Three null

Tässä on nyt viikonlopusta lähtien yrittänyt sulatella sitä ajatusta että nyt on pyöreä vuosiluku tullut meikäläiselle täyteen. Tai noh, ei se vieläkään ole oikein iskeytynyt kalloon. Toisaalta, olen itsekin monesti todennut sen että ikä on vain numero. Se ei kerro ihmisestä mitään. Ihminen voi olla nelikymppisenäkin täysin kakara yms.

Kymmenen kuukautta sitten ollessani siinä masennuksen syvässä kuilussa ja läpikäydessäni ajatuksissani monet ihan perusteista lähtevät kysymykset kuten kuka minä olen ja mitä haluan itselleni. Vaikka se olikin sellainen hetkellinen ajatus siinä sekavassa ja sirpaleisessa mielentilassa, kuitenkin se nousi jossain vaiheessa eteeni – seuraavana vuonna täyttäisin sen kolmekymmentä vuotta. Ja mitä käteen olisi jäänyt siihen mennessä jos en olisi tehnyt tätä elämäntapamuutosta? Varmaankin vielä enemmän asioita joita kadun jotka olisin kuitenkin tajunnut vasta liian myöhään.

Tärkeämpänä olen kuitenkin pitänyt sitä että olen asettanut monia tavoitteita kymmenen kuukauden aikana ja miltei kaikki on saavutettu. Viimeisimpänä on itselleni yksi tärkeä etappi eli kymmenen kilometrin juoksulenkki joka oli vielä yhdeksän kuukautta sitten yksi niistä naurettavista unelmista joita raapustin paperin kulmaan.

Alunperin minulla piti olla viikonloppuvapaa, olinhan anonut sitä jo kuukausia ennakkoon vapaaksi. Mutta kuten asioilla on tapana muuttua, työkaverini pyysi viime hetkellä että tekisin hänen lauantai-vuoronsa. Toisaalta, se oli ihan sama olinko minä aamuvuorossa töissä vai kotona sinä päivänä. Jossain vaiheessa iltapäivää minä kuitenkin ottaisin sen yhden kaljan ihan vaan palkinnoksi tästä työstä jota olen tehnyt itseni suhteen.

Minulla ei siis alunperin pitänyt olla työvuoroa tuona päivänä joten oletin että se olisi ollut työpäivä siinä missä muutkin. Työkaverit päättivät kuitenkin viime tingassa järjestää jotain ekstraa. Suoranainen yllättävä rynnäkköhyökkäys työpaikan käytävillä laulujen kera. Lahja oli itsessään aika mitätön mutta siinä oli sellainen sanoma joka kertoi voimakkaasti sen että he tuntevat minut hyvin. Muumimuki jossa on Nuuskamuikkunen. Kuulemma olen samanlainen omantienkulkija. Veti kyllä sanattomaksi. Mikä oli heidän mielestä hauskaa koska minä kuulemma jään harvoin sanattomaksi. Neljän vuoden aikana he tosiaan ovat oppineet tuntemaan minut perusteellisesti ja siinä halauksien aikana tajusin itsekin viimein että he ovat hyväksyneet minut yhdeksi heistä.

Leave a Comment