Atrium Carceri: Unveiled

Näyte numero kaksi tulevalta "Reliquiae" albumilta. Atrium Carcerin virallisen sivuston foorumia lueskeltuani löytyi pari pientä mutta tärkeää informaation palasta. Albumi sisältää 19 raitaa ja tod.näk. julkaisu ajankohta on jossain syyskuun paikkeilla Cold Meat Industry levymerkin kautta (kuten hänen aikaisemmatkin levytykset). Nice.

Nero’s Dubstep Symphony

In June 2011, pioneering dubstep/drum and bass producers, Nero, teamed up with the world-famous BBC Philharmonic. The result is this unique blend between two music genres. Orchestrated and conducted by Joe Duddell. Performed live at MediaCity in Salford.

Nero's symphony has been rebalanced to more closely fulfill the vision that the band had for the piece and to ensure that this pioneering mix of orchestra and dubstep is available in its full glory.

Ehkä

(X) Toinen absurdi työpäivä putkeen. Yhtäkkiä ihmiset ovat alkaneet tajuamaan että Korhosen poika on tehnyt jotain itsensä suhteen. Kolme ihmistä on kommentoinut jo tänään eikä päivä ole edes puolessa välissä.
(Y) Joo, kuulin tuon yhden pariskunnan kommentit. Ehkä sinusta huokuu nykyään sellainen itsevarmuus mikä on tullut esiin tuon lenkkeilyn kautta
.

Tarmvred: Live At Aachen Bunker Maschinenfest 2002

Mmmm... Jyrää päälle kuin pysähtymätön puskutraktori. Vieläkään ei näy minkäänlaista merkkiä vuosia sitten mainitusta tulevasta julkaisusta.

Three null

Tässä on nyt viikonlopusta lähtien yrittänyt sulatella sitä ajatusta että nyt on pyöreä vuosiluku tullut meikäläiselle täyteen. Tai noh, ei se vieläkään ole oikein iskeytynyt kalloon. Toisaalta, olen itsekin monesti todennut sen että ikä on vain numero. Se ei kerro ihmisestä mitään. Ihminen voi olla nelikymppisenäkin täysin kakara yms.

Kymmenen kuukautta sitten ollessani siinä masennuksen syvässä kuilussa ja läpikäydessäni ajatuksissani monet ihan perusteista lähtevät kysymykset kuten kuka minä olen ja mitä haluan itselleni. Vaikka se olikin sellainen hetkellinen ajatus siinä sekavassa ja sirpaleisessa mielentilassa, kuitenkin se nousi jossain vaiheessa eteeni - seuraavana vuonna täyttäisin sen kolmekymmentä vuotta. Ja mitä käteen olisi jäänyt siihen mennessä jos en olisi tehnyt tätä elämäntapamuutosta? Varmaankin vielä enemmän asioita joita kadun jotka olisin kuitenkin tajunnut vasta liian myöhään.

Tärkeämpänä olen kuitenkin pitänyt sitä että olen asettanut monia tavoitteita kymmenen kuukauden aikana ja miltei kaikki on saavutettu. Viimeisimpänä on itselleni yksi tärkeä etappi eli kymmenen kilometrin juoksulenkki joka oli vielä yhdeksän kuukautta sitten yksi niistä naurettavista unelmista joita raapustin paperin kulmaan.

Alunperin minulla piti olla viikonloppuvapaa, olinhan anonut sitä jo kuukausia ennakkoon vapaaksi. Mutta kuten asioilla on tapana muuttua, työkaverini pyysi viime hetkellä että tekisin hänen lauantai-vuoronsa. Toisaalta, se oli ihan sama olinko minä aamuvuorossa töissä vai kotona sinä päivänä. Jossain vaiheessa iltapäivää minä kuitenkin ottaisin sen yhden kaljan ihan vaan palkinnoksi tästä työstä jota olen tehnyt itseni suhteen.

Minulla ei siis alunperin pitänyt olla työvuoroa tuona päivänä joten oletin että se olisi ollut työpäivä siinä missä muutkin. Työkaverit päättivät kuitenkin viime tingassa järjestää jotain ekstraa. Suoranainen yllättävä rynnäkköhyökkäys työpaikan käytävillä laulujen kera. Lahja oli itsessään aika mitätön mutta siinä oli sellainen sanoma joka kertoi voimakkaasti sen että he tuntevat minut hyvin. Muumimuki jossa on Nuuskamuikkunen. Kuulemma olen samanlainen omantienkulkija. Veti kyllä sanattomaksi. Mikä oli heidän mielestä hauskaa koska minä kuulemma jään harvoin sanattomaksi. Neljän vuoden aikana he tosiaan ovat oppineet tuntemaan minut perusteellisesti ja siinä halauksien aikana tajusin itsekin viimein että he ovat hyväksyneet minut yhdeksi heistä.

Yksin itse

Istun tuolillani siten että kumpainenkin jalka lepää sängynpäädyssä. Pyörittelen oikeaa kättäni, liikuttelen sormiani ja tarkkailen käteni muotoja. Tummat suonet pullistuvat eri liikeratojen myötä ja jänteet saavat koko käden lihakset tanssimaan. Puristan käteni nyrkkiin ja tuijotan kulmikkaita rystysiäni. "Hitto, tällähän pystyy tappamaan ihmisen", ajattelen itsekseni hieman huvittuneena. Niin paljon kehoni on muuttunut että näen kaikki pienetkin muutokset uudella tavalla.

Suljen silmäni ja lasken pääni selkänojaan. Syvä hengitys sisään ja ulos. Vaikea viikko takana. Viimeiset kehitykset tapauksen A:n suhteen, faijan veljen kuolema, polvi väliaikaisesti paskana... Yksinkertaisesti sanottuna liikaa kipua yhdelle viikolle ja 800 mg buranan avulla ei pitkälle pötkitä.

Silmäni avattuani näen että edelleenkin pöydälläni lepää yksi tärkeimmistä levyistäni kokoelmassani. Minun holy grail. Levy josta maksoin naurettavan summan ja kuitenkin ensimmäisen kuuntelun jälkeen kaikki katumuksen merkit poistuivat. Ns. vuosien takainen partner in crime on jaksanut muistuttaa meikäläiselle miten tämä levy on myös aiheuttanut pientä kuhinaa netissä.

Olen yli viikon ajan kuunnellut levyä eri tilanteissa mutta en ole saanut minkäänlaista tekstiä aikaiseksi vaikka tiedän minne suuntaan alkaisin viemään kirjoitustani. Minun pääni ei vaan ole siinä jamassa jaksaisin alkamaan leikkimään sanojen kanssa samalla kun tajuntani uppoutuisi musiikin luomaan virtaukseen. Tosin eipä minulla ole myöskään mitään kiirettä tämän suhteen. Liian paljon muita ajatuksia pitävät siitä huolen.

Se siitä sitten

Palanen tämänkin domainin historiasta on kadonnut lopullisesti nollaykkösten aave-maailmaan. No more MC Taakibörsta. Ihan vaan tietoturvasyistä poistin ne sivut koska minulla ei ole edellenkään minkäänlaista motivaatioita rakentaa sivut uudestaan. Ja miksi vaivautua, eihän kaverit ole saanut juurikaan mitään aikaiseksi levyrintamalla ja jos jotain kuitenkin saadaan ulos, se kuulostaa pahimmillaan krapulaisen huokosista valuvalta kuona-aineelta.

Bad Meets Evil: Fast Lane

Jumalauta... Tässähän taitaa olla parasta Eminemiä sitten Slim Shady LP:n jolloin sairas huumori oli dominoivassa asemassa.

Elämä pysähtyi taas hetkeksi

Että tällainen viikko takanapäin. Hemppa, faijan veli kuoli viime keskiviikkona keuhkoveritulppaan. Hän olisi täyttänyt lokakuussa täydet 60.

No mut, elämä on joskus tällaista. Tuossa hänen tavaroitaan läpikäydessäni ja valokuvia selatessani, löytyi erityisesti yksi vanha kuva joka suorastaan alleviivasi kaikki ne toteamukset joita olen kuullut elämäni aikana. Muutenkin kun on nyt repinyt itsestään sen yli kolkyt kiloa pois, se toteamus on vaan vahvistunut. Minä tosiaan näytän faijaltani. Kyseisen kuvan takana lukee: "Marko 5kk" eli kuva on otettu joulukuun '81 ja tammikuun '82 välisenä aikana.

BT: Suddenly