Addiktioni 25/14

Venetian Snares: My Love Is A Bulldozer (2014)

Venetian Snares: My Love Is A BulldozerParasta mennä lyhykäisyydessään suoraan itse asiaan. My Love Is A Bulldozer on hit-and-miss osastoa kuten neljä vuotta aiemmin julkaistu My So-Called Life. Albumin aloittava “10th Circle Of Winnipeg” lupailee vähän liiankin paljon jazziin nojautuvalla rytmisellä ohjelmoinnilla josta edelleenkiin kielii millä osa-alueella hän on yhä parhaimmillaan sekä junnaavasti runttaavalla amen breakilla mutta sen jälkeen albumin todellinen luonne jyräytyy raa’asti päin näköä. Vanhojen ideoiden kierrätystä eli Rossz Csillag Alatt Születettin jousien kautta rakennetun äänimaailman pohjalta kaivellaan vielä kerran kylmentyneet jämät sen kummemmin luomatta mitään uutta. Leikkaa-liimaa asennetta siis pahimmillaan jota täydentää tuhatta ja sataa iskostuvat breakcore/jungle rumpupolitiikka joka on koettu aiemmilla julkaisuilla miltei yksi yhteen. Siihen kun vielä yhdistetään herra Funkin ponnettomalta kuulostavat vokaalit ja absurdisuuteen dipatut ballaadimaiset lyriikat, tuloksena on kulmakarvoja nostattava ja suunpieliä alaspäin hiljalleen upottava tuntemus. Toki My Love Is A Bulldozer osaa tökätä kepin pinnojen väliin hetkittäin josta pelkästään flamengo-kitaralla maalaileva “8AM Union Station” heittää miehen musiikin rohkeasti tyystin uuteen genreen sekä “Too Far Across” jossa karheasti väreilevät vokaalit toimivat kerrankin akustisen taustan kanssa yksi yhteen. Taidan jälleen toistaa itseäni kun totean että kannattaa mielummin panostaa miehen tärkeämpiin julkaisuihin koska tämä albumi antaa liiankin vääristyneen kuvan miehen musiikista ja on epätasaisuudessaan jopa hullunkurinen joka lähenee metatasoa. Yksi lisäpiste naurettavasta kansitaiteesta.

Listopad: Before I Forget

Addiktioni 21/12

Amon Tobin: Amon Tobin (2012)

Amon TobinVuodesta 1995 lähtien Cujo aliaksen kautta uransa käynnistänyt Amon Tobin on harvinaislaatuisempia artisteja joihin titteli “audio-chef” pätee täydellisesti. Hän osaa viipaloida, paloitella, leikellä ja uudelleenasetella sämpleja ja looppeja kuin myös rakentaa hyvinkin yksityiskohtaisesti sykähteleviä äänimaisemia jotka parhaimmillaan tuovat ennenkuulemattomia elämyksiä ja ideoita. Hän siis pystyy luomaan ja kulkemaan samanaikaisesti monta askelta muita tuottajia edellä minkä johdosta hänen ehdottomasti parhampiin ominaisuuksiin lukeutuu kyltymätön kyky uudistautua ja viime vuosien aikana vieläpä sen verran radikaalisesti josta ei jää edes mitään jälkikaukuja edellisiin töihin. Hänen tuorein julkaisu ISAM on kiistaton esimerkki siinä ja minä myönnän jo heti ensimmäisenä sen että kyseinen julkaisu sijoittunee siihen miltei ylitsepääsemättömän kategoriaan hänen musiikissaan jossa edelleenkin yritän ymmärtää albumin ytimessä vallitsevaa ns. nichea. Vaikea mutta monisyinen ja rajoja rikkoja albumi on siis kyseessä mutta eikös se ole tapana että lahjakkaat artistit eivät aina välttämättä päästä kuuntelijoitaan helpolla. Hänen moniulotteisessa discografiassa on kaksi julkaisua joiden pariin itse palaan aina jossain vaiheessa miltei pakonomaisesti. Cujon Adventures In Foam on edelleenkin yli viidentoista vuoden jälkeen hyvin näpsäkästi muovailtu drum and bass/downtempo jammailu-työ joka pysyy vielä genren osalta peruspaleteissa eikä rupea helistelemään haastellisuuden perään. Toinen on hänen työstämä Splinter Cell: Chaos Theoryn soundtrack joka oli meikäläisen ensimmäinen kosketus miehen musiikkin ja se mikä edelleenkin tekee tuosta levystä hänen täydellisesti muotoillun työn on hänen onnistuminen synkänpuhuvan, drum and bassiin pohjautuvan äänipaletin viemisessä kuvaa ja ääntä yhdistävään maailmaan kuitenkaan menettämättä omaa tinkimätöntä persoonallisuutta ja älykkyyttä.

Tämä maanantaina virallisesti julkaistu omaa nimeä kantava box-set ei kuitenkaan ole sellainen perinteinen best-of kokoelma vaan se on ensisijaisesti hc-faneille suunnattu paketti johon mies on selkeästi halunnut kasata kaikki ylimääräiset sävellystyöt jotka eivät sovellu albumi-formaattiin ja siinä ohella kerätä pääasiallisesti uuden albumin liittyvät sivumateriaalit yhden julkaisun alle. Ja miten hurmaavan oloinen paketti se suorastaan onkaan. 4000 kappaleeseen rajoitettu painos sisältää seitsemän CD:tä joiden sisältönä on mm. viimeisimmän levyn live-versio, alunperin omilla nettisivuillaan digitaalisessa muodossa julkaistu Monthly Joints sarja, scoreja video-peleihin ja muille medioille, remiksejä, arkistosta kaivettuja harvinaisuuksia, ennen-julkaisemattomia raitoja, dub plateja kuin myös The London Metropolitan Orchestran tulkintaa hänen musiikista. Kun siihen vielä lyödään 2 DVD:tä ja kuusi kymmenentuuman vinyyliä (sisältäen mm. Taxidermia scoren), paketista alkaa löytymään yli kymmeneksi tunniksi kuunneltavaa. Viimeisen silauksen kokonaisuudelle luo ehdottomasti pulttien varaan rakennettu tukeva kiinnitysratkaisu. Kieltämättä Plastikmanin mahtavan ja miltei kaiken yksien kansien väliin kootun box-setin jälkeen tästä ei ikävä kyllä kuitenkaan huoku samanlaista viimeiseen asti huoliteltua kokonaisuutta. Ei ainakaan musiikin suhteen. Lukuunottamatta Taxidermiaa, score-työt ovat liiankin toisistaan irrallisia eikä niistä oikein anneta sen kummempaa selitystä että mikä niiden alkuperä oikein on. Toisena seikkana ärsyttää se että muiden artistin tekemät remiksaukset keskittyvät vain ja ainoastaan ISAM albumin materiaaliin. Olisivat edes vastapainoksi laittaneet uudelleenmuokattuja raitoja muilta albumeilta sillä pahimmillaan ISAMin vaikealuonteisuus ei taivu ymmärrystä vailla olevan perus-dubstep tuottajan käsissä kuin sottaiseksi tuherteluksi. Toisaalta sitten kun vieraileva tuottaja onnistuu luontevasti hommassaan, käsissämme on parhaimmillaan Bibion kaltainen riisuttu muunnos akustiseksi harmoniaksi jossa on myös syvällisempi merkitys. Muutenkin vastapainona yllätyin hieman kun box-setin aloittava live-CD onnistui aukaisemaan hieman lisää tuota ISAM albumin moniulotteista ja sisäkorvaa häiritsevää äänimaailmaa. Toivon mukaan myös itse emo-albumi alkaa jossain vaiheessa aukenemaan kunnolla mutta tunnetusti se vaan vaatii sitä aikaa ja panostusta kuuntelemiseen. Harvinaisuuksien seasta täytyy ehdottomasti mainita “Angel Of Theft”, bootlegattu breakcore mashup-versio Slayerin “Angel Of Death” ja “Raining Blood” kappaleista jota Amon Tobin on käyttänyt live-setissään täsmäpommituksen roolissa.

Mutta mutta… Mitä tästä nyt voisi sanoa ristiriitaisten tunteiden keskellä? Varmaan sen että Amon Tobin on upeasti ja huolitellusti työstetty fyysinen astia jonka todelliseen sisältöön on kuitenkin onnistuttu hukkaamaan mahdollista potenttiaalia.

RIBS: Brains Out

James Devane: Rhubarb (Aphex Twin cover on classical guitar)

Rhubarb, Selected Ambient Works Volume II:n yksi hienoimmista teoksista taipuu myös erinomaisesti akustiseen muotoon. Löytyy myös tekijän kotisivulta mp3-muodossa.

Michale Graves: Descending Angel

Taidan kuulua siihen sorrettuun vähemmistöön joka diggailee enemmän tuosta Misfitsin toisesta inkarnaatiosta jossa laulajana toimi Michale Graves. “Famous Monsters” on meikäläisen kohdalla yhä tänä päivänäkin helvetin kova levy jonka pariin palaa aina silloin tällöin luukuttaen niin paljon kun kuulokkeista lähtee volyymia ja sielu sietää. “Descending Angel” on myöskin albumin yksi parhaimmista vedoista jolle myös annetaan ruhtinaallisesti miltei neljä minuuttia aikaa kehittyä muuten niin nopeasti rykäisevässä äänimaailmassa. Mut’ siihen pointtiin… törmäsin meikätuubissa vahingossa tähän kyseiseen kappaleeseen joka toimii yllättävän hyvin myös riisuttuna versiona.

Addiktioni, 10/08 – Part 2

Xela: Tangled Wool (2004)

Xela: Tangled WoolXelan (a.k.a. John Twells) toinen täyspitkä ja City Centre Offices levymerkin kautta julkaistu Tangled Wool on kohti kuuntelijaan sisimpään kurkottava unohtumaton ensirakkaus. Albumin simppeli mutta erittäin kiehtovasti rakennettu ympäri pyöreä kokonaisuus varmistaa että sen sisältämän musiikin äärelle palaa jokaisella kerralla ihan vain vaaliakseen tätä syvällistä tunnetta. Niin siis kuinka kiehtova? Itselläni ainakin tulee herkeämättä hymy kasvoille kun kuuntelen tätä julkaisua. Albumilta löytyy tyynenrauhallisia kerroksia ambientista pehmeästi teksturoituun pianoon ja siihen kun ynnätään minimalistiseen lo-fi electroon käännytettyjä perkussioita kuin myös kipinöiviä, vilkkuvia ja päällisinpuolin rapeita pienimuotoisia glitch-elementtejä johon on selvästi nähty vaivannäköä saadakseen kokonaisuuteen lisättyä vieläkin aistillisesti herkempää tunnelmointia. Mutta se mikä tätä albumia dominoi on lämminhenkinen ja kiireettömään hengenvetoon tuotettuja akustisen kitaran soitantaa ja sille erilaisia muunneltuja käyttötapoja – yksinkertaisista loopeista päällekkäisesti kasattuihin yhtenäisyyksiin, rankemmalla otteella vääntyneisiin ja uudelleen editoituihin palasiin jotka avaavat uusia mahdollisuuksia kuuntelijalleen. Tangled Woolin orgaanisesta äänimaisemasta tulee eittämättä mieleen kesällä runsaasti elämää kuhiseva fiilis. Itselläni tämän albumin kuuntelun aikana muistin syövereistä heräilee parikin sellaista epämääräistä ajankohtaa jossa railakkaan juhlinnan jälkeen itse tuijotin kesäaurinkoa aamuyöstä ruohikolla istuen – kuin viimeinen roikkuva oljenkorsi, väsynyt mieli oli tarttunut tähän rauhalliseen, hiljaiseen ja valaisevaan hetkeen jonka keskellä koin olevani onnekas. Mutta tämä virtaviivaisesti etenevä levy saa myös vahvan yhteyden lapsuusajan muistoihin sekä aikoihin jolloin kaikki oli vieläkin yksinkertaisempaa. Leikkisyys on siis yksi albumia kannattava teema johon voi samaistua sekä oman lapsuuden kautta ja myös aikuisiän tuomien haasteiden kautta. “Drawing Pictures Of Girls’n” hennosti toistava ‘I see her…’ ja hunajaisesti soljuva melodia muistuttaa lyhyen elämän hyvistä puolista ja muutenkin albumille luotua tarinaa voi tulkita kappaleiden nimistä haluamallaan tavallaan – oli se sitten kyse menetetystä mahdollisuudesta tai yksi unohtumaton kokemus jota vaalii elämänsä loppuun asti, nämä kahdeksan hohtoista kappaletta varmistavat sen että neljänkymmeneen minuuttiin kääritty Tangled Wool on täydellinen ja tunteisiin vetoava. Vastaanota kutsu, kuuntele ja rakastu.