All I’ve got is insane

– Sä olet kuin Risto Kuisma. Hän myös lopetti viinanjuonnin, aloitti terveen elämän, rupesi kuntoiluhulluksi ja juoksemaan maratoneja.
– Myönnän. Mä olen hullu mutta en niin hullu että alkaisin maratonia juoksemaan.

Slipknot: Duality (Live At Roskilde Festival 2009)

Saavutettu tunne

Se tunne… Endorfiini. Adrenaliini. Kipu. Väsymys. Eli kokonaisuudessaan on puskenut itseään reunalle asti ja sitä tuntee koko kehollaan elävänsä. Minun uusi huumeeni. Tätä minä olen kaivannut.

Torstaina töihin palattuani juttelin yhden vastaavan kanssa suunnitelmista juhannuksen suhteen. Tietenkin omalla tavalla sanoin että selvinpäin ollaan kotosalla ja jos säät sallivat, pääsisi myös lenkille kolmen viikon hiljaisuuden jälkeen. Hän totesi keskustelun lomassa suoraan minulle että miten paljon minäkin olen muuttunut vuoden aikana. Eikä hän tarkoittanut fysikaalista puolta vaan ajatusmaailmaa jossa minä olen tällä hetkellä.

Toisaalta tuossa viikon maatessani ja katsellessani Breaking Bad tv-sarjaa putkeen sängyssä, sitä vaan alkoi tajuamaan että minun on pakko alkaa hidastamaan tahtia. Olen yhdeksän kuukauden ajan mennyt sata lasissa ja nyt varsinkin juoksemisen suhteen ymmärtää sen että keho tarvitsee myös enemmän lepoa. Jos minä jatkan tuolla samalla full-on rääkkäyslinjalla, minä loukkaan itseni jossain vaiheessa uudestaan ja hankin itselleni tarpeetonta takapakkia.

Muutenkin toi sana ‘elämäntapamuutos’ on sellainen että ei sitä hirveästi näe esiintyvän ympäristössäni. En ainakaan itse ole huomannut. Kaverinikin heitti sen ilmaan silloin aikoinaan kun jätin alkoholin ja enkä sen kummemmin noteerannut sitä mutta se kuitenkin jäi jonnekkin takaraivoon kummittelemaan. Se oli kuitenkin sellainen loppupeleissä mullistava sana johon tarrauduin kaksin käsin kun kävin niin pohjalla omien tunteideni kanssa. Hassua miten kaikki vaan kääntyi päälaelleen. Pelottava ja jopa vitsinä heitetty sana muuttuikin valoa heijastavaksi toivoksi itselleni.

Tuossa pari päivää sitten vanha luokkakaveri yläasteen ajoilta heitti tuon sanan uudestaan ilmaan facebookissa. Kyseinen sana oli erittäin tärkeässä osassa yllättävän paljon kiitosta saaneessa tekstissäni ja en voi olla ajattelematta sitä että onko minulla ollut edes pientä vaikutusta siihen että tämä henkilö lähtee samalle linjalle jossa minä olen ollut nyt yhdeksän kuukautta.

Noh, oli tai ei. Lämmittää kuitenkin mieltä.

Hei. Nimeni on Eskola ja minä olen addikti.

Tällä hetkellä on pientä vapinaa on käsissäni ja hieman koholla oleva syke koska löysin muutama päivä sitten henkilökohtaisen holy grailin musiikin saralla ja maksoin siitä juuri äsken uskomattoman naurettavan summan. Syvä hengitys sisään ja todetaan vaan että kerran se vaan kirpaisee ja sinne meni viikon lomarahat.

Nyt minä menen nukkumaan ja aamulla tarkistan uudestaan pulssini.

Addiktioni 22/11

Mark Snow: The X Files: Volume One (Original Soundtrack) (2011)

Mark Snow: The X Files: Volume One OSTViime vuosina meikäläiselle on enemmissä määrin tullut sellainen helvetinmoinen nostalginen fiilis 90-luvun musiikkia ja televisiosarjoja kohtaan. Yksi selkeä syy siihen on se että 90-luku oli kieltämättä siitä hienoa aikaa myös kaupallisuuden puolella jossa parhaimmillaan onnistuttiin tarjoilemaan paljon vaihtoehtoista musiikkia. Ja muistatteko kun MTV oli pyhitetty miltei kokonaan musiikille ja sellainenkin pahaa makua suuhun tuova sana kuin tosi-TV oli vasta pieni läikkä televisiokanavien muodostamassa valtameressä. Televisiosarjoista puheenollen, The X-Files oli allekirjoittaneelle yksi 90-luvun kulmakivistä. Kahdesta FBI agentista kertova sarja sekoitti rohkealla tavalla scifiä, mysteerejä, kauhua, trilleriä sekä salaliittoteoriota minkä myötä se suorastaan raivasi kovalla työllään tietä muille ja loi raamikkaat puitteet monelle muulle rohkeasti aiheeseen kuin aiheeseen tarrautuvalle sarjalle seuraavalla vuosikymmenellä. Soundtrack rintamalla The X-Files ei hirveästi ole juhlinut, mitä nyt singlenäkin julkaistua pääteemaa ja kolmelta ensimmäiseltä kaudelta musiikkia kerännyt The Truth And The Light: Music From The X-Files joka kuitenkin osaa tehokkaasti puolustaa paikkansa myös kokeellisena ambient-julkaisuna. Toisin sanoen sarjan ystävät ovat saaneet nuolla näppejään liiankin pitkään mutta nyt siihenkin ongelmaan on tullut aika massiivinen fiksaus ja voikin rehellisesti sanoa että vihdoinkin. La-La Land Records pisti siis vauhtia tähän puutteeseen tarjoten heti ensi alkuun huikean neljän CD:n boksin nimeltään The X Files: Volume One joka kerää Mark Snow’n säveltämää musiikkia jokaiselta kaudelta ja kansilehtinen uppoutuu pintaa syvemmälle kertoen mm. mielenkiintoisia faktoja jokaisesta esiintyvästä cuesta.

Kuten neljänkymmenen sivun omaava kansilehtinen osaa värikkäästi kuvailla, teemamusiikki sai siis todellisen muotonsa vasta täydellisesti ajoitetun vahingon kautta ja muutenkin tämä merkittävä teos paloitellaan tekstillisesti niin tarkasti eri rakenteisiin että kerrotaan esim. miten vihellys todellisuudessa muodostettiin ja kaupanpäällisenä tarjoillaan ruhtinaallisesti kahdeksan eri versiota tästä työstä – mukaanlukien yli kolme minuuttinen single-versio. The X-Filesin teeman lähtiessään soimaan taas pitkän hiljaisuuden jälkeen, toisin sanoen ensimmäisen sekunnin aikana tajuntaan tiukasti kiinni tarrautuvat kaukumaiset synaiskut luovat virtaviivaisen reitin miltei kaksikymmentä vuotta taaksepäin sijoittuvaan aikakauteen kuin mitään ei olisi menetetty. Pilottijaksolla soivien cuen jälkeen sitä hiljalleen tajuaa taas lähtevänsä kahlaamaan syvälle pimeään suuntaavalle matkalle jossa mentaalisesti takertuva alakuloisuus, pulssin sykettä nostattavat pelkotilat ja aistillisesti vaarallisuutta hikoileva tunnelma on jatkuvasti läsnä mutta kuitenkin tarjoten myös paljon humaaneja tunnetiloja kuten toivoa ja kahta ihmistä yhdistävää ymmärrystä joita erityisesti tuodaan pianon kautta tulkittuna esiin. Ensimmäiset kolme kautta kuljettivat The X-Filesin musiikkia selkeästi elektronisesti etenevää valtaväylää jossa osattiin tehokkaasti rakentaa myös klaustrofobisesti ja muutenkin psykoottisesti laukaisevia pelontunteita jossa nopeat, terävät perkussiot dominoivat ja loivat siinä ohella jopa abstraktimaisia äänikollaaseja pitäen kuuntelijaa tehokkaasti varpaillaan ja muutenkin tummanpuhuva ja vahva ilmapiiri maalasi hivenen vihjailevasti mutta kuitenkin hyvin pelottavia mielikuvia horisontissa siintävästä maailmanlopusta. Myöhäisemmissä kausissa äänimaailma alkaa saada selkeämmin laajenevuutta, tarkoittaen että ambientmainen olomuoto sai rinnalleen paljon enemmän klassista organisuutta minkä myötä alkaa näkemään herra Snow’n taipuisan kehityskaaren ja muutenkin tarinallisuus sai myös liikuttavia hetkiä musiikin kautta ja näin ollen Mark Snow’n luomasta musiikista alkaa löytymään, sanoisinko jopa, herkempi ja lämpöä tuottava läheisempi puoli. Ainakin neljännellä CD:llä soiva Scullyn tematiikkaan kiteytyvä “Scully’s Serenade” on yksi näistä sydäntä pysäyttävistä hetkistä.

Mutta mutta… Vaikka olen nyt sellaiset parisen viikkoa kuunnellut ja pyöritellyt tätä kokoelmaa tehokkaasti soittimessani, silti jokin tässä kokonaisuudessa kaivertaa ja nakertaa meikäläistä minkä takia en saa sitä täysivaltaista kaipaamaani yhteyttä. Välillä tulee liian helposti ähkymäinen olo kesken kuuntelun ja ainoastaan hetkittäin se tempaisee toivotunlaisesti takaisin sisäänsä. Onhan tämä siis kieltämättä puhdasta tuuttausta menneisyydestä ja minkä myötä nostalgia on vahvasti läsnä tällä julkaisulla mutta kun tätä boksia alkaa kuuntelee enemmän objektiivisin korvin, The X Files: Volume One on kuitenkin hivenen liian irrallinen kokonaisuudeltaan minkä myötä sitä suorastaan alkaa kaipaamaan huomattavasti tiiviimmin paketoitua tunnelmointia johon olin totuttautunut The Truth And The Light julkaisulla. Huolimatta siitä että tämä neljän CD:n boksi ei sisällöltään täysin vastannut henkilökohtaisia odotuksiani, tämä on kuitenkin alusta loppuun asti huolellisesti koostettu setti joka tarjoilee monivivahteisen matkan The X-Filesin synkkään äänimaisemaan.

The Story of the Amen Break

In 1969 the drummer of a band called The Winstons performed a 6 second drum solo in a track called Amen Brother. He could have had no idea how that break would go on to become one of the most used samples of all time.

It was used in early hip hop records during the 80s, it cropped up in loads of old skool rave tunes and became one of the foundation stones of Jungle and Drum & Bass – not to mention all the other tracks which feature it in one form or another! There are loads websites, databases and facebook groups devoted to the subject, for some reason Djs and producers are TOTALLY obsessed by it.

Crissy Criss explores the legacy of the Amen Break and tries to track down one of the original members of The Winstons to find out how he feels about creating the most influencial 6 second break in music.

RIBS: Brains Out

Pieni takapakki

Juokseminen on hullun hommaa. Myönnän. Tässä kuluvan viikon aikana on alkanut huomaamaan että se on myöskin vaarallista. Tosiaan, viime viikolla oikean jalan nilkka alkoi oirehtimaan sen verran kiukkuisesti ettei sillä pystynyt tekemään minkäänlaista rasitusta ja viikon edetessä pidemmälle, jalka vaan kipeytyi enemmän kun työn puolesta joutuu tekemään seisomatyötä sellaiset seitsemän tuntia per päivä. Tänään kävin työterveydessä näyttämässä jalkaa ja sieltä todettiin se sama asia jonka jo tiesin. Rasitusvamma jossa on myös pieni tulehdus. Toisin sanoen sain pari päivää saikkua ja kaupan päälle kouraan lyötiin vielä tulehduslääkkeet.

Pilleria naamaan ja jalka jäihin. Juoksemiset on siis kiellettyä seuraavat pari viikkoa. Kuntopyörää saa sentään polkea jos jalka kestää. Mut’ pointti on se että kahdeksan kuukautta sitten lähdin tälle linjalle ja nyt ei tosiaankaan peräännytä yhden pienen pipin takia. Hoidetaan jalka kuntoon ja sitten taas lähdetään hiljalleen full-on rääkkäyslinjalle.

I miss the 90’s, IV

Eskimos & Egypts: UK USA

Is that what everybody wants?

Ja kysymys kuuluu, miksi? Yksinkertaisesti sanottuna tuli sellainen mahdollisuus ostaa myös tämä viime vuoden puolella uudelleenjulkaistu versio tästä täydellisestä soundtrackista kun sitä halvalla tarjottiin. Ja miksipä ei. Levyjen keräilijää joskus lämmittää tällaiset naurettavat ostot. Tai sitten ihan vaan for shit and giggles, tiätsä?