Yksi näkökulma

Quantum Of Solace

17/11/2008 22:47, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Marc Forster
Käsikirjoitus: Paul Haggis, Neal Purvis, Robert Wade
IMDB: Quantum Of Solace (2008)

Quantum Of Solace jatkuu suoraan siitä mihin edellinen Bond-leffa Casino Royale jäi. James Bondin jääkylmää sydäntä sulattanut Vesper on kuollut jonka myötä Bond etsii syitä ja seurauksia tälle tragedialle sekä luottamuksen pettämiselle. Quantum Of Solacen käynnistyessään, koston kierre on siis vasta alkutekijöissään sillä MI6:lla ei ole ymmärrystä että minkälaisen organisaation kanssa he ovat todellisuudessa tekemisissä ja Bondin vakaa suuntavaisto on ainoa asia joka johdattelee heidät oikeille jäljille. Edellisen leffan aikoihin James Bond oli juuri saanut tuplanolla statuksen ylleensä eli jonkinsortin märkäkorvana aloiteltiin tässä vaativassa hommassa joka erityisesti näkyi siinä että mies oli suorastaan kylmä, tunteeton paskiainen jonka arvaamaton luonne aiheutti jatkuvaa närää esimiesten riveissä ja nyt Quantum Of Solacen myötä huippuagentin listaan voidaan lisätä sadistisuus jota värittää erittäin määrätietoinen asenne. Ja niin mitkä tärkeät johtolangat? Kuolleilta ei kannata edes kysyä ja elävänä nekin tunnustavat heikosti. Kuitenkin tilanteiden uudelleenarvointi ja täydellinen haltuunottaminen vie Bondin suoraan Bolivian valtataistelun keskelle jossa tämän mystinen Quantum-järjestö yrittää ottaa yksi tulevaisuuden tärkeimmistä luonnonresursseista haltuunsa kalliilla hinnalla.

Itselleäni ei ollut juurikaan minkäänlaisia odotuksia elokuvan suhteen, kiitos vaan erilaisten arvostelijoiden jotka joko ylipäätänsä haukkuivat tämän tekeleen tai se yksi henkilö joka jopa kehui tätä. Ristiriitaista sanomaa saatiin siis ennen henk.kohtaista kokemusta. Myönnän toki että elokuvan alkutunnari on sarjan historiassa yksi paskimpia räpellyksiä joten ehkäpä sen takia osa arvostelijoista käyttäytyivät kuin olisivat saaneet kuvaruudulta hiekkaa vaginaansa sillä kun alkutektit oli ohitettu, sitten alkoi tapahtumaan sellaisella vyörytyksellä joka suorastaan naulitsee jälleen leffateatterin pimeydessä olevaan penkkiin kiinni. Yllättävä petos, lisää vaarallisia ajojahteja, Bondin kyseenalaiset ratkaisut joka aiheuttaa luottamuksen puutetta ylemmällä taholla mikä tietenkin pistää taas kapuloita rattaisiin ja lopulta Bond löytää taas itsensä miltei lainsuojattomana agenttina. Mutta en taaskaan ymmärrä joidenkin journalistien itkemistä siitä että Quantum Of Solacen juoni on ripoteltu liialti harvakselteen kunnes kaikki kortit näytettiin viime hetkellä. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia tämän kanssa sillä juoni avautui erinomaisesti pikku hiljaa erilaisten toimintakohtausten siivittämänä kunnes sai loogisen päätöksen kahden ihmisen koston saavuttamisella. Minä siis viihdyin tämän leffan parissa. Quantum Of Solace on korkeaoktaaninen action pläjäys kuten vanhemmat Bond-elokuvat - ajojahteja, verisiä tappelukohtauksia sekä unohtamattakaan perskarvoja kärisyttäviä räjähdyksiä mutta kuitenkin ylläpitäen Daniel Craigin masokistisen synkän tulkinnan hahmossaan. Herranen aika että Daniel Craigin näyttelemä Bond on sitten hyvä. Tai paha. Siis tarkoitan että miten loistavasti Bondia osataan tuoda esiin täysin uudessa mutta hyvin erilaisessa valossa ja sen johdosta Quantum Of Solace ei jää kauas edellisestä leffasta.

Hellboy II: The Golden Army

24/10/2008 21:25, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Guillermo del Toro
IMDB: Hellboy II: The Golden Army (2008)

Tällä kertaa pidetään homma ns. short and sweet. Jos pidit ensimmäisestä osasta, kakkonen tarjoaa yhtä mehukasta ja makoisaa meininkiä. Ykkösosasta tuttu huumori on edelleenkin mukana jota ylläpitää Ron "tämä istuu kuin hansikas" Perlmanin roolisuoritus Hellboyna jonka varsinkin suusta lauotut sanailut aiheuttivat pientä hilpeyttä vähän väliä sekä löysä asenne joka myös laukaisee tarvittaessa sellaiset turpakäräjät että tässähän, perhana vieköön, oikein viihtyi elokuvateatterin pimeydessä. Kaiken kruunasi hieno, personaallisesti toteutettu visuaalinen tyyli jossa silmä suorastaan lepäili kun ei tarvinnut edes juurikaan miettiä että missä loppuu perinteinen, käsintehdyt tehosteet ja missä alkaa tietokoneella väännetty koodi. Ihan hyvin kun allekirjoittanut ei juurikaan ennakkoon odottanut mitenkään mullistavaa leffaa.

The Mist

12/10/2008 21:04, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Frank Darabont
Käsikirjoitus: Frank Darabont, Stephen King (novelli)
IMDB: The Mist (2007)

As a species we're fundamentally insane. Put more than two of us in a room, we pick sides and start dreaming up ways to kill one another. Why do you think we invented politics and religion?

Taidanpa sitten kirjoittaa tästä hivenen pitemmän jutun kuin tuon pelkän quoten. Kuten yllä oleva lainaus kertoo oivallisesti, tämän kauhu/katastrofi-elokuvan sanoman voisi myös jollain tapaa kiteyttää noihin sanoihin. Pienen kylään kohdistuva luonnonkatastrofi langettaa lumipallomaisesti suuremman luokan hädän joka muuntautu suoranaiseksi taisteluksi eloonjäämisestä tuntematonta vastaan ja kun ruokakauppaan linnoittautuneen joukossa on yksi uskonnollinen sekopää joka alkaa saarnaamaan muille että tämä on täysin raamatun mukainen eteneminen lopun alulle ja hänellä on suora yhteys pilvien reunassa istuvaan kaveriin - meillä on käsissä varsin mehukkaasti koostettu alku elokuvalle. Kun alkaa hiljalleen selviämään mitä tuolla paksun usvan seassa todellisuudessa on - pelko ja paranoia viimeinkin polkaisevat ihmisten mielessä epätoivoisen käyttäymisen käyntiin ja alkavat jakautumaan kahteen ryhmään. Toinen puoli uskoo että tämän jumalan kosto epämoraaliselle, syntiselle elämiselle maapallolla ja järkevä puoli yrittävät löytää ratkaisua tähän tilanteeseen. Kuten arvata saattaa, vaaka heilahtaa siihen päähän että ihmiset alkavat tappamaan toisiaan ja luomaan ihmisuhreja jotta muut säilyisivät. Ihmisluonto on niin ennalta-arvattava.

Toisin sanoen, minä viihdyin tämän elokuvan parissa. Elokuvassa välittyvä tunnelma sekä ilmestyskirjaa lainaava puoli käsikirjoituksessa antoi erinomaisen säväyksen kokonaisuuteen mutta varsinainen whauh efektin antoi loppukohtaus. Siis se oli tyly. Sen verran voin ainoastaan sanoa siitä paljastamatta liikaa. Noin ankarasti ihmisten tunteilla leikkivää kohtausta viimeksi taisin nähdä toisen Stephen Kingin romaaniin perustuvassa elokuvassa The Green Mile. Varsinkin tässä loppukohtauksessa käytetty Dead Can Dancen kappale ja sitä riipaisevasti siivittävän Lisa Gerrardin vokaali antoi sille vieläkin voimakkaamman merkityksen.

The Dark Knight

30/07/2008 00:58, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Jonathan Nolan, Christopher Nolan
IMDB: The Dark Knight (2008)

The Dark Knight on näitä harvoja leffoja jota olen seurannut tiiviisti ennen varsinaista ensi-iltaa. Lukuisat trailerit internetin syövereissä alkoivat olla tuttu näky meikäläisen kuvaruudulla, blogosfääreissä esiintyneet artikkelit ja irralliset haastattelut heittivät jatkuvalla syötöllä lisää vettä myllyyn ja sen johdosta hype kasvoi myös omalta osaltani suunnattoman kokoiseksi. Ja yksi isoin asia tässä hypetyksessä on tietenkin Heath Ledgerin roolisuoritus. Kuten tiedämme, hän kuoli puoli vuotta sitten lääkkeiden yliannostukseen mikä loi vieläkin synkemmän varjon tämän elokuvan ylle. The Dark Knight jäi hänen toiseksi viimeiseksi työkseen ja jonkinlaiseksi testamentiksi hänen kyvyistään. Tämän johdosta monen kuin myös allekirjoittaneen huulilla on viime viikkoina ollut ne samat kysymykset, onko elokuva tosiaankin viiden tähden arvoinen kuten väitetään monessa mediassa ja loistaako Heath Ledger tosiaan Jokerin roolissa? Edellinen Batman raita, Batman Begins, ei vastannut meikäläisen odotuksia. Olihan se jossain määrin toimiva uudelleen buuttaus tämän sarjakuvasta elokuvaksi kääntyneen sarjan saralla mutta Batmanin syntyhistoriaan liitetyt asiat loivat vähän liiankin ristiriitaisen kuvauksen. Puhun siis tuosta salaisesta ninja-koulutuksesta jolle annettiin vähän liian paljon paino-arvoa alussa mutta kuitenkin käsikirjoitus väänsi Batmanin hahmon enemmälti tuonne lihaa ja verta olevaan tavalliseen mieheen joka teknologia riippuvuudesta huolimatta on myös erittäin haavoittuvainen. Batman Begins myös todisti ehkä liiankin herkästi sen että Batmanin roolisuorituksen voi vetää melkein kuka tahansa joka osaa kulkea naamari päässä sekä ähistä hieman matalemmalla äänellä ja siirryttäessään vapaalle vetää se perus "hymy-ei-hyydy" playboy ilme päälleensä. Christian Balen roolisuorituksesta ei ole siis sen kummempaa moitittavaa mutta palataanpas takaisin The Dark Knightin pariin. Heath Ledgerin tulkinta Jokerista taasen tuo väistämättä esiin aiempien Batmanien rikolliset ja niiden esittäjät. Löytyy mm. Tommy Lee Jonesia, Schwarzeneggeriä, Jim Carrey ja aiemmin Jokerin esittänyttä Jack Nicholson mutta jokainen näistä tulkituista hahmoista sortui lopulta samaan virheeseen. Liian sarjakuvamaisia. Heath Ledgerin osalta voidaan unohtaa tämä. Nykypäivän arpinaamainen Jokeri sotkuisella meikillä ehostettuna on kylmä, tunteeton, skitsofreeninen psykopaatti jolta löytyy myös omaa epävarmuutta paljastavia pakko-oireita. Mutta se mikä tässä hahmossa tulee parhaiten esiin on arvaamattomuus. Heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien elokuva tarjoilee monta unohtumatonta hetkeä joiden aikana ei voinut edes aavistaa miten tämä kaaottisesti omaa hetkeään luova klovni osaa jatkuvasti yllättää katsojan - oli kyse miten hän yrittää saada Batman hengiltä tai muuten vaan pistää Gotham Cityä pirstaleiksi todistaessaan omaa teoriaansa hyvän omantunnon omaavien ihmisten käännyttämisestä.

The Dark Knight ei kuitenkaan ole alusta loppuun täydellinen vaikka kuinka haluaisin. Näyttävyydestä huolimatta pari kohtausta kärsi jopa pienestä epäloogisuudesta ja elokuva onnistui laahaamaan yhdessä vaiheessa kunnes pisti taas uutta vaihdetta silmään jonka avulla ratsastettiin viimeiset 50 minuuttia sellaisessa ennennäkemättömässä hurmiossa jossa kaikki osaset naksahtivat saumattomasti toisiinsa. Juonenkuljetuksen luoma huipentuma sen sijaan oli täydellinen. Kaikki elokuvan aikana rönsyilleet langat onnistuttiin sitomaan yhdeksi toimivaksi pötköksi, Jokerin todellisen päämäärän paljastuminen luomansa kaaoksen keskellä, perinteinen hyvä vastaan paha kaksintaistelu, piirisyyttäjä Harvey Dentin muuntautuminen Twofaceksi joka antoi viimeisen lähtösysäyksen Batmanin toivon mureutumiseen paremmasta huomisesta ja miten lopulta Batmanista leivottiin vieläkin enemmän vihattu henkilö julkisuudessa. The Dark Knight siis onnistui kahdessa asiassa - käsikirjoitus oli harvinaisen monikerroksinen ja pelkästään Heath Lodgerin roolisuorituksen näkeminen antoi elokuvalipulle arvoa. Joten omalta osaltani voin sanoa että kyllä. Tämä on sen kaiken hypetyksen arvoinen.

Indiana Jones And The Kingdom Of The Crystal Skull

26/05/2008 19:55, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: David Koepp
IMDB: Indiana Jones And The Kingdom Of The Crystal Skull (2008)

Itse haluan puristaa tämän systeemistäni ulos niin pian kuin mahdollista joten mennään tällä kertaa suoraan asiaan. Neljäs Indiana Jones oli kaikkea muuta kuin odotuksen täytteinen hurmio. Yhdeksäntoista vuotta on kulunut edellisen leffan tapahtumista eli vuonna 1957 eivät natsit enää juhlineet joten Äiti-Venäjä ja heidän kylmän sodan aikaiset KGB agentit ovat korvautuneet tällä kertaa elokuvan pahoina voimina jota Indiana Jones yrittää estää hinnalla millä hyvänsä. Jopa Indyn aikaisempiin leffoihin verrattuna, tämä neljäs instanssi ylitti epäuskottavuuden rajat sellaisella tahdilla ettei sitä meinannut uskoa ennenkuin seuraava etappi lähestyi vieläkin jyrkemmässä kulmassa. Se mikä tässä leffassa eniten siis häiritsi oli käsikirjoitus. Sodankäynti mielen avulla, Roswellin jupakka, mystinen alienrotu ja esim. se miten Indiana Jones selviää ydinpommin testiräjäytyksestä. Varsinkin tämä viimeiseksi mainittu aiheutti itselläni hilpeänoloisen mind-goes-blop reaktion takaraivoissani kun tajusin että nyt tosiaankin olin lähtenyt katsomaan elokuvaa jossa kaikki ideat on vedetty rikkinäisen filtterin lävitse. Ihmettelen vaan että miten Lucas, Spielberg ja Ford ovat yhdessä näyttäneet vihreätä valoa tälle roskalle. Sekään ei auttanut yhtään tilannetta elokuva jopa laahasi yhdessä vaiheessa niin pahasti että sitä alkoi vaan systemaattisesti etsimään tökerösti tehtyjä efektejä elokuvan seasta. Ja efekteistä puheenollen. Alkuperäinen trilogia tunnetusti tehtiin kultaisella 80-luvulla joka näkyy siinä että kaikki tehtiin perinteisellä tavalla mikä tietenkin tarkoittaa ettei tietokoneefektejä ollut käytössä. Tässä elokuvassa nämä efektit eivät tuoneet mitään muuta kuin vieläkin enemmän epäuskottavuutta elokuvan hartioille. Noh, ainakin Indyn olemus ja suunpielestä irvistävä huumori on ennallaan mutta se ei pelasta koko leffaa. Omastani puolestani voin sanoa että säästä rahasi johonkin muuhun sillä uusin Indiana Jones ei ole edes sen muutaman euron väärti. Katso vaikka Iron Man, se takuulla toimii paremmin kuin tämä "scifi-hömppä".

Iron Man

06/05/2008 14:10, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Jon Favreau
Käsikirjoitus: Mark Fergus, Hawk Ostby, Art Marcum, Matt Holloway
IMDB: Iron Man (2008)

Tony Stark on toisinaan viinan ja naisten parissa viihtyvä, lipeäkielinen miljonääri-playboy mutta hän on myös nero joka vapaa-aikanaan kyhäilee kaikenlaista mekaaniseen liittyvää omassa pajassaan sekä tietenkin tekee kiireistä leipätyötä mm. aseteknologiaa kehittävän yhtiönsä johtajana ja kansikuvapojuna. Tai sanoisinko että tämä oli vanha Tony Stark joka ei pahemmin välittänyt mitä hänen kehittämillään joukkotuhoaseillaan tehtäisiin kunhan ne vain myytäisin huokealla hinnalla virallisen reitin kautta. Kuten perinteinen supersankari tarina yleensä vaatii, tarvitaan oman elämänsä uudelleen arvioiva tapahtuma joka avaa silmät ja kyseenlaistaa henkilökohtaisia moraaliarvoja.

Tällä kertaa homma menee näin. Tony Stark oli onnistuneesti demonstroinut yhtiönsä uusinta Jericho ohjustaan USA:n armeijalle Afghanistanissa kun yllättäen paluumatkalla häntä kuljettavan saattueen kimppuun hyökätään ja hänet otetaan vangiksi. Hän haavoittuu tässä yhteenotossa mutta afgaanitaistelijoiden vangitsema lääkäri onnistuu pelastamaan hänen henkensä varsin erikoisemmalla tavalla. Nimittäin Tony Starkin rintakehään istutetaan isohko magneettikela joka estää sirpaleiden etenemisen kohti sydäntä. Tony ei tietenkään tyydy tähän kömpelöön ratkaisuun jossa hän olisi jatkuvasti auton akussa kiinni vaan kehittelee uudenlaisen energialähteen joka helpottaa hänen liikkumistaan ja siinä samalla toimien hänen pakosuunnitelmansa ytimenä. Ja näin syntyy ensimmäinen versio Iron Manista. Olosuhteiden pakottamana, Tony Stark alkaa rakentamaan haarniskaa jonka avulla hän murtautuisi tyrmästään ulos ja lopulta myös vapauteen.

Nyt täytyy oikein kehua näyttelijävalinnoita tässä elokuvassa. Mm. huumesekoilustaan tuttu Robert Downey Jr. tekee kyllä vakuuttavaa työtä Tony Starkina. Ne vähäisetkin sarjakuvat mitkä olen lukenut tästä hahmosta sopivat yksi yhteen Downeyn tulkintaan. Vaikkakin itse muistelisin että Tony Starkin hahmo taisteli jossain vaiheessa alkoholismia vastaan ja veteli jotain pillereitä nassuun siinä ohella, eiköhän kaverilla löydy kokemusta mistä ammentaa aineksia hahmon synkempäänkin puoleen. Tosin onko Hollywood valmis tuomaan viinaan menevää supersankaria? Tuskin. Siellä on ihan omat möröt elävässä elämässäkin. Tony Starkin juoksevia asioita pyörittävä apulainen Pepper Potts (Gwyneth Paltrow) ei onneksi saanut ylleensä sellaista peruskaavamaista tyttöystävän roolia sankarille vaan siinä oli sopiva etäisyys jota ei myöskään ylitetty. Kaljupäinen Jeff Bridges on selkeästi elokuvan toinen kantava hahmo. Kun Tony Stark palaa kuukausien jälkeen takaisin elävien kirjoihin ja vieläpä uuden karhean elämännäkemyksen kera - Bridgesin näyttelemä Obadiah Stane ei suostu kuuntelemaan ja todistamaan Tony Starkin aikomusta sulkea tämä tuottoisa bisnes. Starkin päivittäessään Iron Manin pukua omassa autotallissaan, vähitellen alkaa myös selviämään että kuka todellisuudessa oli Tony Starkin kidnappauksen takana jonka myötä elokuva huipentuukin erinomaisesti välien selvittelyyn jossa metalli rytisee ja paukkuu.

Niin, kesän ensimmäinen blockbuster on siis takana ja täytyykin täsmentää ettei Iron Man ole turhaan kiitoksia ja kehuja kerännyt mediassa. Iron Man on malliesimerkki miten tehdään onnistuneesti ykkösluokan viihdyke pimeään elokuvateatteriin ja kerrankin tässä on supersankari-elokuva joka ei kaadu joko käsikirjoitukseen tai sorru näyttelijöiden yli-/aliyrittämiseen. Tämä erinomaisuuden tunne vahvistuu entisestään kun vertailee viime vuonna tulleeseen Transformersiin joka aikoinaan hypetettynä blockbusterina jätti ikävänlaisesti mutterin kokoisia tavaroita tuonne hampaankoloon. Joten omasta puolestani voin sanoa että käy katsomassa tämä elokuva. Teet itsellesi palveluksen etkä varmasti tule katumaan sitä. Indiana Jones, you're next.

Cloverfield

06/04/2008 19:37, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Matt Reeves
Käsikirjoitus: Drew Goddard
IMDB: Cloverfield (2008)

Cloverfield sai viime vuoden puolella jumalattoman kokoiset mittasuhteet hypetyksen suhteen ja täytyy myöntää että kaiken tuon kuhinan keskellä itsekin lankesin propagandan raskaasti pyörivien rattaiden hampaisiin. Kun viimeinkin tuli aika katsastaa elokuva, yllättäen en saanut ketään mukaani leffateatterin pimeyteen - oli joko konflikteja aikataulujen kanssa, "hirviöleffat eivät hirveästi kiinnosta" ja yhdeltä henkilöltä sain epämääräisen selityksen siitä että elokuvan käsinkuvattu tyyli saattaa aiheuttaa pahoinvointia ja kieltäytyi sen johdosta. Tosin itselläkin tuli kaikenlaisia esteitä jonka myötä melkein meinasin missata tämän elokuvan kokonaan. Onneksi raivasin aikaa tälle sillä Cloverfield on todellakin kaiken sen mediassa pyörineen hypetyksen arvoinen.

Cloverfield on tyystin erilainen kokemus mihin olen tottunut elokuvien katselijana. Elokuva alkaa Yhdysvaltain puolustusministeriön arkistomateriaalin omaavalla introlla jossa kerrotaan kamerasta joka on löytynyt alueelta "US-447" eli tässä tapauksessa paikasta joka tunnettiin aiemmin nimellä Central Park. Näytettävä nauha on siis peräisin videokameran SD-kortilta ja se lähtee pyörimään katsojan silmien edessä. Ajasta milloin tämä on tapahtunut ei ole muuta tietoa kuin että on toukokuun 22 päivä ja kyseisen illan juhlakaluna on Rob jolle pidetään läksiäisjuhlat sillä on hän vastaanottanut uuden työtehtävän joka vaatii sitä että hänen täytyy muuttaa New Yorkista Japaniin. Illan tunnelma vaihtelee iloisesta juhlinnasta pienimuotoiseen henkilöiden väliseen konfiktiin joka sai alkuunsa kolme viikkoa aikaisemmin. Se mitä tapahtui kolme viikkoa aiemmin tulee nauhalla hetkittäin esiin, sillä tämä viimeiseksi jäänyt tuotos eli Robin läksiäisjuhlat nauhoitettiin aikaisemman filmauksen päälle. Kuten juhlinnalla on yleensä tapana, se keskeytyy jostakin syystä ja vieläpä rajulla tavalla. Tällä kertaa yhtäkkiä maa värisee ja Manhattanilla räjähtää. Pelon, ihmetyksen, hämmennyksen ja tuhon keskellä ihmiset alkavat tajuamaan että tuolla talojen välissä liikkuu jokin elävä.

Näistä asetelmista lähtee siis persoonallinen ja ennenkaikkea henkilökohtainen tapa todistaa hirviön läsnäolo. Amerikkalaisten versio Godzilla elokuvasta kymmenen vuotta aiemmin oli sen verran luokatonta Hollywood huttua että oli tosiaankin viimeinkin aika tuoda tuore 2000-luvun luova näkemys tästä klassisesta hirviö-genrestä jossa tuntematon olio rellestää vapaasti miljoonakaupungin sydämessä. Se miten Cloverfield on kokonaisuudessa rakennettu, on julmetun nerokas. Ei minkäänlaista soundtrackia, sillä elokuvan musiikki on kaupunki itsessään ja sen välittämä taustahälinä sireeneistä muiden ihmisten reaktioihin. Tämän johdosta pelkkä betoninen ja metallinen äänimaailma luo intensiivisen tavan ilmentää kerronnallisuutta ja kaupungin muuttuessaan täysimittaiseksi sotatilaksi, sotilaat tuovat epätoivoisesti etenevän taistelun olemuksen äänimaailmaan. Siihen kun yhdistetään käsivaralla kuvattu kameratyöskentely johon vahvasti skriptattu cgi-työskentely tekee vaikuttavaa jälkeä sekä unohtamatta tietenkään elokuvan todellinen päänosan esittäjä joka häärii vain taustalla tekemässään miltei päättymätöntä tuhoaan - kaikki mainitut asiat yhdessä luovat erittäin uskottavan tarinan jossa jälleen kerran motiivina on omien tunteiden peittämän vääryyden tajuaminen ja pyrkimys korjata se.

Täytyy vielä mainita se että minäkin haluan tuollaisen kameran joka kestää ties minkälaista kuritusta ilman vakavempia häiriöitä itse toimintoihin.

Rambo

06/03/2008 09:58, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Sylvester Stallone
Käsikirjoitus: Art Monterastelli, Sylvester Stallone
IMDB: Rambo (2008)

Vuoden 2000 jälkeinen Rambo elelee rauhallista ja yksinkertaista elämää Thaimaan viidakossa jossa hän toimii mm. jokilaivan kuljettajana. Kaukana ovat ajat jolloin John Rambo oli yhden miehen pysäyttämätön tappokone tai edes tavallinen ihminen jonka muistoissa oli vielä tuoreena sodan kauheudet ja miten hän joutui tahtomattaan uudestaan läpikäymään kokemansa kun itsestään liikaa luulevat lainpuolustajat ylittivät selkeästi rajansa. Reaganin ajan tahtomaton sankari, John Rambo on vaihtanut kuolemaa tuottavat aseensa pihteihin ja vasaraan jolla hän takoo raudasta työkaluja ja varaosia jotka auttavat pärjäämään tuolla kosteassa viidakossa. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Burmaan pyrkivät ihmisoikeuksia puolustavat lähetyssaarnaajat pyytävät että John Rambo salakuljettaisi heidät joen kautta Burmassa riehuvaan sisällissotaan. Sodan luonteen tietäen, Rambo ensiksi kieltäytyy auttamasta koska väkivaltaan ei voi kuin vastata väkivallalla. Perspektiiviä lisäävän suostuttelun jälkeen Rambo kuitenkin lopulta myöntyy pyyntöön ja hän kuljettaa tämän ryhmän päämääräänsä. Kahden viikon kuluttua hän saa kuulla eräältä pastorilta että heistä ei ole kuulunut kymmeneen päivään yhtikäs mitään ja sen tähden pastori haluaisia että Rambo kuljettaisi ryhmän palkkasotureita samaan paikkaan minne hän oli jättänyt nämä hyväntekijät. Ja siitä se alkaa... "You know what you are, what you're made of. War is in your blood. When you're pushed, killing's as easy as breathing."

Mikä tästä teki vaikuttavan elokuvan oli se että Rambo ei saarnannut. Sota on aina järjetön ja sitä on turha edes alkaa esittämään missään muodossa positiivisena. Sen johdosta tämä neljäs Rambo elokuva on raa'alla ja jopa karmaisevalla tavalla äärimmäisyyksiin vedetty realistinen kuvaus sodasta ja sen mentaalisesta tilasta. Ai siis kuinka äärimmäisyyksiin? AK-47 tuntuu tämän elokuvan jälkeen tehottomalta hernepyssyltä. Kun ihmistä ammutaan .50 kaliiberin omaavalla aseella, se ei todellakaan jätä pientä sisääntuloreikää kehoon vaan luoti tempaisee ihmisen mukaansa kun se etenee kehon lävitse kuin ilmaa tai kun vastustajaa ammutaan päähän, siitä ei jää mitään tunnistettavaa jäljelle. Onhan tämä jo miltei perverssimäistä ylistystä väkivallalle mutta tarina onnistui kuitenkin pitämään tämän kaiken kasassa. Siihen se summautuukin erinomaisesti - tässä on yksinkertainen tarina joka herättelee uskoa edes johonkin pieneen asiaan sekä samalla heijastaa Burmassa tai siis Myarmanissa tapahtumia vääryyksiä ja miten John Rambo vedetään tuonne sisällissodan konfliktiin kuin se sisältäisi uuden päämäärän elämässään. Kun kestona on sopivan pyöreät 90 minuuttia joka tosiaankaan ei ole liian pitkä, John Rambo näyttää jälleen kerran vakuuttavasti mihin hänet on koulutettu ja missä ammatissa hän on miltei täydellinen.

Taxi To The Dark Side

25/02/2008 15:23, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Alex Gibney
IMDB: Taxi To The Dark Side (2007)

Vuonna 2002 taksikuski nimeltään Dilawar sekä hänen kolme matkustajaa pidätettiin Afganistanissa ja USA:n armeija kuljetti hänet Bagramiin sijaitsevaan vankilaan epäiltynä osallisena USA:n tukikohtaan suoritettuun pommitukseen. Viisi vuorokautta myöhemmin hän oli kuollut. Bagramissa häntä oli väkivaltaisesti hakattu, kidutettu ja pidettiin hereillä kaksi-kolme vuorokautta putkeen jotta hänestä saataisiin puristettua tiedot osallisuudestaan rikokseen johon hän oli syytön. Kuolinsyytutkimuksessa todettiin että hänen saamansa vammat kumpaankin jalkaansa vastasi yhtälailla kuin hänen päältään olisi ajeltu raskaalla bussilla ja hänen raajansa olisi pitänyt lopulta amputoida mutta hän ei selviytynyt niin pitkälle. Se mikä tästä tekee vieläkin enemmän makaaberin on se että kuolinsyyraportissa oli ruksattu kohta jossa selkeästi myönnettiin että hänet oli murhattu. Miten tällaiseen tilanteeseen jouduttiin?

Jos Michael Mooren "Fahrenheit 9/11" oli kierrellen ja kaarrellen tuotujen löysiä yhtymäkohtia myöten vasemmalla kädellä hutaistu puolidokumentaarinen kuvaus 9/11 jälkeisestä elämästä Amerikassa jossa koston kierre oli vasta alkutekijöissään, Alex Gibneyn "Taxi To The Dark Side" on kylmää faktaa katsojaan silmien eteen heittävä jatko-osa amerikkalaisten osallisuudesta yhdestä räikeimmistä rikkomuksista ihmiskuntaa vastaan jossa yritetään hyväksikäyttää kaikki mahdolliset porsaanreiät sekä välttää kaikenlaiset lait mukaanlukien Geneven sopimukset jotta USA:n armeija saa jatkaa tiedon keräämistä millä tahansa keinoilla - esim. Kuubassa sijaitsevaan Guantanamo Bayhin perustettiin vankileiri jossa syytetyillä ei ole olemassa minkäänlaisia ihmisoikeuksia ja kaikki tämä vääryys tapahtuu 'sotaa terroria vastaan' nimikkeen alaisuudessa.

Dokumentti on harvinaisen hyvin koostettu - se pyrkii kertomaan kolmen eri vankilan ja miten näiden muurien sisällä tapahtuvat vääryydet heijastuvat jatkuvasti toisiinsa. Asioita puretaan jokaiselta kantilta - miten ja kuinka pahasti USA:n hallitus, armeijan johtoportaat sekä vain käskyjä noudattavat sotilaat ovat lianneet kätensä tässä jupakassa. Tämä dokumentti on myös niitä harvoja kokemuksia jossa sisällön rankka luonne aiheuttaa vatsankäänteitä ja itselläni oli pariin otteeseen jopa pieniä vaikeuksia kuunnella miten näihin rikoksiin osallistuneet tavalliset kansalaiset kertoivat avoimesti mitä he joutuivat tekemään univormun alaisuudessa ihmisille jotta isommat natsat omaavat henkilöt saisivat raportoitua ylempään johtoportaaseen "edistymisestä" tiedon keräämisestä. Ja miten tätä saatua informaatiota käytetään Valkoisen talon lähipiirissä ja valoitetaan erinomaisesti esim. miksi Colin Powell väitti YK:n huippukokouksessa niin kivenkovaan että Saddam Husseinilla oli yhteyksia Al-Qaidaan - tämäkin tieto saatiin kiduttamalla ihmistä joka loppupeleissä vain sanoo mitä hänen kiduttajansa haluavat kuulla. Jopa suosittu televisiosarja "24" ja Jack Bauer pistetään tapetille dokumentin aikana ja kerrotaan miten tätä kidutusta sovelletaan viihdemaailmassa jonka myötä kansalaiset ovat enemmän myönteisiä koko ajatukselle jos se kuulemma auttaa ehkäisemään mahdollisia hyökkäyksiä. Kuten dokumentti kertoo selväkielisesti, todellinen elämä ei ole televisiosarjaa. Kaiken huippu tässä järjettömyydessä oli uutisklippi jossa USA:n presidentti George Bush pakenee vastuutaan ja järjesti itselleen sellaisen lain ettei häntä pysty viemään syytetynpenkille mahdollisista sotarikoksista. Tällä hetkellä ainoastaan tekojaansa katuvat sotilaat jotka vain noudattivat käskyjä joutuvat vastaamaan teostaan.

Totta puhuen, tämä dokumentti veti minut sanattomaksi. En löydä oikeita sanoja jolla saisin purettua päänsisäistä pettymyksen ja kauhun tunneryöppyä, joten on ehkäpä parempi että levitän vain sanaa. Katso, kauhistu ja todista itse miten julma ihminen pystyy olemaan toiselle ihmisille keinoja kaihtelematta. Koston kierre on loputon.

30 Days Of Night

06/02/2008 02:05, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: David Slade
Käsikirjoitus: Steve Niles, Stuart Beattie, Brian Nelson
IMDB: 30 Days Of Night (2007)

Alaskassa sijaitseva Barrow on vähintäänkin mielenkiintoinen paikka. Ei suinkaan pelkän kylmyyden takia joka sinänsä vaatii jonkinlaista järkkymätöntä asennetta tai muuten vaan erakkomaista luonnetta jotta siellä haluaisi viettää elämänsä vaan kylmimmän talven keskelle osuu sellainen kuukauden jopa parinkin jakso jolloin aurinko ei paista ollenkaan. I'm not bullshitting here. Tarkistin tämän faktan pitävyyden ennenkuin raapustin sen tähän. Maapallolla on tosiaankin tällainen pahimmin laatuinen paikka jossa mielenterveys voi kadottaa helposti ollessaan täysin luonnon armoilla ja vieläpä pimeydessä joka ei vedä vertoja. "30 Days Of Night" siis tarttuu tähän ympäristöön vieläkin jykevämällä otteella ja mitä tapahtuukaan kun vampyyrit eksyvät tällaiseen paikkaan joka on suorastaan paratiisimainen paikka heille. No sehän tietenkin tarkoittaa automaattisesti sitä että ihminen on vajonnut ruokaketjussa yhden pykälän alemmaksi. Ja kun kaikki kaupungin ulospääsyt on katkaistu, tämä 500 asukkaan kaupunki (johon jää ainoastaan 152 ihmistä tämän pimeyden ajaksi asumaan) muuttuu puhtaaksi temmellyskenttäksi vampyyreille. Kun aurinko ei tosiaankaan paista kolmeenkymmeneen päivään, se myös karsii optioita miten tuollaista hyökkäystä vastaan pystyy puolustautumaan.

Niin. Lähdinpä taas tällaiseen kahden tunnin ajantappo reissuun jossa odotukset illan tai sanoisinko alkavan yön leffatarjontaan eivät olleet juuri minkäänlaisia. Siis oikeasti? Vampyyrileffa jossain Alaskan perämetsässä? My thoughts exactly mutta nyt täytyy tosiaankin myöntää että "30 Days Of Night" oli viihdyttävä leffa. Siinä vältettiin käyttämästä pahimpia kliseitä mitä tämän tyylisissä leffoissa yleensä viljellään ahkerasti ja vampyyreistäkin onnistuttiin tekemään enemmänkin sellaisia unohdettuja petoja joita ihmismieli on joskus aikoinaan pusertanut ulos. Kaupungin asukkaat olivat kokoajan epätoivoisessa tilanteessa eli täysin alakynnessä ja kaikki sankaruuteen pyrkivät yritykset johtivat lopulta aina varmaan kuolemaan. Olihan tässä monia muitakin asioita jotka vaikuttivat elokuvaan katsomisen aikana myönteisesti. Efektit oli erinomaisesti toteutettu - kaupungissa vähän väliä riehuva lumimyräkkä oli taas sellaista luokkaa että sitä tosiaankin kiittää ettei Suomessa ole vastaavanalaisia ja en edes muista milloin viimeksi leffassa joltain sivuhahmolta oli katkaistu pää yhtä groteskin näköisesti kättä pidemmän eli tässä tapauksessa kirveen kanssa. Taitaa mennä kasarileffan puolelle jos oikein pitää pinnistää muistin syövereistä. Kameratyöskentelyyn oli myös panostettu riittävästi ja sekaan oli myös luotu, sanoisinko jopa hivenen nokkelia vetoja joista erityisesti yksi näyttävimmistä kohtauksista on taivaalta alaspäin kohdistettu kamera joka kuvasi laajalta alueelta sitä miten nämä vampyyrit teurastavat kaupungin ihmisiä kuin karjaa. Viimeisenä ns. kermat kakun päälle vetäisi Brian Reitzellin säveltämä score jonka pääasiallisesti kylmä elektroninen ambient virtaus elokuvan ytimessä teki onnistuneesti hommansa. Jopa niinkin hyvin että soundtrack on jo tilauksessa.

Mut joo... jos haluat vanhan koulukunnan tavoin toteutettua goreilua, ronskisti veren vuodatusta ja muutenkin hieman erilaisen asenteen omaavan vampyyrileffan, tässä on sellainen "hömppä" leffa jonka parissa ei hirveästi tarvitse vaivata aivoja. Nauttii vaan etenemisestä ja siitä mitä kuvaruudulle heitetään.

SAW IV

12/01/2008 16:53, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Käsikirjoitus: Patrick Melton, Marcus Dunstan
IMDB: SAW IV (2007)

Vuodesta 2004 lähtien on aika pitkälti varmaa että kauhutrilleri SAW on saanut tasaisen väliajoin uuden jatko-osan mutta miten tähän neljänteen osaan saadaan luotua uutta ryhdikästä ilmettä varsinkin kun itse mastermind näiden tappavien pelien takaa eli poliisien kiihkeästi jahtaama massamurhaaja Jigsaw ns. lähti edellisessä osassa autuaammille maille. Yksi tapa on jatkamalla siitä mihin kolmannen osan ripustukset jäivät. Vaikka Jigsaw makaa kylmänä ja alasti ruumishuoneen pöydälle, pelit joiden panoksena ovat pelaajien oma elämä jatkuvat edelleenkin taustalla ja ruumiita kasautuvat tasaisessa tahdissa lisää. Viimeisin uhriksi joutunut on SWAT tiimin komentaja Riggs joka on joutunut katselemaan liian kauan sivusta kun hänen kolleegansa kuolevat väkivaltaisesti. Tällä kertaa Jigsawin viimeisin mekaaninen taideteos alkaa varsinaisella yllätyksellä - nimittäin tyystin kadonnut ja jo miltei kuolleksi julistettu poliisietsivä Eric Matthews on yhä elossa ja Riggsin tehtävänä on pelastaa hänet ja eräs toinen poliisietsivä varmalta kuolemalta. Aikaa on vaivaiset 90 minuuttia jonka aikana hänen täytyy seurata Jigsawin jokaista vihjettä sekä kuunnella Jigsawin veret seinille heittävää opetusta siitä ettei hän ihmisenä voi pelastaa kaikkia.

Ykkönenhän on selkeästi paras tässä sarjassa koska se ns. avasi pään Jigsawin synkkään ja sairaaseen maailmaan. Siinä on myös samanlainen ilmiö kuin Matrix-elokuvassa aikanaan - se toimii yksinään aivan erinomaisesti. Ensimmäinen jatko-osa syvensi Jigsawin hahmoa ja varsinaisesti käynnisti pidemmän juonen kehityksen tähän elokuva-sarjaan jonka vaikutukset aaltoilevat vielä tässä neljännessä osassa. SAW III sen sijaan tuntui aikoinaan liian irralliselta sarjan muihin osiin verrattuna, mutta nähtyäni tämän neljännen instanssin ymmärsin heti että se oli selkeästi vain pieni palanen tässä Jigsaw'n isommassa suunnitelmassa jonka jälkiseuraamukset tullaan vielä näkemään tulevissa osissa. Toisin sanoen SAW IV vaatii että aikaisemmat elokuvat ovat tuttuja koska ilman aiempien elokuvien tietämystä tämä neljännes osa saattaa tuntua vain liian masokistiselta ja pelkästään hurmiotäytteiseltä verilöylyltä ilman sen kummempia motivaatioita. SAW-sarja on myös siinä mielessä erikoinen tapaus itselleni että sitä on tullut seurattua tarkkaan pelkän musiikin takia. Charlie Clouserin aikaisemmat scoret ovat rankasti taotun rujolla tavalla yksi kauneimmista luomuksista mitä tällä rintamalla on tullut vastaan mutta jotenkin tästä neljännestä teoksesta tuli aistittua ettei hän ole saanut juurikaan tuoreita ideoita tähän uusimpaan tuotokseen jonka myötä se kuulosti hieman littanalta aikaisempiin osiin verrattuna. Tai en tiedä. Toivottavasti score julkaistaan jossain vaiheessa CD-muodossa niin pääsisin tekemään tarkemman analyysin.

SAW IV:n tiiviisti rakennettu käsikirjoitus pitää siitä huolen että katsojaa pyöritellään ylösalaisin ja sen myötä pidetään hieman ymmällään esim. sen suhteen että mihin aikaväliin tämä neljännes osa ja sen tapahtumat todellisuudessa iskostuvat, mutta onneksi lopussa kaikki selkenee täydellisesti muiden mullistavien juonenkäännösten myötä. Tämä neljäs osa pitäisi kaiken järjen mukaan miellyttää SAW-faneja, onhan tässä sarjan kaikki tavaramerkit jälleen mukana luomassa sen verran vauhdikkaan kyydin jonka aikana ei tarvitse vaivata oman otsalohkon käyttämistä. Tosin itse onnistuin jo elokuvan alkupuolella arvaamaan yhden tärkeimmistä juonenkäännöksista. En nyt sanoisi että tämä elokuva olisi liian paljon ennalta-arvattava mutta jos aikaisempien elokuvien myötä ymmärtää Jigsawin logiikan ja kuuntelee tarkkaan hänen käyttämänsä sananpainotukset, pelit on jo suoritettu katsojan näkökulmasta.