Addiktioni 45/08

The Chemical Brothers: Brotherhood (Deluxe Edition) (2008) Exit Planet Dust (1995)

The Chemical Brothers: Brotherhood (Deluxe Edition) Taidanpa poiketa jollain tapaa rutiinistani. Normaalisti kirjoittaisin viikon aikana postiluukkuun kolahtaneesta levystä miltei intohimoisen nuoleskelevaan sävyyn, mutta todellisuuden ruma nyrkki iski tällä kertaa päin näköä. Tämä äskettäin julkaistu Tom Rowlandsin ja Ed Simonsin luotsaaman The Chemical Brothersin uraa summaava kokoelma Brotherhood on ensimmäisen CD:n myötä sellaista ylivuotavaa schaissea että taas nähdään, ehkäpä liiankin selkeästi miten jälleen julkaistaan markkinamiesten sanelemaa uudelleenkierrätystä. Unohtuiko joku siis kertoa tälle välähtävän idean isälle levy-yhtiön sisällä että The Chemical Brothers julkaisi vasta viisi vuotta sitten mittavan kokoelman urastaan eli tämä “tyhmennetty” painos ei tarjoa juurikaan mitään mullistavaa. Päinvastoin. Vuoden 2003 jälkeiset singlet kaivertavat syvempää koloa aivojen etulohkoon jonka myötä pää alkaa halkeilemaan sen merkiksi että ettei tässä enää miltei löydä minkäänlaista halua kuunnella koko orkesteria. Kokoelman toinen puolisko on pidempään roikkuneille faneille juuri ja juuri sellainen ostokynnyksen ylittävä herätys – The Chemical Brothersin white label testipainokset tulevista tuotoksistaan eli Electronic Battle Weapon numerosta yhdestä kymmeneen on nyt viimeinkin saatu kasattua yhdelle CD:llä mutta ei nämäkään onnistu pelastamaan The Chemical Brothersia siltä toteamukselta että heidän maaginen kirjoituskynä alkoi tylsistymään kolmannen albumin myötä jonka huomasi myös siitä ettei singlen b-puoliltakaan löytynyt minkäänlaisia piilotettuja helmiä. Minun viestini on siis se että unohtakaa nämä sensaatiota hakevat ja orkesterin tuotantoa hyppivästi edestakaisin leikkaavat kokoelmat sillä monissa tapauksissa tällaiset yhteen pakettiin ängetyt singleista koostuva kokoelma kertovat vain pintapuolisesti mistä orkesterista on todellisuudessa kyse.

The Chemical Brothers: Exit Planet Dust Joten haluankin mielummin hakeutua The Chemical Brothersin innovatiivisimman julkaisun pariin, nimittäin heidän vuoden 1995 debyyttiin Exit Planet Dust. Jos minun pitäisi jollakin tapaa kuvailla Exit Planet Dustia, ensimmäiset sanat olisivat varmaan että tämä on yksi 90-luvun parhaimmista elektronisen musiikin albumeista. Nyt eläessämme vuotta 2008, toisin sanoen kolmetoista vuotta myöhemmin tuntemus albumin voimakkuudesta vain vahvistuu enemmän kun palasin tämän pariin määrätietoisemmalla asenteella. Parhaimmillaan Exit Planet Dust on SE albumi joka määrittelee The Chemical Brothersin todellisen luonteen ja asenteen. Tämä viime vuosien kaupalliseen päin nojautuvat tuotokset ovat vain niin kuvottavaa kuuntelijan aliarvioimista että niissä ovat kaukana todellinen innovativiisuus, vallitseva tunnelma raa’asti tarjoiltuna sekä se massiivisuutta ympärille levittävä tunne äänivallissa joka pistää kuuntelijan liikehtimään ja haluamaan pakonomaisesti lisää. Levyn aloittavat “Leave Home” ja “In Dust We Trust” ovat juuri näitä paljon puhuttuja malliesimerkkejä kuuntelijan haltuunottamisesta jossa varsinkin matalalta iskostuva ja luotaavasti ilmassa värisevä basso yhdistettynä tasaisella ryöpyllä biittejä sylkevään tykistöön sekä syntikoiden huutavasti repivään lataukseen jotka luovat yhteyttä kohti valtaväylää joka odottaa albumin myöhäisemmässä vaiheessa. Kuitenkin miltei alusta lähtien Exit Planet Dust on yllätyksiä täynnä joiden tarkoituksena on herätellä kuuntelija siihen ajatukseen miten monipuolinen The Chemical Brothers parhaimpina päivinä oli. Edetessämme albumin miellyttävästi koostetusssa biisirakenteessa, kolmantena vuorossa on live-versio “Song To The Sirens” kappaleesta joka on alunperin myöskin tämän duon ensimmäinen työ vuodelta 1992 kun he vielä käyttivät nimeä The Dust Brothers. Sämplätty Dead Can Dance vokaali käänteisenä versiona kuulostaa hyvinkin seireenimäisen korruptoivalta ja kun suoraan takapuskuriin kiinni miksattu “Three Little Birdies Down Beats” aloittaa hommansa sähäkällä acid-kylvyllään, The Chemical Brothers on alkanut muokkaamaan ja astuttamaan soundiaan kohti 4/4 maailmaa jonka sireenimäinen kierrätys suorastaan elävöityy hymniksi jonka palvojat uskovat ettei huomisella ole jälleen mitään merkitystä. Salamahyökkäyksenä toimiva “Fucked Up Beats” on lyhyt, puolentoista minuutin hard-as-nails asenteella koostettu breakbeat jyrä joka kuitenkin ajaa asiansa seiniä kaatavalla tyylillään jättäen vain hävitystä ja tomua taakseensa kunnes “Chemical Beats” jatkaa taas siitä mihin alun myötäilevällä linjalla hipovasti syöksyttiin: BRING THE FUCKING NOISE! Eli volyymit kaakkoon ja nautitaan siitä kun The Chemical Brothers tarjoilee äpärämäisesti puuroutunutta näkemystä acid-virtauksesta joka suorastaan käristää aivojen synapseja nopeasti loppuun.

Levyn puoliväli on jo ohitettu ja tässä vaiheessa rauhallisemmat häivähdykset dubin, ambientin ja trip-hopin saralta alkavat ottamaan isompaa jalansijaa levyn äänimaailmassa ja sen purkamisen aloittaa “Chico’s Groove” jonka seksikäs, muotoja myötäileva kosketus suorastaan piirtää kohovia ääriviivoja horisontissa jotka venyvät, taipuvat ja muuttavat jatkuvasti muotojaan. “One Too Many Mornings”, kuten titteli varovaisen hennosti vihjailee, on just sellainen kohti auringon nousua tuijottava ja jumiuttava kokemus. Väsynyt mieli hakeutuu jonkinlaiseen kiinteään pisteeseen johon tarttua vielä viimeisillä voimillaan. “Playground For A Wedgeless Firm” on nyt jälkikäteen helppo ristiviitata heidän urallaan ensimmäiseksi kipinäksi psykedeelisesti viriteltyyn kokemukseen joka sitten suorastaan räjähti ennennäkemättömiin lukemiin ja monimuotoiseksi orgasmiksi nimeltään “The Private Psychedelic Reel” heidän heidän seuraavalla julkaisullaan. Vaikka Exit Planet Dust on pääasiallisesti instrumentaalityö, albumilta löytyy myös kaksi vierailevien vokaalien kanssa tehty yhteistyötä jotka antavat lisää elävyyttä lainatessaan ääntänsä The Chemical Brothersin konemaisesti tuotettuun visioon. Ensimmäinen näistä on levyn loppupuolella kuultava ja singlenäkin julkaistu “Life Is Sweet”, jolla esiintyy The Charlatansin Tim Burgess, yhä edelleenkin jatkaa The Chemical Brothersin riipaisevaa kykyä jalostaa biitti sekä kokovaltaista tuotantopuoltaan ennenkuulumattomalla tavalla ja samalla jättäen tunnistettavat pulssimaiset jäljet vuodesta 1995. Julkaisu on aina hyvä jättää sellaiseen tunnelataukseen jossa ei jää enää mitään epäselvyyksiä. Albumin viimeistelevä teos eli Beth Ortonin haikeasti mutta kuitenkin eläväisesti tulkittu “Alive Alone” on downtempon alaisuuteen käärittynä se erinomainen viimeistely – leikkausinstrumentin tarkasti kurveissaan pitävän kyydityksen jälkeen on hyvä antaa tilaa hengittää. Kunnes uusintakierros alkaa…

Exit Planet Dust on 49 minuuttia säihkyvästi heijastuva timantti – siis täydellinen jonka raivokkaasti toteutetussa soundeissa on tuhdisti jämäkkyyttä mutta kuitenkin osaa kurkottaa kohti tasoittavaa tunnelmaa jolta löytyy pehmeä, humaanimaisempi puoli. Toisin sanoen kaaosmaista breakbeattia, sykkivästi mukaansa tempaavaa big beattia sekä persoonallisesti tuotettua trip-hopia jonka myötä albumi on kokonaisuudessaan jännittävästi sekoitettu tulisen väkevä cocktail jonka pariin vetäytyy yhä näiden vuosienkin jälkeen enemmän kuin mielellään. Exit Planet Dust on myöskin selkeästi king of the hill tyylinen julkaisu duon uralla jota he eivät tule koskaan ylittämään ja sen nyt viimeinkin ymmärtää kun katsoo ja kuuntelee mitä he ovat julkaisseet viime vuosina.