Rock’n rollin maailma

Rock’n rollin maailma on Seinäjoen helluntaiseurakunnan nuorisotiimin vuonna 1986 julkaisema c-kasetti.

Lukee kuin piru raamattua vai miten se meni. Bongattu tämän kautta.

Prometheus

PrometheusOhjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Jon Spaihts, Damon Lindelof
IMDB: Prometheus (2012)

Ridley Scottin Alien on yhä kolmenkymmenen vuoden jälkeen yksi kiistattomista mestariteosta sci-fi kauhun saralla. Kun mies ilmoitti tekevänsä paluun Alien-saagaan ja kaiken lisäksi vieläpä ohjaamalla esiosan Alien elokuvalle, syntyi kollektiivinen “ooohhh” reaktio jonka jälkeen alkoi semi-rauhallinen mutta jännittynyt odottelu. Elokuvasta pintaraapaisua esitellyt trailerit, Peter Weylandin TED-puhe ja kaikki muut elokuvaa syventävät oheismateriaalit loivat kieltämättä aikamoisen ennakko-odotuksen. Niinkin kovan että kun elokuva tuli ulos, sosiaalisessa mediassa alkoi pahimmillaan tulla esiin kommentteja tyyliin “Prometheus pudotti täysin pallonsa keskellä elokuvaa”. Joten ei ollut mitenkään paras mahdollinen fiilis lähteä elokuvateatteriin katsomaan miten numero kakkonen meikäläisen tämän vuoden odotuslistalla todellisuudessa pärjäisi.

Myönnän jo heti alkuun että kun kävelin elokuvateatterin pimeydestä ulos, olin pettyneessä mielentilassa. Päässä pyöri liian paljon kysymyksiä joihin käsikirjoitus ei tarjonnut vastauksia ja varsinkin yhden sun toisenkin hahmon käyttäytyminen oli niin epäuskottavaa ja kliseistä raapustusta että sitä suorastaan turhautui erään kohtauksen aikana kun tiesi mihin se lopulta johtaisi. Xenology 101 kurssi ei tainnut olla tärkeimmistä asioista ennen lähtöä ja miten geologi ei osaa käyttää omia työkalujaan kunnolla vaikka aiemmin hän esitteli ylpeänä niitä. Muuten Prometheus loisti monella alueella. Visuaalisesti Prometheus oli kieltämättä silmäherkkua tarjoava elokuva ja vaikkakin Ridley Scott otti hieman erivapauksia space jockeyn todellisen koon suhteen, se ei kuitenkaan häirinnyt kokonaisuutta. Alienin ympärille rakennetut peruselementit olivat edelleenkin vahvasti mukana, mm. David androidin uskollisuus Weyland korporaatioita kohtaan kuin myös ohjelmoitu sadistinen luonne toimeenpaniessaan ihmiskokeita ryhmänsä jäsenille. Siihen kun lisätään monia pieniä eleitä ja vihjailuja keskusteluissa jotka aukenivat elokuvan edetessä kuin myös synnyttivät teoriat siitä että oliko Charlize Theronin näyttelemä hahmo todellisuudessa android vai sukupuolensa vaihtanut ihminen joka yritti saada isänsä hyväksyntää hänen viimeisellä hengenvedoillaan.

Kotiin päästyä aloin käydä parilla foorumilla lukemassa keskusteluja minkä myötä elokuvakin alkoi nousta parempaan valoon pääni sisällä ja sen johdosta syntyi sellainen kutina että tämä täytyy katsoa toisen kerran jotta se aukeaisi paremmin. Mikä on minulle loppupeleissä hyvän elokuvan merkki.

My blood still whispers

For shit and giggles osastoa taas. Toisaalta kun kyse on yksi elämäni tärkeimmästä yhtyeestä, sitä vaan on pakko ihan pelkästään kunnianosoituksen vuoksi ostaa kaikki mitä tulee ulos. Tällä kertaa posti siis toi kaksi eri versioita LP:stä, CD:n ja t-paidan. Nyt on taas parempi fiilis hetken aikaa. Harmi vaan että Burning World Records mokasi tuon reissue CD:n suhteen, raidat eivät virtaa saumattomasti toisiinsa. Ihan vaan varoitukseksi niille jotka aikovat hankkia tuon.

The catalyst

Aamuisen katastofaalisen puhelun jälkeen ja unenpöpperöisen minän ajattelemattomuus sai sen aikaiseksi että aloin ymmärtämään ja suorastaan kokea pientä ahaa elämystä itseni suhteen samalla kun yritin näppäillä hetkeksi menetettyä yhteyttä takaisin.

Edelleenkin olen hieman ymmälläni siitä miten minun kaltainen rikkinäinen ihminen löysi sellaisen syvän yhteyden toiseen ihmiseen yli neljä vuotta sitten. Oma elämä oli edelleenkin pirstaleina sairauksien aiheuttamien jälkikaikujen myötä. Tulevaisuus oli… Eipä minulla ollut minkäänlaista päämäärällistä tulevaisuutta. Olin jo tuossa vaiheessa alistunut siihen että jos alan tekemään isoja suunnitelmia, jossain vaiheessa joudun vetämään ne vessasta alas. “Miksi edes yrittää tähdätä korkealle jos ne kuitenkin ammutaan alas” oli minun päämantrani elämässäni.

Tapaus A:n suhteen meidän ystävyys kuitenkin eteni silmänräpäyksessä jonka myötä olin se henkilö johon hän alkoi uskoutumaan ja luottamaan monissa asioissa. En tiedä puhuiko hän edes pienintäkään osaa meidän välillä käydyistä keskusteluista hänen parhaan ystävänsä kanssa. Jotenkin on sellainen vatsanpohjan kautta vellova tunne että ei. Hänellä oli omat ongelmansa ja minä halusin auttaa häntä koska vuosia aiemmin minä olin sellaisessa tilanteessa että itselläni ei ollut ketään jolle uskoutua. Silloisista ystävistä ei ollut siihen hommaan koska pääni sisältö ei ollut mitenkään terveellisimmästä päästä ja yksikään heistä ei olisi pystynyt prosessoimaan sitä kunnolla.

Mikä tietenkin johti väistämättäkin siihen että auttaessani häntä jouduin liian syvälle hänen maailmaansa ja minun tunteet heräsivät henkiin. Ja boom. Headshot. Vajosin omien tunteiden kanssa täysin pohjalle. Toisaalta se oli hyvä asia ja sen oli pakko tapahtua, ennemmin tai myöhemmin. Minä onnistuin nousemaan siitä tyhjyydestä ulos ja aloin viimeinkin tekemään itseni suhteen radikaalista muutosta. Mikä on johtanut siihen että nyt yli puolentoista vuoden aikana olen yrittänyt korjata tuosta rikkinäisestä minästä ne asiat jotka pystyn itse korjaamaan ja edetä omassa elämässä.

Työkaverit ne taisivat kiteyttää tuon toteamuksen kortin kautta jonka sain tupareissa viime lauantaina.

Marcel Mainio. Onnea uuteen elämään.

Yrittäessäni saada ihmistä kiinni puhelimitse, aloin siis tajuta yhtä asiaa itsessäni. Jospa minä en ole enää se rikkinäinen ihminen joka olin. Elämä on vetänyt meikäläiseltä maton alta niin monta kertaa mutta silti olen onnistunut pääsemään takaisin jaloilleni. Tämän puolentoista vuoden aikana olen puskenut itseäni eteenpäin ja olen nyt vahvempi kuin koskaan. Minä olen nyt se ihminen johon hän voi tukeutua kaksin käsin.

But when I called your name you disappeared

Heinäkuussa tulee viisi vuotta täyteen nykyisessä työpaikassa tai kuten osuvasti minulle todettiin eilisiltana, kyseessä taitaa olla elämäni pisin suhde. Tuon viiden vuoden aikana minä olen kieltäytynyt menemästä yhteenkään pikkujoulu yms. pippaloon koska minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut olla mitenkään yhteydessä tiettyihin henkilöihin työpaikan ulkopuolella. Työ työnä ja oma elämä erikseen. Muutenkin yhdessä vaiheessa elämääni suhde alkoholiin ei ollut mikään paras mahdollinen.

Joulukuussa kun sain tietooni tämän kämpän saamisesta, ensimmäisenä toteamuksena tuli työpaikalla kahdelta eri suunnalta (toisin sanoen naisilta ja miehiltä) että saan järjestää tuparit. Eipä siinä ollut paljon mahdollisuutta kieltäytymiseen ollut ja toisaalta, tuon viiden vuoden aikana on tullut sen verran läheisiksi tiettyjen ihmisten kanssa että olihan se ihan loogistakin purkaa paineita ja ajatuksia ryyppäämisen merkeissä. Ja nyt kun viinan suhteen on taas pitkästä aikaa kivaa ja viinapää on parantunut uuden kunnon myötä, itseasiassa odotin näitä tupareita pienellä innolla.

Ensimmäisenä oli neuvonnan tyyppien vuoro tai kuten olin naapureille ennakkovaroituksena kirjoittanut ilmoitustaululle, työpaikan akkalauma. Omanlainen tiivis misfits-ryhmä johon itse lukeudun. Kieltämättä hieman jännitti nähdä nämä tyypit humalassa mutta onneksi se tapahtui tällaisessa rauhallisessa ympäristössä eikä esim. jossain baarin sekavassa ja ylimääräistä meteliä ylläpitävässä vilskeessä. Kaikki natsasi loistavasti. Pääsi näkemään tutuista ihmisistä toisenlaisen puolen ja kämpässä raikui sellainen jatkuva naurunremakka että saa nähdä miten naapurit reagoivat. Toisaalta fuck them. Onhan tässä itse joutunut kuuntelemaan muutamien tupareiden tuomat vaimeat biletykset.

Ah ja niin paljon hyvää läppää tuli heitettyä. Ihmissuhteista, työelämästä, meistä ihmisinä. Tulihan se odotettu kommentti sieltä myös jossain vaiheessa iltaa.

Sä oot outo.

Tai taistelutoverin toteamus siitä miten hänellä on tapana ostaa kukkakimppu maailman vittumaisimmille ihmisille joita hän on kohdannut. Kaksi kimppua on ainakin ostettu neljän vuoden aikana ja ne tarjotut esimerkit edelleenkin aiheuttaa pientä naurun hyrähdystä. Saatiin myös kuulla että nuorimmaisella meistä oli jotain sutinaa vanhemman miehen kanssa ja kun hän kyseli että pitäisikö hänen mennä tämän miehen luokse yöksi, naisilta tuli yksipuolisena vastauksena että pidä vaan hauskaa. Itse löin kondomin hänen kouraan sanomatta sanaakaan.

Hyvät pippalot siis oli ja jatkoa ehdittiin jo suunnitella. Voi helvetti… Rappiollehan tässä suorastaan joutuu.

Sitä seurannut krapula on perus-krapula. Siinä kello seitsemän pintaan puolittain valvemaisessa tilassa ensimmäisenä ajatuksissa oli tämä henkilö jonka olen hiljattain tavannut ja miettien hänen sanojaan siitä että tuleeko meidän jutusta yhtään mitään. Meidän pikakelauksena edennyt tutustuminen oli minusta hyvä asia siinä mielessä että me ei syötetty toisillemme mitään bullshittiä. Meillä kummallakin on ne omat raskaat painolastit joita me kannetaan mukaan. Me oltiin brutaalin rehellisiä toisillemme ja sen johdosta me tiedetään tasan tarkkaan sieluamme rikkovat haavat. Toisaalta itselläni on sellainen vahva tunne että jos minä päästän hänet tässä vaiheessa sormistani, minä tulen katumaan sitä koko loppuelämääni ja minä en halua sitä. Katumuslistani on jo muutenkin täynnä.

Ja sitten vielä krapulassa piti lähteä Ikeassa käymään. Ei mitenkään järin miehekäs olotila.

Alarm Will Sound performs Aphex Twin: 4 (Live)

Closer

Alunperin minun piti tänään julkaista erittäin suoravetoisen tekstin viime viikon sunnuntain tapahtumista. Harvoin päästän niin yksityiskohtaista kuvaelmaa tänne hiekkalaatikkooni ja koska aiheena oli se miten kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä riisuivat toisiltaan raskaat suojapanssarit uniikin tapahtumasarjan aikana ja siitä kuinka pitkälle me lopulta mentiin siinä keskustelun ohella joka sitten tyssäsi suojauksen puuttumiseen ja viimeisen järjen hivenen löytymiseen pääkopasta, annoin alunperin krapulassa kirjoitetun tekstini luettavaksi kyseiselle henkilölle. Plus se oli ensimmäinen kerta kun kysyin lupaa tekstin julkaisemiseen omassa blogissani. Ymmärrettäistä syistä tekstistä kumpuava alkoholihuuruinen, eläimellinen ja maaninen luonne sai hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi mutta hän kuitenkin sanoi että tämä on minun blogi ja minä saan tehdä mitä minä haluan sillä tekstilläni. Päätin lopulta kuitenkin olla julkaisematta sen koska en halua loukata kyseistä ihmistä millään tavalla.

Nyt täytyy sanoa että se on yksi parhaimmista kirjoituksistani. Tässä on vuoden aikana alkanut vihdoinkin tajuamaan että tämä näppäimistön nakuttaminen sujuu välillä meikäläiseltä. Vaikkakin se onkin tietoisesti sellaista pilkottua ja paloitetultua suttua tai muulla tavalla rajoitettua, siihen kuitenkin kiteytyy minä ja miten minä valutan suojapanssarin taakse piilotettua sisältöä tänne. Ja sitten on erikseen noi levyt joihin minä sitten yritän laittaa kaiken sen tarmon saadakseni kuvailtua sen mikä siinä saa minun pulssini sykkimään. Eikä minua harmita se että kyseinen teksti jäi nyt tuonne blogin julkaisemattomiin osioon. Yksi ihminen on kuitenkin lukenut sen ja antanut kehut sille miten hyvin minä olen kuvaillut meidän kahden välisen vuorovaikutuksen. Se riittää minulle.

Entäs jatko? Me katsellaan mitä tästä syntyy. Meidät linkittivä ihminen joka istutti sen kuiskailevan idean päähän, ei edes varmaan tajunnut että miten hänen jatkuva, pienten virheiden etsiminen ja korjaaminen universumissa räjähtäisi yhtäkkiä ketjureaktioksi.