Tyyni mieli

Hiljaisuus. Miten minä olenkaan kaivannut sitä.

Aivojeni syövereissä riehunut helvetinmoinen karuselli on viimeinkin vaimennut ja nyt on parin viikon ajatuksien puskemisesta sanoiksi ja oikean hetken löytämisen jälkeen päässä on jälleen rauhallista. Olen päässyt sanomaan haluamani ja siirtänyt pallon toiseen nurkkaukseen. En ole ajatellut asioita sen pidemmälle koska en voi tällä hetkellä vaikuttaa niihin mitenkään.

Tämän parin viikon aikana on välillä tuntunut että mitä hittoa minä oikein teen ja olenko edes oikealla linjalla tai paremminkin että olenko valmis pistämään kaiken peliin. Minusta yhdessä vaiheessa huolissaan ollut ystäväni on antanut rohkaisuja ja tukenut minua siinä että minäkin olen vain ihminen jolla tunteet ja minun täytyy suorittaa tämä aloittamani asia loppuun asti. Kirjoittamallani viestille hän nosti peukun ylöspäin ja meidän keskustelu alkuviikosta on summautunut hänen käyttämiin sanoihin "ei tästä voi seurata muuta kuin hyvää".

Niin... Toivon mukaan.

Työpaikallakin on ollut vaikeata keskittyä ja olen ärsyttänyt muutamaa ihmistä kun en ole ollut se normaali minä eli se tyhmän läpän heittäjä ja turhan paskanjauhaja. Olin yksinkertaisesti vetäytynyt sisälleni jossa olin ajatuksieni vanki. Sunnuntaina podetun krapulan jälkeen maanantaina vallitsi yhä jonkinlainen epätietoisuus ja pää kävi jatkuvasti ylikierroksilla. Kunnes sain merkin siitä että jotain toivoa on. Hymyn ja lyhyt keskustelu siitä että mitä olen mennyt tekemään. Nyt pitäisi vaan avata syvällisempi keskustelu.

Rohkaiseva ystäväni osasi myös yllättää minut. Olen yrittänyt rajoittaa tietoa siten etten ole paljastanut juurikaan mitään nimiä enkä ole kertonut yksityiskohtia tapahtuneista asioista mutta viikon kestäneen keskustelun sekä parin langettavan peruskysymyksen jälkeen hän totesi että hän tietää kenestä on kyse. Ensimmäinen reaktio itselläni oli se että hän bluffaa. Eihän hän voi tietää. Ei mitenkään. Sitten hän mainitsi ne pari asiaa mihin olin kieltäytynyt kommentoimasta ja hän oli onnistunut niistä päättelemään oikean suunnan ja lopulta sanoi etunimen. Olin hetken aikaa hiljaa ja minun oli vaan pakko myöntää se oikeaksi tiedoksi.

Aikoinaan jaettu työmaa tulee koitumaan meikäläsen kohtaloksi myös loppupeleissä mutta näin aikasessa vaiheessa? Olen jopa vakuuttunut ystäväni päättelykyvystä.

Leave a Comment