Addiktioni 22/13

Atrium Carceri: Void (2012 digital, 2013 CD)

Atrium Carceri: VoidNaapurimaassa oleskelevan Simon Heathin luotsaaman Atrium Carcerin yhdeksäs albumi Void hakeutuu tunnetusti taas semi-automaattisesti mysteerien hitaasti avautuvassa menneisyydessä, uhkakuvia maalailevan ihmismielen kolkossa hermostossa sekä ympäristön miltei käsin kosketeltavan immersion värittämässä tummassa väripaletissa jonka kirurgisen tarkka yksityiskohtaisuus musikaalisissa tekstuureissa on parhaimmillaan korvien kautta huikeaa seurattavaa. Albumin aloittava "Dear Diary" on monologisuudessaan ja biitin tasaisen virheettömällä sysäyksellä ensiaskel elokuvamaiseen pintakäsittelyyn sekä levyn kannessa raapaisevasti esiintuovat tekstin sirpaleet muovaavat yhdessä miltei Doomin kaltaista variaatiota käsikirjoituksessa johon liittyvät pumppuhaulikko ja väärät jumalat mutta tarinallisesti purkautuen vaimeammin tuonne psykologisesti alitajuntaan vaikuttaviin varjoisiin tiloihin. Äänimaailmallisesti jälleen todistetaan se miten Atrium Carceri on tyystin omanlaisessa kastissaan ja tämä näkyy hienovaraisen tiiviisti rakennetussa maailmassa jossa arkiesineiden ja koneiden kautta matalalta kaikuva äänisuunnittelu sekä painostavasti värisevästi pistelevä ilmapiiri keskittyvät täysin voimakkaasti resonoivien tunnelmien luonnissa. Toisaalta Void on enemmälti rinnastettavissa Phrenitis albumin kevyempään virtaukseen jossa erityisesti downtempo painoitteiset teokset ("A Curved Blade" ja "Passage") sekä pianolla rauhoittavampaa tunnelmaa jännittävät viritykset ("Endless Deep" ja "Ancient Past") edesauttavat tämän tyynnyttän yhteyden toteutuksessa. Jos julkaisulta lähdetään hakemaan niitä negatiivisia puolia, ensimmäisenä tulee vastaan se fakta että albumin pituus alkaa loppupeleissä kääntymään kuuntelijaa vastaan sillä liki 70 minuuttisena työnä Void on hieman liiankin pitkä mielensopukoissa kohtauksia itsestään koostavana kokemuksena. Void on kuitenkin positiivisesti mielenkiintoa herättävä työ mutta kuten ehkä jo vihjailinkin, vahvuudeltaan tasainen josta puuttuu jälleen se viimeinen, tärkeä paikalleen loksahtava palapelin palanen joka täydentäisi ja nostaisi tämän albumin kärkeen hänen omassa discografiassaan. Cinemaattisena dark ambient julkaisuna Void on kuitenkin genrensä parhaimmistoa. Toisaalta eipä siellä edelleenkään ole hirveästi tunkua tällaisten julkaisujen suhteen.

Leave a Comment