Heräilyä

Urheilija ei tervettä päivää näe.

Tuota toteamusta se lekuri jaksoi muistuttaa viime kesänä samalla kun kirjoitti tulehduslääkettä meikäläiselle. Muutenkin viime kesä meni opetellessa perusteellisesti sitä miten helposti oman kehonsa saa rikottua. Opetus joka oli pakko läpikäydä kun samanaikasesti alkoi kuuntelemaan ja ymmärtämään mitä keho yritti toistamiseen kertoa. Vuosi sitten hurahtikin nopeasti eteenpäin kuunnellessa kehon ääniä ja nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana juoksemisen suhteen on mennyt loistavasti ilman minkäänlaista loukkaantumista ja nyt oikean jalan pohje on alkanut ilmoittamaan erinäisistä kivusta. Sentään polvet ja nilkat ovat säästyneet ja kävely ei sentään ole tuskallista. Se tästä olotilasta vielä puuttuisi.

Viime sunnuntaina jalka ei selkeästi ollut sata prosenttinen, toisin sanoen siinä ei varsinaisesti ollut kipua mutta kuitenkin sellainen tunnistettavissa oleva puristava fiilis että jalka ei täysin kunnossa. Huolimatta tuosta tunteesta, se kuitenkin kesti sen normaalin rääkin ja yllättävästi venyin jopa yhteen parhaimpaan suoritukseen tänä kesänä. Tätäkö ne todelliset urheilijat sitten kokevat kun pienistä kivuista huolimatta pitäisi edetä treenin suhteen. No kuitenkin se ei ollut loppupeleissä täysin viisas veto lähteä lenkille kun se outo tunne oli kuitenkin jalassa vielä läsnä ja nyt sitä saa taas todeta että jalan rasvausta ja lepopäiviä olisi taas enemmänkin edessä.

Viime aikoina on alkanut näkemään taas hämäriä unia. Viestejä kännykässä ja koneen ruudulla joita ei sitten todellisuudessa löydykään kun niitä hereillä ollessaan yrittää tuijottaen etsiä. Unet saavat pahimmillaan epäilemään kesällä tapahtuneita asioita kunnes itseään herättelevästi aukeavat silmät palauttavat takaisin todellisuuteen. Pitäisiköhän ihan rohkeasti tehdä itse se aloite ja tarjota kurkottavaa kättä…

Leave a Comment