Elämää hallitussa kaaoksessa

Tästä se lähtee.

Addiktioni 07/12

Saltillo: Monocyte (2012)

Saltillo: MonocyteSaltillon debyytti Ganglion kuuden vuoden takaa oli näitä raikkaita tuulahduksia trip-hopin ja muutenkin elektronisen musiikin maailmassa jossa mm. avarakatseisesti rakennetut jousisoittimet ja banjon yllättävä olemus kaiversivat tunnelmaan syvät, miltei elokuvamaisesti peilaavat jäljet. Julkaisu oli muutenkin selkeästi sen vuoden kohokohtia albumirintamalla, ainakin omalla pyörivällä levylautasella. Meni kuitenkin hieman pidempi tovi tunnetusti aina niin vaikean toisen albumin julkaisemisessa ja nyt kun se vihdoinkin on tullut ulos, varsinkin ensimmäisen kuuntelun aikana voi huomata monen asian saaneen uudempaa kuin myös paljon painostavamman synkempää sävyä ylleensä. Soundillisesti ollaan siis hyvin pitkälti debyytin kaltaisen työstötavan äärellä mutta tätä perkussioista ja jousipatteristosta voimaansa saavaa äänimattoa ovat muuttaneet sellainen pieni fakta että Monocyte on itseasiassa soundtrack-levy samaa nimeä kantavalle sarjakuvalle jonka Saltillon takana oleva mies, Menton J. Matthews III a.k.a. Menton3, on ollut myös kuvittamassa. Itse vain sivun, kaksi nähneenä en voi sanoa juurikaan mitään sarjakuvan luonteesta mutta pelkästään kuvituksen futuristinen ja goottimainen ilme on hyvin omaperäinen jota myös eri arvostelut ovat jaksaneet hehkuttaa täyteläästi.

Albumin introna toimiva “Abeo” langettaa varsin nopeasti pelkoa ja kaaosta maalailevan maailmanlopun ylleensä ja sitä väistämättäkin alkaa huomaamaan kappaleiden kulkiessaan korvien ohitse että kuinka raskaammin itseään ilmentävä teos Saltillon toinen julkaisu todellisuudessa on. Monocyte ritisee, rätisee, hyppelee rauhattomasti ja muutenkin signahtelee vääristelevästi korruptunoituneen kaltaisesti minkä johdosta Saltillon soundi saa megalomaanisen painon taakseensa. Monocyte kuitenkin jakaa ja kukoistaen tuo taas paljon samankaltaisia elementtejä mitä oli jo voimakkaassa debyytissä, kuten esim. albumin tematiikkaa hämmentävästi kokoavat puhesämplet joiden todellisuuden perää on nyt vielä vaikeampi hahmottaa, varsinkin kun sarjakuvan taustatarina on tyystin pimennossa ja väistämättä luo sellaisen kyselevän olotilan että onko noi sämplet juuri valittu sarjakuvaan viittaavien asioiden takia vai jatkaen Ganglion albumilla jatkunutta kieroutunutta huumoria. Vaikka soundillisesti ollaan siis lähdetty kulkemaan rohkeasti uusiin toimintalueisiin, yhden asian suhteen kuitenkin koin pettymyksen. Vokaaliraidat. Tarkoitan siis sitä että albumilla on tällä kertaa vain kaksi varsinaista vokaaliraitaa (“If Wishes Were Catholics” ja “Veil”) sisältävää teosta minkä vähäinen määrä vähentää julkaisun humaanista tunneskaalaa mutta toisaalta tämä ratkaisu lisää terävämmin vaikutelmaa soundillisesti luodusta luhistumisesta. Kyllähän Monocyte on kuitenkin selkeästi Saltillo albumi henkeen ja vereen ja erittäin toimiva jatko mutta huomattavasti kokeellisemman ja uhkaavamman olomuodon omaavana tuotoksena sekä vinksahtaneen päin kallellaan olevan tunnelman takia se vaatii hieman totuttelua. Jos totta puhutaan, mielummin laitan Saltillon debyytin soimaan jos olen liikkeellä ja säästän tämän albumin enemmän tuon yön pimeille ja hiljaisille hetkille.

Lamb: Gorecki (Live At Glastonbury 2003)

Addiktioni 05/12

Karjalan Sissit: Karjalan Sissit (10th Anniversary Edition) / Miserere (10th Anniversary Edition) (2012)

Karjalan SissitMarkus Pesosen luoma Karjalan Sissit kuuluu kovaa ääntä ylläpitävässä industrial-genressä ehdottomasti siihen persoonallisempaan kastiin, kiitos perisuomalaisuudesta ammentavan mentaliteetin ja “vaikka läpi harmaan kiven” omaavan asenteen. Genren sisällä ja etenkin klassisia soittimia ja paukahtelevaa industriaalia yhdistelevissä teoksissa romantisoidaan vähän liiankin paljon ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoja yms. sotaan rinnastettavaan arvoja mutta onneksi herra Pesonen on ymmärtänyt heti ensimmäisestä julkaisusta lähtien viedä omaa näkemystäänsä poispäin tuosta kliseisyyden piikistä jättäen sodan runteleman tunnelmoinnin minimaalisempaan rooliin vaikka sitä meidänkin historiasta pystyisi kauhoamaan ihan liiaksikin asti. Minkä johdosta Karjalan Sissien musiikista löytyy syvä, peilimäinen heijastus suomalaiseen melankoliaan jossa myös samanaikaisesti lainataan vähintäänkin mielenkiintoisesti hetkeksi aikaa suomalaisia musikaalisia arvoja jota tarjoillaan vanhan ajan iskelmän, humpan kuin myös perinteisen Säkkijärven polkan kautta jotka vedetään miksteristä läpi ihan puhtaasti sellaisenaan että ensimmäisen kerran ottaessaan askelta Karjalan Sissien mahtipontisesti pommittavan industrialin ja dark ambientin sävyttämään äänimuhennokseen, sitä pakostakin alkaa kyselemään mihin helvetin mielisairaanloisesti vääristettävään maailmaan kuuntelija on todellisuudessa vapaaehtoisesti astunut sisään. Ensimmäisestä julkaisusta lähtien Karjalan Sisseissä on siis ollut sellainen hivenen kierohko musta huumori vahvasti läsnä ja tässä vaiheessa pitäisi olla selvää se että tosikoiden kannattaa pysyä kaukana näistä levyistä sillä jos pääkoppaan ei ole missään vaiheessa elämänsä aikana asennettu tuikitärkeää huumoripiiriä, kuuntelijalta jää moni piilotettu huumorinsiemen täysin pimentoon sillä TV:stä napattujen sämplien tai rääkyvien vokaalien kautta tämä sykähtelevästi etenevä huumorinlaatu tulee jatkumaan julkaisusta toiseen maalaten vieläkin synkempiä sävyjä ylleensä.

Nämä kanadalaisen Cyclic Law’n uudelleenjulkaisemaa ja uudelleenpaketoitua kaksi albumia (omaa nimeää kantava debyytti sekä Miserere) edustavat pääasiassa vielä selkeämmin sellaisia tärkeitä päänavauksia mieheltä ennenkuin hän löysi oman todellisen “nichen” ja kolmannesta albumista (vuonna 2004 samaisella levymerkille julkaistu Karjalasta Kajahtaa) lähtien miehen musiikki alkoi saada ylleensä huomattavasti mielenkiintoisempia, omaperäisempiä vivahteita ja itseään enemmän rankaisevia muotoja alkoholihuuruisten, anteeksipyytelemättömien lasien läpi tuijottavien katseiden kautta nihilistiseen arvomaailmaan kuin myös raahaten väkivaltaisesti mukanaan naisia vihaavan asenteen. Toisin sanoen raskaammat ja isommilla kaliibereilla vavahduttavat julkaisut ovat edessäpäin mutta jo näistäkin kahdesta alkupään julkaisusta kuulee ja aistii sen yhden tärkeimmistä kiintopisteistä eli Karjalan Sissit osaa tarjoilla musiikkia jota vain suomalainen ihminen voi todellisuudessa ymmärtää ja omalla itsetuhoisella tavallaan myös arvostaa täydet sata prosenttia.