Minä?

Vieläkään toi sana ei oikein kalskahda oikealta meikäläisen korvissa. Urheilija. Pikaisen laskujen mukaan ainakin kolme ihmistä on liittänyt tuon sanan nykyiseen olomuotooni ja yksi näistä ihmisistä on selittänyt minulle vakuuttavasti että kuinka se pätee minuun ihan senkin takia miten paljon minä käyn rääkkäämässä itseäni lenkkipoluilla. En tiedä. Jotenkin on vaan sellainen epärealistinen fiilis kuulla toi sana ja varsinkin ihmiseltä joka on ollut aikanaan junnujen jääkiekkovalmentaja. Noh, olettaisin että hän tietää kyllä mistä puhuu. Sen kunniaksi tilasin ihan vaan vittuillakseen t-paidan jossa lukee “urheilija” edessä minkä myötä humoristinen “anorektikko” t-paita sai viimeinkin jonkinlaista vastapainoa. Joten jos näette kesällä kaljupäisen kaverin juoksevan jompikumpi paita päällä, se on tod.näk. minä.

Toisaalta tuollanen puun takaa ilmestyvä analysointi minua kohtaan ei ole ollut ainutlaatuista viime aikoina, kuten esim. sinä viikonloppuna kun suoritin muuttoa uuteen kämppään ja siinä ohella lähettelin vähän enemmänkin tekstiviestejä yhdelle ex-työkaverille.

– Ja mitä kaikkea olet valehdellut meikäläisestä hänelle?
– En mitään!
– Tarkoitin todellisuudessa mitä kaikkea olet kertonut minusta…
– No oon kertonut että oot ikäistäs vanhemman oloinen [..]

Tässä vuoden aikana on siis kuullut ties mitä silmiä avaavia toteamuksista meikäläisestä ja sitä vaan on alkanut tajuamaan että ehkä minä en olekaan täysin menetetty tapaus. Ihmissuhteet on aina ollut se osa-alue joka jossain vaiheessa aina ottaa sen kivuliaasti osuvan nuolen polveen ja jonka jälkeen ruoskin itseäni hullun lailla. Onneksi olen löytänyt uuden tavan rankaista itseäni ja se on asvaltin kova luonne mutta tässä on eri ihmisten analysoinnin aikana on kuitenkin alkanut tajuamaan omia vahvuuksiaan, mitkä asiat toimii, missä mättää ja mitkä on vielä korjattavissa.

Sinä ja **** olette kuitenkin sen verran erilaisia että te ette ole niin sosiaalisia.

Toisaalta, joskus totuus uppoaa syvälle kuin veitsi rintakehään. Ihminen joka yllätti aikoinaan kehumalla tekemistäni työstä ja siitä miten paljon olen muuttunut, ja nyt hän taas osoittaa jonkinlaista edistystä meikäläisen analysoinnista. Kyllähän minä myönsin sen ääneen minkä hän jo tiesi oikeaksi. Minulla on suojamuuri tuntemattomien ihmisten edessä. Suojamuuri jota ylläpidän ja joka erityisesti tuon pään sisällä tapahtuneen naksahduksen myötä olen vahvistanut vieläkin enemmän. Se on aina ollut yksi minun selviytymiskeinoista mutta myöskin hallaa tekevä osanen.

Leave a Comment