Takaisin

Oletpas sinä ihanan kuplivalla tuulella. Sinun pitäisi alkaa taas kirjoittamaan...

Tosiaan... Tuli kuukausia sitten sellainen tilanne vastaan että minun oli pakko ottaa tästä oman elämän sekavasta raapustamisesta totaalinen irtiotto vähäksi aikaa. Siihen oli kaksi erillistä syytä jotka tapahtuivat samoihin aikoihin. Toinen oli yhden ihmisen tahaton satuttaminen ja toisena oli se että joku etsi tietoisesti kirjoituksistani tietynlaista informaatiota. Erityisesti yksi menneisyyteen liittyvä nimi ja työpaikkani vilahtivat hakusanoissa että ne suorastaan pisti minut puolustuskannalle. Onneksi olen pitäytynyt siinä linjassa että keskityn teksteissäni pääasiallisesti itseeni, työasiat pidän tiukasti työasioina vaikka tuosta viiden vuoden kokemuksesta voisi kirjoittaa monenlaista raskauttavaa vuodatusta ja jos mainitsen toisen ihmisen, luon myyttisen hahmon paljastamatta liikaa todellisesta alkuperästä. Näin ainakin ulkopuolisen silmin nähden ja sillä linjalla jatketaan edelleenkin. Nämä "terapeuttiset" länkytykset jatkukoot nyt ainakin toistaiseksi vaikka olenkin viime aikoina tosissaan pohdiskellut että onko tästä yhtään mitään hyötyä enään.

Sinä vaan esität kovaa ja ylläpidät tuota suojamuuria. Todellisuudessa sinä olet pinnan alta vahaa.

Niin... miten tuohon nyt vastaisi. Oikeassahan hän on. Puoli vuotta toisemme tunteneena, hän on ollut monesti oikeassa meikäläisen suhteen. Puolitoista kuukautta taaksepäin sitä löysi itsensä tilanteesta jonka kautta ymmärsin kuinka paljon olen todellisuudessa panostanut tuon suojamuurin rakentamiseen tämän kahden vuoden aikana. Alunperin suojamuurin vahvistaminen mahdollisti sen että sain pääni pidettyä jokseenkin kasassa mutta en odottanut löytäväni itseäni semi-järkyttyneenä siitä miten paljon se on kuitenkin muuttanut minua. Soittaessani ambulanssia ja sitä odottaessani olin jäänkylmä. Tuijottaessani sängyllä makaavaa ihmistä, en päästänyt itsestäni minkäänlaista ylimääräistä tunnetta läpi vaikka päänsisälläni läpikävin monia ajatuksia siitä että onko tämä nyt se kuuluisa loppu josta olen kuullut koko aikuisiän ajan ja mikä odottaisi myös minua kun lähestyn kuudenkympin rajaa. Onneksi tällä kertaa kyse oli huomattavasti pienemmästä asiasta mutta kokemus herätti uusia, levottomia ajatuksia meikäläisestä.

Harvoin puhut noin syviä asioita itsestäsi ja kadehdin miten sinä pystyt artikuloimaan sen mitä tunnet sisimmässäsi.

Kesän tapahtumat edelleenkin resonoivat sellaista vaimeaa jälkikaukua minkä myötä olen suorastaan yrittänyt raapien ja kynsin löytää uudenlaista mahdollisuutta sille mitä koin kesällä sen pienen hetken ajan. Hyvän olon tunne. Yhteys. Onnellisuus. Mikä lie. Ajan myötä unohtunut asia joka sitten ilmestyi yllättäen naaman eteen. Vuosia olen kuitenkin pyrkinyt tuollaisiin tunteisiin mutta kun siihen viimein pääsi, se loppui ennenaikoja ja lopulta tajuten erinäisten vaiheiden kautta miten paljon minulla on kuitenkin vielä paljon tehtävää itseni suhteen ennenkuin olen valmis yrittämään uudelleen. Peläten samalla että tällainenko minä tulen olemaan ikuisesti - rikkinäinen, miltei läpäisemättömän suojamuurin omaava ihminen joka on pahimmillaan kyvytön huomioimaan muita ihmisiä ja minkä johdosta ihmissuhteeni ovat aina kaatuneet typeriin mokiin joista saan syyttää ainoastaan itseäni.

Leave a Comment