Tänään, töissä

- Paljon se sun veljes laihtui aikoinaan?

- Semmoiset nelkyt... nelkytviis kiloa.

- Ja etkös sä joskus kertonut että hänen omien sanojensa mukaan viinapää muuttui sen verran että hän pystyi vetämään enempiä määriä?

- Hyvä kunto mahdollistaa sen. Ns. oikeilla urheilijoilla aineenvaihdunta on ihan omaa luokkaansa ja siihen se perustuukin että miksi esimerkiksi jääkiekkoilijat juovat paljon alkoholia.

- No joo... Nyt alan ymmärtämään vähän paremmin jääkiekkoilijoiden ja muiden huippu-urheilijoiden kosteita juhlia, Nykästä ja muita tragikoomisia ex-urheilijoita joilla lähtee putki päälle urheilu-uran jälkeen.

[...]

The new beat

Että tämmöinen reissu. Päätä jomottaa eikä se kokonaan johdu siitä että on krapula. On nimittäin hienoa herätä joskus neljän jälkeen yöllä oman vessan lattialta ja tajuta että edellinen muistikuva oli kusella käyminen.

Noh, sentään tuli todettua että jotenkin toi viinapää on yllättävästi parantunut uuden kunnon myötä. En osaa sitä mitenkään muuten selittää. Jos puolitoista vuotta sitten edellistä känniä ottaessa viisi siideriä helahti nuppiin ihan tuosta vaan ja nyt meni seitsemän omaa juomaa (yksi kalja, kuusi siideriä ja yksi hinttilimu), kaksi rommipaukkua sekä pari tuolla paikallisessa baarissa, niin jotain mullistavaa on tapahtunut noiden puolentoista vuoden aikana.

Pääasia on se että viina myös pysyi sisällä. Tosin kuin yhdellä sankarilla joka kuulemma aina oksentaa jossain vaiheessa iltaa ja aamulla herättyään. Siitähän minä sainkin aiheitta vittuilla hänen tyhjennettyään vatsan ennen baariin lähtöä että tosimies pitää viinan aina sisällään.

Ja huomenna pitäisi mennä aamukuuteen töihin.

Re: Almost unbreakable

Se on nyt sitten päätetty. Ensi lauantaina testataan viinapää B-rapun naapureiden kanssa. Itseasiassa mielenkiinnolla odotan sitä että miten tämä nykyinen kunto vaikuttaa kokonaisuuteen. Päästäänkö siihen viiden juoman aiheuttamaan humalaan kuten viime kerralla vai astetta pidemmälle...? Uhkailivat jo ottavansa shotit esiin. Siihen en varmaan vielä uskalla lähteä mukaan. Onhan siitä yli kolme vuotta kun viimeksi juonut väkeviä.

Addiktioni 15/12

MDFMK: MDFMK (JAP Import) (2000)

MDFMK: MFDMK (JAP Import)MDFMK on mielenkiintoinen vasempaan päin kalleellaan kokeilu KMFDM:n kaksikolta Sascha Konietzkolta ja Tim Skoldilta sekä kauniimpaa sukupuolea edustavalta ja kolmikoksi pyöristäväksi Lucia Cifarellilta. Ensinnäkin omaa nimeä kantava levy julkaistiin ison levy-yhtiön kautta ja tämä tapahtui heti sen jälkeen kun KMFDM:n rivit rakoilivat sen verran pahasti että yhtye hajosi muutamaksi vuodeksi. Muutenkin KMFDM:stä on vuosien varrella muodostunut sellainen bändi että edetessä levystä toiseen, jossain vaiheessa heidän soundi alkaa saamaan puudutuksen makua suuhun ja syljen mukana tulee pakostakin se fiilis että levyjä edelleenkin veistetään samasta puusta. Sen johdosta onkin positiivista todeta tämä sivuraiteille jysähtänyt kertaluotoinen projekti osaa yhä pitää pintansa yllättävän hyvin näiden kahdentoista vuodenkin jälkeen. Kuten emo-projekti, MDFMK:n musiikki on edelleenkin vahvasti sidonnainen sähköisesti tuotettuun ja paikoitellen runttaavasti etenevään industrialiin mutta se on saanut rinnalle paljon breakbeat, electro ja big beat vaikutteita sekä jopa pientä nuoleskelevasti väijyvää trance vivahdetta alleensa. Toisin sanoen The Prodigyn, The Chemical Brothersin ja monen muun britti-aktin lopullinen läpimurto 'electronica' aallon myötä Amerikan rannikolle pari-kolme vuotta aikaisemmin saattoi olla yksi inspiraation lähde tämän levyn äänimaailmassa ja sen myötä pienoinen mutta kuitenkin tuntuvan oloinen irtiotto vanhan bändin soundipolitiikasta. KMFDM:n diskografiassa tämä on selkeästi ollut jo pitkän aikaan yksi henk.kohtaisista lempilevyistä (kun tarkemmin miettii, Symbols taitaa olla ainoa joka menee suoraan tämän ohi) ja nyt tuli hetken mielijohteesta hankittua Japanin markkinoille suunnattu painos tästä julkaisusta jossa on kaksi ekskluusiivista bonus biisiä. Kuten jo alkaa mennä tavaksi asti kun näitä japsi painoksia roudaa kotiin asti ja koluaa, bonus biisit eivät tarjoa mitään radikaalia tai mieltäräjäyttävää lisäystä albumille ("Action/Reaction" ratsastaa jo vähän liiankin paljon KMFDM perus-soundeilla) mutta itse levyn kymmenestä biisistä koostuva ydin pudottaa kuuntelijan kuitenkin edelleen yhtä tehokkaasti kuin häkä. Levy kiertelee kaarrellen ja kokeilee onnistuneesti erilaisia rytmipalasia, alkaen albumin käynnistävästä "Now" jossa suorastaan viihdytään drum and bass biittipatteriston ja kirskuvien kitaroiden muodostamassa välimaastosssa kääntäen nokka hiljalleen kohti "Torpedoes" kaltaisen hitaammin rullaavan jammailun pariin kuin myös viuhahtaen miltei salakavalasti jo aiemmin vihjatun trance sykähdyksen ampuvan "©ontrol¿" kautta albumin huipentuvaan sekä tiukasti eteenpäin puskevaan ja brassi-soittimilla ilmavuutta saavaan jyrään nimeltä "Witch Hunt". Kuten jo sanoin, toimii ja varsinkin toi perus-albumin viimeistelevä teos täyttä mahtavuutta. Harmi vaan että tämän levyn jälkeen KMFDM kasasi taas rivit uudestaan ja vanha koneisto alkoi suoltamaan sitä samaa ja liiankin tutuksi tullutta mieltäpuuduttavaa tavaraa. Tämä albumi kuitenkin todistaa edelleenkin vakuuttavasti sen että MDFMK osasi ansiokkaasti luoda puitteet myös jatko-osalle jota ei kuitenkaan tullut.

Almost unbreakable

Tuossa yli kuukausi taaksepäin tajusin yhden huomattavan asian josta olen onnistunut katkaisemaan jokavuotisen ärsyttävän kierteen joka on jatkunut pikkukakarasta lähtien. Ollaan jo pitkälti huhtikuun puolella joten voin jo turvallisesti sanoa ääneen sen että en ole sairastellut tänä kuluvana talvena kertaakaan. Vanhalla minällä oli se paska tapa aina saada flunssan ja kuumeen joulukuussa tai viimeistään tammikuun puolella ja sitten sairasteltiin se vähintään viikko sängyn pohjalla. Nyt en edes onnistunut hankkimaan nuhaa. Fucking weird.

Syy-yhteyden tajuaa ilman minkäänlaista pähkäilyä ja se on minun nykyinen terveys. Se että olen puskenut itseni puolentoista vuoden aikana hyvään kuntoon eikä sekään ole tehnyt pahaa että olen käynyt talvellakin vilauttamassa nenän päätä tuolla pakkasella ja tehnyt sen tunnin juoksulenkin. Tosin minullakin on ollut ne muutamat rajat jossa olen järkeä käyttäen pitäytynyt. Esim. jos pakkasta on yli 6 astetta, en lähde lenkille. Keuhkot ovat ainakin kiitelleet siitä etten ole hengittänyt kylmempää ilmaa sisään kovan rasituksen aikana. Muutenkin nyt on helppo huomata miten paljon energiaa minulla on vaikka olen käynyt aamulla lenkillä ja sen jälkeen olisi esim. ilta-osastoa töissä. Ja parasta siinä on se että työpaikalla kun repii itseään purkamalla lavalta tavaraa montakin tuntia hyvässä tahdissa, ei tule edes pientä hikeä pintaan. Toisin sanoen pukukaapissa olevat dödö-purkit ovat menettäneet täysin virkansa. Muutenkin tuon energian lisäyksen myötä monenlaiset halut ovat lisääntyneet.

Ehkä tämän yhden asian suhteen minulla on pienimuotoista harhaa mutta jotenkin tuntuu että kokonaisuudessa kaikki ruoka maistuu paremmalta. Vieläkin naurattaa se kun viime vuonna vedin ensimmäisen purilaisen 8 kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Ja kyse oli vieläpä kaupan hyllyllä myytävästä täyslihapurilaisesta johon itse lisäsin tomaattia, kurkku-sipulisalaattia ja jotain kastiketta. Valehtelematta se tuntui sillä hetkellä parhaimmalta purilaiselta jonka olen ikinä vetänyt. Kyllähän sitä nyt myös ymmärtää kun vanha minä latoi kaikenlaista epäterveellistä skeidaa kurkusta alas että siihen yksinkertaisesti turtui. Nyt kun sitä syö tuota epäterveellisempää tavaraa vain harvakseltaan niin ne maistuu paremmalta ja tuntuu huomattavasti palkitsevammalta.

Saa nähdä miten toi alkoholi tulee maistumaan enemmissä määrin kun pitäisi jossain vaiheessa järkätä ainakin kahdet tuparit työkavereille. Toisaalta onhan siitä yli puolitoista vuotta kun viimeksi olin halvalla saadun mutta vahvassa humalatilassa enkä silloinkaan menettänyt kontrollia ja plöräyttänyt päänsisällä pyörineitä ajatuksia ulos vaikka olisi ollut tilaisuus. Nyt sentään voi keskittyä 100% hauskanpitoon. Tosin hieman pelottaa vetää kännit akkalauman keskellä jossa minä olen se ainut mies.

Orbital: Wonky

Just... Eipä toi Orbitalin uusin tuotos muutenkin oikein säväyttänyt.

  • For Benga’s new video for “I Will Never Change”, 960 separate pieces of vinyl were carefully measured, cut, and then finally animated. The result is a real-life waveform. (09/04/12 - 0  # )

Addiktioni 14/12

Atrium Carceri: Reliquiae (2012)

Atrium Carceri: ReliquiaeOn vuosi 2012 ja nyt ollaan saavuttu seitsemänteen lukuun Simon Heathin a.k.a. Atrium Carcerin luomassa eläväisessä ja kiihkeän kostean hengittävässä dark ambient äänimaailmassa. Siinä missä genren kruunua ja valtikkaa tiukasti käsissään pitävä Lustmord pystyy yhä vuosikymmenien jälkeen kiistattomasti rakentamaan pimeässä kelluvaa intensiivistä tunnelmointia, Atrium Carceri osaa omalla tahollaan kietoa mm. puhe-sämplien ja lisättyjen äänitehosteiden kautta musiikin ympärille tiukasti eteenpäin liikkuvan ja huumaavasti lankeavan tarinan jossa mielikuvitus täydentää tyhjät kohdat ja siinä ohella salakavalasti kaapaten kuuntelijan psyykkeen tapahtumien keskelle. Atrium Carcerin vuonna 2009 julkaistu edellinen tuotos, Phrenitis, oli paljon yllätyksiä omaavan ensimmäisen kuuntelun jälkeen myöskin kieltämättä hieman haasteellinen omaksua, kiitos huomattavasti pehmeämmin nojautuvan ja kliinisen leikkauksen läpikäyneen äänipaletin josta oli poistettu erinäisiä pelottavia elementtejä jotka olivat syvälle iskostettuja tavaramerkkejä hänen musiikissaan. Myönnän että Phrenitis ei alunperin saanut viikon kuuntelun jälkeen allekirjoittaneelta täysin toivotunlaista reaktiota mutta pidemmän ajan myötä julkaisu alkoi kasvamaan pääni sisällä ja aloin löytämään enemmänkin niitä vahvoja puolia uudenlaisesta äänimaailmasta. Ja nyt kolme vuotta myöhemmin on jännä taas huomata että Atrium Carcerin uunituore Reliquiae on uudelleensynnyttänyt jokseenkin samanlaisia fiiliksiä jotka koin alunperin edellisen albumin parissa. Eli jokin tässä uudessa albumissa lyö jälleen pientä hangoittelua vastaan vaikka siitä löytyy taas paljon sellaisia pimeitä elementtejä jotka tekevät Atrium Carcerista tunnetun ja tyystin omanlaisen aktin tämän genren sisällä.

Onneksi albumin kynnykseksi kohoavan ongelmakohdan pystyy jokseen paikantamaan ja purkamaan sen kautta että liki seitsemänkymmentä minuuttinen Reliquiae lämpenee hitaasti. Mikä tarkoittaa että albumin ensimmäinen kolmanneksella tuota mustaa, minimaalista väripalettia ja kolkkoa cinemaattisuutta räiskäistään hieman varovaisemmin pensselin kautta eri suuntiin ja katsotaan että mikä tuosta melankolisesti, aavasti virtaavasta lohduttomuudesta tarttuu seinäpaperiin näkyvimmin kiinni. Toisin sanoen Reliquiae hakemalla hakee suuntaansa äänisuunnittelun sekä tunnelmallisesti ladatun ohjelmoinnin kautta ja vasta julkaisun jälkimmäisellä puoliskolla albumi alkaa selkeämmin saada suurempia, moniulotteisempia luonnoksia ja jopa futuristisia kaikuja yhtenäisemmin toisiinsa sidotun linjauksen kautta samalla kun mekaanista, teollis-sävytteistä työstötapoja valutetaan luomaan syvempää immersiota sekä klassisen taustan omaavien soitinten kautta ilmennetään tarpeellisia humaanisia tunteenkirjoja. Mustan eri sävyjä hyväksikäyttävästi kuiskaileva kansitaide ja paranoimaisesti pilkahtava vetovoimaisuus kohtauksittain vahvistavat albumin päälle raskaammin laskeutuvia varjoja jotka kertovat varsin selkeäsanaisesti sen että Reliquiae on lähtenyt tervetulleesti taas etenemään synkempiä polkuja ja siinä ohella kuljettanut mukaansa Phrenitis albumillakin käytettyjä toimivia ideoita. Mutta kuitenkin loppupeleissä albumilta kumpuavat fiilikset voisi summata juuri niihin samoihin sanoihin joita minulla on ollut parin muun Atrium Carcerin julkaisun kanssa - Reliquiae on hyvä julkaisu mutta siitä jää selkeästi se viimeinen tärkeä ponnistus suorittamatta joka nostaisi sen kahden ensimmäisen albumin rinnalle.