Yksi näkökulma

UNKLE: Money And Run (feat. Nick Cave)

31/05/2011 14:15, Posted in Visual side of beats, Comments (0)

Jotenkin on vaan sellainen fiilis että minä en jaksa enää yhtään enempää panostaa UNKLE:n viimeisimmän levyn pakkokuunteluun. Tämäkin biisi joka on uudella Only The Lonely EP:llä jatkaa ikävä kyllä sillä samalla puuduttavalla linjalla kuin itse Where Did The Night Fall albumi jonka myötä sitä vaan nostaa kätensä pystyyn ja toteaa häviäjän asemassa: “minä yritin, minä todella yritin…”.

Run with the …

28/05/2011 16:01, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

Juoksen pitkin märkiä teitä. On niin hiljaista, ketään ei ole missään. Kuulen askeleitteni osuvan maahan. “Töms, töms”, kuuluu vain. Ne ovat vapauden ääniä. Kun juoksen tunnen olevani vapaa, ilman huolia. –unknown

Niin… Parisen viikkoa sitten aloitin aamukuuden lenkkeilyn. Vieläkin hieman naurattaa se ensimmäinen päivä. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen jaloissa alkoi tuntumaan erilaista kipua ja sitä vaan oli pakko itsekin todeta että on tämä hieman erilaista verrattuna kuntopyöräilyyn ja ei kauan mennyt kun keuhkot tuntuivat saavuttavan uudenlaisen räjähdyspisteen. Kieltämättä alku on aina oikeanlaisen tekniikan hakemista eli puhdasta räpeltämistä. Vaikka edelleenkin ollaan vasta alkutekijöissä, onneksi jalat ovat sentään tottuneet nopeasti tähän toisenlaiseen rääkkiin.

Tuntemattomaksi jääneen ihmisen lausahdus tuossa ylhäällä kuvailee erinomaisesti niitä tunteita jotka minulla on kun olen lenkillä. Pääasia ei ole siis kunnon parantaminen vaan aivojen perusteellinen nollaus heti kun päivä lähtee käyntiin. Toisin sanoen jonkinsortin terapiaksi tämä aamulenkkeily on muodostunut meikäläiselle. Minä, asfalttitie ja korvissa pauhaava musiikki. Suorastaan nautinnollinen tilanne ja minulla on koko kesä ottaa tästä kokemuksesta kaikki irti.

Niin mikä loma?

23/05/2011 13:07, Posted in Pelit ja vehkeet, Comments (0)

Posti toi odotetun paketin kotiovelle ja näyttää vahvasti siltä että meikäläisen viikko tod.näköisesti hurahtaa tämän parissa.

Addiktioni 18/11 – Part 2

17/05/2011 13:40, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Eluvium: Lambent Material (2003) / An Accidental Memory In The Case Of Death (2004) / Talk Amongst The Trees (2005) / When I Live By The Garden And The Sea EP (2006) / Copia (2007) / Similes (2010) / The Motion Makes Me Last EP (2010) / Leaves Eclipse The Light EP (2010)

Kun ostaa jonkun artistin melkein koko tuotannon yhdellä isolla rykäyksellä eli tässä tapauksessa amerikkalaisen Matthew Cooperin pyörittämän Eluviumin kahdeksan julkaisua sekä oman nimensä alaisuudessa kirjoitetun elokuva-soundtrackin, tulee väistämättäkin sellainen dilemma että miten näitä monisävyisiä albumeja sekä lyhyempiä EP-julkaisuja lähtee purkamaan. Lähdenkö kertomaan tasapuolisesti jokaisesta levystä vai vedänkö tylysti rajan siihen että kuvailen minimaalisesti pääjulkaisuista ja keskityn täysin siihen valitsemaani tärkeimpään albumiin? Tarrauduin tällä kertaa miltei vaistomaisesti heti tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon koska monet kuuntelukerrat vahvistivat sitä tunnetta että Eluviumin diskografiassa Copia on se albumi jota itse suosittelisin ensimmäisenä ja erittäin lämpimästi ambientin ystäville. Näitä julkaisuja kuunnellassa sitä väistämättäkin tulee huomaamaan miten Eluviumin musiikaaliset rajat haarautuvat mielenkiintoisesti moneen eri suuntaan kuitenkaan menettämättä sitä tärkeintä linkkiä käytettyjen instrumenttien sekä prosessoitujen ideoiden värittämään tunnelman ytimeen. Ambient, klassinen soitanta, vähäeleistä indie-mentaliteettia uusimman levyn myötä, sähköisesti värähtelevä shoegaze ja jopa pientä kurkotusta puhtaaseen taustametelin luomaan puudutukseen – näistä kaikista elementeistä saadaan loogisesti toisiinsa tarrautuva äänimatto joka jatkuu julkaisusta toiseen kuin katkeamaton ketju.

Lambent Material debyytistä lähtien herra Cooper lähtee kädestä pitäen taluttamaan kuuntelijaa unimaiseen ja täysin omanlaiseen, rauhallisesti virtaavaan fantasia-maailmaansa tuoden mukanaan myös herättelevästi repäisevää shoegaze riipaisua albumin toisella puoliskolla. Alle puolen tunnin mini-albumiksi rinnastettava An Accidental Memory In The Case Of Death on jo huomattavasti riisutun oloinen ja hieman yksipuolinen kokonaisuus sisältäen pelkästään pianolla tulkittua tunnelmointia kurkottaen romanttiseen ja pirskahtelevasti esiintuodun hurmion suuntaan. Talk Amongst The Trees vangitsee onnistuneesti shoegazin särisevän signaalin ja kääntää sen ambientmaisesti kelluvan tunnelman alaisuuteen jossa myös aistii kuinka yksi Eluviumin luomasta mysteereistä alkaa purkautumaan hiljalleen kuuntelijan edessä. Similis albumille lisätty hieman monotoninen ja melankolisesti tulkittu vokaali varmasti nosti useammankin kuuntelijan kulmakarvoja ylöspäin kun tätä levyä lähti kuuntelemaan ensimmäistä kertaa mutta itselläni se vaati sen muutaman kuuntelukerran ennenkuin albumin äänimaisema alkoi saada toivotunlaisia värejä edes yhdestä kulmasta. Similes ei siis ole hänen vahvin työnsä mutta ei sitä myöskään voi luonnehtia mitenkään katastrofaaliseksi uudistautumisyritykseksi. Artistin täytyy joskus kokeilla rohkeasti rajojaan ja Similes on kuitenkin päällisin puolin positiivinen kokemus jatkaen matkaa Eluviumin persoonallisessa universumissa.

Mut’ siirrytään siihen pääasiaan. Vuonna 2007 julkaistu Copia voisi jopa luonnehtia Eluviumin magnum opukseksi. Kaikki Copiaa edeltäneiden julkaisujen parhaimmat puolet ja uudelleen mitoitetut palaset ovat loksahtaneet tällä julkaisulla täydellisesti paikalleen. Eluviumin äänimaailmassa yksi tärkeä elementti eli luonnonläheisyys tulee jo heti albumin aloittavassa “Amreik” kappaleessa vahvasti esiin ja sitä suorastaan kuulee ja aistii hennosti soivien puhallinsoittimien kautta kuinka tuulen raikas puhallus heiluttaa puiden lehtiä ja lämmin kesä-aurinko paistaa aavalta taivaalta. Näiden alkuminuuttien tunnelmista lähtee käyntiin moneen eri suuntaan levittäytyvä, hehkeä ja ilmavasti avautuva kokonaisuus joka jatkuu levyn viimeiselle sekunneille. Kymmenen minuuttinen “Indoor Swimming At The Space Station” jatkanee lainehtivasti levittäytyvää musikaallista väreilyä jossa mm. piano, puhallinsoittimet, delfiinien ääntelyt sekä lopuksi jopa kirkonkellojen vaimea kumahtelu luovat vähintäänkin sisäisesti rauhallista olotilaa. “Prelude For Time Feelers” kappaleen viattomuus tulee aluksi pelkästään pianon kautta soitettuna erinomaisesti esiin ja kun siihen hiljalle yhtyvät muita klassisia soittimia, teos suorastaan ponnahtaa uudenlaiseen loistoonsa ja herää vimmaisesti eloon mitä pidemmälle tässä edetään. Tällaisten hetkien myötä Copia saa myös pienimuotoisesti tarjoiltuja elokuvamaisia piirteitä ylleensä, esim. “Requiem On Frankfort Ave.” on juuri sopivasti hitaasti elehtivä ja tunteisiin vetoava jonka perään iskostuva levyn ensimmäisen puoliskon viimeistelevä “Radio Ballet” on täydellinen piano balladi jatkaessaan tätä puhtaasti positiivisten tunteiden ylläpitämistä. Levyn jälkimmäisen puoliskon aloittava “After Nature” lisää lyhyellä jousien virityksellä ilmavuutta ja silmiä ummistavaa haikeutta kunnes jälleen pianosta alkuvoimansa ammentava “Reciting The Airships” sekä mieltä ylentävästi jousisoitinten ja synataustasta koostuva melodinen harmonia kuljettaa kuuntelijan jälleen voimakkaasti virtaavaan albumin ytimeen. “Ostinato” saavuttaa pienimuotoista hengellisyyttä urkujen kautta tuodulla rauhallisella tunnelmallaan ja viimeisenä hetkenä albumi saa sulkeutuvan pisteen “Repose In Blue” kappaleen myötä jonka hitaasti sykkivä ja vapaasti liitävä tunne tuo hiuksia hivelevän lämpimän tuulen takaisin.

Itselleni riittää se kun sanon että Copia on erinomaisesti itseään edustava levy orgaanisemmin tuotetussa ambient-genressä ja muutenkin tämän omaperäisen artistin eläväinen discografia mahdollistaa monta muutakin lumoavaa hetkeä johon syventyä. Sellainen asia täytyy mainita vielä lopuksi että kärsiessäni jonkinlaisesta aivokapasiteetin kutistumisesta eli ärsyttävästä tukoksesta tämän kirjoituksen suhteen, tarjosin tätä albumia yhdelle henkilölle kuunneltavaksi. “Indoor Swimming At The Space Station” lähtiessään hitaasti kehittyvälle matkalle, yhdessä vaiheessa häneltä yhtäkkiä alkoi valumaan kyynel poskelle ja kädet suorastaan tärisivät. Sillä hetkellä en vielä tiennyt että hän oli vastikään saanut keskenmenon ja hänen omien sanojensa mukaan tämä kappale suorastaan loi sellaiset puitteet päänsisällä jossa hän sai jättää vielä viimeiset hyvästit. Copian soidessaan pidemmälle, hänen käyttämänsä sanansa vahvistivat sitä miten paljon musiikkiin pystytään sisällyttämään hienoja ominaisuuksia, esim. tarjoten unohtumattomia mielikuvitusmatkoja ja tunnetiloja jotka toimivat auttavana parantumisvoimana.

Addiktioni 18/11

07/05/2011 20:49, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Xanopticon: The Silver Key EP 12″ (2007)

Jotenkin on sellainen trauman jälkeinen hatara muistikuva (Ryan Friedrichin a.k.a.) Xanopticonin musiikista ja erityisesti vuoden 2003 Liminal Space täyspitkästä että se on ihon pintaa väreilevän intensiivinen breakcore kokemus, ehkäpä paikoitellen liiankin jonka myötä tuntui olevansa sellaisessa jälkiä kehoonsa jättävässä tiukassa puristuksessa ja saavansa pahasti turpaan jokaisesta ilmansuunnasta. Tämä vinyylinä julkaistu kolmen raidan The Silver Key EP jatkaa edelleenkin tässä hyper-aktiivisessa hyökkäävyydessä tosin tällä kertaa antaen edes hieman tilaa hengittää keuhkot täyteen ilmaa mutta loppupeleissä kuitenkin pitäen kuuntelijan tiukassa ja erittäin lyhyessä talutushihnassaan. EP:n aloitusraita ja A-puolen kokonaan valtaava yhdeksän minuuttinen “Lockjaw” on odotetusti juuri sellainen nurkkia suoriksi vetävä rymistely joka kuitenkin ottaa oman aikansa ladatakseen patterinsa massiiviseen tehoonsa ja puolessa välissä kappaletta antaen sarjatulituksena ylitse vyöryävän viimeistelevän pyyhkäisyn kuitenkaan sortumatta minkäänlaisiin ylilyönteihin. B-puolen aloittava “Stable Fire” on tunnelmaltaan enemmän sci-fimäisen teknologinen joka myöskin ylläpitää pitkin selkäpiitä ryömivän fobian synnyttävän ahdistuksen huipussaan ja kaiken tuon äärimmäisyyksiin dominoivan kontrollin keskipisteessä aistii jokaisen millin tarkasti paikalleen asetellun rummun, snaren ja basson jotka raivaavat onnistuneesti itselleen tietä. Julkaisun viimeistelevä “Forgotten Language” on jo suorainen ensimmäinen askel itseään kadottavaan psykoosiin. Monelta eri tasolta ääntä resonoiva, todellisuutta jatkuvasti vääristelevä ja erittäin syvän pudotuksen omaava teos jättää viimeistään siinä vaiheessa lähtemättömät merkkinsä kun miltei loputtomista rummuista koostuva seinämä alkaa päästämään irti täydellisesti suunniteltua epäjärjestystä ja tuhoa ympäristöönsä. Niin… The Silver Key EP on siis teknillisesti erittäin loistava taidonnäyte breakcore genren yhdestä kyvykkäimistä tuottajista. Jo pelkästään Xanopticonin rumpuohjelmointi vetää helposti vertailuja genren kiistattomaan ykkösnimeen ja tuo siinä samalla paljon uudenlaista hohtoa pöytään tarkkaan editoidulla ja tiivisti pakatulla kaaoksellaan. Tätä on pakko hankkia vinyylinä lisää.

Dead

06/05/2011 17:44, Posted in Kryptinen purkaus, Pelit ja vehkeet, Comments (0)

Vittu mikä päivä. Korjaus. Viikko. Jatkuvasti jotain säätämistä (mm. levytilausten ja sim-korttien suhteen) joka huipentui tänään.

Muutaman kuukauden vanha HTC Desire Z sanoi sopimuksensa irti heti kun pääsin töihin. Jossain vaiheessa puhelimesta oli kadonnut virta ja kun yritin laittaa sitä uudestaan päälle, mitään ei tapahtunut. Nada. Zit. Zero.

Fucking great. 500 euron tiiliskivi jossa on näppäimistö.

Ei siinä mitään mutta juuri tänään minun piti hoitaa postissa pari asiaa ja kaikki tarvittavat tiedot oli puhelimessa. Onneksi minulla on ollut sen verran järkeä päässä että olen säilyttänyt vanhan puhelimeni HTC Legendin taistelukunnossa ja vieläpä säätänyt puhelimet toimimaan niin että kaikki tärkeät tiedostot, kontaktit yms. on saatavilla juuri tällaisen tilanteen myötä kummastakin puhelimesta ilman häsläystä. Kiitos Dropbox. Kiitos Googlen Android.

Jos eilen tunsin itseni harvinaisen tyhmäksi, tänään saan kiittää itseäni nopeasta ajattelusta ja siitä että olen varautunut joskus pahimpaan.

Mutta sen kyllä huomasi varsin nopeasti että miten paljon minäkin olen riippuvainen kännykästä. Heti oli ajantaju kateissa kun en tiennyt paljon kello oli kun hoidin aamupäivän työtehtävää. Normaalisti tarkkailen kelloa kännykästä ja näin ollen osaan arvioida heti että olenko etuajassa vai myöhässä. Pahinta oli kuitenkin se tunne että viides raaja oli amputoitu.

Noh, jospa se tästä. Puhelin on jo takuuhuollossa ja ajatukset tähdätään tuleviin aamulenkkeihin. Tulisi vaan ne lämpimät ilmat jo.

Mistä aloitetaan?

06/05/2011 14:55, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Joo… menee seuraavan viikon puolelle.

Hooray For Earth: True Loves

01/05/2011 16:55, Posted in Visual side of beats, Comments (0)