Aesthetic Perfection: All Beauty Destroyed

Uusimman albumin parempia vetoja.

Addiktioni 44/11

Aesthetic Perfection: All Beauty Destroyed (Ltd.Ed.) (2011)

Aesthetic Perfection: All Beauty DestroyedErityisesti vihaan sitä tunnetta kun kuuntelen lempiartistin tulevan albumin tuotoksia ja en juurikaan löydä minkäänlaista positiivista sanottavaa. Näin myös kävi Daniel Gravesin luotsaamaan Aesthetic Perfectionin kolmannen albumiin rinnastettavan materiaalin kanssa. Ensimmäinen singlen, “The Devil’s In The Details”, myötä fiiliksen voisi summata nillä sanoilla: “noh, tämä oli vasta ensimmäinen raapaisu”. Joskus päänavaukset eivät välttämättä heti kerro albumin todellista tunnelmaa mutta kun toinen single ja jonkin sortin raakile versio Necessary Responsen kevyemmästä tyylistä eli “Inhuman” toi mukanaan sen ikävän, pelonsekaisen tunteen jossa saadaan varautua siihen että jospa tuleva tuotos ei sittenkään tule lunastamaan kahden edellisen megalomaanisen albumin ja yhden herkemmän sivuprojektin jälkeisiä odotuksia. Nyt kun tässä vuorokauden aikana on kuunnellut uunituoretta albumia, siihen pettymyksen tunteeseen vajoaa vaan yhä syvemmälle. Okei, lyödään huonot puolet ensiksi pöytään. Vaikka All Beauty Destroyed sisältää loppujen lopuksi monipuolisen kirjon erityylisiä biisejä, puolet albumin materiaalista kuitenkin kuulostaa tusinatavaralta jota koko EBM-genre on muutenkin ollut pullollaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toisin sanoen latteaa ja tylsää jumputusta mielikuvituksettomilla melodioilla ratsastamisen kera minkä johdosta ensimmäinen ajatus on se että nekin hyvät idean tyngät joita pystyy jotenkin korvalla poimimaan sieltä sun täältä on kuitenkin jätetty roikkumaan puolitiehen. Toinen asia mikä itseäni vaivaa on Danielin vokaalin käyttö. Pahimmillaan miehen ääni kuulostaa flunssaisen tukkoiselta räkimiseltä joten jonkinlaista takapakkia on myös otettu tämänkin suhteen. Vaikka Daniel ei ennenkään ole ollut mikään tuskassaan myllertävä lyyrinen runoilijasielu, hänen teksteissään ei ennen ollut nokankoputtamista mutta tämän julkaisun myötä taitaa tulla ensimmäinen kerta sellainen myötähäpeä vastaan kun kuuntelee kappaletta “Filthy Design” tai “Motherfucker”. Entäs ne albumin hyvät puolet? Niitä ei ole paljon mutta onneksi ne sentään ovat siellä. Pumppaava klubijunttausta tarjoileva “One And Only”, täysin a cappella vokaaleista huumaavasti koostettu “Under Your Skin” ja erityisesti albumin viimeistelevä “All Beauty Destroyed” joka koostuu pelkästään Danielin värisevästä ja riipivästä äänestä sekä pianosta minkä johdosta albumi uskaltaa viimeinkin irtaantua kunnolla turvallisesta raameistaan mutta kuitenkin liian myöhään. Mitä tähän voisi lisätä? All Beauty Destroyed on selkeästi hänen heikoin tuotoksensa joka ei sytytä inspiroivaa kipinää juuri ollenkaan. Sääli.