36: Beacon

Addiktioni: Redux 7

36: Hypersona (Remastered Vinyl Edition) (2012)

36: Hypersona (Remastered Vinyl Edition)Avaan väsyneet silmäni. Kätketyt ajatukset sisimmissäni heräilevät taas hedelmällisen keskustelun myötä. Vääristyneesti esiintuleva puhe taustalla ylläpitää ymmärtäväistä signaalia samanaikaisesti kun käyn tunteideni sisältöä uudestaan lävitse. Hennosti iskostuvat kielen soinnut rauhoittavat minua hiljalleen minkä myötä alan hengittämään autuasta tuntemusta sisääni ja totuuden nektariini alkaa valumaan tipoittain pinnalle. Alan ymmärtämään yhden kritikaalisen pointin jonka olen onnistunut jättämään täysin huomioimatta. Uuden aspektin näkeminen kuljettaa minut niin lähelle ymmärryksen halkeamatonta ydintä että melkein pääsen koskettamaan sitä kunnes häiritsevä tekninen ongelma keskeyttää tyystin luovaasti virtaavan ajatuksenkulkuni. Päälle levittäytyvä viileä ja kostea ilma alkaa painostamaan keuhkoissa ja alan värisemään hiljalleen hämärtyvässä pimeydessä. Häiritsevä staattinen lataus vahvistuu vahvistumistaan ja pääni sisällä alkaa leviämään turruttava särky. Hetki sitten mahdollisuuksien majakka häämötti horisontissa kunnes sen pulssahtelevasti kutsuva syke alkoi himmenemään ja lopulta reittiä pyyhkäisevä valo sammui kokonaan. Kuulen edelleenkin hänen vaimeasti kutsuvan äänensä ja yritän kaikin voimin kurkottaa kaikuvaa ääntä kohti mutta aina kun pääsen tarpeeksi lähelle, hän katoaa. “Onko hän edes todellisuudessa tuolla?”, kyselen itseltäni. Onko tämä vain mieleni luomaa lumetta luoden yksinkertaisuudessa ikkunamaisen väylän sisäiseen toivooni. Iäisyyden tyhjyydestä kumpuavat aaltomaiset lohdutuksen värähtelyt ottavat minut totaalisesti valtaansa tuoden mukanaan kaipaamani hiljaisuuden. Räsähdys kuuluu sen merkiksi että palaan takaisin todellisuuden risteykseen. Haluaisin edelleenkin tietää mihin tämä tie oikeasti johtaa ja löydänkö hänet uudestaan. Toisaalta, käännän päätäni ja katselen toista vaihtoehtoa jossa päästän lopullisesti irti.

  • “When you think about what AOL had in early 2000,” he told Ars, “the only thing that they were missing that [would be] essential to today’s media system is a hardware device. They had the number one software for playing [in Winamp], and in theory, although not in practice, the [Time Warner] content library that could have been a pioneer in streaming. And a radio service. It had all the elements. AOL could have been Spotify, it could have been Pandora.” — Winamp’s woes: how the greatest MP3 player undid itself. (27/07/12 - 0  # )

Addiktioni: Redux 6

Olhon: ‎Lucifugus 10″ (2009)

Olhon: ‎LucifugusTämä viidensadan kappaleen painoksen omaava, oranssiin väriin sonnustautunut kymmenentuuman vinyyli on neljäs ja tällä hetkellä viimeisin julkaisu Massimo Magrinin (a.k.a. Bad Sector) ja Zairon (a.k.a. Where) muodostamalta parivaljakolta. Olhon on siinä mielessä mielenkiintoinen projekti että albumiensa lähdemateriaalina toimii aina heidän omat kenttänauhoitukset – oli se sitten meren, volkaanisen järven tai maahan syntyneen reiän syvyyksistä. Tai kuten tämän viimeisimmän tapauksen suhteen, ajan saatossa metsään unohdettu ja hylätty metallinen vesitynnyri jonka sisältö äänitettiin erittäin tuulisena yönä. Nauhoitetut lähdemateriaalit muokataan myöhemmin orgaanisempaan dark ambient formaattiin ilman mitään ylimääräisiä, keinotekoisesti luotuja ääniä lisäilemättä. Luonnollisesti käyttäytyvä musikaalinen äänimatto luo tämän projektin julkaisuille tyystin omanlaisen tunnelman ja haasteellisuuden jonka myötä jokainen julkaisu osaa olla kiitettävän erilainen mutta omalla tavallaan palkitseva kokemus. Raskampaan vinyyliin painettu Lucifugus sisältää kummallakin puolella yhden 12 minuutin raidan ja jos Olhon on mitenkään tuttu aikaisempien levytysten kautta, tiedossa on siis takuuvarmasti taas genrerajoja koskettelevaa äänimaailmaa. Dark ambientin tutunomainen, painostavasti laskeutuva tunnelma on jo heti ensiminuuteista lähtien vahvasti läsnä johon summataan myös industrialimaista kolkkoa olemusta metallisesti resonoivan ja miltei kipinöivästi säkenöivän ruosteisen tankin kautta kuin myös hiljalleen selkäpiitä järisyttävää ja pontevasti latautuvaa tuulen tempperamenttisuutta. Painostavimmillaan Lucifugus kuulostaa siltä kuin äänityksistä ja tankin sisällä vallitsevasta pimeydestä olisi jäänyt nauhalle kiinni eläväisesti riehuva paha henki joka raapii ja puskee verta hyytävästi tankin seiniä pitkillä kynsillään. Kieltämättä kuuntelun aikana miltei pakostakin syntyy hieman epärealistinen mutta mieltäsykähtelevä fiilis kun yrittää järkeillä pään sisällä että alkunsa saava lähdemateriaali on vain luontoäidin aikaansaamaa ääntä yhden kiinteän objektin kautta. Niin… Ollaan taas siinä pisteessä että tämä vinyyli sekä muutenkin koko projekti putoaa ehdottomasti siihen tuttuun kategoriaan jossa suosittelen tätä ruumiinlämpöisesti kaikille kokeellisemman dark ambientin musiikin ystäville.

We will be back right after these messages

Rakkaat lukijat. Tässä parin päivän aikana on taas uppoutunut loman kunniaksi korkkaamattomien vinyylien parissa ja sitä on suorastaan havahtunut miten olen onnistunut pahanpäiväisesti laiminlyömään omia pieniä sääntöjä. Toisin sanoen ei ole jaksanut paneutua kirjoittamaan mitään hyllyyn hankituista levyistä vaan pääasiallisesti purkanut ajatuksiaan ihmisestä johon on viime kuukausina tutustunut. Onhan se sanomattakin selvää että minä edelleenkin ikävöin häntä mutta eipä tässä oikein pysty tekemään sen enempää. Olen yrittänyt kurkottaa häntä kohti ja tarjota auttavaa kättä mutta hän on ottanut pari askelta taaksepäin koska haluaa prosessoida tunteensa ja pään sisällön yksin. Parempi siis upottaa oman pään sisältö äänivirran muodostamaan maailmaan ja antaa sen tutunomaisen virtauksen viedä mennessään.

Palaamme siis takaisin normaaliin ohjelmistoon näiden sanojen jälkeen.

The Offspring: Self Esteem

Nostalgian nälkää vuodelta 1994.

Kohtaamisia

Mielenkiintoinen viikko takana. Maanantai tosiaan lähti sillain käyntiin että aamulla lenkillä käydessä mieleen pulpahti idea kirjeen kirjoittamisesta koska tässä on viime aikoina syntynyt pientä väärinkäsitystä meikäläisen käyttäytymisen suhteen. Päällimmäisenä ajatuksena oli siis se että saan puhdistaa meidän kahden välisen ilma. Okei, pari edellistä lähettämääni kirjettä oli tyystin eri henkilölle ja loppupeleissä niiden sisältö liittyi elämäntapamuutoksen ja kuinka minun oli pakko ottaa ne ensimmäiset askeleet oman hyvinvoinnin puolesta poistaen itseni toisen ihmisen elämästä. Tällä kertaa kirjeen sisältönä oli ymmärrys siitä mitä hän käy lävitse mutta toisaalta hänen on prosessoitava tunteensa ja pään sisältö omalla näkemällään tavalla.

Kirje lähti postiin keskiviikkona ja vastaus tuli seuraavana päivänä tekstiviestin muodossa jossa hän kiitti kirjeestä ja kertoi saman toteamuksen että hän ei pysty lupaamaan meidän kahden suhteen mitään. Mikä on kuitenkin ihan ymmärrettävää hänen tämän hetkisessä asemassa. Tunteet ovat edelleenkin joskus perseestä mutta niiden kanssa on vaan elettävä. Ja se vaatii aikaa. Valehtelisin jos väittäisin etten tuntisi tällä hetkellä mitään. Lievä haikeus on vieläkin päällimmäisenä tunteena pinnalla, mikä johtaa siihen että itsekin on alettava pitämään jonkinlainen etäisyys häneen. Hänen puskiessaan minua poispäin kuin myös ihan omankin pään sisällön takia.

Maanantai oli muutenkin sellainen päivä että synttäreiden kunniaksi otin muutaman alkoholipitoisen juoman iltavuoron päätteeksi. Minulla on ollut ainakin kolme vuotta sellainen tapa esim. kirjoittamisen suhteen että jos tulee lievä blokki tekstiä kaivertaessa, loggaudun tietyn webbisivun äärelle ja käyn pelaamassa erinäisiä java-pelejä ihan sen takia että saa ajatukset hetkeksi aikaa muualle. Kello oli jo yli yksi yöllä kun päätin että pelaan vielä yhden pelin ennen nukkumaanmenoa mutta en ihan odottanut tällaista tapahtuvan.

Pelasin toista pelaaja vastaan ja siinä tervehtiessä hän sanoi: “onnea peliin”. Mikä tietenkin aiheutti omistamassani kieroutuneessa huumorintajussa sen reaktion että vastasin takaisin: “onni on luusereita varten”. Meikäläisen huulenheitto näköjään puri sen verran ärhäkkäästi että siinä sanoja vaihdettaessa kuin myös kaksimielisten läppien heittämisen aikana hän yhtäkkiä kysyi minun puhelinnumeroa. Tuli kieltämättä puun takaa tuollainen pyyntö. Normaalissa tapauksessa en olisi antanut mutta tällä kertaa jokin vaistossa sanoi ihan muuta. Plus hän vielä kiusasi minua sillä etten uskalla antaa sitä.

Numeroa antaessa lupasin ettei se ole jonkun iäkkään ihmisen numero ja hän lupasi ettei hänellä ole möreää ääntä. Puhelinsoitto seurasi perässä ja siinä sanoja vaihdellessa sitä vaan ihmetteli että mitä helvettiä justiinsa tapahtui. Nimittäin itselläni on aina ollut mm. se periaate etten edes kerro oikeaa nimeäni chatissa tai tarkkaa sijaintia ja nyt sitä lörpöttelee tyystin tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa 15 minuutin tuttavuuden jälkeen. Keskellä yötä. Pakkohan se oli ensimmäisenä kysyä että mikä sai hänen kysymään meikäläisen puhelinnumeroa.

“Se sinun tyly kommentti onnesta ja pikainen jutustelu sai minut vakuuttuneeksi että minä haluan jutella tuon ihmisen kanssa puhelimessa. Tuollaisen kovan kuoren alla on pakko olla myös sitä pehmeää kudosta ja herkempi puoli.”

Elämäntarinat vaihdetaan. Saan kuulla että hän on minua pari vuotta vanhempi ja että hänkin on sairastellut. Nimittäin saanut alle 30-vuotiaana aivoinfarktin. Fucking auts. Keuhkojen tyhjentymisen aikana silmissäni vilahti flashbackin muodossa omat sairaalareissut. Saan kuulla miten hän esim. selvinnyt tuosta halvauksesta, löytänyt uuden miehen elämäänsä kun edellinen jätti sairastumisen takia ja jatkanut hiljalleen opiskelua.

Keskustelun aikana tajusin että tällaista yhteyttä toiseen ihmiseen olen kaivannut parin viimeisen vuoden kun saa jutella mistä vaan oikeilla nimillä eikä mikään ole tabu. Elämä, ihmissuhteet, seksi ja kaikista noiden välillä ja mitä vaan mieleen juolahtaa. Hänen mielenkiintoiset ilmaisut ovat täydentäneet meikäläisen sanavarastoa, kuten esim. “viiden päivän disco-pillu”. Toikin ilmaisu liittyi oraaliseksiin. Muutenkin tämä kohtaaminen muistutti rankalla tavalla meikäläisen ihmissuhteissa sen että sitä vaan aina onnistuu jollain tavalla löytämään itsensä rikkinäisten ihmisten parissa koska he ymmärtävät sataprosenttisesti mitä itsekin on läpikäynyt elämän aikana. Ja sama toisinpäin.

Jossain vaiheessa keskustelun aikana sitä havahtuu että kello on yli neljä aamuyöstä. Onneksi oli vapaapäivä edessä ettei tarvinnut raahautua zombiena töihin.

In near future

Niin ja pitäisi varmaan näidenkin suhteen tehdä jotain. Yhteenkään en ole vielä ehtinyt neulaa pudottamaan. Laiska paska.

Clear

Tai sitten ei. Tuossa maanantain aamuna tuli lenkkipolun aikana yksinkertainen idea mieleen joka oli pakko toteuttaa. Kahden päivän pikaisen rykäyksen jälkeen, #3 lähti tänään matkaan ja nyt tällä kertaa onneksi eri henkilölle. Ja mitä tulee tuohon anti-sosiaalisempaan suuntaan, sekin romahti totaalisesti maanantain ja tiistain välisenä yönä. Olihan se kieltämättä vapauttava kokemus päästä purkamaan itseään sanojen kautta ja itse asiassa olen kahden vuoden aikana kaivannut sitä että voi puhua päänsisäisistä tai elämän varrella koetuista yms. asioista suoraan ja oikeilla nimillä. Harvalukuisille kavereille kyseistä painolastia ei voi lykätä sellaisenaan ja yhdessä vaiheessa näytti hyvin positiiviselta että tuon yhden pohojanmaalaisen kanssa olisi voinut keskustella mistä vaan mutta hän vuorostaan vetäytyi ja sulkeutui kuin simpukka. Mut odotellaan.

Drift/Fade

Ethän sä ole oikeasti hajoamassa?

Tapaus A oli loppupeleissä pakollinen, rankka mutta hyvä kokemus totaalisesta hajoamisesta ja miten siitä noustiin taas omille jaloilleen mutta nyt ei tarvitse pelätä että historia toistuisi samalla kaavalla. Kasaan parsittu sydän, uudelleenkoottu sirpaleinen pää ja rakentamani vahvistus suojamuuriini pitää minut tukevasti jaloillaan. Samalla vetäydyn askeleen, parin takaisin anti-sosiaalisempaan suuntaan koska minulla on edelleenkin tekemistä ja korjattavissa olevia asioita itseni ja oman hyvinvoinnin suhteen.

Lenkkipolun asvaltoitu kova luonne saa alkaa taas nollaamaan aivojen eri lohkoja tehokkaammin ja siihen onneksi auttaa se että nyt viime aikoina on alkanut huomaamaan miten talven aikana unohtunut kihelmöivä tunne on palautunut juoksun aikana. Suoranainen puhdas ilo juoksemisen suhteen ja erityisesti se mahti fiilis kun tajuaa parin kilsan kohdalla että jaloista lähtee enemmän irti ja 50 minuutin jälkeen tuntuu koko kropassa kuinka on antanut itsestään kaiken. Minun huumeeni. Lohduttaja. Pään tyhjentäjä. Elämäntapamuutokseni tukipilari johon olen tarttunut kaksinkäsin kiinni.

Et sitten yhtään helpompaa tapausta löytänyt?

Olihan se kieltämättä aikamoisella pikakelauksella edennyt tutustuminen meidän kahden suhteen mutta minusta se edelleenkin oli hyvä asia. No bullshit, only the harsh truth. Hänen edellinen suhde on virallista paperia vailla ohi mutta tässä on viikkojen aikana on tullut hyvin selväksi että hänen sisimmissään paikoitellen myrskyisästi vellovat tunteet ovat vieläkin kuitenkin vahvasti läsnä. Niille ei tunnetusti aina voi mitään ja se on syy epästabiilimpaan käyttäytymiseen. Minä tiedän. Itse tuli prosessoitua toi samankaltainen tunneskaala puolentoista vuoden aikana hyvinkin raa’alla tavalla pään sisällä läpi.

Eihän se oikein natsaa kun kaksi ihmistä haluaa omien elämäntilanteiden takia eri asioita. Se on sitä elämää. Aina kaikki ei vaan luonnistu tai klikkaa sillä hetkellä yhteen vaikka miten haluaisi ja yrittäisi. Meikäläisen on ihan turha alkaa nillittämään siitä että jos hän haluaa ottaa etäisyyttä saadakseen pään sisällön fiksattua. Omat kokemukset tuovat myös henkilökohtaisen ymmärryksen tuohon ratkaisuun. Toivottavasti hän saa elämänsä jossain vaiheessa takaisin raiteilleen ja jatketaan mihin jäätiin. Mut hei, meidän ensimmäisestä kohtaamisestä lähtien… Minä olen sinulle kiitollinen itsetuntoni kohottamisesta. Sanojen kuin myös kosketuksen kautta. Se tuli tarpeeseen.

Syvälle meikäläiseen ohjelmoitu puolustusmekanismi aktivoituu siten että alan jälleen verhoutumaan omaan hiljaisuuteeni ja suojamuurini taakse.

Rammstein: Sonne

Rammsteinia parhaimmillaan. Muu tuotanto jää aina vähän pakostakin Mutter levyn varjoon. Ja itse olin miltei unohtanut että miten päräyttävä toi levy on.

This distance

Se oikeasti jännä joskus huomata miten puhkikuunneltukin levy pystyy yhtäkkiä imaisemaan uudenlaista elämää jonkun tapahtuman kautta sisäänsä. Varsinkin epämiellyttävän tai päähän potkaisevan kokemuksen myötä. Ensimmäisenä tulee mieleen itselleni musiikin kuuntelijana ja ostajana tärkeän artistin tekemä itsemurha minkä myötä heidän viimeiseksi jäänyt albumi muuntautui surullisen tragedian myötä joutsenlaulumaiseksi kokemuksi. Onhan tuolla seinällisen verran olevissa levyissä yksi sun toinenkin joka on vuosien saatossa kasvanut pääni sisällä toisenlaiseen muotoon.

Yksi niistä on Necessary Responsen Blood Spills Not Far From The Wound. Albumi jota en ole pystynyt kuuntelemaan pään naksahduksen jälkeen enään yhtään samoilla korvilla. Kun tuota levyä kuunteli viimeisen vuoden aikana, päällimmäinen kuva joka muodostui oli pää alaspäin kallellaan ja veri lammikossa polvillaan istuva mies joka on selin päin. Vasemmassa kädessä terävä, vereen tahriintunut veitsi ja verisessä oikeassa kädessä viimeisiä sykähdyksiaan värisevä sydän. Dramaattinen kuva joka vaan jotenkin pulpahti päähän sen jälkeen kun pirstalainen pääkoppa pystyi ja uskalsi vastaanottamaan muutakin kuin ambientin rauhallista, dronemaista leijuntaa.

Muutenkaan en niin paljon tuijota lyriikoita mutta kieltämättä aina silloin tällöin vastaan tulee tekstin pätkä joka osaa puhutella tai pää tulkitsee sanoittajan tekstejä juuri tilanteeseen sopivaksi. Kokonainen albumi josta heijastuu sydänsurusta kaivertavaa lyriikkaa sisäisesti riipaisevan vokaalin kautta oli kieltämättä aika hankala pala nieltäväksi että kun yksi levyhyllyni lempijulkaisuista muuntautui liian henkilökohtaiseksi kohtaamiseksi jokaisella kuuntelukerralla.

Muutama viikko sitten Minnan ollessaan pari yötä meikäläisen kämpällä, sohvalla löhötessä tuijotin levyhyllyäni ja ajattelin tätä albumia. Hänet kainalossani, pistin tämän levyn soimaan taustalle ihan vaan testatakseni itseäni. Kyllähän se oli todettava että henkilökohtaisuus albumia kohtaan oli taas hieman muuttunut. Okei, se sama polvillaan oleva hahmo edelleenkin pulpahtaa ensimmäisenä mieleen kun albumia kuuntelee mutta muuten tuo kuva ja julkaisusta välittyvä sanoma on muuntautunut unimaisempaan, hämärämpään muotoon. Muodonmuutos ja kaikki ne tunteet mitä olen läpikäynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana alkaa selkeästi olla takanapäin. Nyt edessä on tutustuminen uudelleen herätettyjen tunteiden kirjoon jotka olin onnistunut unohtamaan ajan saatossa.

Vaikka tässä ollaankin nyt hänen pyynnöstä otettu hieman omaa tilaa (ja ihan ymmärrettävästä syystä), aamulla herätessäni hän on edelleenkin ensimmäisenä asiana mielessä. Kerta kaikkiaan harvinaislaatuinen ihminen jossa on juuri ne ominaisuudet joita olen aina etsinyt toisesta ihmisestä. Nyt vaan ajan täytyy tehdä tehtävänsä.