Yksi näkökulma

Tron Legacy trailer

10/03/2010 17:55, Posted in Popkornia ja lippu, Comments (0)

...ja minä olen innoissani pelkästään Daft Punkin luoman soundtrackin takia.

SAW VI

14/01/2010 23:44, Posted in Popkornia ja lippu, Comments (0)

Ohjaus: Kevin Greutert
Käsikirjoitus: Marcus Dunstan, Patrick Melton
IMDB: SAW VI (2009)

Ei olisi uskonut ensi näkemältä. Nimittäin kuudes osa SAW-sarjasta muuttui hieman yllättäen sormea osoittavaksi syyttelyksi Amerikan terveydenhuoltoa kohtaan. Käsikirjoitusta on siis pyritty rukkaamaan haistelemaan USA:n nykyistä poliittista ilmapiiriä ja tässähän jo löytää miltei sanomaa jos todella haluaa suurennuslasin lävitse pälyillä elokuvaa. No mut kuitenkin... Vakuutusyhtiön tornin huipulla istuva lipeäkielinen pääpiru joutuu tällä kertaa pelaamaan Jigsawin kuolettavaa peliä ja jälleen kaikki Jigsawin ympärillä pyörineet ihmiset pyritään asettelemaan juuri osuviin paikkoihin ja tapahtumiin jolla saadaan juonta kuljetettua sutjakkaasti eteenpäin. Mutta onko mikään todellisuudessa muuttunut? Alku on taas sellaista päänkääntävää gore-pornoilua että itselläkin alkoi tekemään pahaa katsoessani tätä suoranaista ihmisteurastusta. Mutta onneksi silmämunalle tarkoitettua tökkimistä vaimennetaan heti alkukohtauksen jälkeen ja itse elokuva osaa muuntautua sen myötä seurattavaksi. Ja jos nyt oikein osaan kaivella tuolta muistini syvyydestä, edellinen SAW oli suorastaan paskan maun suuhun tuonut kokemus jota leimasi erityisesti sellainen uskottavuuden puute joka näkyi pahiten siinä että kohtauksia parsittiin kasaan edellisen osien tapahtumista ja taustalla pyöri peli jolle ei annettu juurikaan minkäänlaista merkitystä. Nyt tämä on päinvastainen ilmestys. SAW VI siis palasi siihen muottiin jossa kaikkia kortteja ei ladottu suoraan käteen eikä ennakkoarvailuun annettu suurta pelitilaa. Jigsawin luomalla pelillä on taas merkitys ja sen myötä katsojaa onnistutaan kuljettamaan taas pitkin narun vartta ja oletuksia syötetään nopeassa tahdissa kunnes lopussa kuin verhon takaa ilmestyen paljastuu Jigsawin todellinen päämäärä. SAW VI toimii siis jossain määrin hyvin mutta jälleen aiemmissa osissa Jigsawin apulaiseksi paljastunut Hoffman tekee tästäkin kokemuksestä pökkelömäisen. Mies synkistelee, murahtelee ja laukoo typeryyksiä siihen malliin että sokeakin näkisi kaukaa hänen syyllisyyden. Edellinen osa suorastaan varmisti sen etten odottanut tästä kuudennesta osasta juurikaan minkään tasoista mestariteosta mutta itsellekin myöntäen kohennusta on kuitenkin matkan varrella tapahtunut ja nyt sentään jaksoin katsoa elokuvan loppuun asti mieli virkeänä. Vaikka sitä taas osasi taas odottaa että elokuvan lopussa pyritään vetämään katsojalta matto alta, SAW VI kuitenkin onnistui siinä suhteellisen hyvin. Harmi vaan että elokuvan botchahtava loppu povaa taas uutta jatko-osaa. Jos tämäkin olisi tehty kunnolla loppuun asti, SAW-sarja olisi saanut edes siedettävän päätöksen.

Nähty: District 9

04/09/2009 20:16, Posted in Popkornia ja lippu, Comments (0)

Ohjaus: Neill Blomkamp
Käsikirjoitus: Neill Blomkamp, Terri Tatchell
IMDB: District 9 (2009)

Vuonna 1990 maapallolle saapuivat vieraan elämänmuodon edustajat ja yllättäen heidän alus jäi leijumaan Etelä-Afrikan pääkaupungin, Johannesburgin yläpuolelle. Kahdessakymmenessä vuodessa ihmisten vieraanvaraisuus on muuttunut rasitteeksi ja nämä kyseiset vieraat ovat pakotettu asumaan slummimaisessa olotiloissa ja jota kaiken lisäksi ympäröi tiukka sotilaallinen valvonta. Uutisklippien, jälkikäteen koostetun dokumentin ja perinteisen tarinankerron välimaastossa majaileva District 9 kertoo päivästä jolloin yli miljoona "rapu-ihmistä" uudelleensijoitetaan Johannesburgin ulkopuolelle koska vuosien varrella kaikenlaiset ongelmat ovat kasaantuneet siihen pisteeseen etteivät ihmiset enää jaksa katsella tätä julkisesti. Elokuvan kantavana voimana toimii Wikus Van De Merwe. Hän on MNU:n (Multi-National United) toimistossa häärivä kynäniska ja paperin pyörittäjä jota elokuvan alussa ei voi olla vihaamatta byrokraattisella käyttäytymisellään sekä lipeällä douchebag olemuksellaan. Juuri ylennyksen saaneena hän on sellaisessa omien voimiensa tunnossaan että hän uskoo onnistuvan erinomaisesti tämän uudelleensijoituksen toteutuksessa. Tarkasti soviteltu suunnitelma etenee siihen asti hyvin kunnes yhden rapu-ihmisen häätämisen aikana hän altistuu muukalaisten tuottamaan tuntemattomaan kemikaaliin. Vaikutukset eivät näy heti päällisin puolin mutta tuntien päästä tutkijat tajuavat että kahdenkymmenen vuoden jälkeen heillä on viimeinkin avain vieraan teknologian avaamiseen sillä muukalaisten ase-teknologia on täysin sidottu heidän DNA:han eivätkä ihmiset voi käyttää niitä. Wikus Van De Merwe muuttaa siis kaiken tämän ja hänestä tulee MNU:n ja myöskin maailman halutuin henkilö koska hänessä on sekä ihmisen ja rapu-ihmisten DNA:ta.

District 9:ssä ei voi olla huomaamatta miten huolellisen varmasti kokonaisuus on rakennettu sillä se suorastaan iskeytyy päin naamaa. Juoni, hahmot, jopa elokuvaan kaiverrettu hienovarainen huumori, valittu kuvaustyyli sekä kamerakulmat, efektit, leikkaukset ja unohtamatta musiikkia joka onnistui tuomaan sen viimeisen tärkeän silauksen jättäen näin ollen katsojan siihen harvinaisen puhtaaseen tunteeseen ja elokuvateatterista poistuessaan on pakko todeta itselleen että nyt on nähty elokuva jota on tehty rakkaudella alusta loppuun asti. Myöskin sekin auttaa elokuvan tunnelman syventämistä että hahmoja esittävät suurelle yleisölle tuntemattomat näyttelijät joten heihin samaistuu helpommin ja varsinkin ensimmäisessä roolisuorituksessaan Wikus Van De Merwea näyttelevä Sharlto Copley osaa muuntautua elokuvan aikana uskottavasti ja jopa luonnollisesti vihatusta hahmosta sympatiaa herättävään elämästään kamppailevaan taistelijaan josta alkaa myös välittämään yhä enemmän elokuvan kulkiessaan kohti loppuaan. On sanomattakin selvää että käsiimme on langennut pieni-suuri sci-fi klassikko jota ei voi kuin kehua. Jos ennakkoon hypetetty Moon osoittautuu myös erinomaiseksi elokuvaksi, 2009 taidetaan muistaa myös hyvänä sci-fi vuotena.

Mel Gibsonin Jeesus-eepos zombie-elokuvan näkökulmasta

01/09/2009 12:45, Posted in Hiekkalaatikolla, Nojatuoli-viihde, Popkornia ja lippu, Comments (0)

...it is entirely possible that the "virus" in the film that turns Jesus into a zombie could be the Jews that condemn him to death. In a recent interview, Gibson stated that, "Given the content, I knew the film would be controversial, so I had to leave several things open to interpretation." Though I disagree with the message Gibson is seemingly trying to convey, I believe this is a breath of fresh in the world of zombie cinema, in which we’re inundated with hordes of dead people reanimated by a virus, or the dust from a comet's tail, or something equally as implausible. No explanation is given, as none is needed.

» Examiner.com: The Passion of the Christ turns the zombie trope on its head

Täytyy myöntää että tämähän on varsin nerokas tulkinta.

Nähty: The Hangover

17/07/2009 21:37, Posted in Popkornia ja lippu, Comments (0)

Ohjaus: Todd Phillips
Käsikirjoitus: Jon Lucas, Scott Moore
IMDB: The Hangover (2009)

Neljä kaverusta päättää lähteä Las Vegasiin viettämään polttareita eli ihan periamerikkalainen ajanviettotapa ennenkuin joku menee naimisiin (ainakin miesten keskuudessa) jossa tyypätään muutamaan otteeseen baarin drinkkilistat lävitse, käydään tuijottamassa perseitä strippiluolassa ja pelataan viimeisetkin rahat kasinolla. Good times. Aamuun mennessä alkaa paljastumaan kuinka paljon hauskaa heillä todellisuudessa on ollut - hotellin sviitti on muuntautunut taistelutantereeksi jossa tyhjiä on pulloja kaikkialla, pumpattava barbara kelluu kylpyammeessa, TV on mäsänä, sohvakin käryää edelleen ja siinä on vasta ne ensimmäiset materiaaliset tuhot. Yksi kaveruksista herää ilman housuja ja päättää lähteä vessaan tyhjentämään puristavaa rakkoaansa. Posliinisäiliön täyttämisen aikana tulee viimeistään selville että nyt ei ole ihan normaalista, kaameasta kankkusesta kyse. Nimittäin vessassa lymyilee elävä tiikeri. Kenelläkään ei ole mitään aavistusta miten tiikeri on ilmestynyt sviittiin sillä kukaan ei muista mitään. Mutta tiikerin olemassaolon ihmetteleminen, vauvan löytyminen komerosta ja yhden kaverin puuttuva etuhammas irroittaa räkäiset naurut kolmikolle hetkeksi joka kuitenkin muuntautuu ajan myötä paniikiksi sillä itse juhlakalu on kadonnut jonnekin matkan varrella ja hänen pitäisi mennä naimisiin parin päivän päästä. Tästä siis alkaa absurdinen tutkimusmatka edellisen yön sekoilun ytimeen jossa yritetään selvittää kadonnen kaverin kohtaloa ja samalla selvitellään kivuliaasti mitä todellisuudessa tapahtui niiden tuntien aikana jolloin aivot pyörittää tyhjää filmikelaa. Niin siis kuinka absurdinen? Noh, yhdessä vaiheessa Mike Tyson nyrkkeineen ilmestyy hotellin sviittiin kyselemään varastetun tavaran perään ja se on heidän murheista pienin.

We all do stupid shit when we're fucked up.

-Mike Tyson

Kuten amerikkalaisilla biletys-elokuvilla on joskus tapana toistaa samoja ideoita, sentään tämän elokuvan ympärille rakennetut kliseisyydet oli onnistuttu jättämään minimiin. Mitä nyt elokuvan alussa soundtrack tarjosi puhkikulutetut 2000-luvun bailubiisit The Donnasin "Take It Offista" räp-starbojen möykkäämiseen ja juoneen oli jo miltei pakon sanelemana kirjoitettu naimisiinmeno stripparin kanssa. Muuten elokuva rullasi kitkattomasti eteenpäin kaverusten etsien vastauksia poltteleviin kysymyksiin ja selvitellen seuraamuksia teoistaan. Pojilla oli selkeästi hauskaa edellisenä iltana, enemmän kuin laki sallii, mutta onneksi se näkyi myös siinä ettei katsojien kurkusta yritetty kaataa väkisin tapahtumien purkautumista flashbackien muodossa. Katsojat kokivat samat asiat yhtä aikaa elokuvan hahmojen kanssa ja näin ollen yllätys elementti pysyi taustalla loppuun asti.

Nähty: Star Trek

23/05/2009 21:49, Posted in Popkornia ja lippu, Comments (0)

Ohjaus: J.J. Abrams
Käsikirjoitus: Roberto Orci, Alex Kurtzman
IMDB: Star Trek (2009)

Muistaako kukaan vielä edellisen Star Trek elokuvan jolle lätkäistiin titteli nimeltään Nemesis? Toivottavasti ei. Sehän toimi selkeästi päätepistenä Star Trek: Next Generations sarjalle mutta itse elokuvana se oli sellaista ylipaksua tuubaa että pahimmillaan se jätti karmaisevasti kuolleen maun suuhun koska samoihin aikoihin elokuvaa mainostettiin sarjan viimeiseksi. Hypätään seitsemän vuotta eteenpäin ja mm. Lostin luoja sekä Cloverfieldin tuotannosta vastannut J.J. Abrams lähtee uudelleen herättämään tätä sarjaa palaamalla juuri siihen mikä teki tästä legendaarisen eli puhun tietenkin kahdesta ihmisestä, James T. Kirk ja Spock. Kun miettii Star Trek universumia, J.J. Abrams oli kieltämättä kovan haasteen edessä. Kaikki on suurin piirtein jo ennalta hakattu kiveen joten on hieman vaikeata lähteä luomaan jotain uutta alkuperäisen Enterprisen seikkailuihin. Ja jos aikalinjaa lähdettäisiin uskollisesti seuraamaan, se myös toisi sen ongelman että kaikki tärkeimmät on jo suurinpiirtein toteutettu alkuperäisissä sarjoissa ja alkupään elokuvissa. Toisin sanoen yllättävyys katoaisi. Ellei tee sitä vanhaa kikka kolmosta eli juuri sitä mistä J.J. Abrams erityisesti tykkää luoda tarinoita. Ajassa matkustelua. Kun vanha tuttu aikalinja pyyhkäistään härskisti pöydältä pois, se mahdollistaa täysin vapaat kädet. Joten uusi sisään ja vanha ulos. Star Trekin uudelleen buuttaus lähtee siis tässä hengessä käyntiin. Kostoretkellä etenevät romuluslaiset tulevaisuudesta uhkaavat rauhaa puolustavaa liittoa ja akatemiassa koulutustaan saava James T. Kirk on juuri se oikea tai paremminkin ainoa mies heidän pysäyttämiseen. Tosin sekin lähtee oikealle kurssille vasta monen alkuvaikeuksien kautta. Esim. Spock on jo heti alusta lähtien iso riippakivi Kirkin jalassa jonka myötä he joutuvat napit vastakkain monet kerrat. Lupaava alku siis. Joskus parhaimmat ystävyydet alkavat tällä tavalla.

Muutenkin J.J. Abrams on lähtenyt rohkealla tavalla uudistamaan tätä brändiä josta ensimmäisenä huomion arvoisena seikkana oli pistää Beastie Boysin "Sabotage" soimaan kohtauksessa jossa nähdään nuori Kirk ajamassa varastetulla autolla. Kieltämättä tätä se loppuun palaneet elokuvat kaipasivat. Yksinkertaisesti sanottuna munaa joka lyödään näkyvästi tiskille. Tämä uusi näkemys toi siis mukanaan monta hyvää puolta. Juonellisen kuvion jo selitinkin. Visuaalisesti tarjoiltuna Star Trek on suorastaan häikäisevä kokemus. Enterprise ja varsinkin komentosilta päivitettiin onnistuneesti 2000-luvun muottiin Gene Roddenberryn alkuperäisestä näkemyksestä. Roolituksessa oli suurimmaksi osaksi onnistuttu hyvin - erityisesti James T. Kirkin ja Spockin saappaisiin löydettiin juuri ne oikeat näyttelijät. Täytyy myöntää, Kirkiä näytellyt Chris Pine loi uskollisesti sen klassisen kuvauksen Kirkistä - naisten mies, pilke silmäkulmassa kiiltäen omia polkujaan kulkeva ja jopa parhaimmillaan röyhkeä joka suoranaisesti löyhkää itsevarmalta paskiaiselta. Elokuva ei kuitenkaan ollut täydellinen mutta loppujen lopuksi hyvä suoritus joka lupaa paljon tulevaisuudella. Nyt kun kaikki palaset ovat "ensimmäisen" elokuvan myötä loksautettu sopivasti paikoilleen, jatko-osaa odotellaan mielenkiinnolla.