This distance

Se oikeasti jännä joskus huomata miten puhkikuunneltukin levy pystyy yhtäkkiä imaisemaan uudenlaista elämää jonkun tapahtuman kautta sisäänsä. Varsinkin epämiellyttävän tai päähän potkaisevan kokemuksen myötä. Ensimmäisenä tulee mieleen itselleni musiikin kuuntelijana ja ostajana tärkeän artistin tekemä itsemurha minkä myötä heidän viimeiseksi jäänyt albumi muuntautui surullisen tragedian myötä joutsenlaulumaiseksi kokemuksi. Onhan tuolla seinällisen verran olevissa levyissä yksi sun toinenkin joka on vuosien saatossa kasvanut pääni sisällä toisenlaiseen muotoon.

Yksi niistä on Necessary Responsen Blood Spills Not Far From The Wound. Albumi jota en ole pystynyt kuuntelemaan pään naksahduksen jälkeen enään yhtään samoilla korvilla. Kun tuota levyä kuunteli viimeisen vuoden aikana, päällimmäinen kuva joka muodostui oli pää alaspäin kallellaan ja veri lammikossa polvillaan istuva mies joka on selin päin. Vasemmassa kädessä terävä, vereen tahriintunut veitsi ja verisessä oikeassa kädessä viimeisiä sykähdyksiaan värisevä sydän. Dramaattinen kuva joka vaan jotenkin pulpahti päähän sen jälkeen kun pirstalainen pääkoppa pystyi ja uskalsi vastaanottamaan muutakin kuin ambientin rauhallista, dronemaista leijuntaa.

Muutenkaan en niin paljon tuijota lyriikoita mutta kieltämättä aina silloin tällöin vastaan tulee tekstin pätkä joka osaa puhutella tai pää tulkitsee sanoittajan tekstejä juuri tilanteeseen sopivaksi. Kokonainen albumi josta heijastuu sydänsurusta kaivertavaa lyriikkaa sisäisesti riipaisevan vokaalin kautta oli kieltämättä aika hankala pala nieltäväksi että kun yksi levyhyllyni lempijulkaisuista muuntautui liian henkilökohtaiseksi kohtaamiseksi jokaisella kuuntelukerralla.

Muutama viikko sitten Minnan ollessaan pari yötä meikäläisen kämpällä, sohvalla löhötessä tuijotin levyhyllyäni ja ajattelin tätä albumia. Hänet kainalossani, pistin tämän levyn soimaan taustalle ihan vaan testatakseni itseäni. Kyllähän se oli todettava että henkilökohtaisuus albumia kohtaan oli taas hieman muuttunut. Okei, se sama polvillaan oleva hahmo edelleenkin pulpahtaa ensimmäisenä mieleen kun albumia kuuntelee mutta muuten tuo kuva ja julkaisusta välittyvä sanoma on muuntautunut unimaisempaan, hämärämpään muotoon. Muodonmuutos ja kaikki ne tunteet mitä olen läpikäynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana alkaa selkeästi olla takanapäin. Nyt edessä on tutustuminen uudelleen herätettyjen tunteiden kirjoon jotka olin onnistunut unohtamaan ajan saatossa.

Vaikka tässä ollaankin nyt hänen pyynnöstä otettu hieman omaa tilaa (ja ihan ymmärrettävästä syystä), aamulla herätessäni hän on edelleenkin ensimmäisenä asiana mielessä. Kerta kaikkiaan harvinaislaatuinen ihminen jossa on juuri ne ominaisuudet joita olen aina etsinyt toisesta ihmisestä. Nyt vaan ajan täytyy tehdä tehtävänsä.

Leave a Comment