Addiktioni 44/13

Autechre: L-event EP (2013)

Autechre: L-event EPSean Boothin ja Rob Brownin luotsaamaa Autechrea ei yleisellä tasolla tarvitse haukkua tai kategorioida oravanpyörän kaltaisesta mentaalisesta liikehdinnästä mutta itse olen kiitollinen että he palasivat viitisen vuotta sitten takaisin 90-luvulla toimivaksi todettuun formaattiin eli ensiksi julkaistaan täyspitkä ja sen perään (useimmiten) albumia jollainlailla linkittävä EP. Aiemmin tänä vuonna julkaistu ja mahtipontisesti kahdella CD:llä tarjoiltu Exai saa nyt rinnalleen 26 minuuttia kestävän ja neljä biisiä sisältävän L-event EP:n joka emojulkaisun kaltaisesti on eksentrinen, semi-kaaottinen ja digitaalisuutta täysivaltaisesti omaksuva elektroninen tuotos. EP:n aloittava “tac Lacora” on säiemäisesti lohkeileva, monisävyinen aihio mistä paikoitelleen tulee myös mieleen “Gantz Grafin” anti-psykoottisesti latautuva tunnelma mutta huomattavasti vaimeammin ja hillitymmissä määrin resonoivana platonisena ääniveistoksena. “M39 Diffain” on hermostuneen oloisesti liikehtelevä johon häiriintyneesti yhtyvät painostavasti minimaalisuuten prosessoidut signaalit kun taasen “Osla for n” laahustaa downtempomaisesti ja hitaasti raahautuen yrittää luoda huomattavasti klaustrofobisempaa varausta. Tosin sekin ahdistava vaikutelma särkeytyy siinä vaiheessa kun kahden minuutin rajapyykin ohitettuaan olen kuulevinani Windows 7:n virheilmoitusääniä kaiken tuon konemaisesti työstetyn äänimuhennuksen keskellä. EP:n viimeistelevä “newbound” on epätasaisesti lonksahtelevan lasermaisten biittien ja syntikoiden virtaviivaisen melodioiden kautta huomattavasti vapaammin jammailevampaa tunnelmaa ylläpitävä teos. Mutta mutta… Exai ei edelleenkään ole oikein tarttunut meikäläisen korvakäytävään toivotunlaisesti ja L-event jatkaa vahvasti samalla linjalla. Muutenkin Autechren futuristinen äänimaailma on taas laskostunut kohti abstraktimpaa rakennetta Quaristicen ja Overstepsin jälkeen ja lyhyisyydestä huolimatta, L-event summaa erittäin napakasti mitä heidän 2013 vuoden tuotokset pitää sisällään. Haastellisuutta ja kroonisesti vaativaa isoilla alkukirjaimilla.

Addiktioni 10/13, Part 2

Autechre: Exai (2013)

Autechre: ExaiVuosi 2013 tuo mukanaan Autechren (a.k.a. Rob Brown ja Sean Booth) yhdennentoista täyspitkän yli 20 vuotta kestäneellä urallaan ja tällä kertaa kokonaisuutta on lähdetty mitoittamaan ruhtinaallisella tavalla kahdelle CD:lle. Vuodesta 2008 lähtien kolmen julkaisun avustuksella Autechre asennoitui yllättävästi enemmän kuuntelijaystävällisempään tarjontaan mutta Exai ottaa selkeästi pari-kolme vankempaa askelta taaksepäin tämän helpommin omaksuttavuuden suhteen minkä johdosta albumi osaa olla odotettua haasteellisempi ja sen myötä löydetään taas tuttujen tunteiden ääreltä joita koettiin niin monet kerrat 2000-luvun materiaalin parissa. Tarkoitan sitä että ensimmäisen tilavuutta tutkivan ja äärimmäistä beat-fuckerointia omaavan raidan jälkeen alku tuntuu suorastaan vakuuttavan lupaavalta mutta jossain vaiheessa kesken albumin kuuntelun tajuaa salakavalasti hukkuvansa autistisesti hyökyvän äänimassan pauloihin minkä myötä Exai saa hallitussa kaaoksessa kehitettyjä epäkaavamaista muotoilua ylleensä. Väistämättäkin on siis vaikeuksia pysyä perässä. En ole edelleenkään unohtanut että Autechre on äärimmäisen taitava kokeellisuuden ja äänimaailman uudelleen mukauttamisen saralla, erityisesti juurikin 2000-luvun tuotanto on hyvänä esimerkkinä siitä miten he puskien muokkasivat kuvittellisia elektronisia rajoja uusiin sfääreihin ja nyt tämä numeroita tasaisella tahdilla murskaava myllerrys tulee Exailla esiin vahvemmin kuin koskaan. Siinä missä yli kaksi vuotta sitten julkaistu, kirurgimaisen leikkaavasti jalostettu Move Of Ten oli parhaimmillaan hämmentävän minimalistinen ja jopa suoravetoisempaan technoon rinnastettava työ, Exai on samanaikaisesti kristallin kirkas matka kaaottiseen digitaalisuuteen mutta kuitenkin samalla siitä löytyy röyhelöisen sameaa alustusta melodisuuden parissa mitkä yhdessä luovat konemaisella tavalla aavemaista nytkähtelyä jossa selkeästi kaikuvat Quaristice ja Draft 7.30 albumien purskahtelevasti toisiinsa peilaavat äänivirrat. Exaita kuunnellessa tuli aika nopeasti ymmärrettyä se pienen pieni fakta että Autechre on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun kokonaisuus on sullottu tiukasti yhden CD:n alaisuuteen. Tämä kahdella CD:llä tarjottuna tämä sisäänpäin lämmittävä eheys on suorastaan liiallinen kokemus yhdeltä istumalta koettuna ja erityisesti se kostautuu siinä että tarkempi ja teräväpiirtoisempi päämäärä on tylsistynyt kiertoajelumaiseksi tahkoamiseksi. Tai käsissä on jälleen albumi jonka tajuamiseen menee lopulta vuosia. Aaahhh… Déjà vu.

Addiktioni 14/11

Autechre: EPs 1991-2002 (2011)

Autechre: EPs 1991-2002Olenkin odotellut sitä hetkeä jolloin Warp Records alkaisi puskemaan ulos uudelleenmasteroituja versioita heidän alkupään legendaarisesta katalogistaan. Hieman yllättäen ensimmäisenä uudelleenjulkaisuna toimii viiden CD:n boksi joka kerää saman kansien alle Autechren yksitoista EP:tä kahdentoista vuoden ajalta mikä myöskin sattuu osumaan juuri siihen sopivaan saumaan sillä osa näistä Autechren mini-julkaisuista on ollut pidemmän aikaa out-of-print materiaalia. Kuten muistamme, 90-luvulla Autechre (a.k.a. Rob Brown ja Sean Booth) oli tunnetusti tuottelias ja erittäin uraa-uurtava kaksikko mikä tarkoitti että jokaista studio-albumia täydensi jonkun sortin EP. 2000-luvun tuntemattomuuteen tähtäävän audion totaalinen uudelleen rekonstraatio ja jatkuvasti eteenpäin puskeva kokeilunhakuisuus lopetti tämän perinteen joksikin aikaa jonnekin kunnes Quaristice albumin myötä ollaan palattu tähän harmoniseen julkaisu tyyliin. Unohtamatta tietenkään sitä tärkeintä asiaa mikä kuuluu näillä mini-julkaisuilla – hyvin pitkälti iDM-genren alkuperäisistä sinikopioistahan tässä on kyse minkä myötä tämän kaksikon monipuolisia ideoita kuulee edelleenkin nykypäivänä muiden artistien töissä. Niin vahva vaikutus Autechrella on ollut ja edelleenkin on kokeellisessa elektronisessa musiikissa.

Alunperin ainoastaan vinyylinä julkaistu kaksiraitainen Cavity Job oli Autechren ensimmäinen julkaisu ja soundillisesti se on tiukasti vuoden 1991 ajan hermossa kiinni. Rave nälkäisten breakbeat muhennoksessa auttaa EP:n nimikkokappale ja vaikka teoksella onkin jo sellaiset 20 vuotta ikää takana silti se onnistuu kuulostamaan hieman kehittyneemmältä verrattuna moneen samalta ajanjaksolta oleviin töihin. “Accelera 1 & 2” sen sijaan ei ole säästynyt niin hyvin ajan hampaalta. Rave-huudahdukset, synapuukotukset, synteettiset vokaalit sekä muut piipitykset pitävät siitä huolen että nämä kaikki kuullut elementit on vuoteen 1993 mennessä käytetty ylimakaaberisesti loppuun ja lopulta rave-scene jakautui moneksi muuksi genreksi. Cavity Job ei siis ole mitenkään mullistava pikkujulkaisu mutta kuitenkin sen verran tärkeä aloituspiste joka sitoo puuttuvan kehityskaaren Warp Recordin alaisuudessa julkaistuun materiaaliin. Sitten päästääkin itse asiaan eli Autechren todelliseen luonteeseen ja heidän rajoja rikkovaan äänimaailmaan. Vuoden 1994 Basscad EP on irrotettu heidän vuotta aikasemmin julkaistulta debyytti-albumiltaan Incunabula ja sai näin ollen harvinaisen remix kohtelun. Tälle kokoelmalle ei kuitenkaan sisälletty vierailevien artistien kuten esim. Seefeelin näkemys vaan kaikki on Autechren itsensä tekemiä muokkauksia joista kuulee että heidän visionsa technosta ja electrosta saavat paljon avarempia ja monisäikeisimpiä muotoja. Kolmen raidan Anti EP on yhä edelleenkin yleisön sekä kriitikoiden rakastama ja taitaapa se myös olla myös henkilökohtaisella mittapuulla mitattuna ehkäpä paras Autechre julkaisu joka on tullut vastaan. Onhan Anti EP edelleenkin Autechren historiassa helposti lähestyttävin julkaisu, kiitos korvia miellyttävän melodisuuden sekä tasapainossa pysyvien biittien ja kuten muistamme, tämä EP sisälsi vuoden 1994 tapaan kritiikkiä Briteissä siihen aikaan velloneeseen ja erityisesti nuorten ihmisten elämää hankaloittavaan Criminal Justice Billiin. Aikoinaan julkaisussa itsessään liitetyn kirjoituksen mukaan EP:n kaksi ensimmäistä teosta eli “Lost” ja “Djarum” sisältävät toistuvia kuvioita noudattavia ratkaisuja jotka olisivat olleet laittomia kyseinen lain astuessaan voimaan mutta “Flutter” on rakennettu ja ohjelmoitu mielenkiintoisesti siten että siinä ei ole missään vaiheessa milläänlailla toistuvaa tahtia vierekkäin vaikka se saattaa kuulostaakin siltä. Autechre sekaantumassa politiikan mittelöihin on edelleenkin niin vieras käsite kun heidän insituutioita rikkovaa musiikkiaansa kuuntelee.

Vuoden 1995 ja 1997 välisenä aikana julkaistut Garbage, Anvil Vapre sekä Envane jatkavat edelleenkin tuota prototyyppimäisten ideoiden purkamista ja uudelleenkokoamista johon he liittivät onnistunesti myös mekaanista työstötapaa sekä teknologista särmää ja näin ollen Autechre osasi aina kulkea monta askelta muita edellä eikä sortunut turhan toistoon tai edes suostunut seuraamaan trendejä. Noiden julkaisujen yksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen raita on Garbagen viimeistelevä “VLetrmx” joka nykypäivänäkin on sen verran huomion arvoinen teos Autechren discografiassa että jopa Warp Recordsille levyttävä Chris Clark sanoi aikoinaan tätä kahdeksan ja puolen minuutin autuutta maailman kahdeksaksi ihmeeksi. Onhan se ehdottomasti Autechren yksi hienoimmista näytöistä ja ollessaan hyvin riisutun oloinen ambient työ, Autechre osasi myös valjastaa tätä perinteistä elektronista virtausta myös heidän näkemyksensä alaisuuteen täydellisesti. Herrat Brown ja Booth ovat itse sanoneet että heidän vaikutteensa on ammennettu mm. hip hopin alkuajoista ja Envanen aloitusraita “Goz Quartet” on edelleenkin fantastinen esitelmä siitä miten hip hopin tutut luonteenpiirteet valjastetaan ja uudelleenmuokataan hybridimäiseen ilotulitteluun.

Siirryttäessä lähemmäksi 2000-lukua, Autechren musiikki alkoi saada huomattavasti vaikeaselkoisempaa olomuotoa. Cichlisuite (1997) oli vielä jokseenkin ymmärrettävä vaikka sekin oli saanut jo kliinisempää ja huomattavasti kurinalaisempaa liikehdintää ylleensä. Yksitoista nimettyä sekä yhden piiloraidan sisältävä 67 minuuttinen EP7 (1999) menee Autechren äänimaailmassa jo sellaiseen puhtaampaan tilaa tutkivaksi pulssahteluksi että itselläni on edelleenkin hieman vaikeuksia ymmärtää tätä teosta ja miten tätä pitäisi todellisuudessa pidellä. Vuonna 2002 julkaistu Gantz_Graf voisi jopa olla Autechren täydellinen vastapallo mietelmälle siitä että mitä on todellinen elektroninen musiikki sisältäen genren perustuksia rikkovan kaavan. Ei minkäänlaisia viittauksia toistoon perustuvalle alkeelliselle kasaamiselle ja rytmikin on purettu perusteellisesti pieniin palasiin minkä myötä kuuntelijan käteen jää pelkästään teoksesta huokuvaa tilantajua, raakaa tunnelmointia sekä kylmästi luotaavien ja terävästi iskostuvien nolla-ykkösten levittäytymistä ympäristöön. Edelleenkin yksi mieltäräjäyttävimmistä töistä heidän monipuolisesta historiasta ja juuri tällaisessa hyökkäävyydessä Autechre on parhaimmillaan kun se ei päästä kuuntelijaa helpolla. Itsekin olen kokenut sen monet kerrat ja edelleenkin osaan nauraa sille että minulta meni seitsemän vuotta Draft 7.30 albumin ymmärtämiseen. Ja tähän kokonaisuuteen kun vielä ynnätään edesmenneen John Peelin sessioita varten nauhoitetut kaksi julkaisua ja meillä on käsissämme yksi elektronisen musiikin tärkeimmistä kokoelmista.

Jos joku kyselee että mikä olisi se sopivin julkaisu jonka kautta tutustua Autechren tuotantoon, itse ehdottaisin suoraan tätä boksia. Jos tästä miltei kuuden tunnin paketista ei saa mitään irti, sitten vika on täysin kuuntelijassa.

Addiktioni 40/10

Anodyne: The Remixes EP 12″ (2010)

Anodyne: The Remixes EP
Sen verran mitä olen Anodynen (a.k.a. Colin Cloughley) materiaaliin tutustunut, itselleni on jäänyt kaikumainen muistikuva siitä että hänen tuotoksensa majailee jossain iDM:n ja kovaa iskevän technon välimaastossa jossa on roima annos klassisempaa 90-luvun puolivälin analogista ulottuvuutta. Tänä vuonna julkaistu Corrosion albumi on tätä soundia täynnä joka myöskin sai tällä kertaa jatkoa rajoitettuna kaksitoista tuumaisena kiekkona jossa vierailevat artistit ovat lähteneet tekemään uudelleenmuokkauksia albumin materiaalista. Itsekin ennakkotilasin tämän julkaisun kaksi kuukautta sitten ja vieläpä ainoastaan sen sisältämän Autechren remixin takia. Mutta eipäs mennä asioiden edelle ja aloitetaan kiekon ensimmäisestä urasta. A-puoliskon ottaa täysin itselleen yksi 90-luvun pioneereista eli nykypäivänä Ken Downien luotsaama The Black Dog. The Black Dog muuntaa alunperin iDM tuotoksena tarjoillun “Corrosion” suoraan sisään rysäyttäväksi, 4/4 paukkeeseen keskittyvään technoon. Padien, basson sekä monien hiljalleen tunnelman nostattavien ja tasaisesti vilkkuttavien piipityksen tahdissa etenevä “Corrosion” on aluksi hyvin yksiulotteisen kuuloinen joka kuitenkin kasvaa astettain erilaisten lisättyjen elementtien kautta. Viiden minuutin kohdalla, synakoneisto alkaa painostamaan tähän uudelleen muokattuun teokseen syvällisempää tunnelmaa kunnes yllättäen kappale pudottaa seitsemän minuutin kohdalla täysin 4/4 techno biitin altaan pois ja remix suorastaan huipentuu viimeisen kahden ja puolen minuutin aikana levittäytyen outromaiseksi matoksi josta tulee voimakkaasti esiin ambientmaisesti virtaava sci-fi hymni. Suorasti sanottuna, aivan mahtava uudelleenmiksaus jossa miltei kymmenen minuuttia on osattu hyödyntää täydellisesti.

B-puolella tapahtuukin sitten kummia. Uransa suhteen Autechre on tehnyt positiivisesti yllättävän suunnanmuutoksen parin viime vuoden aikana mutta tämän EP:n remix tulee tekemään vielä isomman leuan pudotuksen arvaamattomalle kuuntelijalle. Nimittäin Autechre ottaa niinkin suuren pesäeron heidän nykyiseen mutta jatkuvasti kokeellisesti morfautuvaan olomuotoon vieden kuuntelijan ajassa taaksepäin eli vuoteen 1994 ja breakbeatin sävytteiseen ilmapiiriin. Autechre hyödyntää “Close Your Eyesin” alkuperäistä syntikka melodiaa ja kappaleen titteliä toistavaa vocoderia pohjanaan, hidastaa biittiä ja kompressoi sen soljuvasti pyörivään breakbeat looppiin ja pistää puhtaasti tuulemaan tällä remiksillä. On siis kieltämättä hyvinkin outoa kuunnella että sellainen nimi kuin Autechre joka on vuosikymmenien aikana pohjustanut täysin omaa tietään ja nyt he vievät väliaikaisesti soundiaan takaisin puhtaaseen analogiseen menneisyyteen. Tällaista odottaisi enemmänkin esim. The Future Sound Of Londonin kaltaiselta orkesterilta. Kuitenkin lopputuloksena on erinomainen miksaus joka ennenkaikkea on ennalta-arvaamaton ja tuo puhtaan ilonpidon heidän työhönsä. Toisaalta, 90-luku on muutenkin muodostunut itselleni sellainen nostalginen aikakausi joten en ihmettele miksi tämä kolahtaa niin kovaa. B-puolen viimeistelee suomalaisen Lacklusterin näkemystä “707” raidasta vieden sitä kohti kolkompaa iDM-linjausta samalla nytkähdellen ja hahmotellen ylleen jopa hermostuneen oloisen tunnelman jota pitävät koossaan terävästi piikittelevät glitch värähdykset, haalistunut synakoneisto taustalla ja kiemurteleva melodia joka jatkaa kurkottelua tuonne 90-luvun suuntaan. Hyvä remix mutta se ikävä kyllä jää auttamattomasti kahden muun loistavan tekijän jalkoihin.

Käsissäni on siis yllätyksiä täynnä oleva pikkulevy. The Black Dogin remix onnistuu yksinään tekemään tästä ostamisen arvoisen julkaisun. Autechre on niukka kakkonen tällä EP:llä ja tämäkin sen takia ettei se kuulosta yhtään Autechrelta. The Remixes EP on saatavilla rajoitettuna kaksitoista tuumaisena (huhutaan että tätä on painettu vain 300 kappaletta) ja digitaalisessa formaatissa.

Addiktioni 28/10

Autechre: Move Of Ten (2010)

Autechre: Move Of TenVuonna 2008 julkaistu Quaristice asetteli Sean Boothin ja Rob Brownin luotsaaman Autechren pois 2000-luvulla voimakkaasti vallinneesta, vääristyneestä ja hellittämättömästi vastaanotetuista ADHD-biittien mallintamisesta takaisin melodisuuden virtaviivaisuuteen ja vieden Autechren jatkuvasti kehittyvää ja muuntautumiskykyistä soundipalettiaan takaisin huomattavasti helpommin omaksuttavaan formaattiin. Toinen ilmiö mikä Quaristicen myötä herätettiin uudestaan käytäntöön oli 90-luvulla vallinnut julkaisutyyli eli albumien rinnalle kohosi aina jossain vaiheessa verrattavissa oleva mini-julkaisu. Sama juttu näyttää toteutuneen alkuvuodesta julkaistun Overstepsin kanssa sillä nyt keskellä paahtavaa kesää ilmestyi sisarjulkaisu Move Of Ten. Warp levymerkin katalogi-järjestelmä kertoo varsin suorasanaisesti että kyseessä on siis EP vaikka sisältönä onkin kymmenen raitaa ja pituutta on sellaiset mukavat 48 minuuttia. Autechre on ennenkin pitänyt standardeja pilkkanaan, malliesimerkkinä on esim. EP7.

Vaikka Autechre on siis jättänyt 2000-luvun raaimmat what-makes-it-tick ruumiinavauksen kautta suoritetut kokeilut äänen saralla, silti Move Of Ten julkaisun aloittava “Etchogon-S” pitää varsin nopeasti huolta siitä että haastellisuutta kaadetaan myös kurkusta alas. Rönsyilevä ulosanti saa jo miltei heti ironisen sävyn ylleensä, kuin tässä demottaisiin ensimmäisen kerran tiettyä hardware/software kombinaatiota. Tämän johdosta pääosa perkussiosta kuulostavat kuin niitä ei olisi jalostettu täysin loppuun asti mikä tekeekin tästä julkaisusta omalla tavallaan rivakkaan ja hektisen oloisen mutta toisaalta, julkaisulla myöskin kuulee että toisessa ääripäässä lepää hyvin minimalistinen linjaus joiden kautta kuitenkin osataan viedä Overstepsilla kuultuja ideoita pidemmälle. Autechre on aina kuulostanut täysin itseltään, vaikka välillä allekirjoittaneella on ollutkin vaikeuksia ymmärtää julkaisun ympärille kiedottua punaista lankaa tai uuteen ulottuvuuteen vietyä soundia, ja nyt myös tuo tutunomainen 4/4 biitti saa myös Autechren käsittelyssä uutta perspektiiviä. Overstepsin aikana tuli jo todettua että Autechre otti varsin suoraliikkeisiä eleitä musiikkiaan kohtaan ja nyt tätä 4/4 temmolla etenevää technoa (“y7” ja “M62”) väritetään täysin Autechren omalla tyylillään – hihattien sijaan sekoitukseen propelloidaan erilaisia väreileviä signaaleja jonka myötä basson yksinäisydessään dominoiva liikehdintä rakentavat näistä kahdesta teoksesta huomattavasti tiiviimmän kokonaisuuden ja taustalla vaikuttavat synamelodiat tukeutuvat tähän minimaalisuuden rajoissa etenevään luotijunaan. Suorasti sanottuna varsin yllättävä veto Autechrelta karsia kaikki ylimääräiset keinotekoiset kuviot ympäriltään mutta se tekeekin tästä ehdottomasti julkaisun parasta antia. Autechre osoittaa että heillä ei edelleenkään ole rajoja mihin he eivät voisi kuljettaa heidän elektronista virtaustaan. “pce freeze 2.8i” jatkaa Autechren tavaramerkiksi muodostunutta kokeiluaan teknologiallaan ja pyrkii samalla vieraannuttamaan kuuntelijan koneiden avulla jossa varsinkin padien kolkko olemus tekee tästä teollisesti sävytteisen. Selkeimpänä linkkinä emojulkaisuun toimivat “iris was a pupil” sekä “ylm0” jotka jatkavat Overstepsilla suuremmalla volyymilla alkanutta ambient vaiheilua ja “no border” kaivertaa EP:llä vallitsevan minimaalisuuden tutkistelua vieden teosta epätasaisesti sykkivän iDM:n alaisuuteen jota maalailevat Overstepsin äänimaisemasta tutut metalliset sirpaleet sekä kaasunpurkautumiset.

Ensimmäisten kuuntelujen jälkeen, Move Of Ten vaikutti aavistuksen epävireiseltä kuin kokonaisuutta ei olisi täysin synkronoitu yhteen. Oversteps muutti Autechren paletin täysin uuteen muotoon tarjoten aavamaisen, hitaasti liikehtivän ja hyvin emotionaalisen kokonaisuuden kun taasen Move Of Ten on päinvastainen ilmestys. EP on jatkuvasti liikkeessään hypähdellen tyylistä toiseen ja näin ollen tarjoten paljon erilaisia kulmia Autechren tämän hetkiseen olomuotoon. Ajan myöten ja jokaisen kuuntelukerran jälkeen sitä pakostakin syventyi EP:n luomaan maailmaan ja alkoi lopulta tajuamaan että tässähän on taas se kuuluisa kolikon toinen puoli joka laajentaa Overstepsin kahteen osaan. Muutenkin Oversteps loi erittäin kovat puitteet sille että Autechren luovuus ei missään nimessä ole kuivumassa ja nyt Move Of Ten on teesimäinen vakuuttelu tästä luovuudesta. Pelkästään vuosi 2010 on jo osoittanut että Autechre on onnistunut parantanut heidän peliään yhä vaan paremmaksi, joten tuskin maltan odottaa mitä heidän seuraavaa julkaisu tarjoaa.

Addiktioni 12/10

Autechre: Oversteps (2010)

Autechre: OverstepsKaksikymmentä vuotta kestänyt ura hypermodernin elektronisen musiikin piireissä on kiistämättä kova saavutus. Rob Brownin ja Sean Boothin luotsaama Autechre loi ensimmäiset prototyypit 90-luvun alussa jotka edelleenkin jättävät selkeästi kaikumaisia piirteitä ja alkulähteisiin palautuvia jälkiä tämän päivän samoilla linjoilla etenevien iDM-artistien tuotoksissa. Autechre on siis kiistaton edelläkävijä kokeellisen elektronisen virtauksen luomisessa ja mutta ennenkaikkia tätä kaksikkoa saa myös kiittää siitä etteivät he ole antautuen päästänyt itseään toistuvalle linjalle. Itsekin alan vähitellen löytämään näitä tärkeitä, piilotettuja punaisia lankoja heidän toisen vuosikymmenen aikana luotujen tajunnanlävistämistä yhtälöistä, tarkoittaen sitä että heidän 2000-luvulla julkaistut vaikeahkot teokset ovat alkaneet vihdoinkin aukenemaan itselläni (esim. Draft 7.30:n ymmärtämiseen meni sellaiset hitaasti etenevät seitsemän vuotta). Kaksi vuotta sitten julkaistu Quaristice antoi ensimmäiset vahvat viittaukset siihen suuntaan että Autechre alkaisi siirtymään takaisin kuuntelijaystävällisempään seuraan ja nyt vuosi 2010 käynnistyy siten että Oversteps tekee vieläkin isomman ponnistuksen tähän suuntaan. Vuosikymmenen kestänneen armottomasti tarjoiltujen rytmisten beat-fuckery kuvioiden luomisen jälkeen Autechre tekee siis vahvan paluun melodisuuden pariin demonstroiden vakuuttavasti miten he pystyvät luomaan loogisesti seuraavaa askelta ottavaa harppausta heidän legendaarisista 90-luvun tuotoksista. Se mikä Overstepsissa yllättää eniten on sen suoravetoisuus ja hillitysti muotoiltu sulavaliikkeisyys joiden takaa näkyy miltei kyltymätön halu näyttää kaikille että Autechrella on edelleenkin kykyä näyttää uusiutuvia puolia heidän jo muutenkin monipuolisesti tarjoiltussa musiikissaan. Tämä eteenpäin suuntautuva liike näkyy enemmälti siinä että biittien rakenteissa lähestytään jo suoranaisesti technon kaltaista toistoa (“r ess”, “Treale” ja “d-sho qub”) ja albumilta löytyy myös monia erilaisia uudestaan palautuvia teemoja jota läpikäydään ja parsitaan uudelleen kasaan tehokkaasti tämän 71 hektisesti kuluvan minuutin aikana. “os veix3” ja “qplay” seilaavat avaruuden painottomassa tilassa jossa pienet kipinämäisesti esiintyvät purkaukset ja hapen kaltaisesti pakenevat suhinat ohjaavat tätä morfautuvaa koostumusta kieppuilevasti juuri siihen oikeaan suuntaan. “known(1)” on sähköisesti yliladattu ja tähän vuosikymmennen transportattu barokkimainen tulkinta jonka uudelleen organisoidut ideat jatkuvat yhtenäisemmin “O=0”, “pt2ph8”, “see on see”, “redfall” ja “krYlon” teoksissa jossa tarkasti aseteltut leikkaukset ja akustisesti soivat metalliset sirpaleet luovat harmonisen tasapainon. Vaikka Oversteps kuulostaa pääasiallisesti tarkkaan harkitulta kokonaisuudelta, silti tästä albumista löytyy hetkiä jotka luovat irtaantumiseen tunteen. “ilanders” edestakaisin vaappuva liikehdintä tuo jossain mieleen kaikuvan jäänteen Quaristicen tilaisuuteen tarttuvasta jammailusta ja julkaisun lopettava “Yuop” velloaa pyörivästi epämääräisyyden kuormituksessa kunnes vetäytyy takaisin hiljaisuuteen kuten tämä albumi oli alkanutkin.

Minä pidin heidän kaksi vuotta sitten julkaistua Quaristicea erinomaisena, mutta Oversteps pyyhkii kaiken pöydältä sen merkiksi että nyt selkeästi luodaan pitkästä aikaa vangitsevasti haltuunottava albumi jota voi rinnastaa uran alkupään klassikoiden viereen (Amber ja Tri Repetae tulevat ensimmäisenä mieleen) ja samalla toimittaen uniikin Autechre kokemuksen jota selkeästi värittää ‘vähemmän on enemmän’ mentaliteetti. Vaikka tämä aluksi tuntuukin helpolta levyltä, Overstepsista kuitenkin löytyy niin paljon uria ja syvyyksiä jotka tekevät tästä jälleen Autechren omalla tavalla haasteellisen kokemuksen tarjoten sielukkuutta, tunteisuutta ja jopa vanhantyylistä funk-henkisyyttä lähtiessään vapautuvalle jammailu-linjalle. Yksinkertaisesti sanottuna, Autechre on onnistunut luomaan uransa yhden tärkeimmistä albumeista.

Draft 7.30 ja seitsemän vuoden koettelemus

Seitsemän pitkää vuotta.

Tällä viikolla tapahtui siis jotain jonka ymmärtämiseen meni seitsemän vuotta. Nimittäin Autechren “Draft 7.30” sai ensimmäisen kerran sellaisen olomuodon että minäkin viimein näin tämän albumin muodostaman kauneuden ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Muistan vieläkin sen päivän kun hankin tämän julkaisun ja ne monet hetket jotka vietin tämän julkaisun parissa. Erityisesti mieleeni jäi kummittelemaan se turhautumisen tunne kun en yksinkertaisesti tajunnut albumia ja vastahakoisesti aloin fanina myös hyväksyä sen että Autechre olisi muuttumassa tapaukseksi josta minä en saisi enää minkäänlaista uudenlaista hyvänolon tunnetta. Kaksi vuotta aiemmin julkaistu “Confield” loi nämä ajatukset ensimmäisen kerran pääni sisään ja “Draft 7.30” miltei sinetöi ne. Sen johdosta aikoinaan discogs.comin rating systeemiin klikkasin 3/5 itselleni sen kummemmin ajattelematta. Toisaalta, jos olisin laittanut vielä huonomman numeron – se olisi tarkoittanut että olisin hylännyt albumin kokonaan. Onneksi jätin edes pienen raon oveen.

Ja nyt siis parin-kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen nappasin albumin uudestaan kuunteluun ja ero oli suorastaan kuin yöllä ja päivällä. Albumi ei ollutkaan sellainen kuin muistin. Vaikea, kylmästiluotaava, henkireikää tiukentava ja ennenkaikkea kuin albumi olisi luotu murskaamaan lukuja toisen perään eli teknologisesti täysin vieras. Nyt tuon alienmaisesti väreilevän pinnan alta löytyy ideoita, toimintatapoja, makuja ja ääniä jotka pönkittäen asettelevat Autechren vieläkin kunnioitettavaan asemaan. He todella osaavat luoda uudenlaista musiikilllista tyyliä joka erityisesti on jatkuvasti muita artisteja kaksi-kolme askelta edellä. Harmi vaan että itse tulen jälkijunassa. Noh, tärkeintä on että viimeinkin alan tajuamaan heidän ’00-luvun musiikkia.

Ja jäljellä olisi “Confield”.

  • Hmmm… joo. Miten nyt sen sanoisi… Tällä hetkellä Autechren Untitlted kuulostaa ensimmäisen kerran korvissani, sanoisinko jopa perkeleen loistavalta. Eikä siihen vaadittu kuin kolme vuotta. (25/05/08 - 0  # )

Addiktioni, 11/08

Autechre: Quaristice (Ltd.Ed.) (2008)

Autechre: Quaristice (Ltd.Ed.)Rob Brownin ja Sean Boothin luotsaama Autechre on synonyymi iDM-musiikille. He kehittivät ja muokkasivat tätä elektronista musiikintyyliä niin pitkälle että nykypäivänä iso osa muiden artistien tuottamista teoksista tässä genressä ovat haalistuneita hiilipaperikopioita Autechren originaaleista ideoista. Näin ollen 90-luvulla tehty vakuuttava pohjatyö varmistaa sen että mitä tahansa Autechre julkaiseekin näinä päivinä, se myy. Yksi todiste tästä on tämä heidän yhdeksäs albumi Quaristice ja siitä julkaistu limited edition painos. Huolimatta kylkeen lykätystä suolaisesta hinnasta, 12 tuntia ilmoittamisen jälkeen tämä 1000 kappaleen erikoispainos oli loppuunmyyty Warp Recordsin nettimyymälästä. Totta puhuen, vaikka Autechre on yksi kolmesta suuresta nimestä iDM:n saralla, heidän vuoden 2000 jälkeiset työt ovat olleet itselleni vaikea pala nieltäväksi. Jopa niinkin paljon Autechre oli muuttunut eräänlaiseksi instituutioita rikkovaksi yhtälöksi – kiekkoihin suljettu musiikki kuulosti omissa korvissani sellaiselta mistä ei saanut enää minkäänlaista otetta ja kokonaisuudet kasvoivat (tai kuten viime levyn myötä supistuivat) vain signaalia toisen perään puskevaksi jyräksi ilman selkeää, loogista päämäärää. Myönnän jo heti että Autechren edellinen työ, Untilted, oli ensimmäisestä kuuntelusta lähtien vaikea haaste minulle mutta onneksi tein sen palveluksen itselleni että pakkosyötin itseäni tuolla levyllä aina tietyn välein kunnes pääsin siihen pisteeseen että se lopulta edes aukeni jonkin verran. Se ei ollut paljon mutta riittävästi minulle. Tämän johdosta minulle ei ollut minkäänlaisia odotuksia Quaristicen suhteen ja tilasinkin tämän limited edition painoksen ensisijaisesti vain ja ainoastaan levyhyllyä koristamaan. Albumin musiikillinen puoli seurasi vasta jälkijunassa jos sellaista oli edes olemassa. Tosin nyt kun olen istunut alas ja kuunnellut tätä heidän uusinta tuotosta läpi monituista kertoja, minun on pakko alkaa kyseenalaistamaan itseäni ja mietinkin että olenko suorastaan herännyt hikeä pintaan lykkäävästä pahasta unesta. Oliko nämä viimeiset seitsemän-kahdeksan vuotta silkkaa vannoutuneen fanin tönimistä kohti hämärää nurkkaa? Kaksikon päämotiivi oli eräänlainen sisäinen ja kieroutunut vitsi jossa kuuuntelijaa kohdellaan puhtaasti veitsen alle joutuneena labrarottana jolle testataan eri äärilaidoilta tuotettua kuuntelematonta teollisesti muokattua nuottia ja saivat siitä vieläpä huikeat kehumiset mediassa. En ymmärrä. Haluanko edes…? Sikiöasentoon vetäytyminen ei ollut tällä kertaa tarpeen, sillä se pahimman luokan kokeilemisen hakuisuus on siis poissa tällä albumilla ja sen myötä Autechre ottaakin pari askelta taaksepäin kuin muutaman tuonne vasempaankin suuntaan antaen taas kuuntelijalle tilaa hengittää.

En siis uskonut näkeväni tällaista päivää, en ainakaan vähään aikaan. Autechre tekee siis paluun jokseenkin kuuntelijaystävällisempään suuntaan mutta kuitenkin tarpeen vaatiessaan ohjaten Quaristicen vieraasti kaikuvaa äänimaailmaa kohti kivikkoista ja sirpaleiksi vääristynyttä signaalia joka muistuttaa siitä että albumin äärelle hakeutuva ei kuitenkaan päästetä täysin helpolla. Perusversio Quaristicesta eli tässä tapauksessa ensimmäinen CD sisältää kaksikymmentä kappaletta jotka ovat hyvin pitkälti lyhyitä kahden-neljän minuutin purkauksia vaihdellen tunnelmaa kuin pyörivän kuution kääntöpuoli ja muuntautuakseen eri muotoihin yksinkertainen sormien napsautusten myötä. Huulipyöreänä kyselinkin itseltäni ensimmäisten kuuntelujen jälkeen että tässäkö se sitten oli. Vaikka aistinkin Autechren tarjoilevan tällä kertaa laajan tarjonnan erilaisia ilmentymistapoja tästä miesten itsensä luomasta historiasta, silti Quaristice tuntuikin aluksi liian irralliselta kokonaisuudelta. Ehkäpä se johtui siitä että kappaleiden lyhyet pituudet tuntuivat vain vahvistavan tätä kuvitelmaa jossa tarjoillaan keskeneräiseksi jäänyttä luonnosta Autechren perimmäisestä tarkoituksesta. Löytyy kaavamaisesti luotua mutta kuitenkin rauhallisesti soljuvaa perus-ambientia jota ei ole vähään aikaan kuultu Autechren omissa töissään, mekaanisesti tiheään paukuttelevaa etenemistä kaaokseen joka itseasiassa jossain määrin muistuttaa heidän edellisen levyn tuotoksia mutta paljon syvemmällä kurkottavalla tunnelmallaan ja Quaristice hakeutuu jopa ensimmäisten töiden pariin yksinkertaisten elektro-biittien avustuksella mutta kuitenkin kuulostaen muutamaa numeroa ylospäin päivitetyltä versiolta. Tai kuten Autechren perusluonteeseen kuuluu, kaikki vanhat ideat heitetään ikkunasta kun kaksikko alkaa purkamaan ennenkuulumattomia tapoja työstää tulevaisuuden bittivirtaa jota yritetään tulkita ja koodata nykypäivän vehkeillä. Irralllisuus on vain kuuntelijan itseänsä luomaa silmänlumetta, sillä Quaristicen rikkaasti punottu ja jatkuvasti morfautuva taustamaisema on loppupeleissä kuitenkin se tahmea liitos joka monen kuuntelun jälkeen alkaa nivoitumaan saumattomaksi kokonaisuudeksi. Varsinkin tämä limited editionin toinen CD joka tarjoilee kahdenkymmenen sijaan vain yksitoista kappaletta, tosin pidempinä versiona, on suorastaan hypnoottisesti lamauttavaa kuunneltavaa. Mikään muu ei kuulosta Quaristicelta mutta sille kuitenkin ammennetaan 17 vuoden aikana syntyneita aihiota. Kyllä, Autechre osoittaa vuonna 2008 että he osaavat edelleenkin pelata tätä peliä täydellisesti. He eivät pussaa eikä kumarra, vaan tuottavat parhaimpina päivinä edelleenkin kohti seuraavaa tasoa puskevaa musiikkia.

Viikko 18:n musiikki hankinnat

Autechre: Untilted (2005)

Autechre: Untilted2000-luvulla iDM-genren pioneeri Autechre (Sean Booth ja Rob Brown) on muuttunut vaikeaksi tapaukseksi. Biisit ovat muuttuneet enemmän ja enemmän kylmien biittien taistelukentäksi ja melodisuus on jo pääasiassa tippunut kokonaan pois. Ja sitten kun luulit että tämä ei voisi mennä huonompaan suuntaan, kaverit iskivät pöytään Gantz Graf EP:n jossa ladattiin täyslaidallinen korviin ja silmiin. Kaunis video mutta biisinä tuollainen meteli oli liikaa minulle. Tänä vuonna ilmestyi Autechren kahdeksas levy ja sama linja jatkuu ikävä kyllä. Vaikka levyn ensimmäisessä biisissä LCC kaikuu vanhan Autechren melodisuus (tosin vasta neljän minuutin ohjelmoidun rumpuloopin jälkeen), loput albumin biiseistä tarjoaa pelkästään biittien kolisteluja.

Assemblage 23: Failure (2001)

Assemblage 23: FailureKuten viime viikolla mainitsin, tätä levyä vaivaa hieman aneeminen ja demomainen soundimaailma. Assemblage 23:n yksi vahvemmista puolista on aina ollut lyriikat ja tälläkin kertaa lyriikat parantavat tätä levyä. Levyn puhuttavin biisi sanoituksen puolesta on Disappoint. Tämä biisi aiheuttaa heti alussa selkään kylmät väreet kun jostain elokuvasta sämplätty pätkä kyselee: “Do you believe in the nobility of suicide?” ja Tom Shear alkaa kyselemään ja miettiimään että miksi hänen isänsä riisti itseltään hengen. Whauh. Tämä on hänen vahvimpia biisejä hänen koko urallaan. Mutta mutta… hieman lisää hiomalla näitä biisejä tästäkin albumista olisi saatu paljon parempi.