Herra hiljaisuus

Saavun keskelle puheen sorinaa. Äänessä on uunituore rouva Saari, jota voisi luonnehtia duracell-pupuksi jolla on tosin patterit puoliteholla työpäivän aikana johtuen yleensä edellisen illan keikasta tai jostain muusta aktiiviteetistä. Energiajuomaa menee siis silloin tällöin ja päälle naukkaillaan kofeiinitabletteja. Tämän johdosta kevyesti meikatut silmät saattaa seisoa päässä ja naamalla on suloisen väsynyt hymy. Omaa tiukan kropan josta hän kuitenkin onnistuu löytämään aina välillä muutaman kilon liikaa. Mikä tietenkin on parin viimeisen vuoden aikana huvituttanut minua ja erityisesti sen jälkeen kun hänkin löysi tämän tämän typerän termin nimeltään “karppaamisen”.

Keskustelun toisena osapuolena on yksinhuoltaja-äiti Salo. Ainakin hänen henkilökohtaisten juttujensa perusteella voisi sanoa jonkinlaiseksi selviytyjäksi. Oli kyse joko rahasta tai kusipää-miehistä joita hän tapaillut elämänsä aikana, vaikeata ja jopa hengenvaarallista on ollut. Mutta yksi asia on varma; kaikesta paskasta huolimatta, hän rakastaa lastaansa yli kaiken.

Sillä hetkellä jutun ydin pyörii savupiipun putsaamisessa ja miten paljon nokea oli levittäytynyt kolmeen kerrokseen kun nuohooja oli avannut peltejä. Keskustelu etenee rivakasti ja minä seuraan vaan vierestä. Eipä minulla ollut mitään kommentoitavaa tässä asiassa.

“Jaahas, taidanpa tästä lähteä ostoksille”, ilmoittaa Saari keskustelun päätteeksi ja samalla kaivaa laukkunsa pohjalta palaneen lampun. Hän ottaa muutaman askeleen ja asettunee minun eteeni. Hän työntää palaneen lampun naamani eteen kuin toiminnassa olevan mikrofonin ja kysyy suoraan, mieltei lapsenomaisesti: “Ja mikäs sinua vituttaa?”

“Minua ei vituta mikään”, vastaan tyynen rauhallisesti takaisin.

“Jokin sinua kuitenkin vaivaa koska olet ollut viikon ajan aivan hiljaa.”

“Me ollaan oltu huolissaan sinusta koska me luultiin että olet suuttunut jostain asiasta. Jopa meille”, Salo jatkaa kommentointia.

“Minua ei vituta mikään enkä ole vihainen mistään asiasta”, toistaen ja täsmäntäen itseäni. “…mutta jos haluatte tietää, hiljaisuuteni johtuu siitä että minulla tuli vuosi täyteen tässä elämäntapamuutoksessa.”

“Eikös se ole hyvä asia?”, Salo kysyy.

“On. Kyse on enemmänkin siitä mitä vuosi sitten tapahtui ja miten yksi henkilö aiheutti minulle tämän”, selitän samalla kun siirrän käsiäni kropan suuntaisesti ylhäältä alas.

Saari vahvisti sen minkä toinen ystäväni oli todennut minulle viikkoa aiemmin. “Se on vähän tapana että vuosipäivien aikana kaikki palautuu mieleen. Hyvät ja pahatkin asiat.”

“Noh, minä olen tässä mielenlaadussa tällä hetkellä. Se menee jossain vaiheessa ohi ja minä tulen edelleenkin jatkamaan tämän eheämmän minän rakentamisessa.”

“Et kai sinä yritä vielä laihtua?”, Saari kysyy silmät räväkkäästi auki.

“Minulla on vielä tavaraa jaloissa sekä vatsan seudulla ja tavoitteena on vielä saada neljä kiloa alas. Ja minähän puristan noi neljä kiloa itsestäni vaikka väkisin. Sitten voinkin kehua että olen saanut 40 kiloa alas.”

Kumpikin katsoo minua hieman kummastellen.

“Minä tiedän että tuon jälkeen olen siinä rajalla jolloin kilojen pudottamisessa ei enää ole mitään järkeä eikä se ole terveydellisesti kannattavaa.”

“Hyvä että sinulla on kuitenkin asiat kunnossa. Me ei kuitenkaan tunneta sinua niin hyvin minkä johdosta me ei tiedetty mikä sinua vaivasi. Me oikeasti luultiin että sinä olit suuttunut jollekin.”

Huomaan että Salon äänessä on jopa pientä helpottumista.

“Jos minä olisin suuttunut, te tietäisitte. Minulla on tapana sanoa asiat suoraan ja sanoa muutaman ‘perkele, saatana ja vittu’ siihen väliin.”

“Minä ainakin olen kaivannut sinun hymyäsi”, toteaa Saari ennenkuin hän häipyi omille teilleen ja siinä samalla onnistui muistuttamaan hänen luomastaan lempinimestä. Hymy-poika. Hyvinä päivinä naamallani saattaa siis olla sellainen korvasta korvaan levittäytyvä paskaa-syövää-virnistys. Ei tänään. Ei huomenna. Ehkä ensi viikolla.

Year one

What a year. What a ride. Huomenna tulisi siis vuosi täyteen elämäntapamuutoksen suhteen.

Tässä vuoden aikana on saanut kokea miten hakkaava sydän revitään rintakehästä, väkisin yritetään laittaa sitä takaisin paikoilleen ja parsitaan taas kiinni. Vuosi on siis opettanut aika armottomalla tavalla yhden asian tunteista. Me ihmiset ollaan rakennettu siten että joitakin tunteita ei aina saa kytkimen lailla sammutettua pois. Suorasti sanottuna paskamainen kokemus mutta tietyt tunteet ovat mitä ovat. Ne eivät aina poistu ihmisestä kokonaan ja niiden kanssa täytyy elää. Poistuvatko ne edes ikinä?

Hei, muista nyt kuitenkin missä kunnossa olit vuosi sitten näihin aikoihin ja miten pitkälle olet päässyt.

Kuten kaverini totesi minulle pari päivää sitten. Niin… Olinhan minä aikamoinen ihmisraunio vuosi sitten. Se syvä tyhjyys missä pääni velloi oli lopulta aika helvetin pelottava kokemus jota en haluaisi läpikäydä toistamiseen elämäni aikana. Noh, se kuitenkin aiheutti sen tärkeän ketjureaktion jonka myötä sisälläni tapahtui naksahdus oikeaan suuntaan ja uudenlainen halu tehdä itseni suhteen jotain radikaalia. Laadin itselleni selkeät, realistiset tavoitteet joita lähdin toteuttamaan. Ruokavalio täysin uusiksi. Kesän kynnyksellä siirsin kunnon kohotuksen seuraavalle tasolle eli aloitin juoksemisen ja vieläpä asfaltilla vaikka sain kuulla että se on kova rasitus jaloille. En kuunnellut tai en halunnut kuunnella. Olin vielä silloin siinä tutussa sata lasissa modessa ja näin ollen etenin jyräävän puskutraktorin elein. Ei pysähdytä. Ja vasta silloin kun keho lyö kirskuvasti jarrut kiinni loukkaantumisen takia. Niin mielipuolisesti minä kohtelin itseäni ja kehoani. Vuosi on siis opettanut monella eri tavalla miten meikäläisen keho toimii ja mitä se vaatii toimiakseen oikein. Ihan hyvä että opin osan niistä kantapään kautta ja vieläpä toistaen samat virheet jotta en unohtaisi niitä.

Kaikki alunperin paperin kulmaan raaputetut saavutukset on yliviivattu mutta se ei tarkoita etteikö tämän asian kanssa olisi vielä paljon tekemistä. Kuten monet ympärilläni olevat ihmiset ovat kysellyt että vieläkö minä yritän laihtua. Se on hieman väärä termi meikäläisen nykyisessa tilanteessa. Eihän tässä ole enää pariin-kolmeen kuukauteen ollut kyse laihduttamisesta vaan kiinteyttämisestä. Miten se voisi olla kun painokin heiluu kuin hullun mulkku vastatuulessa kun lihakset raivaavat itselleen massaa.

Ja sitten on nykyinen suhteeni tapaukseen A. Vastauksia tiettyihin kysymyksiin en ole saanut ja vaikuttaa siltä etten niitä tule saamaan. Edelleenkin tosin ihmettelen ja voin vain olettaa että mitä hän vielä haluaa minusta. Olen pyrkinyt noudattamaan hänen sanoja ja pitänyt häneen etäisyyttä mutta silti hän tulee välillä meikäläisen työpisteelle ja yrittää käynnistää tyhjänpäiväistä keskustelua. Yrittääkö hän vielä luoda mahdollista paluuta vanhaan malliin? Minulle se on vähän liian myöhäistä ja nämä sisälläni olevat tunteet eivät anna sitä mahdollisuutta. Minkä johdosta itselleni jää vain se vaihtoehto että minun täytyy eliminoida viimeisetkin jäljellä olevat kontaktit häneen. Minun olisi pitänyt tehdä tämä jo silloin kun eräs henkilö toisti sitä minulle about vuosi sitten. Minä olen siis joskus tällainen vitun idiootti että en aina kuuntele silloin kuin pitäisi. Nyt tajuan kuinka oikeassa hän oli.

Mut’, tästä siirrytään seuraaviin haasteisiin ja yritetään saada rakennettua eheämpi minä.

Lacunae: The Loneliness Of Lovers

Alva Noto: Uni Acronym (feat. Anne-James Chaton)

Hypnoottinen epätavallisella tavallaan.

The Prodigy: Liam’s Demo Tape (1990)

Mielenkiintoinen löytö. Liam Howlettin demo vuodelta 1990 ja kuunnellessaan tätä demoa sitä suorastaan havahtuu siihen hämmentävään ajatukseen että osa The Prodigyn ensimmäisen levyn materiaaliasta oli julkaisu valmiissa paketissa jo tuohon aikoihin. “Your Love” on hyvä esimerkki.

Tracklist:

01 [0:00:00] “What Evil Lurks” (4:04)
02 [0:04:04] “We’re Gonna Rock” (4:18)
03 [0:08:22] “Manic” (3:32)
04 [0:11:54] “Drop The Bass” (3:37)
05 [0:15:31] “Android II” (4:46)
06 [0:20:17] “Your Love (EP)” (5:43)
07 [0:26:00] “Pandemonia” (4:11)
08 [0:30:11] “Charlie I” (4:55)
09 [0:35:06] “Charlie II” (3:30)
10 [0:38:36] “Dr Zupan” (3:41)
11 [0:42:17] “The Beat” (2:36)
12 [0:44:54] “Android I” (4:56)
13 [0:49:50] “Drop The Bass” (3:42)
14 [0:53:32] “Manic” (3:19)
15 [0:56:51] “Everybody In The Place” (3:25)
16 [1:00:16] “Charlie I” (5:08)