Addiktioni 24/13

Lustmord: Purifying Fire (Remastered) (2013)

Lustmord: Purifying Fire (Remastered)Toinen kierros Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin uudelleenmasteroiduista julkaisuista lähti käyntiin Ant-Zen levymerkin toimesta ja nyt tarjolla on miehen uran tärkein levytys Heresy vuodelta 1990 joka loi sementoidusti vakaan alkupisteen dark ambientin suhteen sekä vuosiin 1996-1998 keskittyvä Purifying Fire joka keräilee saman kannen alaisuuteen yhden vinyylijulkaisun, kolmella eri kokoelmalla vieraillutta kappaletta sekä ennenjulkaisemattoman raidan. Alunperin vinyylimuodossa julkaistut "Strange Attractor" sekä "Black Star" ovat selkeämmin rinnastettavissa The Place Where The Black Stars Hang albumin kaltaiseen tuntemattomaan kosmokseen kurkottava ja äärettömyyteen sukeltavaa pimeää immersiota jossa ajan myötä kadonneet signaalit nousevat miltei ahdistavasti esiin. Siihen kun vielä ynnätään jo pelkästään nimiensä puolesta toisiinsa tiukasti kytköksissä olevat "Deep Calls To Deep" ja "Deep Calls To Dub" jotka jatkavat onnistuneesti tuota avaruuden behemoottista levittäytymistä joista jälkimmäinen kallistuu huomattavasti enemmän tuonne valoa karkaavan uhkaavampaan ääripäähän. Nämä neljä mainittua raitaa tällä julkaisulla ovat tasaisen varmaa eli 90-luvun Lustmordia parhaimmillaan mutta selkeästi ne mielenkiintoisimmat ja kokeellisemmat työt tulevat vastaan kahdella viimeisellä raidalla. "Permafrostin" alkuperä voidaan jäljittää 80-luvun puoleen väliin jota on sitten yli kymmenen vuotta myöhemmin lähdetty uudelleenpäivittämään standardimaisempaan ulkoasuun mutta pinnan alta kuitenkin löytyy se alkeellinen, raaka ja kalskeasti kaikuva industriaalinen äänisuunnittelu ja ennenkaikkea asennetta. Kokoelman viimeistelevä "Of Fire & Of Ice" on siinä mielessä odottamaton kohtaaminen että taustalta nousevat epä-Lustmordimaiset kasari-syntikat vahvempaan roolin kappaleen jälkimmäisessä puoliskolla mikä saa teoksen kuulostamaan siltä kuin Lustmord ja Tangerine Dream kohtaisivat randomisti jammailun merkeissä. Paikoitellen hämmentävä mutta erittäin hyvin yhteensoveltuva kokeilu jota myös toivoisi löytävän lisää. Loppupeleissä Purifying Fire on muhkea 74 minuuttinen kokonaisuus ja tärkeä osa Lustmordin 90-luvun tuotantoa siinä mielessä että se erityisesti jatkanee onnistuneesti varjoisessa universumissa virtaamista.

Addiktioni 22/13

Atrium Carceri: Void (2012 digital, 2013 CD)

Atrium Carceri: VoidNaapurimaassa oleskelevan Simon Heathin luotsaaman Atrium Carcerin yhdeksäs albumi Void hakeutuu tunnetusti taas semi-automaattisesti mysteerien hitaasti avautuvassa menneisyydessä, uhkakuvia maalailevan ihmismielen kolkossa hermostossa sekä ympäristön miltei käsin kosketeltavan immersion värittämässä tummassa väripaletissa jonka kirurgisen tarkka yksityiskohtaisuus musikaalisissa tekstuureissa on parhaimmillaan korvien kautta huikeaa seurattavaa. Albumin aloittava "Dear Diary" on monologisuudessaan ja biitin tasaisen virheettömällä sysäyksellä ensiaskel elokuvamaiseen pintakäsittelyyn sekä levyn kannessa raapaisevasti esiintuovat tekstin sirpaleet muovaavat yhdessä miltei Doomin kaltaista variaatiota käsikirjoituksessa johon liittyvät pumppuhaulikko ja väärät jumalat mutta tarinallisesti purkautuen vaimeammin tuonne psykologisesti alitajuntaan vaikuttaviin varjoisiin tiloihin. Äänimaailmallisesti jälleen todistetaan se miten Atrium Carceri on tyystin omanlaisessa kastissaan ja tämä näkyy hienovaraisen tiiviisti rakennetussa maailmassa jossa arkiesineiden ja koneiden kautta matalalta kaikuva äänisuunnittelu sekä painostavasti värisevästi pistelevä ilmapiiri keskittyvät täysin voimakkaasti resonoivien tunnelmien luonnissa. Toisaalta Void on enemmälti rinnastettavissa Phrenitis albumin kevyempään virtaukseen jossa erityisesti downtempo painoitteiset teokset ("A Curved Blade" ja "Passage") sekä pianolla rauhoittavampaa tunnelmaa jännittävät viritykset ("Endless Deep" ja "Ancient Past") edesauttavat tämän tyynnyttän yhteyden toteutuksessa. Jos julkaisulta lähdetään hakemaan niitä negatiivisia puolia, ensimmäisenä tulee vastaan se fakta että albumin pituus alkaa loppupeleissä kääntymään kuuntelijaa vastaan sillä liki 70 minuuttisena työnä Void on hieman liiankin pitkä mielensopukoissa kohtauksia itsestään koostavana kokemuksena. Void on kuitenkin positiivisesti mielenkiintoa herättävä työ mutta kuten ehkä jo vihjailinkin, vahvuudeltaan tasainen josta puuttuu jälleen se viimeinen, tärkeä paikalleen loksahtava palapelin palanen joka täydentäisi ja nostaisi tämän albumin kärkeen hänen omassa discografiassaan. Cinemaattisena dark ambient julkaisuna Void on kuitenkin genrensä parhaimmistoa. Toisaalta eipä siellä edelleenkään ole hirveästi tunkua tällaisten julkaisujen suhteen.