Addiktioni, 09/08 – Part 1

Brian Reitzell: 30 Days Of Night (Original Soundtrack) (2007)

Brian Reitzell: 30 Days Of Night OSTItse vihaan talvea ja varsinkin sen tuomaa kylmyyttä ja pimeyttä täällä pohjoisella maapallolla. Mutta jos musiikissa tuodaan esiin tätä pimeyttä ja kylmyyttä minä otan sen aina mielellään vastaan. Ihminen tai noh… ainakin minä tarvitsen joskus synkemmän mielentilan purkaakseen tuntojani tai jonkinsortin pään sisälle kertynyttä aggressiota ja musiikki ehdottomasti auttaa tällaisen tilan saavuttamisessa erinomaisesti. Elokuvat taasen vaativat keskittymistä eikä näin ollen oikein sovi tällaiseen synkkään fiilistelyyn. Tosin katsellessani tätä kyseistä vampyyrileffaa (joka yllätti positiivisesti ja toi jopa uutta henkeä tähän jo miltei loppuunkaluttuun genreeseen), musiikki onnistui jättämään jälkensä allekirjoittaneen psyykkeeseen sen verran vahvan signaalin että tilasin jo heti elokuvan katsomisen jälkeen soundtrackin itselleni. Kun itse soundtrack sitten viimeinkin kolahti postilaatikkooni, jo heti ensikuuntelun jälkeen sain todeta että nyt taas löytyi sopiva levy jonka avulla saan suorastaan syleillä pimeyden kanssa.

Totta puhuakseni, Brian Reitzellin säveltämä score on paljon enemmän kuin pelkkä pimeyden rajoilta ehdotteleva ja kuiskiva mielentila. 30 Days Of Night on paikoitellen oikeasti hyvinkin häiritsevä teos ja varomattomalle kuuntelijalle vähintäänkin dementoivaa tavaraa sisältävä vyyhti joka lähtee purkautumaan monelta eri kantilta – tämä on erityisesti vaaraksi silloin kun levyn äärelle eksyy kello kahden-kolmen aikaan yöllä ja väsynyt mieli on viimeinkin menettämässä otettaan valveen puolella. Se mikä tässä scoressa vetoaa allekirjoittaneeseen on herra Reitzellin jatkuva kokeilunhakuisuus jollaista en olekaan vähään aikaan kokenut itselleni tyystin uppo-oudon tuottajan kohdalla ja varsinkin yhden ainoan julkaisun äärellä. Eittämättä scoren yksi vahvimmista osa-alueista ja mielenkiintoa tiukasti ylläpitävä elementti on siinä miten paljon erilaisia perkussioita ja erikoisempia akustisia soittimia (mm. harvinaisempi waterphone) hän on liittänyt tähän kokonaisuuteen saadakseen luotua tämän syvästi pureutuvan ja miltei harmonisesti humisevan tummanpuhuvan teoksen. Tähän kun vielä liitetään karmaisevan outoja ja teräviä piikkeja omaavia vaikuttimia jolla suorastaan leikataan pehmeää kudosta samalla kun haistellaan jatkuvasti muuttuvia tuulia industrialin ja ambientin sekoituksesta. Välillä saa siis hampaita irvistäen kuunnella kun viiltävät äänet etenevät kaukumaisesti lähemmäksi ja lopulta tunkeutuvat kehoon tehdäkseen enemmän tuhojaan. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan jo tajuta ettei tämä siis ole perinteinen elokuvascore joten kaikki puristit voi mennä taas itseensä koska tästä ei tosiaankaan löydy heille mitään olennaista mutta me taas kokeellisen musiikin ystävät löydämme tästä viihdykettä moneksi pitkäksi venyneeksi illan päätteeksi. Tarkoitan siis tuolla perinteisyydellä sitä että jousisoittimia tuodaan esiin hyvinkin säästeliäästi, sanoisin jopa niukasti ja scoren lävitsevirtaava kokonaisuus koostuu pääasiassa uhkaavan ja jopa dark ambientmaisen tunnelman ylläpitämisessä. Toki välillä tuntuu että 30 Days Of Night meinaa lähteä rajulla tavalla jo miltei lapasista kun raskaammin soitettuja sekä selkeämmin isompaa kaliiberia omaavia rock-soittimia, hakkaavista rummuista säriseviin kitaroihin, aletaan tuodaan enemmissä määrin mukaan jolla todellisuudessa halutaan vain herättää kuuntelijan täydellinen huomio. Ja onnistuneesti se herättääkin ja sanoisinko vangitsee ansaitsemansa huomion. Scoren järkkymätön asenne ja pistelevä kylmyys tulee siinä vaiheessa vielä viimeisen kerran raa’alla tavalla vastaan kun elokuvan loppukohtauksessa soiva “Daybreak” jossa ensimmäistä kertaa scoren aikana soi herkemmin tulkittuja, kauniimman puolen melodioita pianon, rummun ja kitaran yhdistelmän myötä mutta se jää liian lyhyeksi hetkeksi kokonaisuudessa että tuntuu kuin scoreen syvästi kiintyneen kuuntelijan rinnasta revittäisiin paljain käsin sydäntä irti kun tämä juuri paljastettu kauneus verhoutuu takaisin piiloonsa.

Kyllähän tässä jopa pienimuotoisen klassikon aineksia omaava julkaisu näyttäisi muodostuvan. Tämä soundtrack onnistuu samanaikaisesti olemaan selkäydintä järisyttävä kokemus kuin myös hieno osoitus miten tyypilliselle elokuvamusiikille annetaan suuremman luokan täysremontti jossa koko homma vedetään täysin uusiksi heti ensimmäisestä suunnitelmasta lähtien. Innovatiivisuus sekä hyppy tuntemattomaan ovat jälleen sellaiset tekijät joilla uskalletaan muokata tyystin persoonalliseksi kokemukseksi. Tai noh, se on sitten eri asia että kuka uskaltaa lähteä tämän jäänkylmästi tarjotun ajelun kyytiin. Itse ainakin voin suositella tätä julkaisua vähänkin erikoisemmin toteutetun ambient musiikin parissa viihtyville, varsinkin dark ambientin kuuntelijat saattavat löytää tästä mieluisia hetkiä.