A deeper silence

Olo on kuin olisin tuuliajolla enkä tiedä mihin suuntaan lähtisin etenemään. Silmäni suljettua siirryn tilaan jossa seison paikoillani aavassa, valkoisessa tyhjyydessä ja edelleenkin analysoin sanottuja sanoja ja ajatukseni virtausta. Tämän johdosta olen myös alkanut kyseenalaistamaan kaikkea - mitä on tapahtunut, miten olen ymmärtänyt asiat, mitä haluan itselleni ja ennenkaikkea päällimmäisenä kysymyksenä pyörii että mokasinko minä tämän meidän jutun täydellisesti?

Edellisestä luomastamani kontaktista on nyt kaksi viikkoa ja sekin oli lähettämäni tekstiviesti. Olen tietoisesti vetäytynyt omaan hiljaisuuteni ja pyrkinyt ottamaan etäisyyttä koska haluan saada ajatukseni purettua rauhassa. Facebookissa käymisen olen myös jättänyt vähemmälle ja lakannut täysin kirjoittamasta sinne. En vaan yksinkertaisesti jaksa lueskella joidenkin ihmisten jokapäiväisestä ulostamista arkisista asioista. Tämän johdosta olen alkanut taas lukemaan internetissä huomattavia määriä tuntemattomien ihmisten tarinoita heidän elämästä. Oli kyse sitten jostain kauheasta asiasta joka tapahtunut tai elämää positiivisesti muuttaneesta suunnan muutoksesta mutta tärkeintä on se että raa'alla tavalla esiintuodut tunteet ovat pääosassa. Tämän kautta olen pyrkinyt ymmärtämään itsestäni eri puolia, saada uutta perspektiiviä koettuihin asioihin ja etsimällä ratkaisua siihen miten lopulta saisin rattaat taas liikkumaan eteenpäin.

Muutenkin rutiinit ovat menneet päälaelleen. Herään joka aamu viimeistään kuudelta, katson kelloa ja pian sen jälkeen ajatuksiini hiipii se oravanpyörä johon olen itseni soveltanut tällä kertaa. Elämässäni tärkeät asiat jotka edelleenkin odottavat pöydälläni eivät saa minusta minkäänlaista otetta. Minun pääni ei vaan yksinkertaisesti ole siinä jamassa että saisin puristettua oikeita sanoja rakastamastani harrastuksesta. Olen kuitenkin yrittänyt kirjoittaa parin viikon aikana monia virtauksia pääni sisältä mutta iso osa teksteistä joutuu kansioon jossa on paljon muitakin rikkinäisiä ajatuksia.

Olenko vihainen kenellekään? En. En edes itselleni. Vituttaako? Ei. Olen enemmänkin pettynyt siihen että en ole saanut kaikkia vastauksia. Hän sanoi että haluaisi puhua näistä enemmän paremmalla hetkellä mutta sitä ei ole vieläkään tapahtunut.

Leave a Comment