Untitled #2

Olipas paska vuosi itselläni. Jos edeltävänä vuotena paskin juttu oli se että sain kokea miltä tuntuu kun dumpataan syntymäpäivänä, niin 2016 päätti korottaa panoksia työntäen jotain terävää tuonne munuaisten suuntaan ja potkaista sitä kunnolla syvemmälle. Tämä on aika graafista ja raakaa tekstiä kuluneista kuukausista, joten you have been warned.

20. päivä heinäkuuta oli näitä päiviä jotka polttivat jälkensä kuvina mielen kolkkaan. Juoksulenkin jälkeen on aika yleistä että käyn heti kusella kun saavun kotiini mutta en odottanut sitä ollenkaan että virtsan väri olisi ollut sillä kertaa muuntaunut punaiseksi. Ja aina on helvetin hyvä idea lähteä googlettamaan oireita. Tällä kertaa kylläkin tuli vastaan sivusto joka osasi selittää mistä tämä voisi johtua. Veren kusemista tosin jatkui pari päivää minkä johdosta menin suosiolla työterveyteen selvittämään asiaa. Ne parit kerrat mitä siellä kävin kahden viikon aikana, ne ei löytänyt mitään tulehduksia virtsa- ja verikokeista. Toisena oireena alkoi myös hiljalleen tulla alaselän särky. Siinä vaiheessa kun todellisia tutkimuksia olisi alkanut tekemään sain tylysti ilmoituksen työterveydestä että työnantajani ja heidän välinen sopimus ei enää kattanutkaan niitä tutkimuksia joita minulle olisi pitänyt tehdä.

Fuck it then. Paikalliseen terveyskeskukseen siis.

Minulla on siis joskus pahakin tapa sanoa asiat suoraan ja kun astelin kohti terveyskeskuksen tiskiä, pudotin tylysti vuorossa olleelle tytsylle: “Olen nyt kussut parin viikon ajan verta ja alaselässä on kipuja. Saisinko ajan lääkärille?”. Boom, heti löytyi aika. Ja nyt täytyy antaa propsit sille naislääkärille joka kuunteli minua ja tutki minut. Nimittäin hän pisti rattaat kunnolla pyörimään. Sain särkylääkettä ja sotasuunnitelman miten tämän kanssa edetään. Ja hän vieläpä yllätti minut myös silläkin tasolla että hän soitti yhdessä vaiheessa ja kysyi että kuinka voin.

Ultrasta ei löytynyt mitään ja paras oli kun siihen piti valmistautua siten että ollaan neljä tuntia syömättä plus rakko pitäisi olisi täynnä. Oman osuuteni olin hoitanut kunnialla eli rakko oli sen verran täynnä että viimeisen tunnin aikana tuntui kuset tulevan housuun ihan minä hetkenä tahansa mutta kuudenkympin iässä oleva mieslääkäri jaksoi piilovittuilla minulle että eihän minulle ole edes rakko täynnä. Kiitos tästäkin ystävällisesti palvelusta. Noh mut, sieltä munuaisten suunnalta ei löytynyt mitään erikoisempaa.

Lisää verikokeita määrättiin siinä matkan varrella ja seuraava tärkeämpi etappi oli sitten reissu urologille ja edessä olisi kystoskopia eli virtsarakon tähystys. Ja tiedoksi niille jotka eivät ole kokeneet sitä aiemmin, sinne pääsee kulkemalla vain yhtä reittiä. Pelkkä ajatus miehillä on tyyliin: “No no no no no no… NO!”

1. syyskuuta oli siis aika varattuna urologille ja aulassa odotellessa kieltämättä ajatukset pyörivät enimmäkseen siinä että kuinka paljon tämä tulee sattumaan. Naislääkäri tuli kyselemään että minkä takia olen täällä. Annoin suoraan ne paperit jotka oli matkassani ja kertoivat tarkasti mitä tässä on siihen mennessä tullut koettua ja hän totesi: “Aaah… Sinä oletkin minun seuraava potilas”. Kysyi myös että onko mitään kysyttävää tästä operaatiosta, johon vastasin: “Ainoa asia on se että tuolla minun pään sisällä on pelonsekaiset tunteet siitä että kuinka paljon tämä tulee sattumaan.”

“Tarvitko rauhoittavia?” hän kysyi napakasti.

“En, se on vaan päänsisäinen asia.”

Siirryttiin operaatiohuoneeseen ja vaihdettuani farkkuni ultimate seurusteluhousuihin, jäin hetkeksi aikaa yksin sinne huoneeseen. Edelleenkin ne pelonsekaiset tunteet jylläsivät pääni sisällä, istuin paikallani ja aloin katselemaan ympäristöäni jolloin näin yhdellä pöydällä mielenkiintoisen instrumentin jossa oli iso musta walki-talkien/painepesurin näköinen osa ja siinä oli pitkä, paksu musta johto kiinni. Hetken aikaa tuijotettuani tuota instrumenttia, sitä vaan tiesi sisimmissään että toi on se jolla minut tutkitaan. Shit. Tämä tulee sattumaan ja paljon.

Puudutusta laitettiin peniksen sisään joka ei sitten auttanut hevon vittuakaan kun kyseiselle instrumentilla sitten lopulta mentiin sisälle. Henk.kohtaisena kokemuksena tämä oli siis erittäin paha. Ja edelleenkin kun suljen silmäni ja ajattelen sitä hetkeä, jotenkin ne kivun jälkikaiut osaa palautua tuonne mielen syövereihin. Toisaalta, sen verran mitä urologin kanssa tuli operaation jälkeen juteltua, se on miehille kokemuksena muutenkin paha. Sieltä virtsarakosta ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta kuin ilmakuplia. Vessassa käynti operaation jälkeen oli hieman absurdi koska miehenä kun sitä käy kusella seisaalteen, niin sitä näkee jo heti että se on virtsaa. Tällä kertaa ulos tuleva neste oli niin läpinäkyvää että itseäni jopa huvitti se tilanne kun päästin sitä ainetta pönttöön.

Urologin kanssa juteltiin näistä kivuista ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä että seuraavaksi kannattaa tehdä tietokonetomografiatutkimus. Selvä. Niin ja mukaan tältä reissulta tuli sitten melkein viikon kestänyt kirvely vessassa käydessäni.

13. lokakuuta oli tietokonekuvaus. Wham-bam-thank you mam eli siellä ei kauan kestänyt kun minut laitettiin laitteeseen kiinni ja pumpattiin varjoainetta sisään. Toisin sanoen 15 minuutin reissu.

Lääkäri soitti tuloksista parin päivän päästä ja lopulta se syykin näille kivuille sitten löytyi. Munuaiskivi on jumahtanut vasempaan virtsajohtimeen. Edessä olisi taas tähystys peniksen kautta mutta tällä kertaa mentäisiin syvemmälle. Onneksi siinä lyödään selkäydinpuudutus joten en tunne yhtään mitään kun ne operoi. Lääkäri veti kuitenkin ässän hihastaan ja kysyi että olenko loukannut itseni. “En… En tietääkseni…”, vastasin. Nimittäin tuolta vasemmalta puolen rintakehää löytyi jotain poikkeavaa. Just. Tämäkin vielä.

Lisää kuvauksia oli edessä tuon rinnan takia. Ensimmäisenä oli röntgen (28. päivä lokakuuta) ja sen jälkeen (8. marraskuuta) oli kuvaus jossa pistettiin isotooppia suoneen, annettiin vaikuttaa kolme tuntia ja sitten lyötiin koneeseen kiinni. Kun olin laittamassa vaatteita takaisin päälle tuon jälkimmäisen tutkimuksen jälkeen, sain kirjekuoren jossa määrättiin lisää tutkimuksia. Huoh…

10. marraskuuta oli sitten tähystys numero kaksi. Se täytyy vielä mainita ennenkuin edetään tarinassa eteenpäin että tuona aikana en ole ottannut yhtään sairauslomaa. Olen syönyt kiltisti särkylääkkeitä ja käynyt töissä. Selkeästi faijaltani perinnyt tuon mentaliteetiin. Anyway… Tähystys meni suoraan sanottuna vituiksi. Aloin vuotamaan verta kesken operaation ja sen myötä näkyvyys meni lääkäreiltä eli homma ei mennyt yhtään putkeen. Minulle lyötiin katetri ja jouduin olemaan yön yli TAYSissa. Mikä oli sinänsä anuksesta että yön aikana nukuin suurin piirtein puolen tunnin pätkissä kun toinen letku oli kädessä ja toinen alapäässä. Yritä siinä nyt sitten löytää hyvä asento.

Aamuyöstä otettiin katetri pois koska tuntui että kusettaa mutta mitään ei tule ulos. Jälleen näitä ihania kipuja peniksen suhteen kun katetri otettiin pois. Ja se ensimmäinen vessassa käynti. Jeesus fucking christ. Vessanpönttö näytti pahimmillaan teurastamolta kun päästin nesteet pihalle ja pisteenä i:n päälle oli ehdottomasti se hetki kun kusemisen aikana pönttöön ilmestyy sellainen musta verihyytymä. Virtsaamisen suhteen ei ollut mitään ongelmia ja kello 12 jälkeen minut päästettiin pois. Paska reissu joka tulee muuttumaan vieläkin paskemmaksi. Kuten mainitsin, ennen tätä operaatioita en ollut ottanut yhtään sairauslomaa. Itse tähystyksestä tuli kolme päivää sairauslomaa ja herra Murphy päätti sitten heittää paskat kunnolla tuulettimeen. Tarkoittaen että kaupan päälle tuli sitten viikko lisää koska kanyyli oli laitettu sen verran huonosti että osa lääkkeistä meni kudokseen ja sen myötä käsi turposi ja meni melkein käyttökelvottomaksi.

I just fucking love my life at this point.

Samana päivänä kun pääsin pois, minulla oli myös illalla magneettikuvaus, liittyen tuohon rintaan. Selkä tykkäsi ja kiitteli kovasti varsinkin kun oli vuorokauden maannut sängyssä ja nyt piti olla tunti paikoillaan ahtaassa putkessa kuunnellen todella huonoa industrial musiikkia 90-luvulta. Siitäkin poikkeavuudesta saatiin jonkinlainen selvyys että se on hyvänlaatuinen kasvain mutta se on oudossa paikkaa ja muutaman kuukauden päästä katsotaan tilannetta uudelleen. Magneettikuvaus numero kaksi on siis edessä maaliskuussa.

Tähystys numero kolme oli edessä 9. päivä joulukuuta mutta 5. päivä munuaiskivi päätti sitten ilmoittaa vielä viimeisen kerran kunnolla olemassaolostaan ja järjesti oksentamiseen yltävät kivut. Eli sekin päivä muuttui sairauslomaksi.

Perjantai. Tähystys numero kolme. Operaatiopöydällä maatessani anestesialääkäri päättää sitten lorauttaa hieman enemmän tuota selkäydinpuudutusta selkääni koska edellinen operaatio oli sen verran vaikea että nyt ei oteta mitään ylimääräisiä riskejä. Lääkärit alkavat operoimaan ja jonkun ajan päästä kuuluu: “Sehän lähti helposti”. Niinpä tietysti. Sain myös pitää juniorin itselleni. Kyllä, annoin sille jopa nimen koska tässä täytyy olla jonkin sortin stockholm syndroomaa ihan senkin takia kuinka kauan toi mitättömän kokoinen kivi on pitänyt meikäläisen kehoa panttivankinaan. Pääsin samana päivänä pois mutta sairauslomat eivät päättyneet siihen. Viikko lisää pamahti mittariin sen johdosta tai siis lääkäri epäilee että puudutusta annettaessa piikki sohaisi luuta minkä johdosta alaselässä oli lisää ihania kipuja.

Harvemmin sitä näin paskaa säkää yhdelle ihmiselle sattuu osumaan. Pääasiassa on se että kuukausien jälkeen kivut ovat lopultakin poissa. Tähän tunteeseen voi jo taas tottua.

Yksikään mies ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista elämänsä aikana. Ja sinä joudut kokemaan sen kolme kertaa.