Tiny tiny, a little faith

(y) Tekikö pahaa?
(x) Yritän olla ajattelematta sitä.
(y) Ja minä menin mainitsemaan siitä...

Eilen oli taas näitä päiviä kun sai jutella elämästä, tunteista ja muista ajatuksista kuten esim. siitä miten kaikki me miehet ollaan loppupeleissä käveleviä kyrpiä.

Edelleenkin sitä vaan osaa ihmetellä miten vuoden aikana moni asia osaa muuttua, oli se sitten peilin kautta tai muuten vaan. Vuoden takaisista asioista puheenollen, minulla ei ole juurikaan minkäänlaista muistikuvaa viime vuoden joulusta. Sen tiedän että jossain vaiheessa katsoin meikäläisen jouluperinteeseen kuuluvan Blade Runnerin mutta muuten pääkoppa lyö aika pitkälti tyhjää tuon ajankohdan kanssa. Ainoastaan yksi asia on jäänyt hämärästi mieleen ja sekin on faijan ilme joka selkeästi alkoi noihin aikoihin ihmettelemään että miksi minä en syö mitään jouluruokia tai miksi minä olin muutenkin yhtäkkiä jättänyt kaiken muun epäterveellisen paskan. Eipä minulla ollut sanottavaa hänelle noihin aikoihin koska faija on yksi näistä ihmisistä joille kerron viimeisenä että mitä minä olen todellisuudessa läpikäynyt vuoden aikana. Vasta tuossa kevään kynnyksellä hän laukaisi jotain kommentin tynkää ruokavaliostani jonka myötä tokaisin hänelle viimeinkin: "etkö sinä tajua että mitä minä olen tekemässä itseni suhteen?" ja siitä lähti mielenkiintoinen keskustelu käyntiin jonka olin odottanut jossain vaiheessa purkautumaan.

Vaikka hän onkin keväästä lähtien alkanut tukemaan minua ja antanut erinäköisiä kommentteja muodonmuutoksestani, minä olen kuitenkin sellainen helvetin jääräpää että jätän tietyt neuvot tyystin omaan arvoonsa ja edelleenkin pyrin käymään tämän loppuun asti yksin lävitse. Esim. ehdotukselle että alkaisin käymään kuntosalilla, tokaisin hänelle että minä en rupea maksamaan siitä pelleilystä. Muutenkin naurattaa katsella työpaikan vieressä olevaa kuntosalia ja sitä miten jotkut ihmiset käyvät tunnin juoksemassa jossain juoksumatolla. Money spent well. Voisin vaikka lyödä pääni pantiksi että ne jotka käyvät siellä juoksumatolla pyörähtämässä, ajavat autolla sinne kuntosalin parkkipaikalle. Ironiaa parhaimmillaan.

Vuosia sitten kun meikäläisen porukat erosivat hyvinkin epäaikuisemaiseen tapaan, näin ensimmäisen pilkahduksen siitä minkälainen kusipää meikäläisen faija osaa pahimmillaan olla. Silloin tulin vannoneeksi itselleni että minä teen kaikkeni ettei minusta ei tule tuollaista ihmistä. Ja boom. Vuosi sitten sorruin tekemään sen saman virheen. Okei, olosuhteet olivat täysin vastakkaiset mutta kuitenkin lopulta päädyin siihen samaan ratkaisuun jonka myötä olen jatkanut sitä luotaan pois työntävää asennetta. Onneksi olen kuitenkin saanut pariin otteeseen vakuuttelua siitä että minun oli pakko tehdä se oman hyvinvoinnin takia.

Kyllähän tässä vuoden aikana on muutenkin käynyt kaikenlaisia ikävempiä fiiliksiä lävitse mutta onneksi yksi turhemmista tunteista ei ole muutenkaan elämän aikana kuulunut meikäläisen tunteenkirjoon. Mustasukkaisuus. Tosin itse olen sellainen että mielummin ryven siinä omassa viiltävässä haavoittavuudessa kun annan edes pientä vallan mahdollisuutta tuolle tunteelle.

No mut, kuukauden kahden päästä alkaa sellainen rumba joka siirtää ajatukset tyystin muualle ja voin keskittyä täysin elämäni seuraavaan askeleeseen.

Leave a Comment