Edelliseen liittyen

Ja vitut. Kun kerran vihdoinkin uudelleenjulkaistaan yksi tärkeimmistä ambient julkaisuista vuodelta 1994, kyllä se on pakko lyödä rahat tiskiin. Noh, ainakin uudessa kämpässä pääsee fiilistelemään tuoretta vinyyliä.

Numeroita

Se on näitä sydäntä särkeviä kohtaamisia jolloin hän on liikuttuneessa tilassa yön hiljaisella hetkelle ja hän kaataa kaiken päälleni. Minä kuuntelen ja kun avaan suuni, itselläni ei ole mitään muuta tarjottavana kuin kurkottavia sanoja joilla yritän lohduttaa ja pitää häntä kasassa. Pitkän keskustelun päätteeksi sain kuitenkin poistettua yhden huolen häneltä hartioiltaan. Ainakin hetkeksi.

“Minä olen edelleenkin sinulle velkaa…”, väreilevä ja rikkoitunut ääni kertoo hieman häpeilevästi.

“Älä huolehdi siitä. Minulla ei ole mitään kiirettä sen suhteen. Maksat sitten kun pystyt.”

Palaan pääni sisällä myllertävistä muistoista takaisin nykyhetkeen ja edelleenkin tuijotan käsissäni olevaa pientä, taiteltua, ryppyistä ja vihreätä lappua jonka olin täysin unohtanut hopeisen lompakkoni syvyyksiin. Lappua johon olin raapustanut mustekynällä muutaman numeron ihan vaan muistutukseksi itselleni koska välillä unohdan täysin omatkin teot.

Lasken summan yhteen. Joillekin se on nykypäivänä iso summa rahaa ja edelleenkin tämä määrä on saamatta mutta toisaalta, se ei kaada minun talouttani jos en saa niitä. Totta puhuen, en pidättäele tässä hengistystäni ja odota saavani niitä takaisin. Kai se on yksi näistä hinnoista kaikesta tästä johon muutokseni on johtanut.

Rahasta puheenollen. Hitto, nyt täytyy kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää raha-hanat täysin kiinni noiden levytilausten suhteen vähäksi aikaa. Tai noh, ainakin siihen asti kunnes ollaan uudessa kämpässä.

Addiktioni 02/12

Xanopticon: Même Mage EP 12″ (2003)

Xanopticon: Même Mage EPAh, vinyylin ihanuuksia. Asetat neulan vinyylin pintaan katsomatta sen tarkemmin mitä etiketissä todellisuudessa lukee ja alat kuuntelemaan. Ensimmäinen reaktio on se että jumalauta minkälaista tykitystä sieltä alkoi puskemaan esiin. Kuin Autechren Confield albumia soitettaisiin triplanopeudella. Biisi vaihtuu ja edelleenkin musiikki on sellaista intensiivisesti ylikompresoitua sekamelskaa että ei oikein tiedä miten tähän pitäisi todellisuudessa suhtautua. Ensimmäinen päässä pyörivä ajatus on se että tämä on Xanopticon, Pittsburghista kotoisin oleva tuottaja joka ei ota edes tarkoituksella yhtään panttivankia breakcore-rintamalla ja nyt hän on päättänyt viedä oman, persoonallisen asenteensa täysin uuteen, psykoottimaiseen versionumeroon kunnes lopulta sitä tajuaa tarkistaa että pyöriiköhän tämä kaksitoista-tuumainen edes oikealla nopeudella. Kyllä. Täysin väärä nopeus. Helvetin idiootti. Kukaan ei ole näin hullu. Uusi yritys. Neula takaisin kiinni levyn alkuun ja kas, nythän tästä saa jo huomattavasti parempaa selkoa ja jopa äärimmäisyyksiin chopattu amen break looppi alkaa saada dominoivaa liikehdintää kaaoksen keskeltä. Kaksitoista-tuumaisen aloittava “Suicide” on todellisuudessa jonkinsortin remix Gravediggazin “1-800 Suicide” kappaleesta josta ei taida olla mitään originaalia jäljellä muuta kuin sieltä sun täältä sämplätyt vokaalit. Muuten päänavaava raita kertoo varsin nopeasti ja selkeäsanaisesti että Xanopticon a.k.a. Ryan Friedrich jatkaa edelleenkin täysin hänen omalla hyper-editoidulla tyylillään pistäen sääntöjä uusiksi ja kuulostaen äärimmäisyyksiin viedyltä hallitulta kaaokselta. “Suicide” on kuitenkin miehen musiikilla mitattuna hyvinkin groovaava, kolme ja puoli minuuttinen rykäisy että sitä miltei varautuu siihen että jospa EP:n muutkin raidat antavat mahdollisuuksien mukaan enemmän tilaa hengittämiselle mutta kiekon raita numero kaksi lähtiessään käyntiin, tuollakin naiivilla ajatuksella voi heittää täysin vesilintua. Nimittäin “Neurve” lataa neuroottisesti pistelevän ja psykoottisesti luotaavaan tunnelman täyteen lataukseen sekunneissa mitattuna ja alkaa työntämään kuuntelijaa takaisin kohti huoneen kulmaa jossa hänen kuuluisi maata sikiöasennossa. B-puolen käynnistävä “Nymphwrak” kaivertaa hieman yllättäen Tangerine Dreamin kaltaista mutta huomattavasti vääristyneempää tunnelmointia syntikoiden kautta ja biittipuolella edelleenkin jatketaan sarjatulimaisessa hyökkäävydessä tuoden mukanaan teknologisesti siellä sun täällä piipahtelevaa valoshowta. Kiekon viimeistelevä “Hhova” kiteyttää Xanopticonista onnistuneesti ne parhaimmat puolet kuulostamatta liialti täyteen ahdetulta eli teoksesta löytyy siis melodisuutta ja rumpuohjelmointi antaa tiukan vastineen ilman minkäänlaista ylitsepursuavaa vaikutelmaa. Mitä muuta tästä neliraitasestä EP:stä voisi sanoa? Rohkeaa. Mielipuolista. Maanista. Ankaraa. Même Mage osoittaa taas täydellisesti sen että Xanopticon osaa tuottaa erittäin toimivaa aivojen nollausmusiikkia ja muutenkin mies taplaa tyylillisesti tyystin omassa luokassaan. Mikä on edelleenkin nykypäivänä harvinainen näky breakcore- ja iDM-rintamalla.

Why you do this

This personal story is told from the perspective of satellite engineer and vocalist Michael Dafferner, who is a member of an unknown “math-core” metal band called Car Bomb. In 2007 Michael ventures out on his first U.S. tour and discovers that performing in an unknown band playing an unknown genre of music is not the ego boosting experience he was hoping for. The next year Car Bomb is offered a tour with the goth-punk groups Gorgeous Frankenstein and Bella Morte who offer the prospect of playing for large groups of people. Several thousands of dollars in debt and dozens of wasted vacation days later, the band finishes its disappointing tour. Finally, in 2009, Car Bomb is offered a tour with the well known and respected bands Gojira and The Chariot. During this tour Michael learns what it would be like to live out his dream and the costs associated with making that dream come true.

Kontrolli

Viikko on ollut yhtä hymyä. Tai noh ainakin sisäisesti. Joissakin tapauksissa jätin sen näyttämättä ulkoisesti koska halusin nauttia tuijottavien, hakevien silmäparien alla siitä miten minun elektroninen putkipommi on tehnyt tehtävänsä ja heidän yrittäessään etsiä syyllistä.

Niin… Kun hymy on näkynyt kasvoiltani, se johtuu siitä että asunnon suhteen on tullut lukuisia hyviä uutisia ja vuokrasopimuskin on virallisesti allekirjoitettu. Nyt enää odotellaan että talo kokonaisuudessaan valmistuu ja ensi kuussa saataisiin avaimet käteen. Ja sitten lähteekin kätösistä sellainen rahan polttaminen että oksat pois. Parasta tässä kuitenkin on se että voi suunnitella täysin tyhjästä asunnon ulkoasun – levyhyllyistä ja keittiöpöytään. Tai noh, mitään helvetin perustylsää keittiöpöytää meikäläisen kämppään ei hankita vaan siinä lähdetään korkean, pyöreän pöydän puolelle ja parin säädettävän baarijakkara linjalle. Toisin sanoen kaikki uusiksi. Jatketaan vaan rohkeasti tällä vuoden kestäneelle linjalla. Kaikki vanhat ideat poltetaan uusien tieltä.

Työmaalla naamataulu on välillä muotoutunut virnistävästi hymyilevään muotoon koska olen suorastaan nauttinut siitä miten minä olen toiminut totuuden instrumenttina ja ollut se vaikuttava tekijä joka on potkinut ihmisiä perseelle jotta he aukaisisivat suunsa oikealla hetkellä. Ja sitten kun se h-hetki viimeinkin koitti, se oli yksinkertaisesti kaunista seurattavaa. Muillakin kuin minulla oli paljon sanottavaa samalla kun totuutta lyötiin vihdoinkin pöytään ja valvova silmäpari istui nurkassa ja raapusteli muistiinpanoja. Boom. Headshot.

Kuten entinen työkaverini totesi minulle viime viikon puolella kun keskustelin mitä olen mennyt tekemään ja odottelin h-hetkeä:

– “Toi vaatii jo aikamoista munaa.”
– “Sitä on alkanut löytymään kuluneen vuoden aikana.”

Kun itse purin pääni sisältöäni h-hetkellä ja ollessani suorastaan liekeissä, onnistuin näköjään tökkimään yhtä työkaveria kutkuttavasti hermoon hänen yrittäessään tyypillisesti alasajaa koko asia suureksi vitsiksi mutta käänsin hänen omat sanansa häntä vastaan ja muistutin vuosittaisesta räjähtämisestä jonka hän itse suorittaa viimeistään joulukuussa. Ainakin pari päivää myöhemmin sain kuulla miten hän oli sönköttänyt toiselle työntekijälle minusta: “Toi sun poikaystäväsi sanoi ‘sitä sun tätä’.” Totuus tekee joskus kipeää. Todennäköisesti hän maksaa velkansa takaisin sitten tupareissa. Sitä odotellessa.

Muutenkin tässä kuluneen viikon aikana olen alkanut tajuamaan että minulla on taas täysi kontrolli elämästäni. Se mitä olen saavuttanut, mihin suuntaan se etenee. Hitto, miten hieno fiilis.

Fuck DJs who takes himself too seriously