I feel wasted

Otsikko kuvaa erinomaisesti viime aikoina vellonutta olotilaa. Tänäkin aamuna heräsin jossain vaiheessa siihen että oli pakko käydä tyhjentämässä itseäni mutta aivot olivat edelleenkin niin turruksissa edellisestä vuorokaudesta että vaikka kuulin kissan pistämässä show’ta pystyyn eli oksentamassa olohuoneessa, minua se ei heivauttanut pätkääkään. Ei vaikka se olisi jättänyt mahalaukkunsa sisällön sohvalle. Ainoa minua liikuttava ajatus pääkopassani oli että kun olen käynyt kusella, minä palaan vielä muutamaksi tunniksi sänkyyn ja pistän vaivoin avatut silmät takaisin kiinni. Olin yksinkertaisesti edelleenkin loppuun palanut ja jalat sentään jaksoivat kantaa minut takaisin peiton alle.

Tämä hartioilla vellova väsymys on tuonut luonnollisesti esiin sen että olen alkanut kuuntelemaan enemmän aggressiivista musiikkia jotta saan mieleni taas kohdistettua oikeaan suuntaan kun pitäisi palkan eteen tehdä jotain ja toisaalta kun kaikki annettavissa on annettu, pää kaipaa sellaista särmiä hiovaa rentoutusta. Aggressiivisuuden puolella Static-X:n debyytti-albumi, Wisconsin Death Trip, on parin vuoden hiljaisuuden jälkeen alkanut maistua meikäläiselle. Sitä taas lusikoi sellaisella uudella tarmolla albumin sisältöä ja kuuntelukertojen jälkeen voi taas todeta että kädessä on taas kiistaton todiste siitä miten kaikki palaset loksahtavat täydellisesti heti ensimmäisella yrittämällä. Toisin sanoen teknologisesti runttaava industriaali-metalli josta paistaa hivenen läpi alkukantainen raivo jota mätetään kohti lyriikoita jota saa käännellä ympäriinsä jotta saisi edes jonkinlaisen kuvan. Noh… Ei ainakaan albumilta löytyvä “Love Dump” jätä mitään epäselvyyksiä ilmaan.

Your shit’s like chocolate cake, and your ass smells like a rose

Ah, menetetty rakkaus tuo taas vitun tyhmiä metaforia esiin mutta sillä ei ole paskaakaan väliä kun halutaan että se antaa puhdasta luunappia otsalohkoon.

Tuleekohan tämä kaikki uudelleen löytymiset eräänlaisessa pidemmässä kehityskaaressa etenevänä syklissä vai alkaako aivot yksinkertaisesti kaipaamaan tietynlaista, aiemmin koettua tunnereaktioita ajan myötä? Pakko siinä on oltava kumpaakin vaihtoehtoa mukana sillä Orbitalin tulo tähän epämiellyttävästi puristavaan olotilan purkamiseen on ollut niin täydellinen veto alitajunnan puolelta. Mieli on saanut kokea kaipaamaansa vapautusta ja on saanut käydä Orbitalin discografiaa lävitse ihan omassa tahdiassa .

Orbitalia on siis viime päivinä luukutettu vanhasta tuotannosta uudempaan ja samalla todistaen miten Hartnollin veljesten musiikki kahdenkymmenen vuoden takaa on pysynyt edelleenkin ajattomana. Tässä on myös tajunnut miten erinomaisesti veljekset osaavat luoda uudestaan omia teoksiaan joista “Belfast/Wasted” on yksi hieno esimerkki. “Satan” on sitten toinen ja “Funny Break (Weekend Ravers Mix)” on numero kolme jos lähdetään tekemään jonkinlaista listaa.