Addiktioni 36/14

Bitcrush: Collapse (2012)

Bitcrush: CollapseMinimaaliselta vaikuttava ja mustempaan spektriin siroteltu kansitaide sekä kannessa ensimmäisenä esiin nouseva sana suorastaan maalailee ennakkoon Bitcrushin (a.k.a. Mike Cadoo) kuudennen studio-albumin sisältämä teemaa. Kahdeksan vuoden aikana, evoluutiomainen matka musiikissa tämän monikerin alla on tuonut taidokkaasti alkupään iDM tarjonnassa seikkailevaa elämystä josta se on hiljalleen lähtenyt oikeiden instrumenttia kautta vyörymään kohti raskaampia vesiä kannattelevampaan muotoon. Collapse jatkaa ansiokkaasti tällä tiellä ja polkaisee itsensä kahden minuutin jälkeen todellisuudessa kunnolla käyntiin ja albumin raskassoutuisesti räiskyvässä post-rockissa kaiherteleva äänimaailma ottaa ympäristönsä jämerästi haltuunsa jossa kitarat tempoilevat ja pompottelevat liitävän mahtipontisesti ja luovat tunneskaalaltaan ehdottomasti Bitcrushin parhaimmasta päästä olevaa materiaalia. Tiukasti otteessaan ja jokaisessa elektronisesti tuotetussa hiljaisemmassakin hetkessään tutkisteleva albumi osaa yltiöpäisesti täyttää jokaisen pienen nyanssin ja huokosen rakentaen melankolisesti kaikuvan tilan kunnes taas lähdetään syöksyvän päättävästi tutkimaan tyhjyyden syvempiä salaisuuksia isompaa jyskettä tuottavan kaaoksen kera. On siis suorastaan helpottavaa löytää albumin päätteeksi itsensä sellaisesta olotilasta jossa tietty artisti on saavuttanut henkilökohtaisesti toivotun pisteen. Tarkoitan tuolla toteamuksella että Collapse on juurikin sen sortin julkaisu jota itse odotin In Distancen jälkeen. Energinen, miltei anteeksiantamattoman graniitin kova mutta kuitenkin tunnetta täynnä oleva josta erityisesti huokuu elämästä kumpuavat haavoittavuudet. Julkaisu on siis lunastanut kaikki odotukset ja täydellisesti 50 minuuttiin käärittynä Collapse on yksinkertaisesti todettuna Mike Cadoon yksi huikeimmista suorituksista eläväisemmän musiikin saralla.

More Bitcrush on the way…

Kuten sanoin, Bitcrushin “Epilogue In Waves” ei oikein vastannut odotuksiini, mutta luettuani herra Cadoon omaa nettisaittia, lisää materiaalia olisi tulossa jossa aggressiivisuus on enemmän läsnä. Nice.

The next scheduled release will be The Signal Flare EP. This EP is comprised of 4 dense and more agressive tracks than Epilogue In Waves. It will be available only via n5MD’s download shop and other fine download retailers such as iTunes and Emusic. This EP is planned for sometime late summer and may shed some light on the direction of the next Bitcrush full-length.

Uuuhh… Eikä siinä vielä kaikki.

Also scheduled for this year is the re-mastered CD release of the Shimmer And Fade EP. The CD will not only feature remastered versions of the tracks from the EP but will also include 4 unreleased tracks, one of which will be the never before heard original version of “The Missing” plus the rare internet track “When Swallowing Becomes Difficult”.

Addiktioni, 09/08 – Part 2

Bitcrush: Epilogue In Waves (2008)

Bitcrush: Epilogue In WavesJos nyt oikein muistan, ‘miten täydellisyyttä voi parantaa’ taisi olla se kysymys jonka äärelle jäin In Distance albumin myötä. Edesmenneen Gridlockin toinen osapuoli sekä oman n5MD levy-yhtiönsä pyörittäjä, Mike Cadoo julkaisi tällä viikolla kolmannen albuminsa Bitcrush aliaksen kautta ja toivottavasti tuohon uudelleenlämmitettyyn pohdintaan saadaan jonkinmoinen vastaus matkan varrella. Musiikillisesti ja äänimaisemallisesti puhuen Epilogue In Waves ei juurikaan eroa kahden vuoden takaisesta In Distance albumista. Edelleenkin kyse on juuritasolla vain yhdestä miehestä ja hänen kaapin perältä löytämästään sähkökitarastaan johon yhdistellään elektronisia ääriviivoja ja piirteitä luodakseen tunneskaalaltaan myönteisesti liikuttavan ja eheästi rakennetun yhtenäisyyden mutta ne pienet, sanoisinko jopa vähäeleiset muutokset jotka heijastuvat suurempina värähtelyinä levyllä tekevät tästä Epilogue In Waves albumista omanlaisen kokemuksen. Kun näitä ambientmaisia värähdyksiä koetaan aisteilla ja tutkitaan tarkemmin mikroskoopin lävitse, eroavaisuuksia alkaa löytymään. Nyt liikutaan enemmän tuolla helpommin omaksuttavan melodisuuden sekä pehmeiden, tunnelmaisten tekstuurien saralla mutta kuitenkaan unohtamatta sitä yhtä elementtiä mikä pisti ja yhä edelleenkin pistää oikealla hetkellä allekirjoittaneen huulen väpättämään ja mielen kiljumaan riemusta kun sen ensimmäisen kerran tuntee lähestyvän. Kuten In Distance albumilla, Epilogue In Waves tuo jälleen onnistuneesti eturintamaan indiemäistä rock-tulkintaa ja sanoisinko jopa pidemmälle vietyä äänivallimaista shoegaze otantaa muiden oikeiden instrumenttien kera mutta kuitenkin huomattavasti riisutummalla mittakaavalla. Ehkäpä sen johdosta eräs toinen seikka mikä tällä julkaisulla suorastaan huokuu läpi on aavan meren kaltainen rauhallisuus. Kuin herra Cadoo olisi hakenut jonkinsortin sisäistä rauhaa omasta sävellyskynästään sekä epäilemättä myös itsestään ja sen myötä Epilogue In Waves etenee vaistomaissti kohti päämääränsä ja laajenee ympäriinsä miltei spontaanisesti eikä näin ollen jää pyörimään paikoilleen. Tämä itseään syöttävä harmonisuus näkyy ja kuuluu miltei kaikessa. Jopa yhä mukana sinnittelevät vai sanoisinko viimeisetkin iDM-johdannaiset perkussiot ovat vain välttämättömiä tällä albumilla ja tämä tekeekin Epilogue In Wavesin kokonaisuudesta vieläkin enemmän riisutumman oloisen. Epilogue In Waves on luonnollisesti kehittyvä jonka tiivistyminen ja varsinaisen huipentuminen syntyy kymmenen minuuttisen “Pearl” kappaleen aikana jossa läpikäydään kaikki albumin aikana koetut vaiheet yhteen siistiin pakettiin käärittynä ja siinä ohella koetaan viimeinkin paikan sekä ajantajun hidastumiset.

Palataanpa siihen itseäni askarruttavaan kysymykseen. Niin… En tiedä. Ikävä kyllä, täytyy vaan todeta itselleni että tällä kertaa en saanut kaipaamaani vastausta mistään suunnasta. Vaikka Epilogue In Waves onkin erinomaisesti tuotettu ja selkeä jatkumo miehen edelliselle työlle joka onnistuneesti polkaisi uudelleen käyntiin herra Cadoon uran muusikkona – loppupeleissä mikä tästä tekee heikomman työn verrattuna kaksi vuotta sitten julkaistuun In Distance albumiin, on sen kokonaisuudesta puuttuva väkevä draivi ja jopa eeppisesti luotaava atmosfääri joka teki hänen edelliseltä albumista niin muistorikkaan. Next time Mike, crank up the volume and push your limits.

Colder

Bitcrushin “Colder” on videomuodossakin helvetin päräyttävän kuuloinen ja näköinen.

Addiktioni, 30/2007 (Pt.2)

Bitcrush: In Distance (2006)

Bitcrush: In DistanceTämä kädenvääntö alkoikin näköjään odotettua aiemmin. Juuri kuin sain omat paskantärkeät sanomiseni rykäistyä Mike Cadoon a.k.a. Bitcrushin ensimmäisestä tuotoksesta niin eikös postilaatikkoon kolissut seuraavana päivänä tämä viime vuonna julkaistu teos. Hyvä näin. Kuten sanoin tuon edellisen albumin tiimoissa, Enarc oli ns. jäähyväisalbumi vanhan kaavan tuotoksille ja In Distance aloittaa resetoinnin jälkeen sopivasti tyhjältä pyödältä. On siis ihan turha edes odotella ns. Gridlock-soundia tai edes pientä johdonnaista siitä sillä herra Cadoo on todellakin ryhtynyt tekemään täysin oman, persoonallisen kädenjäljen kautta julkaisua joka myös näyttää esimerkillisesti tapaa ja kykyä uusiutua tuottajana. Itse asiassa kun tätä In Distance albumia tarkemmin kuuntelee, tässä selvästi aistii tunteellisesti ja henkisesti vapautuneemman ilmapiirin – kuin ei olisi enää paineita jatkaa tai paremminkin lypsää pakonomaisesti sitä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan vaan voi rauhassa keskittyä puhtaaseen luovuuteen. Enarcilla saatiin pientä vihjausta minne suuntaan Bitcrushin soundi saattaisi kulkea seuraavalla kerralla mutta onneksi ne osoittautui vain alimitoitetuksi rajatapauksiksi. Nimittäin In Distance albumilla Mike Cadoo laskeutuu sopivasti semi-akustisuuden sekä post-rock/shoegazerin välimaastoon mutta kuitenkaan unohtamatta taustalla virkeästi seilaavia elektronisia syntikka osuuksia tai edelleenkin mukavasti iDM hengessä jurnuttavia biittejä. Kaikkea tätä hämmentää sopivasti Mike Cadoon astuminen ensimmäistä kertaa kunnolla mikrofonin eteen (vaikkakin vain parin kappaleen ajaksi) ja tämän johdosta In Distance tuntuukin persoonalliselta heti alusta lähtien. Maalailtuaan kahden albumin aloittavan kappaleen ajan maanläheisiä sointuja akustisuudella ja koneiden yhteenaittamisella, albumin kolmannen tuotoksen eli “Colder” myötä sitä yhtäkkiä havahtuu uusin virkein silmin valveille ja ihan kuin olisi saanut myös samanaikaisesti tykinkuulasta rintaan eli tässä tapauksessa kitaran kielet alkavat liikkumaan ensimmäisen kerran kunnon volyymilla ja paksusti värisevä äänimaailma alkaa ottamaan kuuntelijansa haltuunsa. Mutta vain hetkeksi, sillä vain neljän minuutin välietappina “Colder” menettää paljon potenttiaalia siitä että miten suureksi se todella pystyisi kasvamaan. Musiikin edetessä ties monetta kertaa alusta loppuun, siinä samalla reissulla tajusin löytäneeni varsin nopeasti omat suosikkini albumilta ja ne ovatkin nämä äänekkäimmät tuotokset (“Colder”, “Drop Entitled” sekä “And Triage”) – enimmäkseen senkin takia että sähköisen kitaran tuoma raskas tunnelma herättelee albumin täysin uudella tavalla eloon ja samanaikaisesti koneisesti tuotettu rytmiosasto muuttuu yhdessä silmäyksessä ihmiskäden työskentelyksi. Ihmisyys on se kaikenkantava voima joka on meinattu unohtaa ajansaatossa tässä musiikintyylissä mutta In Distance luo jälleen kerran toivoa sen paluusta.

Enään ei siis tyypillisten laptop-muusikoiden samat vanhat kikkailut auta. Tämän julkaisun myötä Bitcrush sekä mm. samassa hengessä viittoileva Ulrich Schnauss ovat osoittaneet että nykypäivänä pitää tarttua konkreettisempaan jotta homma pysyisi edes jonkin verran kiinnostavana. Mutta tarjoiltuaan näin erinomaisen albumin, sitä ollaan jälleen kerran vanhan tutun kysymyksen äärellä: miten voi parantaa täydellisyyttä seuraavalla kerralla?

Addiktioni, 30/2007

Bitcrush: Enarc (2004)

Bitcrush: EnarcNonniin, eiköhän ole aika lopetella Gridlockin haikailun perään ja suorastaan itseään niskasta kannatellen siirtyä eteenpäin. Ainakin Mike Cadoo eli toinen Gridlockin jäsenistä on tehnyt näin ja jatkaa onnistuneesti soolourallaan. Hänen kahdesta aliaksestaan erityisesti tämä tuoreempi ja osuvasti nimetty Bitcrush alkoi kiinnostamaan siinä määrin että päätin jo kahden pienen klipin perusteella eli pretty much kylmiltäni tilata tämän debyytin sekä viime vuonna jatkoa saaneen In Distance albumin johon olenkin ennakkoon tutustunut vähän paremmin. Kuten tiedämme, Gridlock nosti post-industrial/iDM sekoituksellaan ja erityisesti viimeiseksi jääneellä albumillaan tuota epävirallista elektronisen alagenren tasoa niin korkealle että vain harvat ovat onnistuneeet paikkamaan sitä tyhjää tilaa minkä yhtye jätti vuonna 2003. Joten on parempi kysyä että kannattaako edes yrittää lähteä puskeamaan itseään samalle linjalle kun kyseessä on puhtaasti soolojulkaisu eikä ‘partner in crime’ (Mike Wells) ole enää mukana kuvioissa. Ainakin Enarc kertoo pariin kysymykseen miten asian laita on ja vihjaa mihin suuntaan ollaan todellisuudessa menossa tämän jälkeen. Heti Enarcin ensimmäisestä kappaleesta lähtien saa aistia voimakkaasti ja voi suorastaan vapaasti hengittää pieninä palasina sitä tuttua ilmapiiriä joka vallitsi Gridlockin kahdella viimeisellä albumilla. Syntikka-taustojen pehmeät ja lämpimät vaihtelut, kauniiden sekä mieltä stimuloivien melodioiden taivaallisessa vellomisessa ja sopivasti vaikea selkoisten biittien loputon morfautuminen ajassa ees- ja taaksepäin joka tosin tällä julkaisulla on jäänyt huomattavasti vähemmälle kun vaihtelevuutta on lisätty roimasti enemmän mukaan. Mike Cadoo on selvästi halunnut kuuntelijan olla kuin kotonaan edellisen hengästyttävän reissun jälkeen mutta tapettien vaihtojen lisäksi huonekalujen paikkoja on sopivasti vaihdettu minkä johdosta albumilla on se pieni uutuuden viehätys mukana kun Enarcin ovesta astuu sisään. Tämän myötä itselleni täytyy edelleenkin muistuttaa että tämä ei ole Gridlock ja onneksi Enarc osaa myös muistuttaa siitä albumin edetessä seuraavaan määränpäähänsä. Kakkosraita, “Untilted” pistää lähi-tulevaisuudesta ponnistaneen elektro-biitin pyörimään ja tämä onkin se ensimmäinen viesti siitä että julkaisu ei tule nojautumaan eikä toistamaan liian paljon vanhoja kuvioita. Kolmannessa kappaleessa, “Two Go From There” alkaa ilmestymään myös breakbeatmaisia olomuotoja jotka tekevät nopean paluun “Habitual” kappaleen myötä jossa rauhallisen iDM-tahdistuksen jälkeen se muuntautuu täysinäiseksi drum and bass silppuriksi terävineen terineen. Löytyyhän albumilta myös tyystin uusia tuulia, nimittäin akustisuuden merkeissä. “Eye Koto” on yksi näistä jossa veikeästi kumiseva japanilainen jousisoitin luo pohjan ja biiteistä aletaan muodostamaan notkahtelevaa glitch-hop pyöritystä. “Frebasyc” tuo pientä lisäväriä akustisen kitaran muodossa mikä on ennenkaikkea tervetullut lisäys tähän ehkäpä liiankin orjamaisesti koneellisesti tuotettuun äänimaailmaan mutta vasta piiloraitana toimivan “Saturday’s Ghost” kappaleen myötä tämä orgaanisuus ottaa täysinäisesti vallan ja samalla tarjoten albumin positiivisimman tunnelmaa kohottoavan teoksen joka yllättävästi heittää samalla kaikki edelliset korville tarjotut tuotokset ikkunasta ulos kun post-rockmaisen ulkomuodon lisäksi mukaan heittäytyy täysin ihmisen käsistä lähtöisin oleva perkussio-osasto. Olisin ollut enemmän kuin hämmästänyt ja yllättynyt tässä vaiheessa ellen tietäisi mikä tässä oli taka-ajatuksena… eli tällainen tuttu mutta hieman päivitetty materiaali toimii vain yhden albumin verran ja Mike Cadoo tiesi myös sen koska Enarc jätti viimeiset jäähyväiset tälle Gridlockin luomalle tyylille ja In Distance albumin myötä hänen soolotuotantonsa alkoi kukkimaan uudella ja täysin henkilökohtaisella tavalla. Mutta se onkin jo tyystin eri luku jonka kanssa tulen ankarasti vääntämään kättä myöhemmin.