisesti vaappuva bassline on tämän EP:n tärkein ydin johon ei hirveästi aleta sekoittelemaan muiden genren ominaisuuksia. Tosin olen kuulevinani esim. iDM:n pikaista läsnäoloa mutta sekin hyvin minimaalista. Kuitenkin ensimmäiseksi osaksi tämä ei saanut meikäläistä vakuutetuksi. Ebolan originaali raidat "Painkillers" ja "Teledildonics" ovat kärjistettynä juuri ne pahimmat esimerkit miksi tämä genre ei ole alunperinkään saanut meikäläisen kiinnostusta nousemaan - asettelemalla pelkästään basson rytkyttämisen päärooliin tuo väistämättä sen tuloksen että kappaleet eivät saa minkäänlaista kehitystä alleensa ja kuuntelija väistämättäkin lankeaa haukottelevaan tylsyyteen minuuttien jälkeen. Eikä sekään auttanut että kaikesta odotuksesta huolimatta hänen maamiehensä Shitmat ei lähtenytkään raahaamaan omaa uudelleenmuokausta old school junglen tai 'ardkoren pariin vaan jatkoi laimennusta dubstepin merkeissä. Ainoastaan Enduserin remiksaus jossa napsautetaan täysin breakcoren poukkoileva mentaliteetti päälle pelasti tämän EP:n totaaliselta unohdukseen lankeamiselta.

Jos Ebolan työnäyte oli pääasiallisesti vain perkeleenmoista matalan ääniaallon jurruttamista ja läskin jyrryttämistä, espanjalainen Cardopusher ottaa tyystin erilaisen suunnan ja tuo tällä trilogian keskimäisella osalla mukanaan melodisuuden ja leikkimielisen asenteen. Viiden biisin EP käynnistyy "Toothsmasher" kappaleella joka tuo mukanaan henkisesti 80-luvulle kurkottavan melodian ja julkaisun edetessä voi kuulla miten paljon rikkaamman tunnelman tämä Vol.2 sisältää verrattuna ensimmäiseen osaan. Tarkoitan sitä että melodisuuden mukaantulon lisäksi Cardopusher osaa kurkottaa muihin genreisiin ja ottaen mukaansa vaikutteita drum and bassista reggaesiin muokaten omasta työstään hyvin hybrimäisen jännän sekoituksen joka parhaimmillaan osaa paukkua äänekkästi ja olla hyvin nokkela samanaikaisesti. EP:n lopuksi kuultavat remiksit Innasektilta ja Pachekolta eivät tuo juuri mitään uutta pöytään mutta kuitenkin tämä Vol.2 on kokonaisuutena huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen osa.

Spectraliquidin yhtenä pyörittäjistä, Mobthrowin luotsaama kolmas osa tässä trilogiassa on selkeästi aggressiivisin joka suorastaan murhaa suorilla ja osuvilla pistoksillaan. Vol.3:n aloittava "Jazz Monsta" ainakin ottaa heti kuuntelijan kiitettävästä haltuunsa drum and bass/dubstep yhdistelmällään jossa kuten tittelikin kertoo kuuluu myös kevyt jazz-henkisyys. "Breakstar" ei ainakaan ota yhtään rennompaa asennetta eli sama hyväksi havaittu tekniikka jatkuu myös tässä ja "Deathstep" viimeistään pistää typerän virnistyksen naamalla nautinnon merkiksi. Ainakin nämä Vol.3:n kolme ensimmäistä teosta osaavat positiiviisesti kääntää kytkimen tuolla pääkopasssa siihen asentoon joka antaa hyväksyttävän merkinnän kahdella peukalolla. Tai noh, tätä hyväksyntää jatkuu kunnes vastaan tulee Mobthrowin tekemä uudelleenmuokkaus yhdestä The Future Sound Of Londonin yhdestä klassisesta teoksesta, "My Kingdom". Varsinkin kun itse ostin "My Kingdomin" sisältäneen Dead Cities albumin uudestaan tuossa yli kuukausi taaksepäin, tämän johdosta FSOLin musiikki on pyörinyt vahvasti viimeaikaisessa rotaatiossa joten remiksin kuuleminen aiheutti suoranaisen kakomisreaktion itselläni eli tuotettu remix alkaa olla vahvasti siinä pisteessä että miksi vaivautua? Alkuperäinen työ on kolmentoista vuoden jälkeenkin upean lumoava teos ja tämä 'päivitetty' "My Dub Kingdom" remix on karkeasti vain dubstep biitti liimattuna vanhan klassikkon päälle. Ajan haaskausta ja alkuperäisen raiskausta näin suorasti sanottuna. Mad EP:n tekemä remix "Jazz Monsta" kappaleesta taasen vie tätä teosta enemmän absurdimaiseen jazz-tunnelmointiin joten sen puolesta saa kiitosta ettei menty siitä mistä aita on matalin kuten monet tämän trilogian muut remiksaajat ovat laiskuudessaan langenneet.

Kuunneltuani näiden kolmen julkaisun rymisevää takomista, en edelleenkään ole täysin vakuuttunut dubstepin olemassaolosta. Tarkoitan siis tällä toteamuksella ettei minusta tule millään tämän genren suurinta ystävää ja minä olen täysin tyytyväinen siihen että vedän selkeän rajan ja pysyttelen korkeintaan satunnaisena kuuntelijana. Toisaalta kun tätä trilogiaa nyt tarkkailee etäämmältä, kyllähän nämä kolme teosta toimii erinomaisesti eräänlaisena päänavauksena ja tarjoten kolme hyvin erilaista työtä niille jotka eivät ole vielä tutustuneet tähän helvetin paljon hypetettyyn musiikintyyliin.