Addiktioni 39/14

Aphex Twin: Syro (2014)

Aphex Twin: SyroJaahas, siitä on tosiaan kulunut kolmetoista pitkää vuotta kun Richard D. James julkaisi edellisen kerran albumin ja joka oli vielä tuplana tarjoiltu, Drukqs. Onhan se kieltämättä aina pienimuotoisen juhlan paikka kun yksi elektronisen musiikin uraa-uurtavista tuottajista pistää uutta musiikkia ulos ja kahdeksan vuotta on vierähtänyt miehen ryöppymäisesti putkahtaneesta Analord 12″ vinyyli-sarjasta joka sitten lopulta huipentui kokoelmaksi purkitetuksi muottiin nimeltään Chosen Lords. Kuluneella kesällä nettiin pulpahti ennenjulkaisematon Caustic Window albumi jolla näytti olevan jonkinmoinen rooli miehen aktivoitumisessa uuden musiikin julkaisemisen saralla. Kyllähän minä itsekin odotin kielipitkällä että mitä sieltä mahtaa tällä kertaa tulla ulos mutta se hypetyksen määrä mitä pelkästään albumin julistus sai aikaan oli aivan uskomatonta – melkein kuin messiaalinen paluu takaisin elävien kirjoihin vuosien hiljaisuuden jälkeen. Julkaisupäivästä lähtien mielipiteet ovat jakautuneet selkeästi kahteen leiriin – jaksetaan kehua vuolaasti ja kyyneleet poskilla valuen että miten Syro on miehen uran paras julkaisu ja sitten toisessa ääripäässä naureskellaan että Aphex Twinilla taitaa olla rahat loppu kun näin geneeristä materiaalia kehtaa pistää ulos. Ei sitä voi mitenkään kieltää etteikö Syro ole jännityksen ja adrenaliinin säväyttämä matka tuttuihin tekniikkoihin joihin moni ei pysty replikoimaan kuulostamatta suoralta kopiolta sekä nostalgiaa herättävää elämystä täynnä jossa yhdistyvät 90-luvun kokeilunhakuisuus, Analordin pörisevät happohyppelyt sekä Drukqsin ajan- ja paikantajun seisauttava ja miltei käsinkosketeltava pianotyö. Niin… Syro ei juurikaan ole mitenkään mieltäräjäyttävä kokemus uudella tavalla esitettyihin käsitteisiin mutta ei tässä myöskään kaivella tynnyrin pohjalta viimeisiä rippeitä. Tästä yli tunnin pituisesta näytteille panosta löytyy Aphex Twinin signeerauksin leimatut ohjelmoinnit biittikikkailussa ja kuuntelijaa muistutellaan vuolaasti analogisuuden kautta miksi hän on edelleenkin niin kova luu elektronisen musiikin piireissä. Itseasiassa tuntuu kuin tässä vasta lämmiteltäisiin koneita ja valmistaudutaan repimään muistipankkeja ja rajapintoja viimeiseen säröön asti.

Rhubarb #3

Aphex Twin: Windowlicker

RDJ needs to put out a new album so dubstep can die.

Alarm Will Sound performs Aphex Twin: 4 (Live)

Addiktioni 48/11

Aphex Twin: Selected Ambient Works 85-92 (Remastered) / Classics (Remastered) (2011)

Selected Ambient Works 85-92 / ClassicsOn taas hieman vaikeuksia miettiä että mitä muuta sanoa jo suurin piirtein kaiken sanotuista levyistä vai siirrytäänkö automaattisesti siihen kehumiskuoroon kun kyseessä on mielipuoli ja/tai nero joka osaa viedä musikaalista tyyliään monen genren lävitse muodostaen niistä aivan loogisesti etenevän jatkumon? Nimi on siis Richard D. James ja mies on kieltämättä erittäin lahjakas tuottaja jolla se erityisen hieno kyky uudistaa soundillista väripalettiaan kuin kameleontin nahka konsanaan minkä myötä hän on aktiivisen viidentoista-parinkymmenen vuoden aikana onnistunut puskemaan ulos monipuolisia julkaisuja joita pidetään suurimmaksi osaksi klassikoina kuin myös välttämättöminä hankintoina elektronisen musiikin piireissä. Oli kyseessä sitten alkupään tuotannon primitiivinen mutta kuitenkin syviä sormenjälkiä jättävät työt tai 90-luvun puolen välin jälkeen startannut yksityiskohtaisempien ja laatikon ulkopuolelta napattuja ideoita jotka ovat muuntautuneet jo standardeiksi, kokonaisuudessaan hän on vakuuttavasti puskenut elektronisesti tuotettua ääniaaltoilua uransa aikana yhden käden sormilla lasketun verran uusiin ulottuvuuksiin. Alkujaan 90-luvun alkupuolella R & S Recordsille julkaistut, vuonna 2008 uudelleenmasteroidut, nyt taas uudelleenjulkaistut ja uusiin pakkauksiin käärityt Selected Ambient Works 85-92 sekä Classics ovat juurikin hänen uransa alkupäähän keskittyviä näyttöjä jotka ovat pitkälti suoravetoisia ja näin ollen taplaten technon sykkivää perusolemusta mutta tuoden esiin äänimaisemallisesti kaksi tyystin eri kaliiberin työtä. Siinä missä Selected Ambient Works 85-92:n äänimatto on aika hyvin leikkisän oloinen ja paikoitellen jopa minimaalisia toistokaavoja noudattava sekä vaimean haikeasti kumpuava luoden samalla tärkeitä alkupään pisteitä iDM:n monisyisessä kehityskaaressa mutta ennenkaikkea julkaisussa on edelleenkin tärkeän vahva tunne mukana kuinka se on ollut huomattavan paljon aikaansa edellä ja miten Richard D. James teki omaa jo juttuaan naputellen seuraavan tason tuotantoa ennenkuin Briteissä 90-luvun alussa vallinnut rave-kulttuuri antoi ääriään myöten paisuneen puhkeamisen myötä elämän uusille genrille. Kuten jo aiemmin vihjailin, Classics on sitten jo tyystin erilainen peto keräten sisäänsä kaksi vinyyli-julkaisua sekä kaksi remix työtä kuin myös muita raitoja sieltä sun täältä ja näyttäen Aphex Twinistä ensimmäisen kerran pimeämmän ja huomattavasti ankaremman puolen. Itseään toistava techno saa siis herra Jamesin kätösissä taas uudenlaista ilmavuutta kuin myös hallittua kaaosta ottaen opinnäytetöitä suoraan industrialin kovasti etenevästä paukkeesta mutta väläytellen myös tanssittavampaa puolta “Digeridoo” kappaleen kautta joka ei nimestä huolimatta todellisuudessa käytä kyseistä soitinta vaan osoittaa miehen ohjelmointikykyä muodostaessaan acid-virtausta joka mimitoi tyystin toista soitinta tai antaen taas erinäisiä viittauksia proto-iDM:n olemassaolosta (“Analogue Bubblebath I” ja “Polynomial-C”). Niin… Vaikka nämä kaksi ovat saaneet ylleensä uudellenmasteroidun pintakiillon, totta puhuen itse en ainakaan huomannut mitään eroa alkuperäisiin julkaisuihin. Tärkeintä on kuitenkin se että näistä julkaisuista edelleenkin huokuu sellainen huikea itsevarmuus ja sääntöjä rikkova mentaliteetti joka on toistunut miehen uralla monituisia kertoja.

Aphex Twin: Alberto Balsalm (Steel Version)

Ja pelkästään perkussioita käyttäen. Nice.

Rhubarb #2

Toimii myös helvetin hyvin säröä tuottavan kitaran kautta.

James Devane: Rhubarb (Aphex Twin cover on classical guitar)

Rhubarb, Selected Ambient Works Volume II:n yksi hienoimmista teoksista taipuu myös erinomaisesti akustiseen muotoon. Löytyy myös tekijän kotisivulta mp3-muodossa.

Aphex Twin: On

Mielenkiintoinen fakta. Tiesitkö että tämän videon on ohjannut Jarvis Cocker?

DJ Cheeba: The Reels Of Solid Steel

Using two turntables and Serato’s Video-SL plug-in for Scratch Live to enable video controlled and manipulated by vinyl, Cheeba makes the most of this technology… mixing, scratching and juggling both sounds and pictures with stunning results. Original films, remixes and music videos made by Cheeba and James Reed (Thousand Thousand Points of Light) blend seamlessly with video mashups, animations and a wealth of other wonderful and often bizarre visual sources.

» Vimeo.com

Toisin sanoen tunnin miksaus joka on kuin räätälöity meikäläisen makuun. Hypitään genrestä toiseen ja sämplätään elokuvia varsin hilpein tuloksin. Ainakin Bulletin ja DJ Shadow’n “Mashin’ On The Motorwayn” sekä Aphex Twinin ja CJ Bollandin mashupit aiheuttivat positiivisia hymähdyksiä täällä puolen ruutua.

Musiikin visualisointi

Tässä viime aikoina olen taas noteerannut ostamieni levyjen kansia ja vaikkakin välillä kädessäni on ollut todella oudon näköinen kehitelmä julkaisun sisällöstä, kuitenkin albumin kuuntelun jälkeen sitä ymmärtää miten hyvin se sopii musiikin kanssa yhteen. Jotenkin tästä sain ajatuksen plärätä levyhyllyäni, skannailla pari kuvaa ja kirjoittaa muutama sananen esimerkillisistä julkaisuista kansitaiteen saralla jotka ovat jossain vaiheessa olleet sellainen tärkeä levy itselleni tai muuten vain naurattanut/hämmentänyt olemassaolollaan.

Read the rest of this entry »

Musiikkia, viikko 16/2006

AFX: Chosen Lords (2006)

AFX: Chosen LordsNykypäivänä yhä enemmän ja enemmän puristetaan elektronisen genren soundia ja sen älykkäämpiä puolia raakaan nolla-ja-yksi formaattiin. Eli homma on siirtynyt siihen että digitaalisella aikakaudella kaikki hoidetaan läppärillä olevalla softwarella ja siihen ynnätyillä plugareilla. Ja tunnetusti luovuus ei todellakaan synny siitä kun kappale käy eri filttereiden läpi. Mutta mitä tekee jopa neroksi tituleerattu mies? Elektronisen musiikin yksi seuratuimmista hahmoista, Richard D. James teki juuri päinvastaisen liikkeen uusimmilla julkaisuillaan. Hän osti halvalla mm. Rolandin rumpukoneita sekä muita analogisia synteettisaattoreita ja meni niinkin pitkälle tässä omassa Analord-projektissaan että hän palasi juurilleen, niihin aikoihin kun hän julkaisi ensimmäisiä levyjään mm. AFX:n alaisuudessa. Ja sitähän nämä Analord julkaisut periaatteessa ovat. Analogisesti pörisevät happo-hyppelyt joita täydentää itse laitteissa ohjelmoidut rumpuloopit johon vielä yhdistellään lämpimät, reaaliaikaiset nappuloiden kääntelyt ja vääntelyt. Acid technoa parhaimmillaan ja originaali muodossaan. Mutta ainahan sitä pientä kitinää löytyy myös tämänkin herran julkaisuista. Kuten esim. se että hän istuu peukalo perseessä eikä julkaise tarpeeksi usein materiaaliaansa vaikka yleisesti tiedetään että hän tekee paljon musiikkia kovalevylleen. Tällä kertaa kitistään määrästä. Viime vuoden aikana Analordit julkaistiin yhdellätoista vinyylillä ja kappalemäärä näillä vinyyleillä kohosi hulppeaan neljäänkymmeneneen neljään. Ja nyt noista vain kymmenen siirrettiin tälle Chosen Lords kokoelma-CD:lle. Aika raskas hävikki, mutta on se sentään parempi kuin ei mitään. Vinyylisoitinta en edelleenkään omista ja MP3/FLAC-kopiot eivät ikinä päihitä sitä tunnetta kun alkuperäinen julkaisu koristaa omaa levyhyllyä, joten kaikki RDJ:n julkaisut CD:llä otetaan ilomielin vastaan. Taas voidaan jauhaa pashaa(tm) yömyöhään asti siitä että mitkä kappaleet todellisuudessa kuuluisivat tälle kokoelmalle ja mitkä eivät. Makuasia, sanoi koira kun persettään nuoli.