Saavutettu tunne

Se tunne... Endorfiini. Adrenaliini. Kipu. Väsymys. Eli kokonaisuudessaan on puskenut itseään reunalle asti ja sitä tuntee koko kehollaan elävänsä. Minun uusi huumeeni. Tätä minä olen kaivannut.

Torstaina töihin palattuani juttelin yhden vastaavan kanssa suunnitelmista juhannuksen suhteen. Tietenkin omalla tavalla sanoin että selvinpäin ollaan kotosalla ja jos säät sallivat, pääsisi myös lenkille kolmen viikon hiljaisuuden jälkeen. Hän totesi keskustelun lomassa suoraan minulle että miten paljon minäkin olen muuttunut vuoden aikana. Eikä hän tarkoittanut fysikaalista puolta vaan ajatusmaailmaa jossa minä olen tällä hetkellä.

Toisaalta tuossa viikon maatessani ja katsellessani Breaking Bad tv-sarjaa putkeen sängyssä, sitä vaan alkoi tajuamaan että minun on pakko alkaa hidastamaan tahtia. Olen yhdeksän kuukauden ajan mennyt sata lasissa ja nyt varsinkin juoksemisen suhteen ymmärtää sen että keho tarvitsee myös enemmän lepoa. Jos minä jatkan tuolla samalla full-on rääkkäyslinjalla, minä loukkaan itseni jossain vaiheessa uudestaan ja hankin itselleni tarpeetonta takapakkia.

Muutenkin toi sana 'elämäntapamuutos' on sellainen että ei sitä hirveästi näe esiintyvän ympäristössäni. En ainakaan itse ole huomannut. Kaverinikin heitti sen ilmaan silloin aikoinaan kun jätin alkoholin ja enkä sen kummemmin noteerannut sitä mutta se kuitenkin jäi jonnekkin takaraivoon kummittelemaan. Se oli kuitenkin sellainen loppupeleissä mullistava sana johon tarrauduin kaksin käsin kun kävin niin pohjalla omien tunteideni kanssa. Hassua miten kaikki vaan kääntyi päälaelleen. Pelottava ja jopa vitsinä heitetty sana muuttuikin valoa heijastavaksi toivoksi itselleni.

Tuossa pari päivää sitten vanha luokkakaveri yläasteen ajoilta heitti tuon sanan uudestaan ilmaan facebookissa. Kyseinen sana oli erittäin tärkeässä osassa yllättävän paljon kiitosta saaneessa tekstissäni ja en voi olla ajattelematta sitä että onko minulla ollut edes pientä vaikutusta siihen että tämä henkilö lähtee samalle linjalle jossa minä olen ollut nyt yhdeksän kuukautta.

Noh, oli tai ei. Lämmittää kuitenkin mieltä.

Leave a Comment