Addiktioni 07/15

Sabled Sun: 2147 (2015)

Sabled Sun: 2147Edellisen albumin huikea matka toivonkipinän uudelleenherättämisen sekä hiljalleen hiipumisen parissa ja varsinkin elokuvamaisesti viimeistelevä “End Me” kaukuessaan vielä vahvasti muistireseptoreissani, oli kieltämättä se pelko päällänsä että millä tavoin Simon Heath pystyy vastaamaan tässä post-apokalyptisen jatkumon seuraavassa luvussa. Vuoden 2147:n aloittava “Survival” sorvaa äänimaailmaa taas tutustussa esteetiikassa kun tarinan protagonistin askelten luoman rohinan kautta kuuntelija asetellaan hiljaisen mutta liekehtivän kaupungin laidalle. Vokaalisämplien siivittämä “Our Mechanical Children” linkittää uudestaan menneisyydessä piinaaviin aaveisiin mutta muuten ympäristöä sekä taustatarinaa värittämä äänityöskentely jää hyvin minimaaliseksi. Niin, 2147 vaikuttanee huomattavasti riisutummalta kokonaisuudelta ja näin ollen kertoen tarinan kolmannen vuoden työläämmin puhtaasti musiikista kumpuavan aistimuksen kautta. Minkä johdosta myönnän että minulle meni muutama päivä päästä tämän albumin sisältöön kunnolla kiinni mutta lopulta tehokkaasti pyörivän rotaation kautta löysin teoksen punaista lankaa pulssahtelevan vahvuuden. Koska 2147:n ei tarvitse nojautua niin paljon taustoja sykähdyttävästi kokoamiin palasiin, albumi ottanee hiuksen hienon eron kahteen edelliseen työhön ja kohoaa tunnelmaltaan omanlaiseen kääntöpuoleensa jossa kuitenkin kuuluvat Simon Heathin tuotemerkit – cinemaattisuus sekä teknillisesti hohkaavat manipulaatiot äänen saralla jotka maalailevat yhdessä eheän tarinan jolla on selkeä aloitus ja viimeistely. Mutta mutta… Kyllä se vaan täytyy edelleenkin todeta että Simon Heath on tälläkin hetkellä dark ambientin saralla tärkein vaikuttaja. Kirjoituskynän terävyys kuin myös tuotannollinen puoli on pysynyt vuosien varrella erittäin komeasti kasassa näillä Sabled Sunin kolmella pääjulkaisulla minkä johdosta ei ole myöskään tarvinnut potea minkäänlaista kaipuuta hänen emoprojektinsa parhaimpiin päiviinsä.